Loppukiri

20170813_140643
Santa Fen kävelykatu oli hiljainen lauantaiaamuna.

Vaihtoaikaa on enää alle pari kuukautta jäljellä ja tässä vaiheessa tuntuu siltä, että on tullut aika aloittaa loppukiri.

Voin jo helposti todeta, että aika on mennyt hurjan nopeasti ja jäisin mielelläni Argentiinaan vielä toiseksi lukukaudeksi. Oikeastaan tuntuu siltä, että alan vasta päästä vauhtiin nyt, kun ymmärrän opetusta ja lukemiani tekstejä paremmin.

Aluksi epäröin avata suutani tunneilla ja odotin kauhulla välikokeita, joissa tuli kirjoittaa monta sivua espanjankielistä tekstiä ja pitää suullinen esitelmä. Esitelmiltä vaadittiin vielä kaiken lisäksi akateemista sisältöä. Huh!

Nyt kun nämä kauheat koettelemukset ovat ainakin suurimmalta osin takana päin, ei ajatus suullisista loppukokeista tunnu enää niin pelottavalta.

Päinvastoin olen huomattavasti levollisempi nyt kun tiedän, ettei siihen kuole, vaikka taivuttaisikin jonkun verbin ihan mönkään tai adjektiivien suvut eivät joka kerta osuisikaan kohdalleen. Aina voi vedota siihen, että on ulkomaalainen ja vasta oppimassa kieltä.

IMG_0685
Argentiinan kansalliskukka ceibo eli kukonkorallipuu.

Aluksi ihmettelin, miksi tällä puolen palloa lukukausi aloitetaan niin aikaisin elokuun alussa. Odotin kauhulla raskasta lukukautta, joka kestäisi ikuisuuden, mutta aika onkin kulunut älyttömän nopeasti ja yhtäkkiä loppu alkaa jo häämöttää.

Syy miksi lukukausi alkaa niin aikaisin johtuu tietenkin siitä, että täällä eletään kevätlukukautta. Marraskuun alusta alkaen päivät ovat olleet läkähdyttävän kuumia, eikä opiskelua jaksaisi enää kauan näillä helteillä. Kauhulla odotan huomista, jolle ennuste lupaa 38 astetta.

Olen iloinen siitä, että ymmärsin käyttää alkukevään tiiviiseen opiskeluun, sillä muuten en olisi mitenkään pysynyt kurssien kelkassa, vaikka ihan aina ei siltä tunnu vieläkään. Opetuksen laatu ja arvosanojen kriteerit voivat vaihdella huimasti jopa saman kurssin eri opettajien välillä, joten tarkkana saa olla edelleen.

Kunhan jaksan valmistella vielä kaksi suullista esitelmää ja kirjoittaa uusiksi yhden välikokeen, voin sen jälkeen vain nauttia lämmöstä ja auringosta (ja ehkä myös vähän paikallisesta oluesta).

Mainokset

Juana Inés (2016)

tmp_24583-Juana_Inés-1360883820

Juana Inés (2016)
Meksiko, lyhytsarja, draama
Ohjaus: Emilio Maillé, Patricia Arriaga-Jordán & Julián de Tavira
Käsikirjoitus: Monika Revilla, Mara Vaegas, Patricia Arriaga-Jordán & Javier Peñalosa
Pääosissa: Arcelia Ramírez, Arantza Ruiz, Hernan Del Riego & Margarita Sanz

Juana Inés on meksikolainen Netflix-sarja, joka kertoo 1600-luvulla Uudessa Espanjassa eläneen nunnan ja barokkikirjailijan Juana Inés de la Cruzin elämästä.

Seitsemänosainen lyhytsarja on vahvasti dramatisoitu kuvaus historiallisesta henkilöstä. Tekijät ovat inspiroituneet Juana Inésin tarinasta, mutta kertovat sen faktoja värittäen ja aukkoja paikkaillen.

Juana Inés oli itseoppinut älykkö, joka teki älykkäällä huumorillaan vaikutuksen Uuden Espanjan varakuninkaallisiin. Hovi toimi tärkeänä mesenaattina Juana Inésin uralle.

Netflix-sarjassa kuvataan muun muassa kuinka Juana Inés aluksi viihtyy hovissa, missä hänelle jää aikaa tehdä sitä, mikä häntä eniten kiinnostaa: opiskella, lukea ja kirjoittaa. Lopulta liian läheiset välit varakuningattareen saavat Juana Inésin pakenemaan luostariin.

