Machado de Assis: Kuuluisuus ja muita kertomuksia
Suom. Jyrki Lappi-Seppälä
Novellikokoelma, 69 s.
Prometheus, 2010
Kuuluisuus ja muita kertomuksia on kolmen novellin kokoelma brasilialaiselta Machado de Assisilta (1839–1908), jota monesti tituleerataan Brasilian tunnetuimmaksi kirjailijaksi.
Liekö tuon tittelin sittemmin vienyt tai perinyt Clarice Lispector, mutta joka tapauksessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa eläneen Assisin tuotanto on maan kirjallisuushistoriallisesti erityisen merkittävä. Etenkin maagisen realismin edustajat ovat saaneet kirjailijalta runsaasti vaikutteita.
Kuuluisuus-kokoelman lisäksi on suomennettu myöhemmin toinen laajempi novellikokoelma Kuolematon ja muita novelleja (Sammakko, suom. Pirkka Valkama 2014) sekä jo varhaisemmin romaani Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat (Love-kirjat, suom. Hilkka Mäki 1991).
Machado de Assis (koko nimeltään Joaquim Maria Machado de Assis) muistetaan aina mainita latinalaisamerikkalaisen maagisen realismin edeltäjänä, sillä kirjailijan novelleihin sisältyy usein myös fantastisia ja surrealistisia aineksia.
Käsillä olevan kokoelman novellit ovat kuitenkin pitkälti kiinni realismissa, vaikkakin kertomusten pessimistisessä ja traagisessa maailmankuvassa voi nähdä myös tahallisen liioittelun elkeitä.
Kokoelmaan sisältyy kolme lyhyehköä Jyrki Lappi-Seppälän kääntämää novellia, jotka on alun perin julkaistu riolaisessa Gazeta de Notícias -sanomalehdessä ja sen jälkeen sisällytetty valikoimaan Várias histórias (1896).
Novellit ovat nimeltään ”Kuuluisuus”, ”Diplomaatti” ja ”Korteista ennustaja”, joista kaksi ensimmäistä ovat jokseenkin samantyylisiä, kolmas ehkä vähän yllättävämpi.
”Kuuluisuus” kertoo säveltäjästä, jonka polkat ovat kansan keskuudessa suosittuja, mutta mies itse turhautuu, kun ei saa aikaan mitään tuon taiteellisempaa. Sinfonioihin pyrkiessään hän päätyy aina toistamaan jonkun muun aiempia sävelmiä eikä onnistu luomaan mitään uutta ja ainutlaatuista – muuten kuin kevyen musiikin saralla.
”Diplomaatti” puolestaan kertoo seuramiehestä, joka on tottunut hauskuuttamaan tovereitaan, kunnes paikalle saapuu kilpailija, joka vähällä vaivalla vie häneltä niin yleisön huomion kuin naisen, josta hän oli jo niin pitkään haaveillut. Kaiken huipuksi mies päätyy todistamaan nuorenparin vihkimistä.
”Korteista ennustaja” taas kertoo kolmiodraamasta ja salarakkaista, joille molemmille ennustaja lupaa onnea, mutta yllättäen heidän yhteinen taipaleensa päättyykin väkivaltaiseen kuolemaan, ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan.
Kertomusten pohjavire on varsin pessimistinen. Viimeisimmässä hahmojen kohtalo on jopa traagisen surkea, mutta niin vain kaikki päähenkilöt vuorollaan alistuvat kohtaloonsa ja kuolo korjaa heidät suurimmitta kamppailuitta.
Tämä Nietzschen aikalainen esitteli pessimistisen proosansa jo romaanissaan Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat, joka ilmestyi Brasiliassa 1881. Assisin nihilismi kumpuaa ihmisten maallistuneista arvoista, turhamaisuudesta ja tyytymättömyydestä. Myös novelleissaan kirjailija esittelee joukon turhantärkeitä ja itsekeskeisiä hahmoja, joiden avuttomuudelle teksteissä naureskellaan. Satiirin kohteeksi joutuu ennen kaikkea Rio de Janeiron omaa etuaan tavoitteleva yläluokka.
Jäin aluksi jopa vähän ihmettelemään novellien yltiöpessimististä maailmankuvaa. Onhan eri asia kritisoida silloin kun on ehdottaa jotakin ratkaisua vallitsevalle tilanteelle tai sen tilalle, mutta novellit eivät ehdota mitään. Tuntui, että ne vain toteavat ihmisten turhamaisuuden ja itsekeskeisyyden ja jättävät lukijan ilman suuntaviivoja siitä eteenpäin.
Ajattelinkin aluksi, että Assisin novellit ovat ajattelultaan passiivisia. Silloin kun pessimismi ja kyynisyys eivät toimi voimavarana, joka johtaisi yhteiskunnalliseen muutokseen, ne asettuvat edistyksen esteeksi, tai ainakin hidasteeksi. Esimerkiksi novelleissa ”Kuuluisuus” ja ”Diplomaatti” tyytymättömyys johtaa päähenkilöt lopulta elämään merkityksetöntä elämää, joka ei tarjoa heille toivon hiventä.
