Kielitaidosta

20170830_124550

Ennen lähtöäni moni sanoi, että aina ensimmäisen kuukauden jälkeen vieraan kielen ymmärtäminen helpottuu. Nyt takanani on reilu kuukausi, ja olen saanut huomata, ettei kielen omaksuminen tapahdu niin vain kertaheitolla.

Myönnän, voi olla, että odotin jopa jonkinlaista ihmettä. Että se espanja olisi vaivihkaa luikerrellut pääni sisään ja yhtäkkiä alkanut tuottaa suustani espanjankielistä puhetta ja korvissani kuullun ymmärtämistä.

Tosiasiassa kielitaito ei niin vain kartu itsestään, vaan sitä joutuu toden teolla työstämään. Alkuun sitä joutuu opettelemaan ulkoa joitakin sanoja ja niiden suomenkielisiä vastineita.

Etenkin lukiessa sen huomaa, kun välillä joutuu pysähtymään ja pinnistelemään, jotta muistaisi taas sen saman sanan, jonka tunti sitten tarkasti sanakirjasta.

Jotkut sanat jäävät mieleen paremmin kuin toiset. Esimerkiksi monet adjektiivit tuppaavat nopeasti katoamaan muistista, sillä niille löytyy aina myös monta helpommin muistettavaa vastinetta.

Espanjalaista romantiikan ajan runoilijaa, Gustavo Adolfo Becqueriä lukiessani huomasin, että kielitaitoni karttui erityisen romanttisilla ilmauksilla. Nyt osaan ainakin ilmaista uskonnollissävytteistä hurmiota ja väreilyä lukuisin eri tavoin.

Mitä useammin jokin sana toistuu yksittäisessä tekstissä tai teoksessa, sitä varmemmin se jää mieleen. Lopulta yksittäiset sanat siirtyvät sopivan tilanteen tullen puheeseen.

20170918_132456

Elän tällä hetkellä hyvin kokonaisvaltaisesti espanjankielistä elämää. Asun argentiinalaisten kämppisten kanssa, asioin kaupungilla espanjaksi, opiskelen espanjaksi ja käyn myös espanjan kielen tunneilla, luen kirjat ja tutkimusartikkelit espanjaksi, kirjoitan muistiinpanoni espanjaksi, katson Netflixistä espanjankielisiä sarjoja ja elokuvia ja kuuntelen Argentiinan jalkapallo-otteluja radiosta — tietenkin espanjaksi.

Tällainen heittäytyminen täysin espanjankieliseen maailmaan on saanut minut myös ajattelemaan toisinaan espanjaksi. Olen alkanut huomata, että espanjankielisen tekstin lukeminen saattaa välillä tuntua jopa helpommalta kuin englanninkielisen.

Olen alkanut pitää espanjan kirjallista kielitaitoani jo melko vahvana. Osaan taivuttaa preteritit ja subjunktiivit oikeissa tilanteissa ja seurata monipolvisiakin lauserakennelmia.

Suullisen kielitaidon osalta tilanne on vasta kehittymässä. Onnekseni olen alkanut huomata, etten enää änkytä paljon puhuessani, eivätkä sanat mene enää niin paljon sekaisin kuin vielä kuukausi sitten.

Mitä useammin uskaltaa avata suunsa, sitä nopeammin suullinen kielitaito paranee. Itselläni on tapana oppia parhaiten tekemällä virheitä. Kun teen puhuessani virheita, käytän esimerkiksi väärää aikamuotoa tai adjektiivin sukua, opin parhaiten. Virheet jäävät mieleen ja niitä osaa jatkossa väistellä.

Olen myös audio-visuaalinen oppija. Olen huomannut, että opin uusia sanoja huonosti silloin, kun vain kuulen sanaa käytettävän puheessa. Jotta sana tai ilmaus painuisi mieleeni, minulle on tarkeää nähdä myös sen kirjoitusasu. Silmät ja korvat toimivat näin yhdessä ja tuottavat yhteisen muiston. Tämän vuoksi on myös tärkeää lukea tekstejä välillä ääneen.

20170917_123732

Kun valitsin Argentiinan vaihtokohteeksi, en tosiaankaan osannut arvata, millaiseen kielisoppaan laittaisin itseni likoon.

Olen vuosia opiskellut Espanjan espanjaa. Viime syksynä kun aloitin espanjan opiskelun sivuaineena, opettaja antoi ääntämiskokeen jälkeen palautetta ja kysyi olenko joskus asunut Argentiinassa. En pitänyt opettajan kommenttia ensisijaisesti positiivisena huomiona, joten päätin keskittyä vuoden ajan opiskelemaan espanjan fonetiikkaa ja ääntämistä.

