Loppukiri

20170813_140643
Santa Fen kävelykatu oli hiljainen lauantaiaamuna.

Vaihtoaikaa on enää alle pari kuukautta jäljellä ja tässä vaiheessa tuntuu siltä, että on tullut aika aloittaa loppukiri.

Voin jo helposti todeta, että aika on mennyt hurjan nopeasti ja jäisin mielelläni Argentiinaan vielä toiseksi lukukaudeksi. Oikeastaan tuntuu siltä, että alan vasta päästä vauhtiin nyt, kun ymmärrän opetusta ja lukemiani tekstejä paremmin.

Aluksi epäröin avata suutani tunneilla ja odotin kauhulla välikokeita, joissa tuli kirjoittaa monta sivua espanjankielistä tekstiä ja pitää suullinen esitelmä. Esitelmiltä vaadittiin vielä kaiken lisäksi akateemista sisältöä. Huh!

Nyt kun nämä kauheat koettelemukset ovat ainakin suurimmalta osin takana päin, ei ajatus suullisista loppukokeista tunnu enää niin pelottavalta.

Päinvastoin olen huomattavasti levollisempi nyt kun tiedän, ettei siihen kuole, vaikka taivuttaisikin jonkun verbin ihan mönkään tai adjektiivien suvut eivät joka kerta osuisikaan kohdalleen. Aina voi vedota siihen, että on ulkomaalainen ja vasta oppimassa kieltä.

IMG_0685
Argentiinan kansalliskukka ceibo eli kukonkorallipuu.

Aluksi ihmettelin, miksi tällä puolen palloa lukukausi aloitetaan niin aikaisin elokuun alussa. Odotin kauhulla raskasta lukukautta, joka kestäisi ikuisuuden, mutta aika onkin kulunut älyttömän nopeasti ja yhtäkkiä loppu alkaa jo häämöttää.

Syy miksi lukukausi alkaa niin aikaisin johtuu tietenkin siitä, että täällä eletään kevätlukukautta. Marraskuun alusta alkaen päivät ovat olleet läkähdyttävän kuumia, eikä opiskelua jaksaisi enää kauan näillä helteillä. Kauhulla odotan huomista, jolle ennuste lupaa 38 astetta.

Olen iloinen siitä, että ymmärsin käyttää alkukevään tiiviiseen opiskeluun, sillä muuten en olisi mitenkään pysynyt kurssien kelkassa, vaikka ihan aina ei siltä tunnu vieläkään. Opetuksen laatu ja arvosanojen kriteerit voivat vaihdella huimasti jopa saman kurssin eri opettajien välillä, joten tarkkana saa olla edelleen.

Kunhan jaksan valmistella vielä kaksi suullista esitelmää ja kirjoittaa uusiksi yhden välikokeen, voin sen jälkeen vain nauttia lämmöstä ja auringosta (ja ehkä myös vähän paikallisesta oluesta).

Mainokset

La Cumbrecita (Córdoba)

Kuten Rosakin blogissaan totesi, vaihtarin elämä on yhtä Hamlettia omantunnon kanssa: opiskella vai eikö opiskella?

Olen pääasiassa ollut innoissani opiskelusta, vaikka kurssit ovat paikoin haastavia ja työläitä. Jokainen viikonloppureissu on tietenkin pois hyvästä lukuajasta, mutta matkustelu ja seurustelu myös rentouttavat ja tuovat uutta virtaa opiskeluun.

Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että mitä ikinä teenkin, niin jollain tapaa se kuitenkin kannattaa. Esimerkiksi jatkuvaa elokuvissa käymistä voi perustella kielen oppimisella jne. Nautin siis opiskelusta ja vapaa-ajasta sopivassa suhteessa.

20170929_103616
Villa General Belgranon rakennustyyliä

Muutama viikko sitten osallistuin yliopiston järjestämälle reissulle Córdoban provinssiin. Vierailimme Villa General Belgranon ja La Cumbrecitan pikkukylissä.

Molemmilla kylillä on värikäs ja mielenkiintoinen historia. Vuoristokylät ovat pääasiassa saksalaisten ja sveitsiläisten siirtolaisten kansoittamaa aluetta, minkä vuoksi esimerkiksi rakennustyylissä näkyy tirolilaisia alppivaikutteita.

20170929_175504
Las Verbenas -hotelli, jossa yövyimme toi huolestuttavasti mieleen Stephen Kingin Hohdosta tehdyn elokuvan.

