Mendoza (Argentiina), Santiago & Valparaíso (Chile)

IMG_0988
Mendozassakin kukkivat puut.

Vaikka olen jo kuukauden päivät viettänyt taas Suomen maan kamaralla, mielin silti vielä hetkeksi palata Latinalaisen Amerikan tunnelmiin ja muistella viimeisimpiä reissuja vaihtojakson loppupuolelta.

Vietin vaihdosta suurin piirtein ensimmäiset neljä kuukautta tiiviisti kodin ja yliopiston välillä opiskellen käytännössä tauotta. Elämä alkoi rutinoitua nopeasti ja tavallaan hyvä niin, sillä sain lopulta opinnoistani Santa Fessä irti enemmän kuin olin osannut kuvitella. Kielitaitokin karttui niin paljon, että olin hyvin tyytyväinen saavutukseeni palatessani takaisin Suomeen.

Tiiviin ja paikoin raskaankin opiskelupuserruksen jälkeen kaipasin vaihtelua ja niinpä  yhden kokonaisen kuukauden omistin pelkästään matkustamiselle ja lomailulle, mikä on jo sinänsä saavutus, sillä en muista koska viimeksi olisin yhtämittaisesti lomaillut näin kauan.

Aiemmista reissuista muiden vaihtareiden kanssa Córdobaan ja Rosan kanssa Misionesiin olenkin jo kirjoittanut, mutta ehkä kaikkein vaikuttavin reissu tuli tehtyä aivan yksin. Ennen joulua pakkasin rinkkani ja lähdin bussilla Mendozan kautta kohti Chileä.

Mendozassa suunnitelmani eivät täysin toteutuneet, sillä minua kiinnostaneet museot olivat joko kiinni tai sijaintinsa vuoksi saavuttamattomissa. Myös tapahtumia ja retkiä oli peruttu. Lisäksi sain ensimmäisen päivän kärsiä auringonpistoksesta, joten yksi päivä tuli vietettyä nukkuen hostellissa.

20171213_132831
Mendozan kaupunkimaisemia kehystää lännessä jylhänä kohoava Andien vuoristo.

IMG_0995

IMG_1169
Mendozan ”joki” oli jo joulukuussa kuivanpuoleinen.

Onnistuin kuitenkin osallistumaan kaupunkikierrokselle, jossa opin Mendozan historiasta. Opin esimerkiksi, että kaupunki on rakennettu keskelle autiomaata, minkä vuoksi kaikki kaupungin puut ovat sinne istutettuja. Mendozalaiset ovat myös kovia Buenos Aires -faneja ja ovat sen vuoksi teettäneet koristeelliset lyhtypylväänsä ja puistonpenkkinsä pääkaupungissa.

Mendozalle viini on tärkeä matkailuvaltti, vientituote ja paikallisille suuri työllistäjä. Viinirypäleitä voi hahmottaa myös näissä aiemmin mainituissa puistonpenkeissä koristekuvioina, ja paikallisista jäätelöbaareista voi ostaa punaviininmakuista jäätelöä, aivan kuten Misionesissa myytiin matenmakuista jädeä.

Kuulin eräältä paikalliselta, että valitettavasti viini on myös yksi syy ihmisten väliseen epätasa-arvoon. Viininviljelijöillä on paljon sanavaltaa paikallispolitiikassa, mikä vaikuttaa laajasti esimerkiksi koulutukseen, työllisyyteen ja tuloeroihin.

Mendoza-matkani kohokohta oli päiväreissu Etelä-Amerikan Kordillieerien eli Andien vuoristoon. Tie Andeille kulkee valtavien viiniviljelmien halki, mutta ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi vasta esivuoristoalueella, josta Mendozan juomavesi ohjataan edelleen maakunnan asukkaille. Mendozan juomavesi on siis vuoristosta peräisin olevaa sulanutta  jäätä. Vesi onkin makeampaa ja puhtaamman makuista kuin muualla Argentiinassa.

IMG_1007
Takanani on järvi, josta puhdistetaan Mendozan juomavesi.

IMG_0999

Toinen pysähdyspaikkamme oli Puente del Inca eli Inka-silta, luonnon muovaama silta, joka kulkee kuumien lähteiden yli. Kuumien lähteiden alueella on aikanaan ollut terveyskylpylä. Kylpylää pitänyt hotelli kuitenkin tuhoutui aikoinaan lumivyöryssä, joten kylpyläkin on enää vain raunioina. Silta sijaitsee lähes kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta.

IMG_1010
Puente del Inca
IMG_1011
Vuoristohotellin rauniot

Retken pääkohde oli Aconcagua-vuoren kansallispuisto. Aconcagua on Andien vuoriston ja itseasiassa koko Amerikkojen sekä eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori, jonka huippu kohoaa 6962 metrin korkeuteen. Vuorta edeltävä kansallispuistoalue sijaitsee luonnollisesti huomattavasti matalammalla, noin kolmen kilometrin korkeudessa.

Puistossa on mahdollista tutustua esimerkiksi vuoriston omintakeiseen eläimistöön ja kasvistoon. Vaikka vuoristo vaikuttaa kuivalta ja karulta kasvupaikalta, lähempää katsottuna maasta voi löytää mitä upeampia kukkivia kasveja.  Tällä kertaa sain eläimistön osalta tyytyä vain muutamien lintujen ihasteluun; edes Andeille ominaisia guanakoja ei näkynyt.