Vasta tänne tultuani ymmärsin, kuinka turhaa työtä olin tehnyt. Heti ensimmäisellä espanjan tunnilla opettaja huomautti espanjalaisesta nuotistani.

Täällä opiskellaan tietenkin Argentiinan espanjaa. Opettajani sanoja lainaten: hyvästi vaikeat frikatiivit ja hyvästi ja vosotros, hyvästi perfekti. On tullut aika jättää espanjalaiset Netflix-sarjat tauolle ja keskittyä rioplatensen opiskeluun.

Olen käyttänyt kuvituksena kuvia paikoista, joissa opiskelen mieluiten. Nähtävästi viihdyn parhaiten puistoissa, vaikka tabletin näytön tihrustaminen päivänvalossa onkin vaivalloista.

Mainokset

Keskustytöt (1. kausi)

tmp_17199-MV5BZDk1MDhmZWEtNjliMy00M2VhLThmMjQtZWI5YjhmOTBlZGQ3XkEyXkFqcGdeQXVyMTA0MjU0Ng@@._V1_UX182_CR0_0_182_268_AL_1657766142

Keskustytöt (Las chicas del cable, 2017-)
Espanja, tv-sarja, draama, 1. tuotantokausi
Ohjaus: Carlos Sedes & David Pinillos
Ideointi: Ramón Campos, Teresa Fernández-Valdés & Gema R. Neira
Pääosissa: Blanca Suárez, Maggie Civantos, Nadia de Santiago, Ana Fernández, Yon González & Martiño Rivas

Viime aikoina Espanjassa on tuotettu kiitettävä määrä kiintoisia draamasarjoja. Aiemmin blogissa esitellyn Gran Hotelin lisäksi Yle Teemalla ja Areenassa sekä Netflixissä on nähty espanjalaisen muotitalosarja Velvetin (2013-2016) kaikki neljä tuotantokautta sekä yksikautinen filmatisointi Ommelten välinen aika (El tiempo entre costuras, 2013-2014).

Sarjoja yhdistää epookkisuus sekä osittain myös samat tekijät. Gran Hotel, Velvet ja Keskustytöt -sarjoista vastaavat samat ohjaajat (Carlos Sedes & David Pinillos), joita selvästi kiinnostavat historian vääryydet ja nostalgia. Sarjoissa palataan 1900-luvun alkuvuosikymmenille, räikeästi luokittuneen yhteiskunnan aikaan. Historiallisia tapahtumia sivuutaan viihdyttävän ihmissuhdedraaman siivillä.

Keskustytöt (Las chicas del cable, 2017-) kertoo jo kauan sitten menetetyn ammatin harjoittajista, puhelinkeskuksen työntekijöistä, joiden tehtävänä vuosisadan alussa oli operoida soitetut puhelut oikeille vastaanottajilleen.

Keskustyttöjen lähtökohta on emansipatorinen. Eletään aikaa, jolloin nainen oli lain mukaan joko isänsä tai aviomiehensä edunvalvonnan alainen. Naiselle soveltuvia kunniallisia ammateja ei ollut liialti. Puhelinkeskuksessa työskentely oli naiselle harvinaislaatuinen mahdollisuus ansaita oma toimeentulonsa ja elää omatoimisesti.

Sarjan ensimmäinen kausi keskittyy kuvaamaan naisten vapaustaistelua. Kahdeksan jakson aikana kuvataan samanaikaisesti neljän naisen tarinaa. Kullakin on omat ongelmansa. Yhdellä uskoton ja väkivaltainen aviomies, toisella omasta ja perheensä maineesta huolestunut upseeri-isä, jolle tyttären itsenäistymisyritykset ovat pelkkiä päähänpistoja.

Sarjan keskiössä on myös rikosjuoni, johon liittyy Lidia-nimisen työntekijän (Blanca Suárez) suunnittelema suuri huijaus. Lidia on myös puhelinkeskuksen johtajan (Yon González) nuoruudenrakastettu. Kun pelissä on sekä rahaa että rakkautta, ei dramaattisilta juonenkäänteiltä voi välttyä.

Juoneltaan sarja ei ole valitettavasti kovin vakuuttava. Tunnelmointiin ja dramaattisuuteen on panostettu uskottavan juonen kustannuksella. Ehkä juuri tästä syystä sarjassa on myös joitain saippuasarjamaisia piirteitä.