La Cumbrecitaa ympäröivät laajat vuorijonot, sierrat. Maisemat ovat jylhiä. Vuorien alarinteillä kasvavat korkeat havupuut muistuttavat Twin Peaks -maisemia, mutta jo vähän korkeammalla parin kilometrin korkeudessa näköalat muuttuvat karuiksi ja avarammiksi.

20170930_123751

Molemmat kylät ovat suosittuja matkailukohteita. Näin keväällä matkailukausi ei ole vielä pahimmillaan, joten vältyimme pahimmilta jonoilta kierrellessämme paikallisia nähtävyyksiä.

Tavallisesti ruokatavarat argentiinalaisissa supermarketeissa ovat hyvin prosessoituja. Kylissä sen sijaan jokainen putiikki myi käsintehtyjä tuotteita. Tuliaisiksi tuli tietenkin ostettua suklaata ja olutta.

Toisin kuin Santa Fen provinssissa, Córdobassa hanavesi ei ole juomakelpoista. Paikalliset yrittävät kyllä koko ajan vähentää kemikaalien käyttöä, jotta esimerkiksi La Cumbrecitaa halkovasta joesta saataisiin juotavaa vettä.

20170930_155607
Myrskyssä vaurioituneet puut on muutettu ympäristötaiteeksi.

La Cumbrecita on muutenkin pieni ekokylämäinen ilmestys siinä mielessä, että kylä on rauhoitettu autoliikenteeltä. Se on Argentiinan ensimmäinen peatonal eli vain kävellen saavutettava kylä.

Ekoaatteen lisäksi La Cumbrecitassa parasta ovat avuliaat ja ystävälliset ihmiset. Alle tuhannen asukkaan kylässä vallitsee lämminhenkinen tunnelma. Pikkukylässä on myös turvallisempaa kuin suurkaupungissa. La Cumbrecitassa voi rauhassa lähteä iltakävelylle.

20170930_165521

Tekemistä kylässä tarjosivat ympäröivät luontokohteet. Metsän suojasta löytyi pieniä vesiputouksia ja patikointiin soveltuvia polkuja.

Peñon de Águila -teemapuistoon pääsimme kiertelemään ilmaiseksi, mutta aktiviteeteista, kuten opaskierroksista ja seinäkiipeilystä, olisi tarvinnut maksaa erikseen.

20171001_123652

Yliopiston järjestämälle reissulle osallistumisessa oli hyötynsä, kun ei tarvinnut itse varailla hotellihuoneita tai tarkistella bussiaikatauluja. Linja-automatkailu itsessään on myös aina yksi kokemus. Tällä kertaa matka kesti yhdeksän tuntia yhteen suuntaan.

Reissun aikana tuli tutustuttua myös uusiin vaihtareihin. Sain huomata, että keskustelu vaihtareiden kanssa sujuu paremmin kuin natiivipuhujien kanssa, mikä tietenkin on osoitus siitä, että edelleen kärsin jonkinmoisesta häpeästä puhua ”huonosti” natiivipuhujien kuullen.

Seuraavaa reissua odotellessa pitäisi suoriutua jotenkin parcialeista eli lukukauden välikokeista. Luvassa on muun muassa chileläisen Vicente Huidobron ja espanjalaisen Federico García Lorcan teosten analysointia.

20171008_150046

 

Kielitaidosta

20170830_124550

Ennen lähtöäni moni sanoi, että aina ensimmäisen kuukauden jälkeen vieraan kielen ymmärtäminen helpottuu. Nyt takanani on reilu kuukausi, ja olen saanut huomata, ettei kielen omaksuminen tapahdu niin vain kertaheitolla.

Myönnän, voi olla, että odotin jopa jonkinlaista ihmettä. Että se espanja olisi vaivihkaa luikerrellut pääni sisään ja yhtäkkiä alkanut tuottaa suustani espanjankielistä puhetta ja korvissani kuullun ymmärtämistä.

Tosiasiassa kielitaito ei niin vain kartu itsestään, vaan sitä joutuu toden teolla työstämään. Alkuun sitä joutuu opettelemaan ulkoa joitakin sanoja ja niiden suomenkielisiä vastineita.

Etenkin lukiessa sen huomaa, kun välillä joutuu pysähtymään ja pinnistelemään, jotta muistaisi taas sen saman sanan, jonka tunti sitten tarkasti sanakirjasta.

Jotkut sanat jäävät mieleen paremmin kuin toiset. Esimerkiksi monet adjektiivit tuppaavat nopeasti katoamaan muistista, sillä niille löytyy aina myös monta helpommin muistettavaa vastinetta.

