Mendoza (Argentiina), Santiago & Valparaíso (Chile)

IMG_0988
Mendozassakin kukkivat puut.

Vaikka olen jo kuukauden päivät viettänyt taas Suomen maan kamaralla, mielin silti vielä hetkeksi palata Latinalaisen Amerikan tunnelmiin ja muistella viimeisimpiä reissuja vaihtojakson loppupuolelta.

Vietin vaihdosta suurin piirtein ensimmäiset neljä kuukautta tiiviisti kodin ja yliopiston välillä opiskellen käytännössä tauotta. Elämä alkoi rutinoitua nopeasti ja tavallaan hyvä niin, sillä sain lopulta opinnoistani Santa Fessä irti enemmän kuin olin osannut kuvitella. Kielitaitokin karttui niin paljon, että olin hyvin tyytyväinen saavutukseeni palatessani takaisin Suomeen.

Tiiviin ja paikoin raskaankin opiskelupuserruksen jälkeen kaipasin vaihtelua ja niinpä  yhden kokonaisen kuukauden omistin pelkästään matkustamiselle ja lomailulle, mikä on jo sinänsä saavutus, sillä en muista koska viimeksi olisin yhtämittaisesti lomaillut näin kauan.

Aiemmista reissuista muiden vaihtareiden kanssa Córdobaan ja Rosan kanssa Misionesiin olenkin jo kirjoittanut, mutta ehkä kaikkein vaikuttavin reissu tuli tehtyä aivan yksin. Ennen joulua pakkasin rinkkani ja lähdin bussilla Mendozan kautta kohti Chileä.

Mendozassa suunnitelmani eivät täysin toteutuneet, sillä minua kiinnostaneet museot olivat joko kiinni tai sijaintinsa vuoksi saavuttamattomissa. Myös tapahtumia ja retkiä oli peruttu. Lisäksi sain ensimmäisen päivän kärsiä auringonpistoksesta, joten yksi päivä tuli vietettyä nukkuen hostellissa.

20171213_132831
Mendozan kaupunkimaisemia kehystää lännessä jylhänä kohoava Andien vuoristo.

IMG_0995

IMG_1169
Mendozan ”joki” oli jo joulukuussa kuivanpuoleinen.

Onnistuin kuitenkin osallistumaan kaupunkikierrokselle, jossa opin Mendozan historiasta. Opin esimerkiksi, että kaupunki on rakennettu keskelle autiomaata, minkä vuoksi kaikki kaupungin puut ovat sinne istutettuja. Mendozalaiset ovat myös kovia Buenos Aires -faneja ja ovat sen vuoksi teettäneet koristeelliset lyhtypylväänsä ja puistonpenkkinsä pääkaupungissa.

Mendozalle viini on tärkeä matkailuvaltti, vientituote ja paikallisille suuri työllistäjä. Viinirypäleitä voi hahmottaa myös näissä aiemmin mainituissa puistonpenkeissä koristekuvioina, ja paikallisista jäätelöbaareista voi ostaa punaviininmakuista jäätelöä, aivan kuten Misionesissa myytiin matenmakuista jädeä.

Kuulin eräältä paikalliselta, että valitettavasti viini on myös yksi syy ihmisten väliseen epätasa-arvoon. Viininviljelijöillä on paljon sanavaltaa paikallispolitiikassa, mikä vaikuttaa laajasti esimerkiksi koulutukseen, työllisyyteen ja tuloeroihin.

Mendoza-matkani kohokohta oli päiväreissu Etelä-Amerikan Kordillieerien eli Andien vuoristoon. Tie Andeille kulkee valtavien viiniviljelmien halki, mutta ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi vasta esivuoristoalueella, josta Mendozan juomavesi ohjataan edelleen maakunnan asukkaille. Mendozan juomavesi on siis vuoristosta peräisin olevaa sulanutta  jäätä. Vesi onkin makeampaa ja puhtaamman makuista kuin muualla Argentiinassa.

IMG_1007
Takanani on järvi, josta puhdistetaan Mendozan juomavesi.