Ensimmäinen kausi päättyy kohtalokkaaseen tilanteeseen, jossa petokset uhkaavat paljastua. Keskuksen työntekijöiden kannalta tilanne näyttää toivottomala. Heitä ollaan jo korvaamassa uuden ajan teknologialla.

Keskustytöt on visuaaalisesti taidokkaasti toteutettu sarja. 1920-luvun Madridiin sijoittuva draama loistaa puvustuksella ja lavastuksellaan. Ajankuvaa ei ole silti lähdetty noudattamaan säntillisesti. Esimerkiksi tanssiaiskohtausten ääniraidalta kuuluu yllättäen nykymusiikkia.

Sarjan tunnusmusiikin ja soundtrackin nykyaikaisuutta ovat ihmetelleet muutkin. Minusta musiikin tarkoituksena on korostaa sitä, että sarja on tehty nykypäivän perspektiivistä käsin. 1920-luvun naisten oikeuksista on huomattavasti helpompi puhua ja väitellä liki sata vuotta myöhemmin 2010-luvun tv-sarjassa.

Keskustytöt on Espanjan ensimmäinen Netflix-sarja, ja siitä on toistaiseksi Suomessa nähtävillä vain ensimmäinen kausi. Tuotantoyhtiön mukaan sarjaa on tarkoitus jatkaa vielä ainakin kahden kauden verran.

Opiskelu alkaa, ei ala

 

20170813_124323
Costanera eli paikallinen rantakatu, jonka vieressä järven ja joen välimalli nimeltään Laguna Setúbal.

Jo yli viikko on kulunut siitä, kun saavuin Santa Fehen. Olen ehtinyt jo hyvin tutustua kaupunkiin, ihmisiin ja ruuhkabusseihin. Käveltyä on tullut päivittäin yli 8 kilometriä ja pikakahvia juotua litroittain. Olen aloittanut myös täydellisen mate-kupin metsästyksen, jotta voisin opetella maan tavoille.

Ei tullut kovin suurena yllätyksenä, että opintojeni alku ei sujunut täysin ongelmitta. Lukukausi alkoi maanantaina, jolloin kävin tutustumassa tiedekunnan tiloihin (huhutuista uima-altaista en tosin nähnyt vilaustakaan) ja kuuntelemassa tervetuliaispuheita.

20170811_122318
Museo de Rosa Galisteon tämänhetkinen näyttely on täynnä jännittäviä installaatioita. Lisäksi vierailin toisessa näyttelyssä, joka esitteli paikallisen kirjailijan Juan José Saerin elämää ja teoksia.

Niin sanottuun learning agreementtiin kirjaamistani kursseista osa ei ole suoritettavissa tämän lukukauden aikana, joten joudun vielä sopimaan muutoksista yliopistojen kanssa.

Lisäksi jostakin syystä en ole vieläkään saanut opiskelijatunnuksiani, joilla pystyisin kirjautumaan yliopiston sähköiseen järjestelmään, jossa ilmoittaudutaan valituille kursseille. Siitä huolimatta opetus on kuitenkin jo alkanut tällä viikolla, joten pian pitäisi asioiden alkaa edetä.

Oppiaineen henkilökunta naureskeli tervetuliaistilaisuudessa osuvasti, että argentiinalaisille tapaa tulla aina tällaisia odottamattomia ongelmia, mutta että kaikki kuitenkin selviää aina loppujen lopuksi.

20170813_124310
Puente colgante eli vanha riippusilta on kaupungin symboli, joka ei jää turisteilta huomaamatta. Silta on valmistunut jo 1920-luvulla, mutta se on kokonaan peruskorjattu 2000-luvulla. Sen toisella puolella kulkee toinen, uudempi silta, jota pitkin esimerkiksi paikallisbussit paahtavat kohti yliopistoa ja takaisin.

Noh, eilen olin jo menossa ensimmäiselle tunnille (siitä huolimatta, etten voinut ilmoittautua kurssille), mutta tuntia ei jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä pidettykään.

Kiertelin vartin ajan ympäri tiedekuntaa ihmetellen, missä minun pitäisi olla, kun ilmoitetussa luentosalissa järjestettiinkin arkkitehtuurin tunti. Törmäsin aulassa tuutoriini ja sitten kiertelimme toisen varttitunnin ympäriinsä, ja hän yritti selvittää asiaa toimistossa, jossa valitettavasti ei kuitenkaan tiedetty sen enempää. Ilmeisesti opettaja oli vain päättänyt jättää tunnin pitämättä ilmoittamatta asiasta kenellekään.