Espanjalaista romantiikan ajan runoilijaa, Gustavo Adolfo Becqueriä lukiessani huomasin, että kielitaitoni karttui erityisen romanttisilla ilmauksilla. Nyt osaan ainakin ilmaista uskonnollissävytteistä hurmiota ja väreilyä lukuisin eri tavoin.

Mitä useammin jokin sana toistuu yksittäisessä tekstissä tai teoksessa, sitä varmemmin se jää mieleen. Lopulta yksittäiset sanat siirtyvät sopivan tilanteen tullen puheeseen.

20170918_132456

Elän tällä hetkellä hyvin kokonaisvaltaisesti espanjankielistä elämää. Asun argentiinalaisten kämppisten kanssa, asioin kaupungilla espanjaksi, opiskelen espanjaksi ja käyn myös espanjan kielen tunneilla, luen kirjat ja tutkimusartikkelit espanjaksi, kirjoitan muistiinpanoni espanjaksi, katson Netflixistä espanjankielisiä sarjoja ja elokuvia ja kuuntelen Argentiinan jalkapallo-otteluja radiosta — tietenkin espanjaksi.

Tällainen heittäytyminen täysin espanjankieliseen maailmaan on saanut minut myös ajattelemaan toisinaan espanjaksi. Olen alkanut huomata, että espanjankielisen tekstin lukeminen saattaa välillä tuntua jopa helpommalta kuin englanninkielisen.

Olen alkanut pitää espanjan kirjallista kielitaitoani jo melko vahvana. Osaan taivuttaa preteritit ja subjunktiivit oikeissa tilanteissa ja seurata monipolvisiakin lauserakennelmia.

Suullisen kielitaidon osalta tilanne on vasta kehittymässä. Onnekseni olen alkanut huomata, etten enää änkytä paljon puhuessani, eivätkä sanat mene enää niin paljon sekaisin kuin vielä kuukausi sitten.

Mitä useammin uskaltaa avata suunsa, sitä nopeammin suullinen kielitaito paranee. Itselläni on tapana oppia parhaiten tekemällä virheitä. Kun teen puhuessani virheita, käytän esimerkiksi väärää aikamuotoa tai adjektiivin sukua, opin parhaiten. Virheet jäävät mieleen ja niitä osaa jatkossa väistellä.

Olen myös audio-visuaalinen oppija. Olen huomannut, että opin uusia sanoja huonosti silloin, kun vain kuulen sanaa käytettävän puheessa. Jotta sana tai ilmaus painuisi mieleeni, minulle on tarkeää nähdä myös sen kirjoitusasu. Silmät ja korvat toimivat näin yhdessä ja tuottavat yhteisen muiston. Tämän vuoksi on myös tärkeää lukea tekstejä välillä ääneen.

20170917_123732

Kun valitsin Argentiinan vaihtokohteeksi, en tosiaankaan osannut arvata, millaiseen kielisoppaan laittaisin itseni likoon.

Olen vuosia opiskellut Espanjan espanjaa. Viime syksynä kun aloitin espanjan opiskelun sivuaineena, opettaja antoi ääntämiskokeen jälkeen palautetta ja kysyi olenko joskus asunut Argentiinassa. En pitänyt opettajan kommenttia ensisijaisesti positiivisena huomiona, joten päätin keskittyä vuoden ajan opiskelemaan espanjan fonetiikkaa ja ääntämistä.

Vasta tänne tultuani ymmärsin, kuinka turhaa työtä olin tehnyt. Heti ensimmäisellä espanjan tunnilla opettaja huomautti espanjalaisesta nuotistani.

Täällä opiskellaan tietenkin Argentiinan espanjaa. Opettajani sanoja lainaten: hyvästi vaikeat frikatiivit ja hyvästi ja vosotros, hyvästi perfekti. On tullut aika jättää espanjalaiset Netflix-sarjat tauolle ja keskittyä rioplatensen opiskeluun.

Olen käyttänyt kuvituksena kuvia paikoista, joissa opiskelen mieluiten. Nähtävästi viihdyn parhaiten puistoissa, vaikka tabletin näytön tihrustaminen päivänvalossa onkin vaivalloista.

Opiskelu alkaa, ei ala

 

20170813_124323
Costanera eli paikallinen rantakatu, jonka vieressä järven ja joen välimalli nimeltään Laguna Setúbal.