20171214_131153
Aconcagua (6962 m) Andien yhä kasvavassa vuoristossa.

IMG_1021

IMG_1024
Normaalisti vuoristoon tulisi varustautua lämpimin vaattein, mutta sattumalta kohdalle osui aurinkoinen päivä, jolloin vuoristossa pärjäsi voimakkaasta tuulesta huolimatta lyhythihaisella.

Mendozasta otin yöbussin Chileen, joten rajanylitys Andeilla tapahtui keskellä yötä. Menomatkalla rajanylitysprosessista selvittiin parissa tunnissa, mutta paluumatkalla rajalla tuli vietettyä yli kolme tuntia, vaikka Chileen matkustaessa matkatavarat syynättiin paljon huolellisemmin. Chileen on kiellettyä viedä esimerkiksi raakoja hedelmiä, joten eväät piti popsia ennen rajanylitystä.

IMG_1037
Santiago toivotti matkailijat tervetulleiksi muistuttamalla vuoden 2017 eniten varastetuista esineistä. Puhelimet johtivat kärjessä täälläkin.

Päiväni Chilen pääkaupungissa koostui pitkälti kävelemisestä paikasta toiseen. Lopulta olin niin kypsynyt huonokuntoisiin kävelykenkiini, että ostin katukauppiaalta piraattilenkkarit, jotta selviäisin Valparaísoon asti.

Aluksi kävelin Bellavistan boheemiin kaupunginosaan, jossa sijaitsee yksi Pablo Nerudan kodeista. La Chasconaksi nimetyn talonsa Neruda rakennutti kolmannelle ja viimeiselle puolisolleen Matilde Urrutialle. Talo on todellinen sokkelo. Vaikka rakennuksen on nimellisesti suunnitellut katalonialainen arkkitehti Germán Rodríguez Arias, rakennus on silti enemmän Nerudan itsensä näköinen.

Neruda kuoli Chilen sotilasvallankaappauksen aikana. Uusimmat tutkimukset ovat todistaneet, ettei hän sittenkään kuollut syövän seurauksena, minkä vuoksi epäillään yhä vahvemmin, että Neruda olisi myrkytetty sairaalassa. Oli miten oli, La Chascona sai osakseen vakavia vaurioita vallankaappauksen aikana. Matilde Urrutia päätti kuitenkin rakennuttaa talon myöhemmin entiselleen.

Myös talon sisustus myötäilee talon alkuperäistä sisustusta, ja täytyy sanoa, että Nerudan maku on ollut samaan aikaan aivan karsea ja ihana, vähän mauton mutta tavallaan tosi mahtava. Huomasin, että myös Neruda on ollut ihastunut italialaisen Piero Fornasettin maalauksiin. Kenties voisi sanoa, että jaamme siis tämän mauttoman maun ihannoinnin.

La Chasconan kotimuseon lisäksi vierailin Santiagon kansallisessa taidemuseossa (Museo Nacional de Bellas Artes) sekä esikolumbiaanisen taiteen museossa (Museo Chileno de Arte Precolombino). Erityisesti suosittelen Santiagon matkailijoita vierailemaan La Chasconan lisäksi esikolumbiaanisen ajan taiteen museossa, jossa Chilen ja koko Latinalaisen Amerikan alueiden alkuperäiskansojen kirjavuus näyttäytyy koko komeudessaan.

IMG_1073
Esikolumbiaanisen ajan taidetta Santiagon museossa

Lisää taide- ja kulttuurielämyksiä Santiagossa tarjosi Alamedan taidekeskus (Centro Arte Alameda), jossa törmäsin poikkitaiteelliseen tatuointi-iltaan. Eksyin tatuointitapahtumaan sattumalta, sillä samassa rakennuksessa toimii myös taide-elokuvia esittävä elokuvateatteri (Cine Arte Alameda).

Alamedan läheisyydessä myydään myös eniten vegaanista katuruokaa. Toisin kuin Argentiinassa, Chilessä täysin kasviperäisen ruokavalion noudattaminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

Matkani päätepiste oli Valparaíson kaupunki Etelä-Amerikan läntisellä rannikolla, Tyynen valtameren rannalla, jonne matkustaa Santiagosta bussilla parissa tunnissa. Matkan aikana ihailin Chilen vehreää luontoa. Viiniviljelykset hallitsivat maisemaa Chilessäkin, mutta ihastuksekseni matkan varrelle mahtui myös luomutiloja.

IMG_1078
Hämmentävän ällöttäviä kakkuja

Valparaísossa olin luonnollisesti valinnut hostellin sellaisesta sijainnista, jota oli mahdoton saavuttaa muuta kuin kävellen ja kiipeämällä rinkka selässä pitkin ikuisesti jatkuvia rappusia. Viisi päivää Valparaísossa tuntuivat jaloissa. Kävelin päivittäin lukuisia kilometrejä ylös alas kaupungin viettävillä teillä ja kujilla. Parhaiten kaupunkiin ja sen kuuluisaan katutaiteeseen tutustuukin yksinkertaisesti kävelemällä ympäriinsä.

20171217_154354
Hostellini maskottikissa oli päässyt myös usean muraalin aiheeksi.

20171216_140732

20171217_124245

IMG_1086
Näin ensimmäistä kertaa elämässäni Tyynen valtameren.

