Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä

kiintymyksia

Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä
Suom. Sari Selander
Romaani, 131 s.
Like, 2017

Kiintymyksiä (Los Afectos, 2015) on ensimmäinen suomennettu teos bolivialaiselta kirjailijalta Rodrigo Hasbúnilta (s. 1981).

Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Ertlin perhe on juuri muuttanut Münchenistä Boliviaan, La Pazin kaupunkiin. Perheen isä suunnittelee tutkimusmatkaa Amazonian sademetsään. Hänen tavoitteenaan on löytää muinainen inkojen kaupunki Paitití ja kuvata dokumenttielokuva retkikunnan matkasta.

Pakkomielteisen isän seuraksi epäonnisen retkikunnan matkalle osallistuu myös perheen tytär Monika. Romaanin kytkökset todellisuuteen tuntuvat todella vasta teoksen loppupuolella, vuosikymmenien kuluttua, kun pelottoman ja uhmakkaan Monikan tie risteää kuuluisan Che Guevaran tarinan kanssa.

Ertlin perheen Hans-isä on tunnettu natsien propagandafilmien kuvaajana, joten tyttären päätös liittyä vasemmistosissiliikkeeseen, ei tuota onnellista loppua isän ja tyttären väliselle suhteelle.

Hasbún kuvaa tapahtumia hyvin intiimisti vaihtelevin kertojaäänin ja runsain sisäisin monologein. Elämän sattumanvaraisuuden kuvaus on Hasbúnin käsissä taipunut kauniisti kerrotuksi tarinaksi, jonka kaikkein vähiten olettaisi perustuvan tositapahtumiin.

Hasbún kuvailee vaivihkaisin elein koko sisarussarjan kantamaa syyllisyyttä isänsä historiasta. Hansin pakkomielle Paititísta kuvastaa hänen tarvettaa jättää mennyt taakseen.

Vaivihkaa Hasbún myös kuljettelee perhettä kohti eriytymistä omille teilleen, kunnes lopulta tiet eroavat peruuttamattomasti.

Teoksen lukeminen ei ole vaivatonta. Sivuja voi joutua selailemaan taaksepäin, sillä kerronta vaatii lukijalta herpaamatonta huomiota. Jotkin asiat kerrotaan niin näkymättömästi, ettei niiden tunnistaminen välttämättä onnistu ensimmäisellä lukukerralla. Romaanin lukeminen vaatii syventymistä.

Pieneen romaaniin mahtuu suuri tarina. Yli vuosikymmenien jatkuva Ertlin perheen hajaantumisen seuraaminen on luotu eheästi. Erityisesti romaani kuvaa sukupolvien välistä vastakkainasettumista ja tulevaisuususkoa.

Kiintymyksiä voidaan määritellä historialliseksi romaaniksi, siinä missä monet pikkutarkat monisataasivuiset järkäleetkin. Hasbún on taustatyönsä tehnyt, mutta romaani on silti silkkaa fiktiota.

Sitä mukaa kun historiallisen tiedon olemus ymmärretään yhä paremmin epävarmaksi ja näkökulmasidonnaiseksi, Hasbúnin romaania vastaavat teokset tulevat oletettavasti lisääntymään. Ilmiö näkyy vahvasti myös kotimaisessa kirjallisuudessa, jossa kirjailijat ovat jo uskaltautuneet ottamaan luovia vapauksia.

Kauppalehti: Isin tytöt

 

 

Alejo Carpentier: Eroica

eroica_kansi_images_base_medialle-art_eroica_500_

Alejo Carpentier: Eroica
Suom. Jyrki Lappi-Seppälä
Lyhytromaani, 152 s.
Aviador, 2016

Kuuluisan kuubalaisen kirjailijan lyhytromaani rakentuu kuin Beethovenin sinfonia. Eroican, Beethovenin kolmannen, ”herooisen” sinfonian alun sonaattimuoto on Alejo Carpentierin romaanissa sovitettu kaunokirjalliseen muottiin. Musikologinakin tunnettu Carpentier perehtyi huolella kumpaankin lajiin, minkä vuoksi Eroicaa voidaan pitää poikkitaiteellisenakin teoksena.