IMG_0999

Toinen pysähdyspaikkamme oli Puente del Inca eli Inka-silta, luonnon muovaama silta, joka kulkee kuumien lähteiden yli. Kuumien lähteiden alueella on aikanaan ollut terveyskylpylä. Kylpylää pitänyt hotelli kuitenkin tuhoutui aikoinaan lumivyöryssä, joten kylpyläkin on enää vain raunioina. Silta sijaitsee lähes kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta.

IMG_1010
Puente del Inca
IMG_1011
Vuoristohotellin rauniot

Retken pääkohde oli Aconcagua-vuoren kansallispuisto. Aconcagua on Andien vuoriston ja itseasiassa koko Amerikkojen sekä eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori, jonka huippu kohoaa 6962 metrin korkeuteen. Vuorta edeltävä kansallispuistoalue sijaitsee luonnollisesti huomattavasti matalammalla, noin kolmen kilometrin korkeudessa.

Puistossa on mahdollista tutustua esimerkiksi vuoriston omintakeiseen eläimistöön ja kasvistoon. Vaikka vuoristo vaikuttaa kuivalta ja karulta kasvupaikalta, lähempää katsottuna maasta voi löytää mitä upeampia kukkivia kasveja.  Tällä kertaa sain eläimistön osalta tyytyä vain muutamien lintujen ihasteluun; edes Andeille ominaisia guanakoja ei näkynyt.

20171214_131153
Aconcagua (6962 m) Andien yhä kasvavassa vuoristossa.

IMG_1021

IMG_1024
Normaalisti vuoristoon tulisi varustautua lämpimin vaattein, mutta sattumalta kohdalle osui aurinkoinen päivä, jolloin vuoristossa pärjäsi voimakkaasta tuulesta huolimatta lyhythihaisella.

Mendozasta otin yöbussin Chileen, joten rajanylitys Andeilla tapahtui keskellä yötä. Menomatkalla rajanylitysprosessista selvittiin parissa tunnissa, mutta paluumatkalla rajalla tuli vietettyä yli kolme tuntia, vaikka Chileen matkustaessa matkatavarat syynättiin paljon huolellisemmin. Chileen on kiellettyä viedä esimerkiksi raakoja hedelmiä, joten eväät piti popsia ennen rajanylitystä.

IMG_1037
Santiago toivotti matkailijat tervetulleiksi muistuttamalla vuoden 2017 eniten varastetuista esineistä. Puhelimet johtivat kärjessä täälläkin.

Päiväni Chilen pääkaupungissa koostui pitkälti kävelemisestä paikasta toiseen. Lopulta olin niin kypsynyt huonokuntoisiin kävelykenkiini, että ostin katukauppiaalta piraattilenkkarit, jotta selviäisin Valparaísoon asti.

Aluksi kävelin Bellavistan boheemiin kaupunginosaan, jossa sijaitsee yksi Pablo Nerudan kodeista. La Chasconaksi nimetyn talonsa Neruda rakennutti kolmannelle ja viimeiselle puolisolleen Matilde Urrutialle. Talo on todellinen sokkelo. Vaikka rakennuksen on nimellisesti suunnitellut katalonialainen arkkitehti Germán Rodríguez Arias, rakennus on silti enemmän Nerudan itsensä näköinen.

Neruda kuoli Chilen sotilasvallankaappauksen aikana. Uusimmat tutkimukset ovat todistaneet, ettei hän sittenkään kuollut syövän seurauksena, minkä vuoksi epäillään yhä vahvemmin, että Neruda olisi myrkytetty sairaalassa. Oli miten oli, La Chascona sai osakseen vakavia vaurioita vallankaappauksen aikana. Matilde Urrutia päätti kuitenkin rakennuttaa talon myöhemmin entiselleen.

Myös talon sisustus myötäilee talon alkuperäistä sisustusta, ja täytyy sanoa, että Nerudan maku on ollut samaan aikaan aivan karsea ja ihana, vähän mauton mutta tavallaan tosi mahtava. Huomasin, että myös Neruda on ollut ihastunut italialaisen Piero Fornasettin maalauksiin. Kenties voisi sanoa, että jaamme siis tämän mauttoman maun ihannoinnin.