Kävelyretkeni kohdistuivat lisäksi hautausmaalle, satamaan, torille ja taidenäyttelyihin. Valparaíso on boheemi taiteilija- ja käsityöläiskaupunki, jonka jokaiselta aukiolta ja kadunnurkasta voi löytää paikallisten itse valmistamia käsitöitä. Ilokseni löysin myös paljon vegaanisia leivonnaisia sekä luomuavokadoja ja -saksanpähkinöitä edulliseen hintaan. Vähän teki mieli jäädä tähän kaupunkiin asumaan.

20171217_124414
Valparaíson hautausmaat on nimetty mielikuvituksellisesti.
IMG_1091
Funikulaarit helpottavat paikallisten liikkumista epätasaisessa kaupungissa.

IMG_1104

IMG_1122
Tuo vanhaan arvorakennukseen suunniteltu lasinen uudisosa on kuulemma herättänyt paikallisten keskuudessa närää, mutta itse pidin taivaansinisenä loistavaa lasikuutiota tyylikkäänä ratkaisuna.

Yksin matkustaessa on ongelmana se, ettei yksinään tee mieli lähteä iltaisin pimeässä liikenteeseen saati baariin oluelle. Niinpä käytin illat usein muiden hostellivieraiden seurassa istuskeluun ja tutustuin erimaalaisiin ihmisiin ja esimerkiksi mahtavaan kolumbialaiseen musiikkiin.

Iltaohjelmaa tarjosi myös paikallinen kulttuurikeskus, jonka teatterinäytöksiin uskaltauduin kahtena iltana peräkkäin. Erityisen vaikutuksen teki La Mona Ilustren ihmeellisen ihana esitys Juan Salvador Tramoya (2012), jossa yksi näyttelijä luo lähes sanattomasti ja hyvin pienillä tehosteilla maagisen näytöksen. Esityksen ymmärtäminen ei edellytä kielitaitoa, joten se kannattaa käydä katsomassa, mikäli tilaisuus tulee joskus vastaan.

Yksi Valparaíson tunnetuimmista nähtävyyksistä on Nerudan toinen koti La Sebastiana, joka sijaitsee korkealla kaupungin rinteillä. Talon ikkunoista onkin upeat merinäköalat. La Sebastianan arkkitehtuuri on myös pitkälti Nerudan omaa käsialaa. Viisikerroksinen talo kapenee taivasta kohti ja aivan ylimmässä yhden huoneen kattavassa kerroksessa on Nerudan entinen työhuone. Sisustukseltaan talo on La Chasconan kaltainen. Nerudan kolmas talo sijaitsee Isla Negrassa jonkin verran etelämpänä Valparaísosta, mutta sen näkeminen jäi seuraavaan kertaan.

20171220_132339
La Sebastiana

 

Mainokset

Thierry Noël: Hopeaa vai lyijyä? Kokaiinikuningas Pablo Escobarin elämä

9789518846263_m

Thierry Noël: Hopeaa vai lyijyä? Kokaiinikuningas Pablo Escobarin elämä
Suom. Pirjo Thorel
Elämäkerta, 334 s.
Art House, 2017

Pablo Escobarin nimi on ollut viime vuosina esillä runsaasti, vaikka kolumbialaisen huumeparonin kuolemasta on kulunut jo lähes 25 vuotta. Escobarista haetaan edelleen kasvoja käsistä räjähtäneelle huumekaupalle.

Escobarin elämää ovat tarinallistaneet sekä tietokirjailijat että käsikirjoittajat. Elämäkertojen lisäksi Escobarin ajasta on tehty niin tv-sarjoja (Narcos) kuin elokuvia (Escobar: Paradise Lost, Loving Pablo).

Kolumbialaisen toimittajan Virginia Vallejon muistelmien Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria (Like, 2017) lisäksi tänä vuonna julkaistiin suomennos ranskalaisen historioitsijan Thierry Noëlin kirjoittamasta elämäkerrasta Hopeaa vai lyijyä? Pablo Escobarin elämä (Pablo Escobar, trafiquant de cocaïne, 2015).

Noël kelaa auki kokaiinikaupan historiaa. Escobarin aikaan kauppaa käytiin Etelä-Amerikan maista kohti Yhdysvaltoja. Olennainen osa kaupantekoa oli tietenkin tavarantoimitus eli salakuljetus. Moni huumeiden salakuljettaja mielsi itsensä Karibian merirosvojen perinteen jatkajaksi.

Escobarin kokaiinikuninkuus oli mahdollista aikana, jolloin salakuljetus menetelmineen ja välineineen oli vasta lapsenkengissä. Escobar tunnettiin luovista ja eriskummallisista keinoista huumeiden kuljettamiseksi. Hän myös vaihtoi reittejä tarpeeksi usein ennen kuin poliisit ehtivät päästä salakuljettajien jäljille. Escobar oli aina askeleen edellä.

Escobar tunnettiin muutenkin varovaisena miehenä, minkä vuoksi hän ehti monesti pakoon poliisien piirityksiä. Kun Escobar lopulta kuoli pidätyksen yhteydessä, esitettiin olettamuksia, että hän olisi tahallisesti laskenut puolustustaan ja päästänyt poliisin selville piilopaikastaan. Miksi näin olisi käynyt, siihen ei tiedetä järkevää syytä.