Sen sijaan tiedekunnan toimistosta selvisi sellaista, että mahdollisesti argentiinalaisen kirjallisuuden kurssia ei järjestetäkään tänä lukukautena.

Olisin nimenomaan halunnut opiskella täällä paikallista kirjallisuutta ja suorittaa sekä latinalaisamerikkalaisen että argentiinalaisen kirjallisuuden kurssit. Jouduin jo jättämään lattarikurssin siitä syystä, että siitä varoteltiin liian vaikeana.

Nyt jos argentiinalaisen kirjallisuuden kurssikin perutaan, pystyn suorittamaan etukäteen suunnittelemistani kursseista vain espanjalaisen kirjallisuuden kurssin.

Tarjolla olisi myös esim. ranskalaista ja italialaista kirjallisuutta, mutta niiden opiskelu Argentiinassa ja vieläpä espanjaksi käännettynä tuntuu jotenkin hölmöltä. Jotain on kuitenkin opiskeltava, joten ehkä valitsen jonkin teoriakursseista.

En vielä eilen päässyt ottamaan osaa opetukseen, mutta sen verran sain aikaan, että kävin suorittamassa espanjan kielikokeen, jonka tarkoituksena on testata opiskelijoiden kielitaidon tasoa.

20170815_100518
Harjoittelin kielikokeeseen lukemalla kämppikseni lainaamaa Mafaldaa. En tiedä, olisiko kokeesta saanut lisäpisteitä huutamalla: ¡Huelga!

Koe koostui kahdesta osasta: kirjallisesta ja suullisesta. Kirjallinen osuus oli huomattavasti helpompi kuin esimerkiksi espanjan sivuainepääsykoe Turussa. Suullisesta osuudesta taas selvisin muutaman minuutin rupattelulla opettajien kanssa, jotka pyysivät minua kertomaan opinnoistani.

En sitten tiedä, kuinka tarkkaan tuollaisen kokeen on tarkoitus mitata kielitaitoa. On silti hauska saada tietää (edes neuvoa-antavasti) arvosana omasta kielitaidosta, sillä en ole vastaavanlaista tasokoetta koskaan suorittanut.

Saa nähdä minkälaisia ongelmia päivä tuo vielä tullessaan. Seuraavaksi lähden taas yliopistolle tarkistamaan, josko tällä kertaa opettaja olisi suvainnut saapua paikalle tunnilleen.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

ProductRequestServlet
Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
Suom. Sari Karhulahti
Romaani, 373 s.
Otava, 2017

Matkalla kotiin (Homegoing, 2016) on ghanalais-amerikkalaisen kirjailijan Yaa Gyasin esikoisteos. Romaani punoo yhteen vuosisatoja jatkuneen rotusorron kaaren.

Kertomalla yhden suvun tarinan 1700-luvulta nykypäivään Gyasi kertoo samalla toisenlaisen näkemyksen historiasta. Gyasin teoksessa vallitsee musta näkökulma.

Aivan teoksen alussa on sukupuu, jonka avulla voi hahmottaa kertomuksen hahmojen sukulaisuussuhteita. Kaikki saavat oman lukussa ja äänensä kuuluville. Gyasi kirjoittaa vaiennettujen tarinaa ja historiaa.

Teos alkaa 1700-luvulta taustoittaen suvun esiäidin tarinaa valkoisen miehen vaimoksi. Suvun tarinassa tapahtuu vuosisatojen varrella monenlaisia koukeroita, mutta tavalla tai toisella kaikki liittyy nykyisen Ghanan alueella sijaitsevan Cape Coast -nimisen satamakaupungin orjakauppaan.

Orjuus lyö leimansa jokaiseen, vielä vuosisatojen päästäkin eläviin sukulaisiin. Jotkut joutuvat kokemaan riiston omilta asuinsijoiltaan. Jotkut myydään orjiksi, toiset syntyvät orjiksi. Osa syntyy vasta myöhemmin mutta kokee silti syrjintää ihonvärinsä vuoksi.

Teoksen lähtökohdat ja aihe ovat tuttuja esimerkiksi Toni Morrisonin romaaneista. Kenties uutena seikkana orjuudesta ja mustien rotusorrosta kertovaan kirjoitukseen, Gyasi tuo  tavan, jolla hän korostaa ihonvärin merkitystä (tai pitäisi pikemminkin sanoa merkityksettömyyttä).