Katolinen kirkko ei ollut suopea Juana Inésiä kohtaan. Oli ennenkuulumatonta, että nainen päästettäisiin kirjastoon lukemaan ja opiskelemaan.

Kirkon patriarkaatti ei ollut ainot taho, joka sai osakseen kolhuja. Nikolaus Kopernikuksen tieteelliset tutkimukset puhuttivat samaan aikaan. Tieteestä kiinnostuneet uskon miehet joutuivat punnitsemaan omaa uskoaan, kun uskonkappaleet asetettiin yhtäkkiä vaakalaudalle.

Juana Inés ei ollut ainoastaan älykäs vaan myös taitava kirjoittaja. Sarjassa annetaan ymmärtää, että myös Juana Inésin opettaja, isä Antonio Núñez de Miranda (Hernan del Riego) olisi nähnyt Juana Inésin lahjat, mutta joko omaa katkeruuttaan tai katsomuksensa vuoksi päättänyt tuhota tämän kirjallisen uran.

Maallisen vallan edustajat kuitenkin tukivat Juana Inésin kirjallisia pyrkimyksiä ja lopulta tämän säkeet näkivät päivänvalon Iberian niemimaalla.

Sarjassa Juana Inésin tarinaa kuljetetaan kahden aikatason läpi. Samalla kun nuori Juana Inés (Arantza Ruiz) vasta tutustuu hovin ja luostarin maailmaan, vilautellaan välissä kohtauksia alle 50-vuotiaan nunnan (Arcelia Ramírez) kuolinkamppailusta ruttoa vastaan.

Juana Inésin elämää kuvataan vaivalloisena tienä. Hän eli aikana, jolloin tiede ja uskonto kulkivat käsi kädessä. Luostari oli Juana Inésille ilmiselvä valinta.

Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet hänen kirjoittamistaan ja jopa nunnat itse kangistuivat niihin kirkon asettamiin normeihin, joiden mukaan uskon ihmisen, eikä etenkään naisen, ollut soveliasta kuluttaa aikaansa kirjojen parissa.

Juana Inés on hyvin dramaattisesti toteutettu aina musiikkia ja kuvausta myöten. Tuntuu kuin tyyli olisi jotenkin ominainen katolisen kirkon likaisten salaisuuksien selvittelystä kertoville filmatisoinneille. Da Vinci -koodi -vaikutelmilta on vaikea välttyä.

Paikoitellen sarja etenee epätasaisesti ja joidenkin tapahtumien ymmärtämiseen vaaditaan tuntemusta katolisen kirkon ja Espanjan vallan asemasta Etelä-Amerikassa. Muuten sarja on kiinnostava tulkinta ajalleen epätavallisen historiallisen henkilön elämästä.

5 x argentiinalainen elokuva

tmp_470-_315x420_7e0c6fcc82a331baf89231dba43140a77eaa8b365dd27d9406812337ea78a8bc2052477638

Zama (2017)

1700-luvun Latinalaiseen Amerikkaan sijoittuva, Lucrecia Martelin (tämä nimi kannattaa muistaa) ohjaama historiallinen elokuva Zama on toteutettu vieraannuttavin maagisin elementein.

Elokuva kertoo Diego de Zamasta (Daniel Giménez Cacho), hallinnollisesta neuvonantajasta, joka odottaa Paraguayn Asunciónissa kirjettä Espanjan kuninkaalta, jotta hän saisi siirron ”sivistyksen pariin” Buenos Airesiin. Kirjettä ei lopulta koskaan tule ja Zama päätyy tutun sanonnan mukaisesti ojasta allikkoon.

Elokuva kertoo elämänkärsimyksestä niin Zaman näkökulmasta kuin monesta muustakin. Varsinaista osoittelua ei ole nähtävissä, mutta selvästi Zamassa halutaan nostaa esille myös kolonialismia, alkuperäiskansojen sortoa, mustien orjuutta ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuutta.

Elokuva on toteutettu äärimmäisen tyylikkäästi. Kuvauksella ja erityisen voimakkailla ja kiehtovasti häiritsevillä äänitehosteilla on saatu aikaan hallusinaationomaista jälkeä. Rituaalimaisilla koreografioilla henkilöhahmot luovat yksinäisyyden kehää epäonnisen Zaman ympärille.

Elokuva on kuvattu Argentiinassa ja sen ohjaaja on argentiinalainen, mutta muuten kyseessä on hyvin kansainvälinen toteutus. Tekijöitä on lisäksi Espanjasta, Ranskasta, Alankomaista, Yhdysvalloista, Brasiliasta, Meksikosta, Portugalista, Libanonista ja Sveitsistä.

tmp_470-Afiche-Alanis---Logo-Toronto1185046962

Alanis (2017)

Anahí Bernerin ohjaama elokuva Alanis kuvaa seksityöläisen mutkikasta elämää Buenos Airesissa. Alanis (Sofía Gala Castiglione) on prostituoitu, jolle seksityö on sekä ammatti että elämäntapa.