Noël kuvaa teoksessaan hyvin laajasti huumekaupan kytköksiä eri maiden ja tekijöiden välillä. Perusasiat, kuten kokaiinin valmistusprosessi, on lukijan hyvä tuntea, mutta välillä taustoitus leviää niin kauas sivullisiin henkilöihin, että itse Escobar jää lopulta syrjään.

Teoksessa on akateemiselle kirjoittajalle tyypillinen ote. Kirjoittalle on ollut tärkeää tuoda taustatiedot ja lähteet selvästi lukijan nähtäville, mutta lukukokemusta se ei helpota. Runsas henkilöiden ja erilaisten järjestöjen luettelointi tekee lukemisesta raskasta ja hitaasti etenevää.

Noël rakentaa Escobarista ristivetoista kuvaa vaikka tekeekin niin puolueettomuuttaan vakuutellen. Yhtäällä kirjoittaja kuvaa Escobaria häikäilettömäksi rikolliseksi ja tappajaksi, toisaalla taas köyhien kyläläisten hyväntekijäksi.

Herää kysymys, jota kirjassa ei nosteta esille, oliko Escobarin hyväntekeväisyys sittenkään täysin vilpitöntä. Tukemalla (tai lahjomalla) kyläläisiä taloudellisesti hän sai puolelleen vankan joukon kannattajia. Pakomatkojen aikana monet tavalliset ihmiset tarjosivat Escobarille ruokaa ja yösijan.

Kuten teoksen alkusanoissakin todetaan, Pablo Escobarin elämää ja huumeteollisuutta käsittelevissä populaarikulttuurin tuotteissa on se vaara, että teokset tulevat tarkoituksella ta tahattomasti leimanneeksi Etelä- ja Väli-Amerikan valtiot huumemaiksi ja yksipuolistavat näin tehdessään kuvaa valtioista ja niiden asukkaista. Noëlin tavoitteena on tuoda esille huumebisneksen avaintekijät vastustajia unohtamatta.

Thierry Noëlin elämäkerta ei ole ehkä se kaikkein mukaansatempaavin vaihtoehto Escobaria käsittelevässä kirjallisuudessa, mutta ainakin kirjoittaja on sanoissaan tarkka ja perusteellinen.

Miksi kustantaja on valinnut käännettäväksi ranskalaisen eikä esimerkiksi kolumbialaisen kirjoittajan elämäkerran, on sekin kiinnostava kysymys. Onko kirjoittajan oltava ulkomaalainen ollakseen luotettava ja puolueeton?

Pirjo Thorelin käännös on kieltämättä asiantunteva, mutta valitettavasti se on jäänyt vain käännökseksi. Käännös olisi kaivannut vielä asteen suomennetumman asun ja yhtenevyyttä esimerkiksi henkilöiden nimiin ja verbien aikamuotoihin.

Teoksen aikamuotona hallitseva preesens kuulostaa muutenkin kömpelöltä, kun tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen. Kääntäjällä olisi ollut mahdollisuus irrottautua tekstin raskaslukuisuudesta ja tehdä tekstistä lukijalle ymmärrettävämpää.

Agricola: Pablo Escobar ja Kolumbian kokaiinikaupan verinen historia

Juana Inés (2016)

tmp_24583-Juana_Inés-1360883820

Juana Inés (2016)
Meksiko, lyhytsarja, draama
Ohjaus: Emilio Maillé, Patricia Arriaga-Jordán & Julián de Tavira
Käsikirjoitus: Monika Revilla, Mara Vaegas, Patricia Arriaga-Jordán & Javier Peñalosa
Pääosissa: Arcelia Ramírez, Arantza Ruiz, Hernan Del Riego & Margarita Sanz

Juana Inés on meksikolainen Netflix-sarja, joka kertoo 1600-luvulla Uudessa Espanjassa eläneen nunnan ja barokkikirjailijan Juana Inés de la Cruzin elämästä.

Seitsemänosainen lyhytsarja on vahvasti dramatisoitu kuvaus historiallisesta henkilöstä. Tekijät ovat inspiroituneet Juana Inésin tarinasta, mutta kertovat sen faktoja värittäen ja aukkoja paikkaillen.

Juana Inés oli itseoppinut älykkö, joka teki älykkäällä huumorillaan vaikutuksen Uuden Espanjan varakuninkaallisiin. Hovi toimi tärkeänä mesenaattina Juana Inésin uralle.

Netflix-sarjassa kuvataan muun muassa kuinka Juana Inés aluksi viihtyy hovissa, missä hänelle jää aikaa tehdä sitä, mikä häntä eniten kiinnostaa: opiskella, lukea ja kirjoittaa. Lopulta liian läheiset välit varakuningattareen saavat Juana Inésin pakenemaan luostariin.

Katolinen kirkko ei ollut suopea Juana Inésiä kohtaan. Oli ennenkuulumatonta, että nainen päästettäisiin kirjastoon lukemaan ja opiskelemaan.

Kirkon patriarkaatti ei ollut ainot taho, joka sai osakseen kolhuja. Nikolaus Kopernikuksen tieteelliset tutkimukset puhuttivat samaan aikaan. Tieteestä kiinnostuneet uskon miehet joutuivat punnitsemaan omaa uskoaan, kun uskonkappaleet asetettiin yhtäkkiä vaakalaudalle.

