Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

9789513193805_frontcover_final_medium-183x300

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Suom. Sirke Happonen
Lyhytproosakokoelma, 288 s.
Tammi, 2017

Juuri kun ehdin kuvitella, ettei Tove Janssonilta enää olisi julkaisematta teoksia, ilmestyy uusi suomennosvalikoima. Bulevardi ja muita kirjoituksia sisältää Janssonilta aiemmin suomentamattomia tekstejä. Kokoelmaa voisi yhdellä sanalla kuvailla lyhytproosaksi. Novellien lisäksi teoksesta löytyy myös esseenkaltaisia lyhyitä kirjoitelmia.

Niin sanottuna Muumi-tutkijana eli Tove Janssonin tuotantoon laajasti perehtyneenä tutkijana tunnettu Sirke Happonen vastaa teoksen suomennoksesta ja jälkisanoista. Muumi-teoksia käsittelevän väitöskirjan Vilijonkka ikkunassa (WSOY, 2007) lisäksi Happonen on julkaissut aiemmin Muumioppaan (SKS, 2016) sekä suomentanut Janssonin esikoiskirjan Seikkailu merenpohjassa (WSOY, 2014).

Bulevardi-kokoelman novellit ja esseet ovat peräisin 1930-luvulta alkaen. Kokoelman nimikkoteksti julkaistiin jo vuonna 1934 Janssonin ollessa vasta 20-vuotias. Tekstit etenevät aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan. Tuorein teksti on vuodelta 1995. Tekstejä on aiemmin julkaistu ruotsinkielisissä sanomalehdissä, minkä vuoksi ne ovat jääneet kirjailijan muun tuotannon varjoon.

Kansainvälisyys ja taiteilijuus huokuvat Bulevardin teksteistä. Jansson kirjoittaa muun muassa Pariisista ja Caprista, taideopinnoista ulkomailla sekä lastenkirjailijan työstä. Hän käsittelee novelleissaan ensisijaisesti ihmissuhteita. Eurooppalaiset maisemat langettavat romanttisen varjon novellien ylle. Janssonin ihmistuntemus ja karikatyyrien hallinta ilmenevät jo varhaisissa novelleissa.

Esimerkiksi novellissa ”Laiturielämää” Jansson kuvaa laivan odotusta saaren laiturilla. Novellissa on nokkelasti kuvattu paikallisia asukkaita, jotka väheksyvät saaren kesävieraita. Heidän mielestään vieraiden käytöksestä puuttuu vaadittua hienovaraisuutta ja tahdikkuutta:

”Herrasväen laiturielämä on rehottanut eläväisenä jo kaksi kuukautta. Pelkkä heidän pukeutumisensa on oma lukunsa. Yhtä aikaa primitiivisenä ja hienostuneena, toisaalta tietoisen huolimattomana ja toisaalta harkiten kokoonpantuna se synnyttää sekä hilpeyttä että häpeää.”

Kesävieraat ovat auttamatta tuomittuja paikallisten silmissä. Tekivät he mitä tahansa, on se aina joko väärin tai omituista.

Novellissa ”Parta” puolestaan kerrotaan Ranskaan matkustavasta Kristina Blomqvistista, joka kohtaa kaupungilla parrakkaan maalarinuorukaisen. Miehen parta kiehtoo Kristinaa vielä enemmän kuin tämän muut boheemit piirteet: ”Kristina oli rakastunut. Hän oli rakastunut rakkauteen tai ehkä pikemminkin romantiikkaan, mutta sitä hän ei tiennyt.” Rakkaus ei kestä pitkään. Kun mies ajaa partansa, Kristina alkaa nähdä tämän uusin silmin: ”Täällä on sottaista, hän ajatteli. Ja hänen tupakkalakkinsa näyttää idioottimaiselta. Kristina tunsi olonsa pettyneeksi ja levottomaksi.”