Elokuvan aihe on provokatiivinen, kuten Bernerin aiemmissakin elokuvissa, mutta aiheen käsittely on ihailtavan ennakkoluulotonta. Elokuvan kuvaus on toteutettu oivaltavasti hyödyntämällä erilaisia kuvakulmia, heijastavia pintoja ja varjokuvia.

Prostituution ja äitiyden yhdistäminen ei ole helpoin yhtälö, mutta määrätietoiselle Alanikselle lapsi ei ole työnteon este. Suorasukaisen Alaniksen roolissa nähdään loistava Sofía Gala, jonka oma lapsi näyttelee 1,5-vuotiaan, jatkuvasti äitinsä rintaa hapuilevan Danten roolia.

tmp_470-elefante_blanco-134405258-large-841378257

Elefante blanco (2012)

Elefante blanco on elokuva Argentiinan nykypäivästä. Elokuva sijoittuu Buenos Airesin slummialueelle, jossa vapaaehtoistyöntekijät yrittävät tehdä ihmisten elinolosuhteista parempia.

Elokuvan pääosassa ovat slummissa työskentelevät papit (mm. Ricardo Darín). Slummissa eletään kuin pienoisyhteiskunnassa. Siellä on jopa oma kappeli. Pappien työsarka ryöstäytyy käsistä, kun he ottavat osaa slummia hallitsevien jengien välienselvittelyyn.

Elokuva on verinen ja samalla koskettava. Elämä slummissa näyttäytyy kaikessa karkeudessaan. Paimenten työ on raskasta. Elämä slummissa nostattaa vihaa koko maailmaa kohtaan.

Elokuvan kummallinen nimi, ”valkoinen elefantti”, viittaa 1900-luvun alussa Buenos Airesiin rakennettuun surullisenkuuluisaan rakennukseen, joka aikoinaan suunniteltiin sairaalaksi. Taloudellisten ongelmien myötä hanke kuitenkin epäonnistui.

Vuosisadan ajan rakennushanketta on yritetty toistuvasti elvyttää, mutta edelleen tuo valtava keskeneräinen möhkäle on lähes tyhjillään, vain muutaman perheen valtaamana asuinpaikkana. Elokuvassa ”valkoiseen elefanttiin” ollaan perustamassa turvapaikkaa köyhille.

tmp_470-la_cordillera-749866158-large-1348580851

La Cordillera (2017)

Latinalaisen Amerikan maiden presidentit kokoontuvat Kordillieerien vuoristoon päättämään maidenvälisestä öljysopimuksesta. Samaan aikaan kun elokuvassa käydään läpi poliittista päätöksentekoa, käsitellään toisaalla Argentiinan presidentin (Ricardo Darín) yksityiselämää.

Poliittinen trilleri muuttuu ihmissuhdedraamaksi, presidentin perheen historian, isän ja tyttären välienselvittelyksi ja lopulta arkaluontoiseksi mysteeriksi. Presidentin tytär paljastaa hypnoosissa ollessaan kummallisia asioita menneisyydestä, niin kaukaa menneisyydestä, ettei hän itse ollut vielä syntynytkään.

Hämmentävästi elokuva keinuttelee yliluonnollisen rajoilla. Entä onko presidentin yksityiselämällä vaikutusta päätöksentekoon? Kysymys jää ilman vastausta häiritsemään elokuvan päätyttyä.

tmp_470-el_secreto_de_sus_ojos-862971973-large-1594877406

Katseeseen kätketty (2009)

Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos) on tämän listauksen kolmas Ricardo Darínin tähdittämä elokuva ja yksi ensimmäisiä kansainvälisesti palkittuja argentiinalaiselokuvia. Elokuva kertoo nuoren naisen raa’asta murhasta ja sitä selvittävistä rikosetsivistä.

Murha tapahtuu diktatuurin aikaan. Juuri kun etsivät pääsevät murhaajan jäljille, korruptio astuu peliin ja tekijä pääsee pälkähästä. Tarinaa kerrotaan nykypäivästä käsin, kun tutkimusta johtanut poliisi alkaa kirjoittaa tapauksen muistoista romaanikäsikirjoitusta.