Teoksen nykyhetki tapahtuu konserttisalissa, jossa sinfoniaorkesteri esittää Beethovenin herooista sinfoniaa. Viime hetkellä ennen konsertin alkua saliin syöksyy nuhjuisesti pukeutunut mies kannoillaan kaksi takaa-ajajaa. Miehellä on sinfonian keston verran eli noin 46 minuuttia aikaa käydä läpi aiempia tapahtumia. Sen sijaan, että mies keskittyisi nauttimaan viimeisestä sinfoniastaan, hän kertailee mielessään menneitä tapahtumia.

Takaumien avulla selviää, mikä on johtanut tuohon tilanteeseen ja miksi takaa-ajajat ovat miehen kintereillä. Selviää poliittisten yhteenottojen, terrorismin ja vallankumousliikkeiden koko vyyhti tilanteen taustalla. Eletään 1930-luvun alun Kuubassa, jossaa presidentti Gerardo Machadon hallitsema diktatuuri on sortumassa. Aika on sekasortoinen.

Eroica onkin yllättäen hyvin poliittinen ja yhteiskuntakriittinen teos. Se valottaa Kuuban veristä historiaa, jossa eivät vain vastustajat teloittaneet toisiaan vaan käytiin myös vastarintaliikkeiden sisäisiä kamppailuja.

Eroica kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan aktivistiryhmään kuuluvasta miehestä, joka kidutettuna päätyy ilmiantamaan toverinsa. Entiset toverit päättävät teloittaa ilmiantajan ja niin mies takaa-ajajineen päätyvät sattumalta konserttisaliin.

Eroicaa lukiessa on vaikea välttyä joutumasta tekstin imuun. Carpentierin teksti etenee tajunnanvirranomaisesti, ja siirtymät ajasta ja paikasta toiseen ovat unenomaisen huomaamattomia. Suomentaja Jyrki Lappi-Seppälä ei ole edes yrittänyt kotouttaa ja lyhentää Carpentierin yli sivunmittaisiksi venyviä virkkeitä. Runsaasta pilkutuksesta johtuen teoksen tahti on paikoin hyvinkin kiivas.

Carpentierin valtoimenaan vellova teksti on myös jokseenkin vieraannuttavaa. Carpentierin sanasto on rikasta ja se herkistää lukijan nauttimaan runsaana etenevästä kielestä. Sen vuoksi teoksen tarinasta on vähän väliä kurottava uudestaan kiinni, jotta tapahtumat eivät uhkaisi karata lukijan käsistä.

On hienoa huomata, kuinka uudet pienkustantamot ovat ottaneet vastuun laadukkaan käännöskirjallisuuden julkaisemisesta. Aviador Kustannus on jo aiemmin julkaissut kiinnostavia uusia nimikkeitä Latinalaisen Amerikan maista, ja nyt painopiste on nähtävästi laajentunut myös klassikoiden saattamiseksi suomenkielisten lukijoiden käsiin. Seuraavaksi vuorossa on Paolo Linsin jo vuonna 2002 elokuvaksikin sovitettu Jumalan kaupunki (Cidade de Deus, 1997), joka onkin jo aivan liian kauan odottanut suomennosta vailla.

Kauppalehti: Rönsyävän lauseen lumo

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

5586776

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Romaani, 112 s.
Otava, 2016

Siri Kolun nuorille suunnattua Kesän jälkeen kaikki on toisin -romaania voisi toivoa luettavan kouluissa niin sanottuna pakollisena, yleissivistystä kartuttavana oppimateriaalina. Teos kertoo sukupuoltaan korjaavan Peetun tarinan yhden kesän ajalta. Ennen korjausleikkausta Peetu käy isänsä kanssa lentämässä kymmenen kertaa purjelentokoneella. Hyvänlaatuista itsetuntemusta ja varmuutta huokuva Peetu oppii samalla tuntemaan uudestaan vanhempansa.