Kaiken synkkyyden taustalla pilkehtii kuitenkin musta huumori. Hyvä esimerkki Assisin pisteliäästä ironiasta on ”Kuuluisuus”-novellin lopetus: Kustantaja on siihen asti tilannut säveltäjä Pestanalta uusia polkkia tasaiseen tahtiin ja nimennyt kappaleet sen mukaan, mihin suuntaan tuulet maan politiikassa milloinkin puhaltavat. Kun kustantaja viimeisen kerran saapuu tilaamaan sävellyksiä, säveltäjä on jo hyväksynyt kohtalonsa:
– Kuulkaahan, Pestana sanoi. – Koska kuitenkin kuolen pian, teen teille saman tien kaksi polkkaa:
toisen voitte jättää odottamaan kunnes valtaan pääsevät taas liberaalit.
Tämä oli ainoa sukkeluus jonka Pestana oli eläissään lausunut, ja oli jo aikakin,
sillä seuraavana aamuna viittä yli neljä hän kuoli sovussa ihmiskunnan, vaan ei itsensä kanssa.
Assisin hirtehinen ironia (jonka kääntäjä on oivallisesti tavoittanut) on aivan omaa luokkaansa. Kertomusten tympäännyttävyydessä on jotakin voimaannuttavaa. Se, että näinkin tympeä loppu tarinalle voi olla huvittava, on juuri Assisin novellistiikan voimavara. Kertomukset ovat aidosti yllättäviä, koska ne paljastavat ihmisen syvimmät teennäisyydet ja tarkkailevat hahmojaan niiden yläpuolelta. Ne näyttävät elämän sellaisena kuin se on, ilman tarpeettomia ulkokultaisia koristeita, ja löytävät mielekkyyden elämän ”aitoudesta”.
Nähdäkseni juuri tämän ansiosta piikki osuu myös lukijaan, joka jää kaipaamaan kertomuksen lopetuksilta vähän enemmän selitystä, edes vähän jotain ”merkityksellisyyttä” ihmisten ponnisteluille.
Säveltäjän tapauksessa turhamaisuudessa on kyse tyytymättömyyden tunteesta, mikä puolestaan kumpuaa riittämättömyydestä. Pestana tuijottaa kuuluisien säveltäjien kuvia seinällään ja lannistuu.
Diplomaatti puolestaan vertaa itseään kilpailevaan seuramieheen. Vaikkei hän ole tehnyt rakastettunsa valloituksen eteen muuta kuin kuvitellut sitä mielessään tuhannet kerrat, kilpailijan iskiessä silmänsä samaan naiseen hänellekin tulee kiire päästä toteuttamaan kuvitelmansa. Tässäkään tapauksessa luulot itsestä eivät kohtaa todellisuuden kanssa. Saamattomuus koituu tämän miesparan kohtaloksi.
Kokoelman viimeisessä novellissa salarakkaat kuvittelevat loppuun saakka – kenties onnensa huumassa ja ennustajan puheista vakuuttuneina – pitäneensä suhteensa salassa sen kolmannelta pyörältä. Juuri heidän hyväuskoisuutensa esitetään koituvan heidän kohtalokseen. Asioiden tilaan ei olekaan luottaminen.
Assisin novellit ovat paitsi harhaluuloisen yläluokan satiiria myös tämän samaisen luokan tarkkaa psykologista kuvausta, mikä korostuu erityisesti Kuuluisuus ja muita kertomuksia -kokoelmassa.
Prometheus-kustannuksen Novella-sarjassa ilmestynyt vihkonen on ehkä harmillisen suppea kurkistus kirjailijan tuotantoon, mutta kuten mainittu Assisilta on onneksi ilmestynyt muitakin suomennoksia, myös niitä fantastisempia novelleja.
Jos mietitään Machado de Assisin asemaa kirjallisuushistoriallisesti, tulee se todellakin ennen maagisen realismin ja surrealismin suurnimiä. Erityisesti brasilialaiskirjailijan jäljet näkyvät Jorge Luis Borgesin ja Julio Cortázarin tuotannossa, mutta Assisin vaikutus on tunnustettu myös laajemmin.
Assis itse viittaa novelleissaan paljon Shakespearen teoksiin, etenkin Othelloon, josta hän kirjoitti oman versionsa toistaiseksi suomentamattomassa romaanissaan Dom Casmurro (1899). Brasilialaisen tragedian mestarin suomennos- ja julkaisutahti on ollut hajanaista, mutta toivo elää: ehkä vielä joskus Trilogia Realistan kaksi jälkimmäistäkin osaa saadaan suomeksi.
Suomen arvostelijain liitto on tukenut tämän blogitekstin kirjoittamista.
Prosperon kirjahylly: Machado de Assis: Philosopher or Dog? (Hannu 8.12.2021)
Kiiltomato: Brasilialaisen modernistin uskomattomat kertomukset (Jari Olavi Hiltunen 30.10.2014)
Kohtaamisia 