Katseeseen kätketty on melankolinen elokuva, joka kääntää katseen menneisyyteen ja Argentiinan poliittisesti arkaluontoiseen historiaan, josta moni tapaus on varmasti vielä tänäkin päivänä selvittämättä.

 

La Cumbrecita (Córdoba)

Kuten Rosakin blogissaan totesi, vaihtarin elämä on yhtä Hamlettia omantunnon kanssa: opiskella vai eikö opiskella?

Olen pääasiassa ollut innoissani opiskelusta, vaikka kurssit ovat paikoin haastavia ja työläitä. Jokainen viikonloppureissu on tietenkin pois hyvästä lukuajasta, mutta matkustelu ja seurustelu myös rentouttavat ja tuovat uutta virtaa opiskeluun.

Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että mitä ikinä teenkin, niin jollain tapaa se kuitenkin kannattaa. Esimerkiksi jatkuvaa elokuvissa käymistä voi perustella kielen oppimisella jne. Nautin siis opiskelusta ja vapaa-ajasta sopivassa suhteessa.

20170929_103616
Villa General Belgranon rakennustyyliä

Muutama viikko sitten osallistuin yliopiston järjestämälle reissulle Córdoban provinssiin. Vierailimme Villa General Belgranon ja La Cumbrecitan pikkukylissä.

Molemmilla kylillä on värikäs ja mielenkiintoinen historia. Vuoristokylät ovat pääasiassa saksalaisten ja sveitsiläisten siirtolaisten kansoittamaa aluetta, minkä vuoksi esimerkiksi rakennustyylissä näkyy tirolilaisia alppivaikutteita.

20170929_175504
Las Verbenas -hotelli, jossa yövyimme toi huolestuttavasti mieleen Stephen Kingin Hohdosta tehdyn elokuvan.

La Cumbrecitaa ympäröivät laajat vuorijonot, sierrat. Maisemat ovat jylhiä. Vuorien alarinteillä kasvavat korkeat havupuut muistuttavat Twin Peaks -maisemia, mutta jo vähän korkeammalla parin kilometrin korkeudessa näköalat muuttuvat karuiksi ja avarammiksi.

20170930_123751

Molemmat kylät ovat suosittuja matkailukohteita. Näin keväällä matkailukausi ei ole vielä pahimmillaan, joten vältyimme pahimmilta jonoilta kierrellessämme paikallisia nähtävyyksiä.

Tavallisesti ruokatavarat argentiinalaisissa supermarketeissa ovat hyvin prosessoituja. Kylissä sen sijaan jokainen putiikki myi käsintehtyjä tuotteita. Tuliaisiksi tuli tietenkin ostettua suklaata ja olutta.

Toisin kuin Santa Fen provinssissa, Córdobassa hanavesi ei ole juomakelpoista. Paikalliset yrittävät kyllä koko ajan vähentää kemikaalien käyttöä, jotta esimerkiksi La Cumbrecitaa halkovasta joesta saataisiin juotavaa vettä.

20170930_155607
Myrskyssä vaurioituneet puut on muutettu ympäristötaiteeksi.

La Cumbrecita on muutenkin pieni ekokylämäinen ilmestys siinä mielessä, että kylä on rauhoitettu autoliikenteeltä. Se on Argentiinan ensimmäinen peatonal eli vain kävellen saavutettava kylä.

Ekoaatteen lisäksi La Cumbrecitassa parasta ovat avuliaat ja ystävälliset ihmiset. Alle tuhannen asukkaan kylässä vallitsee lämminhenkinen tunnelma. Pikkukylässä on myös turvallisempaa kuin suurkaupungissa. La Cumbrecitassa voi rauhassa lähteä iltakävelylle.

20170930_165521

Tekemistä kylässä tarjosivat ympäröivät luontokohteet. Metsän suojasta löytyi pieniä vesiputouksia ja patikointiin soveltuvia polkuja.

Peñon de Águila -teemapuistoon pääsimme kiertelemään ilmaiseksi, mutta aktiviteeteista, kuten opaskierroksista ja seinäkiipeilystä, olisi tarvinnut maksaa erikseen.

20171001_123652

Yliopiston järjestämälle reissulle osallistumisessa oli hyötynsä, kun ei tarvinnut itse varailla hotellihuoneita tai tarkistella bussiaikatauluja. Linja-automatkailu itsessään on myös aina yksi kokemus. Tällä kertaa matka kesti yhdeksän tuntia yhteen suuntaan.