Peetu on kuvattu teoksessa inhimillisesti hyvin järkeväksi olennoksi, mikä tekee lukijaan vaikutuksen. Peetun osoittama rakkaus tyttöystäväänsä Aamua kohtaan on myös syvällisen vilpitöntä. Peetu on itsetuntemuksen malliesimerkki, ihminen, joka tietää, mitä tahtoo. Ehkä juuri siksi, Peetun on hankala ymmärtää, miksei hänen äitinsä hyväksy täysin Peetun aikomaa sukupuolenkorjausta.

Peetun äiti elää niin sanotusti hallitussa kaaostilassa. Hän on samaan aikaan hysteerinen sekä hillitty. Harkitsemattomat sanat ja ajatukset kuitenkin satuttavat Peetua. Miksi äiti on niin takertunut lapsensa sukupuoleen? Teoksessa herätellään muun muassa kysymystä siitä, millainen on vanhempien suhde lapsensa sukupuoli-identiteettiin ja miten vanhempien tulisi suhtautua sukupuolenkorjaukseen ylipäätään.

Peetu ei ole ainut, jolla tuntuu olevan vaikeuksia äitinsä kanssa. Perhesuhteet rakoilevat muuallakin, sillä samaan aikaan Peetun vanhemmat harkitsevat eroa. Peetun vanhemmat on kuvattu teoksessa täysin vastakohtina toisilleen. Peetun isä on kotioloissa hyvin vaisu ja rauhallinen, mutta ylhäällä ilmalennolla hän avautuu Peetulle suorin sanoin. On vain yksi ehto: mitä lennon aikana on toiselle jaettu, säilyy salaisuutena muille.

Peetun elämänmuutostarina kytkeytyy hänen vanhempiensa kokemaan elämänmuutokseen. Vanhemmat joutuvat irrottautumaan toisistaan elääkseen onnellisina omaa elämäänsä. Yhtä lailla Peetun on irrottauduttava entisestä sukupuolestaan tullakseen oikeaksi, omaksi itsekseen. Luopuminen toisesta ihmisestä tai toisesta sukupuolesta on raskas ja kivulias operaatio, eikä siihen auta muu kuin hyväksyntä.

Kolun nuortenkirja on kaikin puolin hyvin kirjoitettu, viisas ja syvällinenkin teos. Se on ainutlaatuinen kurkistus transsukupuolisen elämään ja vaikeuksiin nyky-yhteiskunnassa. Kaikista ongelmista huolimatta, teoksessa vallitsee rento tunnelma, joka jättää hyvän lukumielen.

Savon Sanomat: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Ibby Finland: Arvio: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Deborah Levy: Uiden kotiin

9789526845616

Deborah Levy: Uiden kotiin
Suom. Laura Vesanto
Romaani, 144 s.
Fabriikki, 2016

Booker-ehdokkuudellakin huomioitu Uiden kotiin on ensimmäinen Deborah Levylta suomennettu teos. Uiden kotiin on surrealistinen pieni aarrearkku, jotka kätkee sisäänsä salattuja aarteita ja varjeltuja helmiä.

Teos on tunnelmaltaan unenomainen ja kerronnaltaan katkonainen. Teoksen tapahtumat näyttäytyvät salaperäisinä, aivan kuin jokaisella hahmolla olisi jokin salaisuus varjeltavanaan, minkä vuoksi kerronta ja kieli ovat muodostuneet herkkävireisiksi. Herkkävireisyys ilmenee runollisina lauseina sekä hahmojen välisessä hailean lakonisessa dialogissa, joka korostaa  henkilöiden arvoituksellisuutta.

Teoksen tapahtumat sijoittuvat vuoden 1994 Nizzaan, jonne kuuluisa englantilainen runoilija Joe Jacobs on perheineen asettunut lomanviettoon. Teos alkaa pysäytetyn kaltaisesta kohtauksesta, jossa perhe löytää loma-asuntonsa uima-altaasta hassunkurisesti änkyttävän mutta epäilyttävältä vaikuttavan tytön. Runoilijan vaimo Isabel kutsuu kaikkien yllätykseksi altaassa polskineen Kittyn asumaan heidän luokseen.