Jo yli viikko on kulunut siitä, kun saavuin Santa Fehen. Olen ehtinyt jo hyvin tutustua kaupunkiin, ihmisiin ja ruuhkabusseihin. Käveltyä on tullut päivittäin yli 8 kilometriä ja pikakahvia juotua litroittain. Olen aloittanut myös täydellisen mate-kupin metsästyksen, jotta voisin opetella maan tavoille.

Ei tullut kovin suurena yllätyksenä, että opintojeni alku ei sujunut täysin ongelmitta. Lukukausi alkoi maanantaina, jolloin kävin tutustumassa tiedekunnan tiloihin (huhutuista uima-altaista en tosin nähnyt vilaustakaan) ja kuuntelemassa tervetuliaispuheita.

20170811_122318
Museo de Rosa Galisteon tämänhetkinen näyttely on täynnä jännittäviä installaatioita. Lisäksi vierailin toisessa näyttelyssä, joka esitteli paikallisen kirjailijan Juan José Saerin elämää ja teoksia.

Niin sanottuun learning agreementtiin kirjaamistani kursseista osa ei ole suoritettavissa tämän lukukauden aikana, joten joudun vielä sopimaan muutoksista yliopistojen kanssa.

Lisäksi jostakin syystä en ole vieläkään saanut opiskelijatunnuksiani, joilla pystyisin kirjautumaan yliopiston sähköiseen järjestelmään, jossa ilmoittaudutaan valituille kursseille. Siitä huolimatta opetus on kuitenkin jo alkanut tällä viikolla, joten pian pitäisi asioiden alkaa edetä.

Oppiaineen henkilökunta naureskeli tervetuliaistilaisuudessa osuvasti, että argentiinalaisille tapaa tulla aina tällaisia odottamattomia ongelmia, mutta että kaikki kuitenkin selviää aina loppujen lopuksi.

20170813_124310
Puente colgante eli vanha riippusilta on kaupungin symboli, joka ei jää turisteilta huomaamatta. Silta on valmistunut jo 1920-luvulla, mutta se on kokonaan peruskorjattu 2000-luvulla. Sen toisella puolella kulkee toinen, uudempi silta, jota pitkin esimerkiksi paikallisbussit paahtavat kohti yliopistoa ja takaisin.

Noh, eilen olin jo menossa ensimmäiselle tunnille (siitä huolimatta, etten voinut ilmoittautua kurssille), mutta tuntia ei jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä pidettykään.

Kiertelin vartin ajan ympäri tiedekuntaa ihmetellen, missä minun pitäisi olla, kun ilmoitetussa luentosalissa järjestettiinkin arkkitehtuurin tunti. Törmäsin aulassa tuutoriini ja sitten kiertelimme toisen varttitunnin ympäriinsä, ja hän yritti selvittää asiaa toimistossa, jossa valitettavasti ei kuitenkaan tiedetty sen enempää. Ilmeisesti opettaja oli vain päättänyt jättää tunnin pitämättä ilmoittamatta asiasta kenellekään.

Sen sijaan tiedekunnan toimistosta selvisi sellaista, että mahdollisesti argentiinalaisen kirjallisuuden kurssia ei järjestetäkään tänä lukukautena.

Olisin nimenomaan halunnut opiskella täällä paikallista kirjallisuutta ja suorittaa sekä latinalaisamerikkalaisen että argentiinalaisen kirjallisuuden kurssit. Jouduin jo jättämään lattarikurssin siitä syystä, että siitä varoteltiin liian vaikeana.

Nyt jos argentiinalaisen kirjallisuuden kurssikin perutaan, pystyn suorittamaan etukäteen suunnittelemistani kursseista vain espanjalaisen kirjallisuuden kurssin.

Tarjolla olisi myös esim. ranskalaista ja italialaista kirjallisuutta, mutta niiden opiskelu Argentiinassa ja vieläpä espanjaksi käännettynä tuntuu jotenkin hölmöltä. Jotain on kuitenkin opiskeltava, joten ehkä valitsen jonkin teoriakursseista.

En vielä eilen päässyt ottamaan osaa opetukseen, mutta sen verran sain aikaan, että kävin suorittamassa espanjan kielikokeen, jonka tarkoituksena on testata opiskelijoiden kielitaidon tasoa.

20170815_100518
Harjoittelin kielikokeeseen lukemalla kämppikseni lainaamaa Mafaldaa. En tiedä, olisiko kokeesta saanut lisäpisteitä huutamalla: ¡Huelga!