Gyasi ihailee sanoillaan mustaa ihoa. Sen sijaan, että hän puhuisi vain mustasta, hän puhuu ihonväristä vertailemalla sitä luonnonväreihin, puihin ja kasveihin tai ruokaan, kuten maitokahviin tai -teehen.

Gyasi korostaa, että vaikka kaikki mustat kärsivät ihonvärinsä vuoksi, ovat he silti kaikki erivärisiä. Musta on valkoisen ihmisen määrite. Valkoinen ei erota sävyjä muussa kuin itsessään.

Gyasin kieli on upean tasaista ja mehevää. Sitä on pääasiassa mukava lukea, vaikka teoksen sisältö onkin hyvin verinen ja kammottava.

Eräs teoksen henkilöhahmoista tiivistää teoksen teemat yhteen romaanin loppupuolella: mustien on kirjoitettava oma historiansa.

Historiankirjoituksen ongelma on se, että on luotettava sanoihin. On luotettava siihen, mitä eri ihmiset kertovat tapahtuneen. Mutta entä sitten, kun kertomukset poikkeavat toisistaan tai ovat täysin vastakkaisia, mistä silloin voimme tietää, mikä on totta?

Espanjan kielessä sana historia tarkoittaa samaan aikaan sekä historiaa että tarinaa tai kertomusta. Minusta se on oikein kuvaavaa. Luulen, että Gyasi olisi tyytyväinen espanjan kielen kompromissiin, sillä on hyvä tiedostaa, että historiankirjoitus on sekin tarinointia.

Historiankirjoituksen ja tarinoinnin raja on häilyvä. Ja sittenkin jokainen tarina on arvokas. Yhdessä tarinat rakentavat kokonaiskuvaa ja luovat eheämmän maailman.

Matkalla kotiin etenee episodimaisesti. Kustakin hahmosta kerrotaan vuoron perään anekdootinomaisesti elämän kohtalokkaimmat hetket. On helppo huomata, että vaikka nykypäivään tultaessa mustien asema onkin muuttunut, se on silti nimenomaan muuttunut, ei välttämättä parantunut. Orjuuden jälkeenkin mustien asema on valkoisia heikompi.

Matkalla kotiin on huolellisesti kirjoitettu teos. Langanpäät pysyvät Gyasin näppysissä loppuun asti. Näin suurella henkilömäärällä on ihme, että teos on kuin onkin helposti seurattava. Hahmojen elämäntarinat ovat vaikuttavia ja mieleenpainuvia. Ne eivät herkästi katoa mielestä.

Helsingin Sanomat: Loistavasti kirjoitettu teos orjista ja orjakauppiaista sopii myös Väinö Linnan ystäville

 

 

 

Perillä

Turusta Helsinkiin, Helsingistä Chicagon kautta Dallasiin ja sieltä Buenos Airesiin ja lopulta perille Santa Fehen. Matka on ollut pitkä ja kestänyt kauan. Lähdin klo 11.45 torstaina kotoa Turusta bussipysäkille ja noin puoli neljän aikaan pääsin perille uuteen kotiini Crespolle, Santa Fen keskustaan.

Pitkien lentojen ja lentokenttäodottelujen jälkeen tuntui ihanalta päästä hetkeksi hengähtämään Rosan luo Buenos Airesiin. Buenos Aires -visiittini alkoi perinteikkäästi Rosan tarjoamalla matella.

20170805_112607

Vietimme Rosan kanssa hyvin tehokkaan päivän ja kuin aito porteña ikään Rosa esitteli kaupungin näyttävimmät monumentit ja historiallisesti merkittävät rakennukset. Kirjallisuusihmisenä innostuin tietenkin Don Quijotea ja Mafaldaa esittävistä veistoksista.

20170805_181620

Lisäksi kävelimme Jorge Luis Borgesin mukaan nimettyä katua ja joimme paikallista Quilmes-olutta Macondo-nimisen baarin terassilla. Rosa kertoi, että täällä olutta on tapana juoda litran pulloista. Kaikki on tehty jaettavaksi, kuten matekin.