Romaani on suhteellisen lyhyt, mikä ikään kuin korostaa sitä, että teoksen tapahtumat alkavat in medias res – suoraan tapahtumien keskipisteestä. Teoksen alku on eräänlainen kulminaatiopiste, jossa tarina kääntyy loppupuolelleen. Teoksen alun voisi sanoa enteilevän lopun aikoja. Teokseen on kirjattu runoilijan perheen koko pitkästä tarinasta vain merkillinen lopetus.

Kun Kitty muuttaa asumaan Jacobsien perheen luo suureen loma-asuntoon, Isabelin ja Joen parisuhde joutuu koetuksella entisestään. Kaunis ja herkkäsieluinen Kitty tuntee muiden hahmojen syvimmät salaisuudet ja koettelee monen lomalaisen kärsivällisyyttä. Kittysta kehkeytyy tarinan edetessä eräänlainen koetinkivi Joen uskollisuudelle.

Romaanissa erityisen viehättävää on tapahtumien etenemiseen yhdistetty unen logiikka, joka kuitenkin lopussa yllättää päämäärätietoisuudellaan. Isabel ei kutsu Kittya vieraaksi kotiinsa ilman painavaa syytä tai jonkinlaista suunnitelmaa.

Merkilliset tapaukset tihentyvät ja nopeutuvat loppua kohden kuin painajaisunessa, johon perheen tytär Nina Jacobs herää Lontoossa vuonna 2011. Koko tarina on tosiaan ollut Ninan näkemää unta. Uni on perustunut hänen muistelmiinsa ja alitajuisiin mielikuviin, jotka ovat tuottaneet tarinaan eriskummallisen vivahteen.

Vaikka teos on unenomaisuudessaan viehättävä, se kätkee unen kevyen verhon taakse myös riipaisevan tarinan kriisiytyneestä parisuhteesta ja perhe-elämästä, uskottomuudesta ja itsemurhasta. Tarinassa koskettaa etenkin perheen tyttären epätavallinen lapsuus ja suhde vanhempiinsa.

Yuri Herrera: Kartellin trubaduuri

kartellin101

Yuri Herrera: Kartellin trubaduuri
Suom. Einari Aaltonen
Lyhytromaani, 123 s.
Sammakko, 2015

Kartellin trubaduuri on ensimmäinen meksikolaiskirjailija Yuri Herreralta (s. 1970) suomennettu teos. Alun perin vuonna 2008 ilmestynyt esikoisteos Trabajos del reino on saavuttanut kotimaassaan suuren suosion. Herrera lasketaan jo Meksikon menestyksekkäimpiin nykykirjailijoihin. Toinen suomennos Maailmanlopun ennusmerkit ilmestyi Sammakon kustantamana tänä keväänä.

Teoksen päähenkilö Lobo on kiertävä kapakkalaulaja, joka viihdyttää humalaisia corrido-balladeillaan. Hän on Taiteilija, joka tuntee sanojen harmonian ja rytmin. Hän osaa luoda sanoista taidetta mutta myös paeta niiden avulla todellisuutta.

Eräänä iltana Lobo kohtaa Kuninkaan. Kuningas on määrätietoinen ja oman arvonsa tunteva, olemassaoloa hallitseva rikollispomo. Hän pitää yllä huumekartellia Meksikossa. Kuningas arvostaa Taiteilijan lahjakkuutta ja näin Lobo päätyy Hovin seuraksi Kuninkaan Palatsiin.

Herrera kuvaa meksikolaista huumekartellia diktatuurina, jossa yksi määrää ja muut tottelevat (ja ne, jotka eivät tottele, pääsevät herkästi hengestään). Kuninkaan Hovi on oikea juonittelijoiden pesäke. Kuningas voi olla kunnioitettu muttei varsinaisesti pidetty.