Kun puhun Janssonista hyvänä ihmistuntijana, tarkoitan, että hän osaa teksteissään tuoda ilmi ihmisten inhimillisimmät piirteet. Hänen luomat hahmonsa esitetään lukijalle kaikkine virheineen ja epätäydellisyyksineen. Ihmiset ovat itsekkäitä, erehtyväisiä ja pöyhkeileviä – juuri sellaisia kuin todellisuudessakin. Bulevardi-kokoelmassa Jansson ei kuitenkaan piikittele, hän vain osoittaa ihmisluonteen inhimilliset puolet.

Teoksen lopusta löytyy novellien sijaan hieman tuoreampia esseemuotoisia kirjoituksia. Esimerkiksi tekstissä nimeltä ”Saari” kuvaillaan unelmaa saaresta, saaren omistamista ja siitä huolehtimista. Jansson kuvailee eloa saarella eläväisesti ja koskettavasti: ”Kun on ollut yksin hyvin kauan, alkaa kuunnella eri lailla, tajuaa miten elävää ja arvaamatonta ympärillä on ja pysähtelee koskettamaan kaikenlaista käsittämättömän kaunista.” Janssonilla itsellään oli kokemusta Klovharun karusta saaresta Pellingin edustalla.

”Kavala lastenkirjailija” on yksi teoksen loppupuolen teksteistä. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi kirjoittaa lastenkirjoja. Janssonin johtopäätös tuntuu olevan, että lastenkirjailija kirjoittaa omasta halustaan ja oman lapsellisuutensa tähden. Jansson kuvailee lastenkirjailijan työtä ”huomaamattomaksi todellisuuspaoksi”. Hänen mukaansa lastenkirjailija on aina jossain määrin itsekäs. Hän ikään kuin käyttää lukevaa yleisöä hyväkseen voidakseen purkaa omaa soveltumattomuuttaan aikuisten yhteiskuntaan.

Sirke Happonen taustoittaa jälkisanoissa jokaista tekstiä huolella. Happosen perehtyneisyyttä Janssonin laajaan tuotantoon – niin kirjalliseen kuin kuvalliseen – on innoittavaa seurata. Kontekstointien avulla lukija saa muuten hankalasti avautuvista ja osin salaperäisistäkin teksteistä enemmän irti.

Tekstien ohella kokoelma koostuu runsaasta kuvituksesta. Kuvituksessa on hyödynnetty Tove Janssonin sanoma- ja aikakauslehtiin tekemää alkuperäiskuvitusta. Osa kuvituksista on kuulunut Janssonin omiin, osa muiden kirjailijoiden teksteihin.

Bulevardi ja muita kirjoituksia esittelee Tove Janssonia lehtikirjoitusten ja -kuvitusten laatijana. Janssonista jää lukijalle kuva nuorena lahjakkuutena, joka asteli kuvittajan uralle suoraan äitinsä Signe ”Ham” Hammarsten-Janssonin jalanjäljissä. Kokoelma ei välttämättä sisällä Janssonin kiinnostavimpia tekstejä, mutta se täydentää mukavasti kokonaiskuvaa Janssonin kirjallisesta tuotannosta.

Kritiikki on ilmestynyt myös Suomi lukee -sivustolla.

Mainokset

Gary Snyder: Kilpikonnasaari

978-952-260-256-5

Gary Snyder: Kilpikonnasaari
Runoja, esseitä, 204 s.
Suom. Aki Räsänen
Basam Books, 2014

Aiemmin beatrunoilijana tunnetuksi tulleen Gary Snyderin vasta suomennettu runo- ja esseekokoelma Kilpikonnasaari ilmestyi alunperin jo vuonna 1974. 40 vuotta myöhemmin ilmestynyt suomennos ei silti ole kadottanut ajankohtaisuuttaan.

Kilpikonnasaari on vahvasti ympäristötietoinen teos. Lukijalle se tarjoaa ekosentrisen kuvan Pohjois-Amerikan maanosasta, kilpikonnasaaresta. Runot kuvailevat tarkkaan amerikkalaista luontoa. Magneettisten kielikuvien avulla Snyder houkuttelee lukijansa keskelle preeriaa, valtateiden pientareille, luonnonvarojen polttouuneille sekä aavikkolinnustukseen.