Reissun aikana tuli tutustuttua myös uusiin vaihtareihin. Sain huomata, että keskustelu vaihtareiden kanssa sujuu paremmin kuin natiivipuhujien kanssa, mikä tietenkin on osoitus siitä, että edelleen kärsin jonkinmoisesta häpeästä puhua ”huonosti” natiivipuhujien kuullen.

Seuraavaa reissua odotellessa pitäisi suoriutua jotenkin parcialeista eli lukukauden välikokeista. Luvassa on muun muassa chileläisen Vicente Huidobron ja espanjalaisen Federico García Lorcan teosten analysointia.

20171008_150046

 

Hämmästyttää, kummastuttaa

Elämme kohtalokkaita aikoja. Tänä iltana (klo 2.30 Suomen aikaa) Argentiina pelaa ratkaisevan ottelun Ecuadoria vastaan. Lajia tuskin tarvitsee mainita.

Ensimmäistä kertaa yli 45 vuoteen Argentiina uhkaa pudota jalkapallon MM-kisojen karsinnoista. Viimeksi näin tapahtui vuonna 1970. Kovasti paineita Messille.

Vaikka Santa Fe vasta heräilee keskipäivän siestasta, peliin kohdistuvat odotukset voi jo aistia kaupungin kosteassa ilmassa. Siis kirjaimellisesti. Ilmankosteus on 49 % tällä hetkellä.

IMG_0721
Tämä oli ainut arkistostani löytynyt kuva, joka jollain tavalla liittyi jalkapalloon. Ei hajuakaan, miksi olen kuvan ottanut.

Argentiinalaisten kiihkeä suhtautuminen jalkapalloa kohtaan on jotakin, mikä kummastuttaa pientä suomalaista vaihto-opiskelijaa. Viime viikolla kun Argentiina–Peru-ottelu päättyi tasapeliin, kaupungilla kuului autojen tööttäyksia ja tykinlaukauksia. Mistään ilotulituksesta ei ollut kyse.

Jalkapallo ei ole ainut asia, mikä saa silmät pyörimään päässäni. Huvikseni ajattelinkin listata asioita, jotka kahden kuukauden sisällä ovat tavalla tai toisella kummastuttaneet. Siirryttäköön siis urheilusta aluksi eläimiin.

IMG_0692
Koiria voi tavata loikoilemassa esimerkiksi tiedekunnan aulassa.

1. Koirat

Kadut ja puistot ovat täynnä hylättyjä, vapaana juoksevia koiria. Ihmiset valittavat koiranomistajien vastuuttomuutta jättää lemmikkinsä heitteille, mutta aina ei ole kyse vain vastuuttomuudesta. Koirat myös heijastelevat muutoksia maan taloudellisessa tilanteessa.

Onneksi on myös niin sanottuja buena onda -ihmisiä, jotka lahjoittavat koirille ruokaa ja vettä ja kyhäävät kaduille koiranpetejä vanhoista patjoista. Sama pätee tietenkin myös kodittomiin ihmisiin, mutta täällä koirat ovat näkyvämmin esillä.

2. Suljetut ovet ja pimeät ikkunat

Kauppojen ovet ovat yleensä kiinni ja valot pois päältä, vaikka liikkeet olisivatkin auki. Kyse on säästämisestä. Ilmastoinnin vuoksi ovet pitää aina muistaa sulkea kaupasta lähtiessään. Aluksi kävelin monen kaupan ohi, kun en ymmärtänyt niiden olevan auki.

3. Kahvia sokerilla vai sokeria kahvilla?

Sanottakoon se nyt, argentiinalainen kahvi on pahaa. Aihe, josta on aina yhtä mukava voivotella brasilialaisten ja kolumbialaisten vaihtareitten parissa.

IMG_0668
Kun sataa, sataa.

4. Santa Fen sää

Santa Fessä säästä puhuminen ei ole vain small talkia. Sää vaihtelee niin tehokkaasti päivästä toiseen, että sitä jaksavat ihmetellä paikallisetkin.

Tuntuu absurdilta, mutta olen jo kahdesti vilustunut yli 30 asteen helteillä, kun lämpötila on yön aikana yllättäen laskenut 12 asteeseen.

Niin, ja se ilmankosteus on myös Santa Fen eriyisominaisuus, koska kaupunki sattuu sijoittumaan kahden suuren joen, Saladon ja Paranán risteämiskohtaan.

5. Ruokailuajat

En tiedä, johtuuko tämä vain siitä, että asun kahden muun opiskelijan kanssa, mutta tässä asunnossa syödään todella vähän.

On tavallista, että opiskelijat näkevät nälkää viikolla ja syövät hyvin vasta, kun matkustavat viikonlopuksi vanhempiensa luo. Ilmiölle on olemassa oma sanakin: estudihambre.