Taiteilija taas on sivustakatsoja, joka seuraa tapahtumia etäältä, mutta päästyään asumaan Palatsiin ei hänkään voi enää välttyä joutumasta tapahtumien imuun. Lobo toimii teoksessa eräänlaisena vertailuhahmona huumekartellille. Hän on avarakatseinen taiteilija, jota yhdistää kartelliin lähinnä yrittäjyys.

Kartellin trubaduuri on pieni ja tiivis teos, joka juuri ja juuri täyttää romaanin mittasuhteet. Lyhyet kappaleet ovat kuin pieniä tuokiokuvauksia, kohtauksia sieltä ja täältä. Kerrontakin luottaa ytimekkyyteen ja lakoniseen ilmaisuun. Kerronta on nokkelalla tavallaan ironista ja rehellisyydessään viihdyttävää.

Teos vaikuttaa kokonaisuudessaan kaaoksen jäsentelyltä. Lyhyellä ja ytimekkäällä muodolla pyritään rauhoittamaan ja pitämään kasassa tekstiä, joka on aiheeltaan hyvin räjähdysherkkää. Palatsissa on oltava jatkuvasti varpaillaan ja pidettävä pää kylmänä. Virheet voivat olla kohtalokkaita.

Palatsissaan asustava Kuningas ja ympärillä hyörivä Hovi tuovat teokseen tavallaan satumaisen tunnelman. Tarinaan tulee heittäydyttyä kuin corrido-balladin tarinaan, mikä saa unohtamaan teoksen ensisijaisen aiheen ja todellisuuden. Lyyrisellä kielellään teos vieraannuttaa lukijan kartellin kauheuksista ja tuo veriset hirmuteot lukijan iholle toista reittiä satumaisella kulissillaan.

Herrera onnistuu kertomaan kotimaansa nykytilanteesta tyylikkään kaunokirjallisella tavalla, taiteellisesta eleganssista tinkimättä.

Viimeksi Roberto Bolañon teoksia suomentanut Einari Aaltonen on jälleen kerran tehnyt laadukkaan käännöksen, joka lukijan on helppo vastaanottaa. Herreran lyyriset lauseet on onnistuttu kääntämään sekä sisältönsä että muotonsa säilyttäen.

Kritiikki on julkaistu alun perin Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen oppiaineen ainejärjestön virallisessa julkaisussa, Ekhossa, joulukuussa 2015.

Jack Kerouac: Satori Pariisissa

Satori Pariisissa kansi

Jack Kerouac: Satori Pariisissa
Lyhytromaani, 183 s.
Suom. Jarkko S. Tuusvuori
Sammakko, 2014

Satori Pariisissa on omaelämäkerrallinen teos. Sen pääosassa on kirjailija Jack Kerouac. Kuinka paljon tarinasta on totta, kuinka paljon keksittyä, sitä ei varmasti osaisi arvioida kukaan. Tuotantonsa (ja elämänsä) loppuvaiheilla Kerouac on matkalla taas, tällä kertaa Ranskassa etsimässä juuriaan.

Satori Pariisissa sisältää Kerouacille ominaista hyvin spontaania tekstiä. Lukuisten viittausten lisäksi teokseen kuuluu myös melkoisen epäilyttävää kerrontaa, paljon ranskankielisiä lainauksia ja lyhykäisiä lukuja eli maanista etenemistä paikasta toiseen.

Kerouacin viimeisimpien julkaisujen joukossa ilmestynyt pienoisromaani on huuruinen teos, siinä missä Kerouacin aiempikin tuotanto. Kerouac ei kai jaksa olla muuta kuin oma itsensä. Tällä kertaa ollaan vähän maltillisemmalla linjalla. Olutta vahvempaa ei pahemmin nautiskella, vaivaiset pari konjamiinia riittää pahimpaan janoon. (Mutta miksi ihmeessä juoda viinimaassa olutta?)