Lukijalle avautuu monipuolinen kuva maanosan asukkaista. Mukana on sekä tuhottuja että tuhoavia lajeja. Teoksen nimellä viitataan suureen kilpikonnaan, joka kilpensä päällä kannattelee koko maailmaa. Pohjois-Amerikan nimitys kilpikonnasaareksi on kuvaavaa. Kuten ”Harakan laulu” -osion alussa tiivistetään: ”Yhdysvalloissa asuu kuusi prosenttia maailman väestöstä; maa kuluttaa kolmanneksen maailmassa vuosittain kulutetusta energiasta” (65).

Teoksessa kuvastuu sekä luonnollisen ympäristön ihailu ja ihmettely että samaan aikaan kaiken tämän katoavaisuuden pelko. Snyder kuvailee luonnon olemassaoloa ikuiseksi mutta samalla hän on huolissaan ympäristön sietokyvyn kestämisestä. Ihmisen hän näkee vieraantuneeksi luonnollisesta ympäristöstään ja tähän vieraantuneisuuteen tulisi ennen kaikkea puuttua.

Ulkona

luonnon

hiljaisuus

sisällä.

voima sisällä.

voima

ulkona.

polku on kaikki ohimenevä – ei

loppua itsessään.

loppu on

armoa, lepoa  –

parantavaa,

ei pelastavaa.

laulamalla

todistaa

todistaa voimasta sisällä.

(Kilpikonnasaari, 28-29)

Sisäisestä voimasta puhuessaan Snyder tarkoittaa yleensä luontoa ihmisen sisällä. Snyderin filosofiaan kuuluu käsitys ihmisen luomasta kulttuurista osana luontoa. Snyderin mukaan esimerkiksi runous on lähtöisin luonnosta ihmisen sisällä ja runouden avulla ihmisellä olisi mahdollisuus tulla takaisin osaksi luontoa. Näin Snyder perustelee ihmisen vastuun toimia luonnon hyväksi, kun hän liittää runoutensa inhimillisyyden osaksi luonnollista ympäristöä.

Snyderin ajatukset selkiytyvät teoksen loppuun kootuissa lyhyissä esseissä ja puheissa, joissa Snyder kertaa omia käsityksiään maailmanmenosta ja nykyihmisen luontosuhteesta. Tekstit ovat suorasukaisia ja hakevat lukijan ymmärrystä. Snyderin kirjoitustyyli säilyy silti omintakeisena, mikä on huomioitu myös käännöksessä.

Tero Tähtisen vuonna 2010 suomentamassa esseekokoelmassa Erämaan opetus (The Practise of the Wild, 1990) on jo käsitelty laajemmin vastaavia aiheita kuin uusimmassakin suomennoksessa. Esseissään Snyderilla on paha tapa paasata ja toistaa itseään.

Snyderin voisi väittää taitavan paremmin runokielen hallinnan. Kokoelman runot toistavat vastaavia aiheita ja teemoja kuin Snyderin aiemmatkin teokset, mutta tässä teoksessa Snyder vaikuttaa viimein löytäneen juurensa kilpikonnasaaren maaperästä. Snyderin käyttämä kieli on sekin luonnollista. Hän kirjoittaa häpeilemättä ja muotoilee sanansa herkkyydellä.

Käännöskin vaikuttaa onnistuneen Snyderin luettavuuden tavoittelussa. Aki Räsänen on löytänyt jouhevia ilmaisuja Snyderin kielikuville ja tehnyt onnistuneita ratkaisuja muotoseikkojen suhteen. Esimerkiksi runo ”No matter, never mind” kääntyy oivaltavasti muotoon ”Aineeton, mieletön”.

Turun Sanomat: Esoteerinen vallankumous säemuodossa