Koe koostui kahdesta osasta: kirjallisesta ja suullisesta. Kirjallinen osuus oli huomattavasti helpompi kuin esimerkiksi espanjan sivuainepääsykoe Turussa. Suullisesta osuudesta taas selvisin muutaman minuutin rupattelulla opettajien kanssa, jotka pyysivät minua kertomaan opinnoistani.

En sitten tiedä, kuinka tarkkaan tuollaisen kokeen on tarkoitus mitata kielitaitoa. On silti hauska saada tietää (edes neuvoa-antavasti) arvosana omasta kielitaidosta, sillä en ole vastaavanlaista tasokoetta koskaan suorittanut.

Saa nähdä minkälaisia ongelmia päivä tuo vielä tullessaan. Seuraavaksi lähden taas yliopistolle tarkistamaan, josko tällä kertaa opettaja olisi suvainnut saapua paikalle tunnilleen.

Perillä

Turusta Helsinkiin, Helsingistä Chicagon kautta Dallasiin ja sieltä Buenos Airesiin ja lopulta perille Santa Fehen. Matka on ollut pitkä ja kestänyt kauan. Lähdin klo 11.45 torstaina kotoa Turusta bussipysäkille ja noin puoli neljän aikaan pääsin perille uuteen kotiini Crespolle, Santa Fen keskustaan.

Pitkien lentojen ja lentokenttäodottelujen jälkeen tuntui ihanalta päästä hetkeksi hengähtämään Rosan luo Buenos Airesiin. Buenos Aires -visiittini alkoi perinteikkäästi Rosan tarjoamalla matella.

20170805_112607

Vietimme Rosan kanssa hyvin tehokkaan päivän ja kuin aito porteña ikään Rosa esitteli kaupungin näyttävimmät monumentit ja historiallisesti merkittävät rakennukset. Kirjallisuusihmisenä innostuin tietenkin Don Quijotea ja Mafaldaa esittävistä veistoksista.

20170805_181620

Lisäksi kävelimme Jorge Luis Borgesin mukaan nimettyä katua ja joimme paikallista Quilmes-olutta Macondo-nimisen baarin terassilla. Rosa kertoi, että täällä olutta on tapana juoda litran pulloista. Kaikki on tehty jaettavaksi, kuten matekin.

20170805_200750

Toisena Buenos Aires -päivänä ehdimme vielä tutustua latinalaisamerikkalaisen taiteen museoon Malbaan. Malba oli silmiä avaava kokemus. Tunsin syvää noloutta, kun tajusin, että tunnen latinalaisamerikkalaisen taiteen kokoelmanäyttelystä vain kaksi taiteilijaa: Frida Kahlon ja Diego Riveran. Näyttely oli täynnä kiinnostavia töitä ja taiteilijoita, joista aion varmasti ottaa selvää. Olisi hauska saada latinalaisamerikkalaista taidetta useammin myös Suomeen esille.

Jouduimme juoksemaan museon toisen näyttelytilan halki ja sittenkin ehdimme nähdä vain osan. Kyse oli Diane Arbusin valokuvanäyttelystä, joka esitteli taiteilijan tuotantoa 1950-1960-luvuilta. Valokuvat olivat arkisuudessaan hyvin koskettavia. Suurinta osaa en ole nähnyt koskaan aiemmin. Vasta näyttelyn viimeiseltä seinustalta löytyi kaksi ikonisempaa kuvaa Arbusilta.

20170806_142635

Bussi Santa Fehen lähti neljän aikoihin ja oli perillä noin yhdeltätoista. Tuutorini Maira ja Leticia olivat onneksi vastassa. Santa Fessä ei ole suositeltavaa liikkua yksin pimeällä. Puolen kilometrin matkaa varten otimme taksin. Koska kello oli niin paljon, Maira halusi majoittaa minut omaan kotiinsa yöksi. Nukuin siis ensimmäisen yöni parin korttelin päässä omasta osoitteestani. Aamulla pääsin lämpimään suihkuun, söimme tuoretta leipää aamupalaksi ja päivällä kokkasimme yhdessä lounasta. Onni on, että tuutorini on kasvissyöjä.