20170805_200750

Toisena Buenos Aires -päivänä ehdimme vielä tutustua latinalaisamerikkalaisen taiteen museoon Malbaan. Malba oli silmiä avaava kokemus. Tunsin syvää noloutta, kun tajusin, että tunnen latinalaisamerikkalaisen taiteen kokoelmanäyttelystä vain kaksi taiteilijaa: Frida Kahlon ja Diego Riveran. Näyttely oli täynnä kiinnostavia töitä ja taiteilijoita, joista aion varmasti ottaa selvää. Olisi hauska saada latinalaisamerikkalaista taidetta useammin myös Suomeen esille.

Jouduimme juoksemaan museon toisen näyttelytilan halki ja sittenkin ehdimme nähdä vain osan. Kyse oli Diane Arbusin valokuvanäyttelystä, joka esitteli taiteilijan tuotantoa 1950-1960-luvuilta. Valokuvat olivat arkisuudessaan hyvin koskettavia. Suurinta osaa en ole nähnyt koskaan aiemmin. Vasta näyttelyn viimeiseltä seinustalta löytyi kaksi ikonisempaa kuvaa Arbusilta.

20170806_142635

Bussi Santa Fehen lähti neljän aikoihin ja oli perillä noin yhdeltätoista. Tuutorini Maira ja Leticia olivat onneksi vastassa. Santa Fessä ei ole suositeltavaa liikkua yksin pimeällä. Puolen kilometrin matkaa varten otimme taksin. Koska kello oli niin paljon, Maira halusi majoittaa minut omaan kotiinsa yöksi. Nukuin siis ensimmäisen yöni parin korttelin päässä omasta osoitteestani. Aamulla pääsin lämpimään suihkuun, söimme tuoretta leipää aamupalaksi ja päivällä kokkasimme yhdessä lounasta. Onni on, että tuutorini on kasvissyöjä.

Tuutorini ovat molemmat minua jonkin verran nuorempia, 20-vuotiaita. He puhuvat paljon ja nopeasti ja käyttävät paljon lyhenteitä ja paikallista slangia. Kämppikseni ovat heihin verrattuna ihanan rauhallisia ja hitaita. Kaikki ovat olleet tähän mennessä niin kamalan ystävällisiä, että tuntuu ihan pahalta, kun tällaisena jurona suomalaisena tuskin osaan tuoda kiitollisuuttani tarpeeksi esille. Se ei tosin tunnu paikallisia haittaavan (lasken Rosan myös paikalliseksi). Ihmisten ystävällisyys Argentiinassa on pyyteetöntä.

Nyt olen saanut rinkkani purettua ja seuraavaksi lähden tuutoreitteni kanssa ostoksille. He auttavat minua hankkimaan paikallisen prepaid-liittymän, jotta älyelämäni kaupungilla helpottuisi. Lisäksi tarvitsen sisätossut, koska Argentiinassa eletään kuin ala-asteella. Sisällä ei voi olla sukkasillaan saati paljain jaloin.

Nokka kohti Argentiinaa

Kiitos Turku, teit kesästäni huikean! Sain viettää kesäkuukaudet työskennellen assarina Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Ennen kesän alkua, huhtikuussa sain tietää, että pääsen syksyllä vaihto-opiskelemaan Santa Fehen, Argentiinaan. Siinä sitten mukavasti tuli sovittua, että kesätyöni museolla alkaisi jo toukokuun alusta ja kestäisi elokuun alkuun.

Nyt, 3. päivä elokuuta, istun bussissa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, ja kaikki tuntuu hyvin kummalliselta. Kuin jokin suurempi taho olisi jo pidemmän aikaa suunnitellut tätä matkaa minua varten.

Matkajärjestelyt ja ylipäätään elämän järjestely ja -hallinta ovat sujuneet lähes ongelmitta. Viimeisen viikon sisällä olen toki ehtinyt kokemaan muutaman pienen hermoromahduksen, mutta näin jälkikäteen nekin vain naurattavat.

Nyt olo on samaan aikaan levollinen ja jännittynyt. Pidän itse matkustamisesta. Paras osuus alkaa, kun voi istahtaa kulkuvälineeseen ja vain nauttia paikallaan olosta. Lennon aikana voi pitää lukumaratonin tai vahdata Netflix-sarjoja.

Mutta se matkustamisesta, suurin koitos odottaa vasta matkanpäässä. Lentäminen päättyy lauantaiaamuna Buenos Airesiin. Pääsen viettämään siellä yhden päivän argentiinalaistuneen koulukaverini Rosan kanssa (kantsii vilkuilla myös Rosan vaihtoblogia).