Ylipäätään ruokailuajat ovat tuskallisia. Kello kahdentoista lounaan jälkeen seuraava lämmin ateria syödään vasta klo yhdeksän illallisella. Sillä välillä on hyvin aikaa täyttää vatsaansa kaikenlaisilla ”välipaloilla”.

IMG_0732
Kasvisempanadoja ilman juustoa ja kananmunaa – hyvin epätavallisia leipomuksia Argentiinassa.

Nyt tunnen taas vaihteeksi huonoa omatuntoa siitä, että laiminlyön koulutehtäviäni, joten palaan hetkeksi takaisin runoanalyysin pariin ja alan pian valmistautua illan otteluun.

EDIT: Argentiina säilytti kasvonsa; Messi teki hattutempun ja ottelu päättyi 3–1.

Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä

tmp_24946-95103285101678770603

Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Romaani, 518 s.
WSOY, 2007

Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä julkaistiin vuonna 1941 keskellä toista maailmansotaa. Suomi eli tuolloin jatkosodan kynnyksellä. Samana vuonna ilmestyi suomeksi muun muassa Adolf Hitlerin Taisteluni-teoksen ensimmäinen osa. Elokuvateattereissa Tauno Palon ja Ansa Ikosen tähdittämä Kulkurin valssi löi katsojalukuja.

Säädyllistä murhenäytelmää sensuroitiin aikanaan, koska teoksen nähtiin kritisoivan Hitleriä ja kansallissosialismia. Myös viittaukset homoseksuaalisuuteen olivat liikaa aikalaisyleisölle. Sensuroimaton versio ilmestyi vasta vuonna 1995.

Hitleriä vastaan osoitetut lauseet ovat hyvin pieni osa teoksen kokonaisuutta. Ne kuitenkin muistuttavat terävästi teoksen aikalaisvastaanottajista, yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä siitä historiallisesta aikakaudesta, johon tarina sijoittuu.

Nykylukijalle Hitlerin ja Danzigin mainitseminen kesken intensiivistä ihmissuhdedraamaa on hätkähdyttävän suorasukaista, jotakin, joka ei vain kummittele taustalla vaan tunkeutuu ajatuksiin väkipakolla.

Ensisijaisesti Säädyllinen murhenäytelmä on kuitenkin sitä, mitä otsikkonsa lupaa: ylemmän luokan ongelmia kriittisesti ja pirullisesti kuvattuna.

”Säädyllinen” on jo itsessään tulkinnanvarainen ilmaisu. Se viittaa samaan aikaan johonkin säädylle ominaiseen sekä säätyyn itseensä. Säädyllinen eli säädynmukainen on myös synonyymi sovinnaiselle ja kunnialliselle.

Teos kertoo helsinkiläisen porvaristoperheen isän, arkeologian tohtori Tauno Saarisen kiusallisesta syrjähypystä, joka asettaa hänen perheensä säädyllisyyden koetukselle. Etenkin kun tuosta syrjähypystä koituu perheen elätettäväksi äitinsä menettänyt tyttölapsi. Toisaalla tohtorin sisar Naima elää omaa murhenäytelmäänsä alistavan aviomiehensä Arturin ja tämän äidin nöyryyttävien ja valvovien silmien alla.

Yksinkertaisesti sanottuna teos kuvaa vuosisadan alun aviorikoksia ja niistä aiheutuneita julkisia skandaaleja. Teoksessa ei kuitenkaan esitellä hävyttömyyksiä vaan henkilöhahmojen sukupuolielämää käsitellään ironisesti ja juhlavan esteettisesti.

Teoksen näkökulmahenkilöiksi nostetaan tohtorin ja Naiman lisäksi tohtorin vaimo Elisabet ja Naiman mies Artur sekä tämän äiti, jota koko teoksen ajan nimitetään osoittavasti vain vanhukseksi. Ohimennen sivutaan myös nuoremman sukupolven kiemuroita, kun näkökulma kohdistuu tohtorisperheen vanhempaan poikaan, joka äitinsä mukaan alkaa olla ”vaikeassa” iässä.

Kullakin teoksen näkökulmahenkilöllä on omat mielioikkunsa. Hahmot tunnustavat kiintymystä kauneuden palvontaan mutta myös kulttuurin ja sivistyksen ihannointiin, yläluokan imagoon.

Erityistä huomiota teoksessa herättää henkilökuvaus. Kertoja kuvailee henkilöitä hyvin yksityiskohtaisesti viivytellen arkisissa äänenpainoissa, joihin kätkeytyy piikikkäitä huomioita hahmojen luonteenpiirteistä.