La Chasconan kotimuseon lisäksi vierailin Santiagon kansallisessa taidemuseossa (Museo Nacional de Bellas Artes) sekä esikolumbiaanisen taiteen museossa (Museo Chileno de Arte Precolombino). Erityisesti suosittelen Santiagon matkailijoita vierailemaan La Chasconan lisäksi esikolumbiaanisen ajan taiteen museossa, jossa Chilen ja koko Latinalaisen Amerikan alueiden alkuperäiskansojen kirjavuus näyttäytyy koko komeudessaan.

IMG_1073
Esikolumbiaanisen ajan taidetta Santiagon museossa

Lisää taide- ja kulttuurielämyksiä Santiagossa tarjosi Alamedan taidekeskus (Centro Arte Alameda), jossa törmäsin poikkitaiteelliseen tatuointi-iltaan. Eksyin tatuointitapahtumaan sattumalta, sillä samassa rakennuksessa toimii myös taide-elokuvia esittävä elokuvateatteri (Cine Arte Alameda).

Alamedan läheisyydessä myydään myös eniten vegaanista katuruokaa. Toisin kuin Argentiinassa, Chilessä täysin kasviperäisen ruokavalion noudattaminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

Matkani päätepiste oli Valparaíson kaupunki Etelä-Amerikan läntisellä rannikolla, Tyynen valtameren rannalla, jonne matkustaa Santiagosta bussilla parissa tunnissa. Matkan aikana ihailin Chilen vehreää luontoa. Viiniviljelykset hallitsivat maisemaa Chilessäkin, mutta ihastuksekseni matkan varrelle mahtui myös luomutiloja.

IMG_1078
Hämmentävän ällöttäviä kakkuja

Valparaísossa olin luonnollisesti valinnut hostellin sellaisesta sijainnista, jota oli mahdoton saavuttaa muuta kuin kävellen ja kiipeämällä rinkka selässä pitkin ikuisesti jatkuvia rappusia. Viisi päivää Valparaísossa tuntuivat jaloissa. Kävelin päivittäin lukuisia kilometrejä ylös alas kaupungin viettävillä teillä ja kujilla. Parhaiten kaupunkiin ja sen kuuluisaan katutaiteeseen tutustuukin yksinkertaisesti kävelemällä ympäriinsä.

20171217_154354
Hostellini maskottikissa oli päässyt myös usean muraalin aiheeksi.

20171216_140732

20171217_124245

IMG_1086
Näin ensimmäistä kertaa elämässäni Tyynen valtameren.

Kävelyretkeni kohdistuivat lisäksi hautausmaalle, satamaan, torille ja taidenäyttelyihin. Valparaíso on boheemi taiteilija- ja käsityöläiskaupunki, jonka jokaiselta aukiolta ja kadunnurkasta voi löytää paikallisten itse valmistamia käsitöitä. Ilokseni löysin myös paljon vegaanisia leivonnaisia sekä luomuavokadoja ja -saksanpähkinöitä edulliseen hintaan. Vähän teki mieli jäädä tähän kaupunkiin asumaan.

20171217_124414
Valparaíson hautausmaat on nimetty mielikuvituksellisesti.
IMG_1091
Funikulaarit helpottavat paikallisten liikkumista epätasaisessa kaupungissa.

IMG_1104

IMG_1122
Tuo vanhaan arvorakennukseen suunniteltu lasinen uudisosa on kuulemma herättänyt paikallisten keskuudessa närää, mutta itse pidin taivaansinisenä loistavaa lasikuutiota tyylikkäänä ratkaisuna.

Yksin matkustaessa on ongelmana se, ettei yksinään tee mieli lähteä iltaisin pimeässä liikenteeseen saati baariin oluelle. Niinpä käytin illat usein muiden hostellivieraiden seurassa istuskeluun ja tutustuin erimaalaisiin ihmisiin ja esimerkiksi mahtavaan kolumbialaiseen musiikkiin.