Sunnuntaina matkaan vielä bussilla kuuden tunnin matkan lopulliseen määränpäähän eli Santa Fen kaupunkiin.
Perillä tulee olemaan noin viikko aikaa tutustua kaupunkiin, yliopistoon ja ihmisiin. Lukukausi yliopistossa alkaa jo elokuun puolivälissä. Opiskelen Universidad Nacional del Litoral -nimisessä yliopistossa paikallista kirjallisuutta syyslukukauden verran.

Latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden opiskelusta paikan päällä tulee varmasti olemaan hyötyä, mikäli jonain päivänä vielä valmistun espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjäksi. Tärkein tavoitteeni tulevan viiden kuukauden aikana onkin tulla varmaksi kielenkäyttäjäksi ja oppia puhumaan espanjaa sujuvasti.

Ennakkotietoni Argentiinasta ja argentiinalaisista perustuvat lähinnä Rosan blogista lukemiini kertomuksiin ja vaihtoyliopistoni lähettämiin infopaketteihin. Olen lukenut jonkin verran argentiinalaista kirjallisuutta, kuten Jorge Luis Borgesia, Cesar Airaa ja Julio Cortazaria, jo ennestään, mutta näiden kirjoittajien teoksissa ei niinkään korostu argentiinalaisuus vaan pikemminkin universaalisuus ja perusihmisyys.

Vaikka blogini muuttuu nyt vaihtoblogiksi ja aion jatkossa kirjoittaa enemmän myös opiskeluun ja elämään liittyvistä asioista, pidän blogin jatkossakin kulttuuripainotteisena. Yritän blogata mahdollisimman paljon lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista ja kokemistani teatteriesityksistä.

Matkan varrelle mahtuu varmasti vielä paljon yllätyksiä, eksymisiä ja erehtymisiä. Onneksi kaikesta voi oppia. Kaikkein eniten haluaisin tämän matkan myötä oppia sietämään ja ymmärtämään omaa keskeneräisyyttäni. Aina sitä on jokin kirja kesken.

 

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

9789513193805_frontcover_final_medium-183x300

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Suom. Sirke Happonen
Lyhytproosakokoelma, 288 s.
Tammi, 2017

Juuri kun ehdin kuvitella, ettei Tove Janssonilta enää olisi julkaisematta teoksia, ilmestyy uusi suomennosvalikoima. Bulevardi ja muita kirjoituksia sisältää Janssonilta aiemmin suomentamattomia tekstejä. Kokoelmaa voisi yhdellä sanalla kuvailla lyhytproosaksi. Novellien lisäksi teoksesta löytyy myös esseenkaltaisia lyhyitä kirjoitelmia.

Niin sanottuna Muumi-tutkijana eli Tove Janssonin tuotantoon laajasti perehtyneenä tutkijana tunnettu Sirke Happonen vastaa teoksen suomennoksesta ja jälkisanoista. Muumi-teoksia käsittelevän väitöskirjan Vilijonkka ikkunassa (WSOY, 2007) lisäksi Happonen on julkaissut aiemmin Muumioppaan (SKS, 2016) sekä suomentanut Janssonin esikoiskirjan Seikkailu merenpohjassa (WSOY, 2014).

Bulevardi-kokoelman novellit ja esseet ovat peräisin 1930-luvulta alkaen. Kokoelman nimikkoteksti julkaistiin jo vuonna 1934 Janssonin ollessa vasta 20-vuotias. Tekstit etenevät aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan. Tuorein teksti on vuodelta 1995. Tekstejä on aiemmin julkaistu ruotsinkielisissä sanomalehdissä, minkä vuoksi ne ovat jääneet kirjailijan muun tuotannon varjoon.

Kansainvälisyys ja taiteilijuus huokuvat Bulevardin teksteistä. Jansson kirjoittaa muun muassa Pariisista ja Caprista, taideopinnoista ulkomailla sekä lastenkirjailijan työstä. Hän käsittelee novelleissaan ensisijaisesti ihmissuhteita. Eurooppalaiset maisemat langettavat romanttisen varjon novellien ylle. Janssonin ihmistuntemus ja karikatyyrien hallinta ilmenevät jo varhaisissa novelleissa.

Esimerkiksi novellissa ”Laiturielämää” Jansson kuvaa laivan odotusta saaren laiturilla. Novellissa on nokkelasti kuvattu paikallisia asukkaita, jotka väheksyvät saaren kesävieraita. Heidän mielestään vieraiden käytöksestä puuttuu vaadittua hienovaraisuutta ja tahdikkuutta:

”Herrasväen laiturielämä on rehottanut eläväisenä jo kaksi kuukautta. Pelkkä heidän pukeutumisensa on oma lukunsa. Yhtä aikaa primitiivisenä ja hienostuneena, toisaalta tietoisen huolimattomana ja toisaalta harkiten kokoonpantuna se synnyttää sekä hilpeyttä että häpeää.”