Taidekriitikkona työskentelevä Naima kuvataan henkevänä ja sivistyneenä henkilönä, jonka eräänlaisena attribuuttina käytetään sinistä väriä. Sininen väri toimii motiivina, johon liitetään syvällisiä ja taiteellisia piirteitä. Kylmä väri sopii kuvaamaan myös Naiman surullista olemusta ja avioelämän jälkeensä jättämiä sinelmiä hänen ihollaan.

Elisabet puolestaan kuvataan konkretianläheisenä ja käytännöllisenä ihmisenä, jota määrittäväksi tekijäksi nousee perheen huvilan puutarha luumupuineen. Elisabetin käytännöllisyydentaju ja hyötyajattelu ilmenevät perheen kulissien ylläpidossa, jossa hän toimii kärsivällisesti ja ennen kaikkea tahdikkaasti.

Henkilökuvaukseen yhdistyy tarkka miljöönkuvaus. Jo heti ensimmäisessä luvussa lukija johdatellaan 1930-luvun Helsinkiin ja kaupungin modernien arkkitehtonisten saavutusten pariin. Kuvauksellisuuden osalta teos jättää lukijan kylläiseksi.

20170927_120847
En ole vielä kyllästynyt espanjankielisen kirjallisuuden lukemiseen, mutta olipa mukava lukea välissä yksi suomalainenkin klassikko. Terveisiä Argentiinasta, joka parhaillaan valmistautuu alkavaan kevääseen (ja kuumuuteen)!

Säädyllinen murhenäytelmä on sävyiltään pirullinen romaani. Teoksessa on runsaasti ironisia sävyjä, joita lisäksi korostetaan liioittelun avulla. Kulttuurielämän kuohujen ei niin vain anneta latistua.

Liioittelun vuoksi henkilöhahmot saattavat tuntua paikoin myös epäuskottavilta, mutta juuri näiden epäuskottavien tekojen ja ajatusten kohdalla lukijan tulisi kysyä, miksi hahmot toimivat niin kuin toimivat. Eikö säädyllisessä murhenäytelmässä olekin kyse kulttuuri-intellektuellien kapinoinnista omaa säädyllisyyttään ja omia sovinnaisuuksiaan vastaan?

Kysymys porvariston kunniasta tuntuu absurdilta ja naurettavalta suhteutettuna maailmaan, jossa kirjan henkilöhahmot elävät. Säädyllinen murhenäytelmä onkin hyvin kontekstisidonnainen teos, jota lukiessa ei pidä unohtaa sitä historiallista aikaa ja paikkaa, johon teksti sijoittuu. Teoksen moraalinen painolasti onneksi rikkoutuu miellyttäväksi lukukokemukseksi piikikkään ironian myötä.

Säädyllinen murhenäytelmä on kirjoitettu dekadenssin hengessä. Se kuvaa porvariston rappiota avio- ja perhe-elämän näkökulmasta ja naisen aseman huomioiden. Maailmanlaajuinen sotatila luo oivan näyttämön kertomukselle kärsivällisestä kunnian menetyksestä.

tmp_24946-kirjablogit_vaaka.pienennetty-jpg262971124

Blogipostaus on osa Ylen Kirjojen Suomi -hanketta, jonka 101 kirjan listaus esittelee kotimaisia kaunokirjallisia teoksia, yhden jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta.

Yle Areena: 101 kirjaa: 1941 Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Yle: Hetkonen, Säädyllinen murhenäytelmähän on kostopornoa
Kiiltomato: Kesäklassikko: Epäihmiset suviyössä

Kielitaidosta

20170830_124550

Ennen lähtöäni moni sanoi, että aina ensimmäisen kuukauden jälkeen vieraan kielen ymmärtäminen helpottuu. Nyt takanani on reilu kuukausi, ja olen saanut huomata, ettei kielen omaksuminen tapahdu niin vain kertaheitolla.

Myönnän, voi olla, että odotin jopa jonkinlaista ihmettä. Että se espanja olisi vaivihkaa luikerrellut pääni sisään ja yhtäkkiä alkanut tuottaa suustani espanjankielistä puhetta ja korvissani kuullun ymmärtämistä.

Tosiasiassa kielitaito ei niin vain kartu itsestään, vaan sitä joutuu toden teolla työstämään. Alkuun sitä joutuu opettelemaan ulkoa joitakin sanoja ja niiden suomenkielisiä vastineita.