Iltaohjelmaa tarjosi myös paikallinen kulttuurikeskus, jonka teatterinäytöksiin uskaltauduin kahtena iltana peräkkäin. Erityisen vaikutuksen teki La Mona Ilustren ihmeellisen ihana esitys Juan Salvador Tramoya (2012), jossa yksi näyttelijä luo lähes sanattomasti ja hyvin pienillä tehosteilla maagisen näytöksen. Esityksen ymmärtäminen ei edellytä kielitaitoa, joten se kannattaa käydä katsomassa, mikäli tilaisuus tulee joskus vastaan.

Yksi Valparaíson tunnetuimmista nähtävyyksistä on Nerudan toinen koti La Sebastiana, joka sijaitsee korkealla kaupungin rinteillä. Talon ikkunoista onkin upeat merinäköalat. La Sebastianan arkkitehtuuri on myös pitkälti Nerudan omaa käsialaa. Viisikerroksinen talo kapenee taivasta kohti ja aivan ylimmässä yhden huoneen kattavassa kerroksessa on Nerudan entinen työhuone. Sisustukseltaan talo on La Chasconan kaltainen. Nerudan kolmas talo sijaitsee Isla Negrassa jonkin verran etelämpänä Valparaísosta, mutta sen näkeminen jäi seuraavaan kertaan.

20171220_132339
La Sebastiana

 

Mainokset

Kurnuttava Sammakko & TEHDAS Teatteri: Koira nimeltään Kissa

knk_2018
Elina Warstan kuvittama kansikuva kirjasta Koira nimeltään Kissa.

Kurnuttava Sammakko & TEHDAS Teatteri: Koira Nimeltään Kissa
Esitykset: 18.1.–13.5.
Ohjaus: Jukka Kittilä
Käsikirjoitus: Tomi Kontion kirjan pohjalta Antton Kainulainen & Jukka Kittilä
Musiikki: Valtteri Lipasti
Laulujen sanat: Antton Kainulainen
Pukusuunnittelu: Ringa Sirppiniemi
Lavastus: Elena Turja
Valosuunnittelu: Juho Golnick
Esiintyjät: Thomas Dellinger & Maria Hannonen

Kiertävän lastenteatteri Kurnuttavan Sammakon esitys Koira nimeltään Kissa TEHDAS Teatterissa Turussa on juuri sellaista mukaansatempaavan hyvän mielistä lastenteatteria, jossa parasta on seurata lapsiyleisön ja esiintyjien välistä ilolle ja ymmärrykselle pohjautuvaa luottamusta.

Vuonna 2015 julkaistu Tomi Kontion kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Koira nimeltään Kissa -kuvakirja (Teos) on jo varmasti paljon kulutettu iltasatu lapsiperheissä. Tarina kertoo hylätystä koiranpennusta, jonka koiraemo nimeää Kissaksi, jotta tämä oppisi itsenäiseksi kuin kissa.

Koira nimeltään Kissa jää pohtimaan, mikä on ero itsenäisyyden ja yksinäisyyden välillä, sillä hän tuntee lähinnä vain jälkimmäistä, kunnes eräänä päivänä hän päätyy Helsinkiin ja törmää ojassa nukkuvaan pultsariin, josta tulee Kissan uusi ystävä.

Tarinassa parasta on sen yksinkertaisuus. Ei tarvita monimutkaisia juonenkäänteitä. Riittää kun yksinäinen koira löytää ystävän yksinäisestä ihmisestä. Kaikki on hyvin, kunhan sen oivaltaa.

Myös Kurnuttava Sammakko luottaa yksinkertaisuuteen esityksessään. Puvut ja lavastukset ovat yksinkertaisia ja jopa viitteellisiä, mutta enempää ei tarvitakaan. Mikä olisikaan mielikuvituksellisempi yleisö kuin alle kouluikäiset lapset?