Juana Inés ei ollut ainoastaan älykäs vaan myös taitava kirjoittaja. Sarjassa annetaan ymmärtää, että myös Juana Inésin opettaja, isä Antonio Núñez de Miranda (Hernan del Riego) olisi nähnyt Juana Inésin lahjat, mutta joko omaa katkeruuttaan tai katsomuksensa vuoksi päättänyt tuhota tämän kirjallisen uran.

Maallisen vallan edustajat kuitenkin tukivat Juana Inésin kirjallisia pyrkimyksiä ja lopulta tämän säkeet näkivät päivänvalon Iberian niemimaalla.

Sarjassa Juana Inésin tarinaa kuljetetaan kahden aikatason läpi. Samalla kun nuori Juana Inés (Arantza Ruiz) vasta tutustuu hovin ja luostarin maailmaan, vilautellaan välissä kohtauksia alle 50-vuotiaan nunnan (Arcelia Ramírez) kuolinkamppailusta ruttoa vastaan.

Juana Inésin elämää kuvataan vaivalloisena tienä. Hän eli aikana, jolloin tiede ja uskonto kulkivat käsi kädessä. Luostari oli Juana Inésille ilmiselvä valinta.

Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet hänen kirjoittamistaan ja jopa nunnat itse kangistuivat niihin kirkon asettamiin normeihin, joiden mukaan uskon ihmisen, eikä etenkään naisen, ollut soveliasta kuluttaa aikaansa kirjojen parissa.

Juana Inés on hyvin dramaattisesti toteutettu aina musiikkia ja kuvausta myöten. Tuntuu kuin tyyli olisi jotenkin ominainen katolisen kirkon likaisten salaisuuksien selvittelystä kertoville filmatisoinneille. Da Vinci -koodi -vaikutelmilta on vaikea välttyä.

Paikoitellen sarja etenee epätasaisesti ja joidenkin tapahtumien ymmärtämiseen vaaditaan tuntemusta katolisen kirkon ja Espanjan vallan asemasta Etelä-Amerikassa. Muuten sarja on kiinnostava tulkinta ajalleen epätavallisen historiallisen henkilön elämästä.

5 x argentiinalainen elokuva

tmp_470-_315x420_7e0c6fcc82a331baf89231dba43140a77eaa8b365dd27d9406812337ea78a8bc2052477638

Zama (2017)

1700-luvun Latinalaiseen Amerikkaan sijoittuva, Lucrecia Martelin (tämä nimi kannattaa muistaa) ohjaama historiallinen elokuva Zama on toteutettu vieraannuttavin maagisin elementein.

Elokuva kertoo Diego de Zamasta (Daniel Giménez Cacho), hallinnollisesta neuvonantajasta, joka odottaa Paraguayn Asunciónissa kirjettä Espanjan kuninkaalta, jotta hän saisi siirron ”sivistyksen pariin” Buenos Airesiin. Kirjettä ei lopulta koskaan tule ja Zama päätyy tutun sanonnan mukaisesti ojasta allikkoon.

Elokuva kertoo elämänkärsimyksestä niin Zaman näkökulmasta kuin monesta muustakin. Varsinaista osoittelua ei ole nähtävissä, mutta selvästi Zamassa halutaan nostaa esille myös kolonialismia, alkuperäiskansojen sortoa, mustien orjuutta ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuutta.

Elokuva on toteutettu äärimmäisen tyylikkäästi. Kuvauksella ja erityisen voimakkailla ja kiehtovasti häiritsevillä äänitehosteilla on saatu aikaan hallusinaationomaista jälkeä. Rituaalimaisilla koreografioilla henkilöhahmot luovat yksinäisyyden kehää epäonnisen Zaman ympärille.

Elokuva on kuvattu Argentiinassa ja sen ohjaaja on argentiinalainen, mutta muuten kyseessä on hyvin kansainvälinen toteutus. Tekijöitä on lisäksi Espanjasta, Ranskasta, Alankomaista, Yhdysvalloista, Brasiliasta, Meksikosta, Portugalista, Libanonista ja Sveitsistä.

tmp_470-Afiche-Alanis---Logo-Toronto1185046962

Alanis (2017)

Anahí Bernerin ohjaama elokuva Alanis kuvaa seksityöläisen mutkikasta elämää Buenos Airesissa. Alanis (Sofía Gala Castiglione) on prostituoitu, jolle seksityö on sekä ammatti että elämäntapa.

Elokuvan aihe on provokatiivinen, kuten Bernerin aiemmissakin elokuvissa, mutta aiheen käsittely on ihailtavan ennakkoluulotonta. Elokuvan kuvaus on toteutettu oivaltavasti hyödyntämällä erilaisia kuvakulmia, heijastavia pintoja ja varjokuvia.

Prostituution ja äitiyden yhdistäminen ei ole helpoin yhtälö, mutta määrätietoiselle Alanikselle lapsi ei ole työnteon este. Suorasukaisen Alaniksen roolissa nähdään loistava Sofía Gala, jonka oma lapsi näyttelee 1,5-vuotiaan, jatkuvasti äitinsä rintaa hapuilevan Danten roolia.

tmp_470-elefante_blanco-134405258-large-841378257

Elefante blanco (2012)

Elefante blanco on elokuva Argentiinan nykypäivästä. Elokuva sijoittuu Buenos Airesin slummialueelle, jossa vapaaehtoistyöntekijät yrittävät tehdä ihmisten elinolosuhteista parempia.