Tuutorini ovat molemmat minua jonkin verran nuorempia, 20-vuotiaita. He puhuvat paljon ja nopeasti ja käyttävät paljon lyhenteitä ja paikallista slangia. Kämppikseni ovat heihin verrattuna ihanan rauhallisia ja hitaita. Kaikki ovat olleet tähän mennessä niin kamalan ystävällisiä, että tuntuu ihan pahalta, kun tällaisena jurona suomalaisena tuskin osaan tuoda kiitollisuuttani tarpeeksi esille. Se ei tosin tunnu paikallisia haittaavan (lasken Rosan myös paikalliseksi). Ihmisten ystävällisyys Argentiinassa on pyyteetöntä.

Nyt olen saanut rinkkani purettua ja seuraavaksi lähden tuutoreitteni kanssa ostoksille. He auttavat minua hankkimaan paikallisen prepaid-liittymän, jotta älyelämäni kaupungilla helpottuisi. Lisäksi tarvitsen sisätossut, koska Argentiinassa eletään kuin ala-asteella. Sisällä ei voi olla sukkasillaan saati paljain jaloin.

Nokka kohti Argentiinaa

Kiitos Turku, teit kesästäni huikean! Sain viettää kesäkuukaudet työskennellen assarina Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Ennen kesän alkua, huhtikuussa sain tietää, että pääsen syksyllä vaihto-opiskelemaan Santa Fehen, Argentiinaan. Siinä sitten mukavasti tuli sovittua, että kesätyöni museolla alkaisi jo toukokuun alusta ja kestäisi elokuun alkuun.

Nyt, 3. päivä elokuuta, istun bussissa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, ja kaikki tuntuu hyvin kummalliselta. Kuin jokin suurempi taho olisi jo pidemmän aikaa suunnitellut tätä matkaa minua varten.

Matkajärjestelyt ja ylipäätään elämän järjestely ja -hallinta ovat sujuneet lähes ongelmitta. Viimeisen viikon sisällä olen toki ehtinyt kokemaan muutaman pienen hermoromahduksen, mutta näin jälkikäteen nekin vain naurattavat.

Nyt olo on samaan aikaan levollinen ja jännittynyt. Pidän itse matkustamisesta. Paras osuus alkaa, kun voi istahtaa kulkuvälineeseen ja vain nauttia paikallaan olosta. Lennon aikana voi pitää lukumaratonin tai vahdata Netflix-sarjoja.

Mutta se matkustamisesta, suurin koitos odottaa vasta matkanpäässä. Lentäminen päättyy lauantaiaamuna Buenos Airesiin. Pääsen viettämään siellä yhden päivän argentiinalaistuneen koulukaverini Rosan kanssa (kantsii vilkuilla myös Rosan vaihtoblogia).

Sunnuntaina matkaan vielä bussilla kuuden tunnin matkan lopulliseen määränpäähän eli Santa Fen kaupunkiin.
Perillä tulee olemaan noin viikko aikaa tutustua kaupunkiin, yliopistoon ja ihmisiin. Lukukausi yliopistossa alkaa jo elokuun puolivälissä. Opiskelen Universidad Nacional del Litoral -nimisessä yliopistossa paikallista kirjallisuutta syyslukukauden verran.

Latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden opiskelusta paikan päällä tulee varmasti olemaan hyötyä, mikäli jonain päivänä vielä valmistun espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjäksi. Tärkein tavoitteeni tulevan viiden kuukauden aikana onkin tulla varmaksi kielenkäyttäjäksi ja oppia puhumaan espanjaa sujuvasti.

Ennakkotietoni Argentiinasta ja argentiinalaisista perustuvat lähinnä Rosan blogista lukemiini kertomuksiin ja vaihtoyliopistoni lähettämiin infopaketteihin. Olen lukenut jonkin verran argentiinalaista kirjallisuutta, kuten Jorge Luis Borgesia, Cesar Airaa ja Julio Cortazaria, jo ennestään, mutta näiden kirjoittajien teoksissa ei niinkään korostu argentiinalaisuus vaan pikemminkin universaalisuus ja perusihmisyys.

Vaikka blogini muuttuu nyt vaihtoblogiksi ja aion jatkossa kirjoittaa enemmän myös opiskeluun ja elämään liittyvistä asioista, pidän blogin jatkossakin kulttuuripainotteisena. Yritän blogata mahdollisimman paljon lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista ja kokemistani teatteriesityksistä.

Matkan varrelle mahtuu varmasti vielä paljon yllätyksiä, eksymisiä ja erehtymisiä. Onneksi kaikesta voi oppia. Kaikkein eniten haluaisin tämän matkan myötä oppia sietämään ja ymmärtämään omaa keskeneräisyyttäni. Aina sitä on jokin kirja kesken.