Noin 45 minuuttia kestävä esitys on vaatinut alkuperäistarinan laventamista, mutta tarinan tunnelmassa on silti pitäydytty. Kirjan puhki kuluttaneille uudet kohtaukset ja tarttuvat laulut ovat kaivattua virkistystä paikoin kovin syvälliseksi ja melankoliseksikin käyvään kertomukseen. Toisaalta laulut olisivat saattaneet toimia paremmin pitkin kokonaisuutta lyhyemmissä pätkissä, jolloin ne olisivat tauottaneet esitystä tasaisemmin.

Koiraa, siis Kissaa, esittävän Maria Hannosen ja useampaa roolia vetävän Thomas Dellingerin yhteistyö pelaa lavalla saumattomasti ja molemmat ottavat itselleen omannäköisensä tilan. Myös roolien vaihto kesken esityksen on toteutettu ihailtavan läpinäkyvästi.

Antton Kainulaisen ja Jukka Kittilän dramatisoima esitys on kunnianosoitus Kontion ja Warstan alkuperäisteokselle. Oman näkemyksensä kaksikko on tuonut esille erityisesti esityksen äänimaailmassa. Kontion runollinen ja sympaattinen teksti saa Kittilän ohjauksessa kylkeensä häivähdyksen hyväntuulista huumoria ja lämpöä.

Esitystä suositellaan yli 4-vuotiaille.

Velvet – muotitalon tarina (2013–2016)

MV5BMTQ0NDA4NjE5MV5BMl5BanBnXkFtZTgwMTkzNTA5MzE@._V1_SY1000_CR0,0,707,1000_AL_

Velvet – muotitalon tarina (2013–2016)
Tv-sarja, 4 tuotantokautta, draama, Espanja
Ohjaus: David Pinillos, Carlos Sedes, Manuel Goméz Pereira, Jorge Sánchez-Cabezudo & Sílvia Quer
Käsikirjoitus: mm. Jaime Vaca, Ramón Campos, Teresa Fernández-Valdés & Gema R. Neira
Pääosissa: Paula Echevarría, Miguel Ángel Silvestre, Manuela Velasco, José Sacristán, Cecilia Freyre, Marta Hazas, Javier Rey, Adrián Lastra & Miriam Giovanelli

Velvet – muotitalon tarina on nelikautinen tv-sarja espanjalaisesta muotitalosta. Sarja sijoittuu 1950- ja 1960-luvuille. Sarjan keskiössä seurataan kiellettyä rakkaustarinaa varakkaan muotitalon omistajasuvun pojan ja köyhän ompelijattaren välillä.

Velvet tuntuu alkuun puuduttavalta. Jaksot ovat pitkiä ja pitenevät entisestään siinä vaiheessa, kun tarina juonenkäänteineen pääsee vauhtiin. Lopulta yksi jakso saattaa kestää jopa puolitoista tuntia. Katsomista piisaa pitkäksi aikaa.

Anan (Paula Echevarría) ja Alberton (Miguel Ángel Silvestre) välinen rakaustarina saa alkunsa, kun molemmat ovat vasta pieniä lapsia. Ana menettää nuorena vanhempansa ja hänet lähetetään Madridiin setänsä (José Sacristán) hoiviin. Anan setä työskentelee muotiliikkeen myyjien päällikköna ja Ana muuttaa hänen kanssaan asumaan Velvetin  työntekijöille tarkoitettuun asuntolaan.

Muotitalossa Ana kohtaa samanikäisen Alberton, jolle Velvet on myös koti, vaikka Alberton tausta onkin aivan erilainen. Anan kasvaessa hänet palkataan ompelijaksi Velvettiin, ja Anan ja Alberton suhde syventyy nuoruuden rakkaudeksi.

Alberton  isä, muotitalon omistaja Don Rafael Márquez, ei katso nuorten suhdetta hyvällä. Rakkaus yli luokkarajojen ei sovi suvun maineeseen. Niinpä isä lähettää Alberton vuosiksi opiskelemaan muotialaa Lontooseen ajatellen etäisyyden viilentävän tunteet parin välillä.

Sarja alkaa siitä, kun Alberto palaa nuorena miehenä takaisin Lontoosta Madridiin. Isän oletus ei ole toteutunut, vaan Ana ja Alberto ovat suunnitelleet karkaavansa saman tien naimisiin.