Elokuvan pääosassa ovat slummissa työskentelevät papit (mm. Ricardo Darín). Slummissa eletään kuin pienoisyhteiskunnassa. Siellä on jopa oma kappeli. Pappien työsarka ryöstäytyy käsistä, kun he ottavat osaa slummia hallitsevien jengien välienselvittelyyn.

Elokuva on verinen ja samalla koskettava. Elämä slummissa näyttäytyy kaikessa karkeudessaan. Paimenten työ on raskasta. Elämä slummissa nostattaa vihaa koko maailmaa kohtaan.

Elokuvan kummallinen nimi, ”valkoinen elefantti”, viittaa 1900-luvun alussa Buenos Airesiin rakennettuun surullisenkuuluisaan rakennukseen, joka aikoinaan suunniteltiin sairaalaksi. Taloudellisten ongelmien myötä hanke kuitenkin epäonnistui.

Vuosisadan ajan rakennushanketta on yritetty toistuvasti elvyttää, mutta edelleen tuo valtava keskeneräinen möhkäle on lähes tyhjillään, vain muutaman perheen valtaamana asuinpaikkana. Elokuvassa ”valkoiseen elefanttiin” ollaan perustamassa turvapaikkaa köyhille.

tmp_470-la_cordillera-749866158-large-1348580851

La Cordillera (2017)

Latinalaisen Amerikan maiden presidentit kokoontuvat Kordillieerien vuoristoon päättämään maidenvälisestä öljysopimuksesta. Samaan aikaan kun elokuvassa käydään läpi poliittista päätöksentekoa, käsitellään toisaalla Argentiinan presidentin (Ricardo Darín) yksityiselämää.

Poliittinen trilleri muuttuu ihmissuhdedraamaksi, presidentin perheen historian, isän ja tyttären välienselvittelyksi ja lopulta arkaluontoiseksi mysteeriksi. Presidentin tytär paljastaa hypnoosissa ollessaan kummallisia asioita menneisyydestä, niin kaukaa menneisyydestä, ettei hän itse ollut vielä syntynytkään.

Hämmentävästi elokuva keinuttelee yliluonnollisen rajoilla. Entä onko presidentin yksityiselämällä vaikutusta päätöksentekoon? Kysymys jää ilman vastausta häiritsemään elokuvan päätyttyä.

tmp_470-el_secreto_de_sus_ojos-862971973-large-1594877406

Katseeseen kätketty (2009)

Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos) on tämän listauksen kolmas Ricardo Darínin tähdittämä elokuva ja yksi ensimmäisiä kansainvälisesti palkittuja argentiinalaiselokuvia. Elokuva kertoo nuoren naisen raa’asta murhasta ja sitä selvittävistä rikosetsivistä.

Murha tapahtuu diktatuurin aikaan. Juuri kun etsivät pääsevät murhaajan jäljille, korruptio astuu peliin ja tekijä pääsee pälkähästä. Tarinaa kerrotaan nykypäivästä käsin, kun tutkimusta johtanut poliisi alkaa kirjoittaa tapauksen muistoista romaanikäsikirjoitusta.

Katseeseen kätketty on melankolinen elokuva, joka kääntää katseen menneisyyteen ja Argentiinan poliittisesti arkaluontoiseen historiaan, josta moni tapaus on varmasti vielä tänäkin päivänä selvittämättä.

 

La Cumbrecita (Córdoba)

Kuten Rosakin blogissaan totesi, vaihtarin elämä on yhtä Hamlettia omantunnon kanssa: opiskella vai eikö opiskella?

Olen pääasiassa ollut innoissani opiskelusta, vaikka kurssit ovat paikoin haastavia ja työläitä. Jokainen viikonloppureissu on tietenkin pois hyvästä lukuajasta, mutta matkustelu ja seurustelu myös rentouttavat ja tuovat uutta virtaa opiskeluun.

Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että mitä ikinä teenkin, niin jollain tapaa se kuitenkin kannattaa. Esimerkiksi jatkuvaa elokuvissa käymistä voi perustella kielen oppimisella jne. Nautin siis opiskelusta ja vapaa-ajasta sopivassa suhteessa.

20170929_103616
Villa General Belgranon rakennustyyliä

Muutama viikko sitten osallistuin yliopiston järjestämälle reissulle Córdoban provinssiin. Vierailimme Villa General Belgranon ja La Cumbrecitan pikkukylissä.

Molemmilla kylillä on värikäs ja mielenkiintoinen historia. Vuoristokylät ovat pääasiassa saksalaisten ja sveitsiläisten siirtolaisten kansoittamaa aluetta, minkä vuoksi esimerkiksi rakennustyylissä näkyy tirolilaisia alppivaikutteita.

20170929_175504
Las Verbenas -hotelli, jossa yövyimme toi huolestuttavasti mieleen Stephen Kingin Hohdosta tehdyn elokuvan.

La Cumbrecitaa ympäröivät laajat vuorijonot, sierrat. Maisemat ovat jylhiä. Vuorien alarinteillä kasvavat korkeat havupuut muistuttavat Twin Peaks -maisemia, mutta jo vähän korkeammalla parin kilometrin korkeudessa näköalat muuttuvat karuiksi ja avarammiksi.

20170930_123751

Molemmat kylät ovat suosittuja matkailukohteita. Näin keväällä matkailukausi ei ole vielä pahimmillaan, joten vältyimme pahimmilta jonoilta kierrellessämme paikallisia nähtävyyksiä.