Etenkin lukiessa sen huomaa, kun välillä joutuu pysähtymään ja pinnistelemään, jotta muistaisi taas sen saman sanan, jonka tunti sitten tarkasti sanakirjasta.

Jotkut sanat jäävät mieleen paremmin kuin toiset. Esimerkiksi monet adjektiivit tuppaavat nopeasti katoamaan muistista, sillä niille löytyy aina myös monta helpommin muistettavaa vastinetta.

Espanjalaista romantiikan ajan runoilijaa, Gustavo Adolfo Becqueriä lukiessani huomasin, että kielitaitoni karttui erityisen romanttisilla ilmauksilla. Nyt osaan ainakin ilmaista uskonnollissävytteistä hurmiota ja väreilyä lukuisin eri tavoin.

Mitä useammin jokin sana toistuu yksittäisessä tekstissä tai teoksessa, sitä varmemmin se jää mieleen. Lopulta yksittäiset sanat siirtyvät sopivan tilanteen tullen puheeseen.

20170918_132456

Elän tällä hetkellä hyvin kokonaisvaltaisesti espanjankielistä elämää. Asun argentiinalaisten kämppisten kanssa, asioin kaupungilla espanjaksi, opiskelen espanjaksi ja käyn myös espanjan kielen tunneilla, luen kirjat ja tutkimusartikkelit espanjaksi, kirjoitan muistiinpanoni espanjaksi, katson Netflixistä espanjankielisiä sarjoja ja elokuvia ja kuuntelen Argentiinan jalkapallo-otteluja radiosta — tietenkin espanjaksi.

Tällainen heittäytyminen täysin espanjankieliseen maailmaan on saanut minut myös ajattelemaan toisinaan espanjaksi. Olen alkanut huomata, että espanjankielisen tekstin lukeminen saattaa välillä tuntua jopa helpommalta kuin englanninkielisen.

Olen alkanut pitää espanjan kirjallista kielitaitoani jo melko vahvana. Osaan taivuttaa preteritit ja subjunktiivit oikeissa tilanteissa ja seurata monipolvisiakin lauserakennelmia.

Suullisen kielitaidon osalta tilanne on vasta kehittymässä. Onnekseni olen alkanut huomata, etten enää änkytä paljon puhuessani, eivätkä sanat mene enää niin paljon sekaisin kuin vielä kuukausi sitten.

Mitä useammin uskaltaa avata suunsa, sitä nopeammin suullinen kielitaito paranee. Itselläni on tapana oppia parhaiten tekemällä virheitä. Kun teen puhuessani virheita, käytän esimerkiksi väärää aikamuotoa tai adjektiivin sukua, opin parhaiten. Virheet jäävät mieleen ja niitä osaa jatkossa väistellä.

Olen myös audio-visuaalinen oppija. Olen huomannut, että opin uusia sanoja huonosti silloin, kun vain kuulen sanaa käytettävän puheessa. Jotta sana tai ilmaus painuisi mieleeni, minulle on tarkeää nähdä myös sen kirjoitusasu. Silmät ja korvat toimivat näin yhdessä ja tuottavat yhteisen muiston. Tämän vuoksi on myös tärkeää lukea tekstejä välillä ääneen.

20170917_123732

Kun valitsin Argentiinan vaihtokohteeksi, en tosiaankaan osannut arvata, millaiseen kielisoppaan laittaisin itseni likoon.

Olen vuosia opiskellut Espanjan espanjaa. Viime syksynä kun aloitin espanjan opiskelun sivuaineena, opettaja antoi ääntämiskokeen jälkeen palautetta ja kysyi olenko joskus asunut Argentiinassa. En pitänyt opettajan kommenttia ensisijaisesti positiivisena huomiona, joten päätin keskittyä vuoden ajan opiskelemaan espanjan fonetiikkaa ja ääntämistä.

Vasta tänne tultuani ymmärsin, kuinka turhaa työtä olin tehnyt. Heti ensimmäisellä espanjan tunnilla opettaja huomautti espanjalaisesta nuotistani.

Täällä opiskellaan tietenkin Argentiinan espanjaa. Opettajani sanoja lainaten: hyvästi vaikeat frikatiivit ja hyvästi ja vosotros, hyvästi perfekti. On tullut aika jättää espanjalaiset Netflix-sarjat tauolle ja keskittyä rioplatensen opiskeluun.

Olen käyttänyt kuvituksena kuvia paikoista, joissa opiskelen mieluiten. Nähtävästi viihdyn parhaiten puistoissa, vaikka tabletin näytön tihrustaminen päivänvalossa onkin vaivalloista.