Kesävieraat ovat auttamatta tuomittuja paikallisten silmissä. Tekivät he mitä tahansa, on se aina joko väärin tai omituista.

Novellissa ”Parta” puolestaan kerrotaan Ranskaan matkustavasta Kristina Blomqvistista, joka kohtaa kaupungilla parrakkaan maalarinuorukaisen. Miehen parta kiehtoo Kristinaa vielä enemmän kuin tämän muut boheemit piirteet: ”Kristina oli rakastunut. Hän oli rakastunut rakkauteen tai ehkä pikemminkin romantiikkaan, mutta sitä hän ei tiennyt.” Rakkaus ei kestä pitkään. Kun mies ajaa partansa, Kristina alkaa nähdä tämän uusin silmin: ”Täällä on sottaista, hän ajatteli. Ja hänen tupakkalakkinsa näyttää idioottimaiselta. Kristina tunsi olonsa pettyneeksi ja levottomaksi.”

Kun puhun Janssonista hyvänä ihmistuntijana, tarkoitan, että hän osaa teksteissään tuoda ilmi ihmisten inhimillisimmät piirteet. Hänen luomat hahmonsa esitetään lukijalle kaikkine virheineen ja epätäydellisyyksineen. Ihmiset ovat itsekkäitä, erehtyväisiä ja pöyhkeileviä – juuri sellaisia kuin todellisuudessakin. Bulevardi-kokoelmassa Jansson ei kuitenkaan piikittele, hän vain osoittaa ihmisluonteen inhimilliset puolet.

Teoksen lopusta löytyy novellien sijaan hieman tuoreampia esseemuotoisia kirjoituksia. Esimerkiksi tekstissä nimeltä ”Saari” kuvaillaan unelmaa saaresta, saaren omistamista ja siitä huolehtimista. Jansson kuvailee eloa saarella eläväisesti ja koskettavasti: ”Kun on ollut yksin hyvin kauan, alkaa kuunnella eri lailla, tajuaa miten elävää ja arvaamatonta ympärillä on ja pysähtelee koskettamaan kaikenlaista käsittämättömän kaunista.” Janssonilla itsellään oli kokemusta Klovharun karusta saaresta Pellingin edustalla.

”Kavala lastenkirjailija” on yksi teoksen loppupuolen teksteistä. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi kirjoittaa lastenkirjoja. Janssonin johtopäätös tuntuu olevan, että lastenkirjailija kirjoittaa omasta halustaan ja oman lapsellisuutensa tähden. Jansson kuvailee lastenkirjailijan työtä ”huomaamattomaksi todellisuuspaoksi”. Hänen mukaansa lastenkirjailija on aina jossain määrin itsekäs. Hän ikään kuin käyttää lukevaa yleisöä hyväkseen voidakseen purkaa omaa soveltumattomuuttaan aikuisten yhteiskuntaan.

Sirke Happonen taustoittaa jälkisanoissa jokaista tekstiä huolella. Happosen perehtyneisyyttä Janssonin laajaan tuotantoon – niin kirjalliseen kuin kuvalliseen – on innoittavaa seurata. Kontekstointien avulla lukija saa muuten hankalasti avautuvista ja osin salaperäisistäkin teksteistä enemmän irti.

Tekstien ohella kokoelma koostuu runsaasta kuvituksesta. Kuvituksessa on hyödynnetty Tove Janssonin sanoma- ja aikakauslehtiin tekemää alkuperäiskuvitusta. Osa kuvituksista on kuulunut Janssonin omiin, osa muiden kirjailijoiden teksteihin.

Bulevardi ja muita kirjoituksia esittelee Tove Janssonia lehtikirjoitusten ja -kuvitusten laatijana. Janssonista jää lukijalle kuva nuorena lahjakkuutena, joka asteli kuvittajan uralle suoraan äitinsä Signe ”Ham” Hammarsten-Janssonin jalanjäljissä. Kokoelma ei välttämättä sisällä Janssonin kiinnostavimpia tekstejä, mutta se täydentää mukavasti kokonaiskuvaa Janssonin kirjallisesta tuotannosta.

Kritiikki on ilmestynyt myös Suomi lukee -sivustolla.