Tavallisesti ruokatavarat argentiinalaisissa supermarketeissa ovat hyvin prosessoituja. Kylissä sen sijaan jokainen putiikki myi käsintehtyjä tuotteita. Tuliaisiksi tuli tietenkin ostettua suklaata ja olutta.

Toisin kuin Santa Fen provinssissa, Córdobassa hanavesi ei ole juomakelpoista. Paikalliset yrittävät kyllä koko ajan vähentää kemikaalien käyttöä, jotta esimerkiksi La Cumbrecitaa halkovasta joesta saataisiin juotavaa vettä.

20170930_155607
Myrskyssä vaurioituneet puut on muutettu ympäristötaiteeksi.

La Cumbrecita on muutenkin pieni ekokylämäinen ilmestys siinä mielessä, että kylä on rauhoitettu autoliikenteeltä. Se on Argentiinan ensimmäinen peatonal eli vain kävellen saavutettava kylä.

Ekoaatteen lisäksi La Cumbrecitassa parasta ovat avuliaat ja ystävälliset ihmiset. Alle tuhannen asukkaan kylässä vallitsee lämminhenkinen tunnelma. Pikkukylässä on myös turvallisempaa kuin suurkaupungissa. La Cumbrecitassa voi rauhassa lähteä iltakävelylle.

20170930_165521

Tekemistä kylässä tarjosivat ympäröivät luontokohteet. Metsän suojasta löytyi pieniä vesiputouksia ja patikointiin soveltuvia polkuja.

Peñon de Águila -teemapuistoon pääsimme kiertelemään ilmaiseksi, mutta aktiviteeteista, kuten opaskierroksista ja seinäkiipeilystä, olisi tarvinnut maksaa erikseen.

20171001_123652

Yliopiston järjestämälle reissulle osallistumisessa oli hyötynsä, kun ei tarvinnut itse varailla hotellihuoneita tai tarkistella bussiaikatauluja. Linja-automatkailu itsessään on myös aina yksi kokemus. Tällä kertaa matka kesti yhdeksän tuntia yhteen suuntaan.

Reissun aikana tuli tutustuttua myös uusiin vaihtareihin. Sain huomata, että keskustelu vaihtareiden kanssa sujuu paremmin kuin natiivipuhujien kanssa, mikä tietenkin on osoitus siitä, että edelleen kärsin jonkinmoisesta häpeästä puhua ”huonosti” natiivipuhujien kuullen.

Seuraavaa reissua odotellessa pitäisi suoriutua jotenkin parcialeista eli lukukauden välikokeista. Luvassa on muun muassa chileläisen Vicente Huidobron ja espanjalaisen Federico García Lorcan teosten analysointia.

20171008_150046

 

Perillä

Turusta Helsinkiin, Helsingistä Chicagon kautta Dallasiin ja sieltä Buenos Airesiin ja lopulta perille Santa Fehen. Matka on ollut pitkä ja kestänyt kauan. Lähdin klo 11.45 torstaina kotoa Turusta bussipysäkille ja noin puoli neljän aikaan pääsin perille uuteen kotiini Crespolle, Santa Fen keskustaan.

Pitkien lentojen ja lentokenttäodottelujen jälkeen tuntui ihanalta päästä hetkeksi hengähtämään Rosan luo Buenos Airesiin. Buenos Aires -visiittini alkoi perinteikkäästi Rosan tarjoamalla matella.

20170805_112607

Vietimme Rosan kanssa hyvin tehokkaan päivän ja kuin aito porteña ikään Rosa esitteli kaupungin näyttävimmät monumentit ja historiallisesti merkittävät rakennukset. Kirjallisuusihmisenä innostuin tietenkin Don Quijotea ja Mafaldaa esittävistä veistoksista.

20170805_181620

Lisäksi kävelimme Jorge Luis Borgesin mukaan nimettyä katua ja joimme paikallista Quilmes-olutta Macondo-nimisen baarin terassilla. Rosa kertoi, että täällä olutta on tapana juoda litran pulloista. Kaikki on tehty jaettavaksi, kuten matekin.

20170805_200750

Toisena Buenos Aires -päivänä ehdimme vielä tutustua latinalaisamerikkalaisen taiteen museoon Malbaan. Malba oli silmiä avaava kokemus. Tunsin syvää noloutta, kun tajusin, että tunnen latinalaisamerikkalaisen taiteen kokoelmanäyttelystä vain kaksi taiteilijaa: Frida Kahlon ja Diego Riveran. Näyttely oli täynnä kiinnostavia töitä ja taiteilijoita, joista aion varmasti ottaa selvää. Olisi hauska saada latinalaisamerikkalaista taidetta useammin myös Suomeen esille.

Jouduimme juoksemaan museon toisen näyttelytilan halki ja sittenkin ehdimme nähdä vain osan. Kyse oli Diane Arbusin valokuvanäyttelystä, joka esitteli taiteilijan tuotantoa 1950-1960-luvuilta. Valokuvat olivat arkisuudessaan hyvin koskettavia. Suurinta osaa en ole nähnyt koskaan aiemmin. Vasta näyttelyn viimeiseltä seinustalta löytyi kaksi ikonisempaa kuvaa Arbusilta.