Teoksen loppu yllättää perinteisemmässä beat-tyylissään. Viimeisessä luvussa päästään viimein vauhtiin, kaahaillaan taksilla ja juodaan vähän reilummin sitä olutta:

[…] me säntäämme taksiin kuin pankkirosvot ja ZÄM!, huoumme sataaneljääviittä sateen liukastamalla moottoritiellä kohti Orlya, hän [taksikuski] ilmoittaa nopeudun kilometreinä tunnissa, minä katson ikkunasta ja tuumaan, että tätä vauhtia meilläkin päin Teksasissa hinaudutaan baarista toiseen.

Kerouac tuntuu seurustelevan Ranskassa tottuneesti. Ainakin bretagnelaiset ymmärtävät häntä ja puhuvat itsekin ymmärrettävää kieltä. Lukija saattaa silti aistia kertojan läpi ja tunnistaa pienoista kaipuuta kotimaahan.

Epätietoisuudessaan Kerouac jatkaa etsintöjään, koska tyhjyys pitää täyttää jollain. Kerouac metsästää ranskalaisia sukujuuriaan vimmatusti kuin graalin maljaa. Hän matkustaa ja etsii, vaikkei taida edes tietää, mitä oikeastaan on etsimässä.

Kerouac muistetaan muun muassa buddhalaisesta oppineisuudestaan. Satori Pariisissa sisältää palan Kerouacin uskoa: ”satori – japaninkielinen sana kuuluu zen-buddhalaisuuden termeihin. Se määritellään usein äkilliseksi, järjenkäyttöä tarvitsemattomaksi tai ylintä järjenkäyttöä edustavaksi valaistumiseksi.” (Suomentajan selitykset)

Romaani kiertää kehänsä ympäri ja loppuu siihen mistä alkoikin – ”satoriin”. Yksi matka päättyy, mutta onko etsintä ollut turhaa? Kerouac vaikuttaa löytäneen sen, mitä on koko ajan etsinyt. Mikä olisikaan herättävämpi kokemus kuin iskeä jalanpohjat tiukasti maahan vauhdikkaan reissun jälkeen ja tuntea jalkansa paikoillaan maan kamaralla. Kerouac kokee satorinsa eli saa ”potkun silmäänsä”, kun hän viimein lopettaa etsimisen. Lopulta Kerouac taitaa ymmärtää, ettei se päämäärä vaan se matka.

Teos herättää myös ajatuksia siitä, mitä merkitystä on historialla ihmisen taustalla. Kerouacin ranskalaiset sukujuuret ovat varmasti jossain mielessä tehneet Jack Kerouacista Jack Kerouacin, mutta ei kai ihminen hyödy siitä, että pitää ajatuksensa menneessä. Ja ei kai Kerouac niin tehnytkään. Ainakin beat-legendan romaanien pohjalta voisi väittää, että Kerouac jos kuka osasi elää ja hengittää.

Suomentaja Jarkko S. Tuusvuori on tehnyt käännöksessään viisaan valinnan ja jättänyt Kerouacin tekstin lukijan tulkittavaksi. Tuusvuori ei esitä suoria kommentteja tekstistä, vaan johtaa lukijan tulkinnan pariin kirjan loppuun listattujen selitysten avulla.

Suomentajan selitykset tulevat monesti tarpeen romaania lukiessa. Kerouacilla on tapana viitata anteeksipyytelemättömästi esimerkiksi aiempiin kirjoituksiinsa, yksityisiin tuttaviinsa sekä muihin mitä eriskummallisempiin henkilöihin tai tapahtumiin, mitä odottamattomimmissa tilanteissa.

Kerouac onnistuu jälleen raahaamaan lukijan mukaan matkaansa. Ensimmäisessä luvussa vihjaillaan ja vasta viimeisessä vastaillaan. Odottavan aika on pitkä, muttei pitkäveteinen.

Keskisuomalainen: Jack Kerouac: Satori Pariisissa

Suomen Kuvalehti: Beat-tähti Jack Kerouac onnistui säväyttämään vielä kuolemaisillaan