Pakomatka keskeytyy yllättäen, ja muotitalon valtaa suru-uutinen, kun Alberton isä tekee samana iltana itsemurhan. Hän jättää käytännössä vararikon partaalla olevan yrityksen poikansa vastuulle.

Pelastaakseen Velvetin nuori pari joutuu tekemään uhrauksia. Kuvioihin astuu Cristina Otegui (Manuela Velasco), jonka varakas isä lupaa rahoittaa Velvetin uuden malliston, mikäli Alberto nai hänen tyttärensä.

On ilmiselvää koko sarjan ajan, ettei tarina voi päättyä muuten kuin Anan ja Alberton häihin, huolimatta siitäkin, että molemmat ehtivät suunnitella häitä toisen kumppanin kanssa ja ehditäänpä toinen hahmoista jopa julistaa kuolleeksi sarjan aikana.

Ihmeellisen ovelasti Anan ja Alberton kamppailua toisistaan on onnistuttu venyttämään neljään tuotantokauteen. Helppoa se ei ole ollut; sarjan tekemiseen on vaadittu yhteensä viisi ohjaajaa ja 17 käsikirjoittajaa.

Ideapula näkyy silti sarjan alusta alkaen. Ongelmat ja niiden ratkaisut toistuvat ja tuntuu usein siltä, etteivät tekijät ole edes hävenneet mennä sieltä, missä aita on matalin.

Kaikesta huolimatta Velvet on silti koukuttava. Katsoja tietää jo miten tarina tulee päättymään, joten kiinnostavaa onkin seurata miten lopputulokseen päädytään. Erityisen kiinnostavaksi juonenkuljetuksen tekee se, ettei Anan ja Alberton rakkaustarinan ylistämiseltä vältellä muiden hahmojen epäonnea. Itsekäs rakkaus menee ylitse kaiken muun.

Kaikkein kärjistetyimmin tämä ilmenee Cristinan hahmossa, joka aluksi esitetään vilpittömästi Albertoon rakastuneena lapsuudenystävänä. Kun pariskunnan avio-onni sitten alkaa rakoilla ja Cristina ymmärtää Alberton rakastavan vain Anaa, hänestä kuoriutuu mustasukkaisuuden ja pakkomielteisyyden riivaama hirviö, jonka syöksykierrettä vitkutetaan piinaavan kauan aina järjettömiin tekoihin asti.

Eikä tamä riitä, Cristina kaivetaan vielä lopuksi takaisin sarjan viimeistä ikävää loppukohtausta varten, jotta katsoja varmasti pääsisi ottamaan kaiken irti tämän kurjan antagonistin tappiosta. Sitä tuntee itsensä väistämättä huonoksi ihmiseksi nauttiessaan Cristinan kärsimyksistä ja Anan ja Alberton onnesta. Sarja on rakennettu hyvin laskelmoidusti, eikä katsojalle jää epäselväksi kenen puolelle hänen tulisi asettua.

Sen lisäksi, että sarja pyörii tiettyjen hahmojen aina uudelleen ja uudelleen uusiutuvien ongelmien ympärillä, jotkin piirteet, kuten tietyt toistuvat kappaleet sarjan ääniraidalla alkavat kyllästyttää vähitellen. Miksi sama funk soi aina, kun tiedossa on seksikohtaus tai sama melankolinen balladi, kun musiikin on tarkoitus heijastella surua?

Suurin pettymys ovat sarjan viimeisen kauden viimeiset jaksot. Taitavasti, jos näin voi sanoa, pitkitetty juonivyyhti puretaan kahden viimeisen jakson aikana sellaisella vauhdilla, ettei katsoja ehdi saada sitä tyydytystä, mitä on koko ajan odottanut. Moni huolella  valmisteltu paljastus lysähtää kasaan ja kysymykset jäävät oudosti avoimeksi. Tuntuu kuin tekijöille olisi tullut hirmuinen kiire saattaa sarja nopeasti päätökseen.