20170806_142635

Bussi Santa Fehen lähti neljän aikoihin ja oli perillä noin yhdeltätoista. Tuutorini Maira ja Leticia olivat onneksi vastassa. Santa Fessä ei ole suositeltavaa liikkua yksin pimeällä. Puolen kilometrin matkaa varten otimme taksin. Koska kello oli niin paljon, Maira halusi majoittaa minut omaan kotiinsa yöksi. Nukuin siis ensimmäisen yöni parin korttelin päässä omasta osoitteestani. Aamulla pääsin lämpimään suihkuun, söimme tuoretta leipää aamupalaksi ja päivällä kokkasimme yhdessä lounasta. Onni on, että tuutorini on kasvissyöjä.

Tuutorini ovat molemmat minua jonkin verran nuorempia, 20-vuotiaita. He puhuvat paljon ja nopeasti ja käyttävät paljon lyhenteitä ja paikallista slangia. Kämppikseni ovat heihin verrattuna ihanan rauhallisia ja hitaita. Kaikki ovat olleet tähän mennessä niin kamalan ystävällisiä, että tuntuu ihan pahalta, kun tällaisena jurona suomalaisena tuskin osaan tuoda kiitollisuuttani tarpeeksi esille. Se ei tosin tunnu paikallisia haittaavan (lasken Rosan myös paikalliseksi). Ihmisten ystävällisyys Argentiinassa on pyyteetöntä.

Nyt olen saanut rinkkani purettua ja seuraavaksi lähden tuutoreitteni kanssa ostoksille. He auttavat minua hankkimaan paikallisen prepaid-liittymän, jotta älyelämäni kaupungilla helpottuisi. Lisäksi tarvitsen sisätossut, koska Argentiinassa eletään kuin ala-asteella. Sisällä ei voi olla sukkasillaan saati paljain jaloin.

Nokka kohti Argentiinaa

Kiitos Turku, teit kesästäni huikean! Sain viettää kesäkuukaudet työskennellen assarina Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Ennen kesän alkua, huhtikuussa sain tietää, että pääsen syksyllä vaihto-opiskelemaan Santa Fehen, Argentiinaan. Siinä sitten mukavasti tuli sovittua, että kesätyöni museolla alkaisi jo toukokuun alusta ja kestäisi elokuun alkuun.

Nyt, 3. päivä elokuuta, istun bussissa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, ja kaikki tuntuu hyvin kummalliselta. Kuin jokin suurempi taho olisi jo pidemmän aikaa suunnitellut tätä matkaa minua varten.

Matkajärjestelyt ja ylipäätään elämän järjestely ja -hallinta ovat sujuneet lähes ongelmitta. Viimeisen viikon sisällä olen toki ehtinyt kokemaan muutaman pienen hermoromahduksen, mutta näin jälkikäteen nekin vain naurattavat.

Nyt olo on samaan aikaan levollinen ja jännittynyt. Pidän itse matkustamisesta. Paras osuus alkaa, kun voi istahtaa kulkuvälineeseen ja vain nauttia paikallaan olosta. Lennon aikana voi pitää lukumaratonin tai vahdata Netflix-sarjoja.

Mutta se matkustamisesta, suurin koitos odottaa vasta matkanpäässä. Lentäminen päättyy lauantaiaamuna Buenos Airesiin. Pääsen viettämään siellä yhden päivän argentiinalaistuneen koulukaverini Rosan kanssa (kantsii vilkuilla myös Rosan vaihtoblogia).

Sunnuntaina matkaan vielä bussilla kuuden tunnin matkan lopulliseen määränpäähän eli Santa Fen kaupunkiin.
Perillä tulee olemaan noin viikko aikaa tutustua kaupunkiin, yliopistoon ja ihmisiin. Lukukausi yliopistossa alkaa jo elokuun puolivälissä. Opiskelen Universidad Nacional del Litoral -nimisessä yliopistossa paikallista kirjallisuutta syyslukukauden verran.

Latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden opiskelusta paikan päällä tulee varmasti olemaan hyötyä, mikäli jonain päivänä vielä valmistun espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjäksi. Tärkein tavoitteeni tulevan viiden kuukauden aikana onkin tulla varmaksi kielenkäyttäjäksi ja oppia puhumaan espanjaa sujuvasti.

Ennakkotietoni Argentiinasta ja argentiinalaisista perustuvat lähinnä Rosan blogista lukemiini kertomuksiin ja vaihtoyliopistoni lähettämiin infopaketteihin. Olen lukenut jonkin verran argentiinalaista kirjallisuutta, kuten Jorge Luis Borgesia, Cesar Airaa ja Julio Cortazaria, jo ennestään, mutta näiden kirjoittajien teoksissa ei niinkään korostu argentiinalaisuus vaan pikemminkin universaalisuus ja perusihmisyys.

Vaikka blogini muuttuu nyt vaihtoblogiksi ja aion jatkossa kirjoittaa enemmän myös opiskeluun ja elämään liittyvistä asioista, pidän blogin jatkossakin kulttuuripainotteisena. Yritän blogata mahdollisimman paljon lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista ja kokemistani teatteriesityksistä.

Matkan varrelle mahtuu varmasti vielä paljon yllätyksiä, eksymisiä ja erehtymisiä. Onneksi kaikesta voi oppia. Kaikkein eniten haluaisin tämän matkan myötä oppia sietämään ja ymmärtämään omaa keskeneräisyyttäni. Aina sitä on jokin kirja kesken.