Joka tapauksessa Velvet voittaa aina Kauniit ja rohkeat, ja on sarjassa jotain hyvääkin, kuten tyylikkäästi toteutettu puvustus ja aikakauden tunnelman tavoittava lavastus. Espanjalaiseksi sarjaksi sarjassa on paljon amerikkalaisia tuotteita, musiikkia ja muitakin piirteitä, jotka kertovat 1960-luvun amerikkalaisvaikutteista Euroopassa.

Sarja jää kuitenkin roimasti jälkeen tekijöidensä aiemmasta tuotoksesta, Gran Hotel -sarjasta, jossa juoni on rakennettu huomattavasti monipolvisemmin, eikä niin ennalta-arvattavasti kuin Velvetin kohdalla.

Velvet – muotitalon tarina -sarjaa on esitetty Yle Teema -kanavalla ja se on tälläkin hetkellä katsottavissa Yle Areenassa. Sarja löytyy kokonaisuudessaan myös Netflixistä.

Yle Teema: Velvet – muotitalon tarina

TkuÖpenMic // Uusi alku

TkuÖpenMic (säännöllinen lavarunotapahtuma)
Järjestäjänä Turun lavatauti
Uusi alku, 11.1.2018, Bar Ö

Nihil Interitin, Kirjan talon, Kolera-kustannuksen ja Runoviikon yhdessä perustama uusi lavarunouden äänenkannattaja Turun lavatauti aloitti eilen torstaina uuden säännöllisen lavarunotapahtuman Turussa.

Aiempien jo manan majoille vaipuneiden tapahtumien, Turku OpenMicin ja Runöklubin jälkeensä jättämää aukkoa paikatakseen, yhteisö aikoo järjestelmällisellä työllä tuoda lavarunouden takaisin Turkuun, josta perinteen nähdään vuosikymmeniä sitten alun perin alkaneen Suomessa.

TkuÖpenMic-tilaisuudessa nimensämukaisesti keskiössä ovat avomikittäjät, mutta lavan lämmittelijöinä kuullaan myös kutsuvierasesiintyjiä. Ensimmäisessä, Uusi alku -teemalla toteutetussa tapahtumassa lämppäreinä esiintyivät Kalle Kinnunen ja Nihkee Akka.

Ilta oli tavallaan myös kunnianosoitus vasta edesmenneelle Markku Innolle, jota muun muassa Kinnunen muisti pitämässään puheessa Turun lavarunouden historiasta. Kinnusen runoesitykset olivat vastaavia kuin aiemmatkin. Roisi kielenkäyttö, pauhaava puheanti ja runojen äkkiväärät lopetukset upposivat yleisöön.

Nihkeen Akan kaksikielinen (suomi ja englanti) esitys aiheutti yleisössä hilpeyttä ja kunnioitusta. Tunnustukselliset ja feministiset riimit irtaantuivat häpeilemättä rohkean ja kokeneen lavarunoilijan suusta. Jotain esiintyjän vakuuttavuudesta kertoo se, että Nihkee Akka huudettiin vielä loppuillasta takaisin lavalle.

Avomikittäjiä kuultiin noin kymmenisen kappaletta. Huomiota herätti muun muassa Elina Sallinen kielellisesti tarkkasävyisillä runoillaan. Myös Sallisen huomautus illan esiintyjäkaartin miespainotteisuudesta osui ja upposi. Ensi kerraksi toivonkin henkilökohtaisesti, että lavalla nähtäisiin enemmän naisia. Aion itse näyttää esimerkkiä ja lupautua avomikkiin, kun ÖpenMic järjestetään seuraavan kerran 8. helmikuuta.

Illan juonsi aiemmista Turku OpenMic -tilaisuuksista tuttu Kalle Talonen, jonka tuttavallinen olemus onnistui madaltamaan osallistumiskynnystä ja lämmittämään tapahtuman tunnelmaa. Piskuisessa Bar Ö:ssä toteutettu lavarunoilta oli ainakin näin alkuun mukavan pienimuotoinen ja lämminhenkinen tilaisuus.

Turun lavatauti Facebookissa