Espanjankielisten maiden elokuvia

ElGuardianInvisible-thumb-430xauto-62759

Näkymätön vartija (El guardián invisible, 2017)

Dolores Redondon Baskimaan murhat -kirjasarjan ensimmäisen osan pohjalta kuvattu elokuva yhdistelee dekkaria ja mytologiaa. Elokuvassa Baskimaan mytologiset hahmot, loitsut ja ennustukset tuodaan nykypäivään.

Elokuvan pääosassa on baskilainen komisario Amaia Salazar (Marta Etura), joka palaa kotikyläänsä Navarraan selvittämään kummallisia nuoriin tyttöihin kohdistuneita rituaalimurhia. Pala palalta murhien selvittely johtaa Salazarin kohtaamaan myös oman historiansa ja lapsuuden painajaiset.

Elokuva on toteutettu vähäeleisesti. Fantastisista aineksista huolimatta elokuva on pääosin realistinen. Myyttiset piirteet korostuvat salaperäisessä tunnelmassa. Elokuva on synkkä ja varjoisa, mutta kauniisti toteutettu. Salazarin hahmossa ovat pinnalla samanaikaisesti heikkous ja vahvuus.

La_Llamada_film_poster

La llamada (2017)

Espanjalainen musiikkielokuva La llamada (engl. Holy Camp!) ei ole aivan perinteikäs teinikomedia, vaikka nuoret aluksi vaikuttavat juuri niin kapinallisilta kuin genrelle on tyypillistä. Katolisilla nunnilla riittää työsarkaa pitää biletykseen viehättyneet nuoret naiset aisoissa uskonnollisella kesäleirillä.

Yllättäen elokuva muuttuu sanomaltaan erityisen suvaitsevaiseksi. Elokuvan hulvattomat musiikkiesitykset, joissa esimerkiksi Jumala ilmestyy yhdelle teinille laulaen tälle Whitney Houstonia, tekevät elokuvasta suorastaan pähkähullun.

Kaiken takana on kuitenkin selvä sanoma: ole oma itsesi ja olet sellaisena arvokas. Yksi epäuskoinen teinityttö löytää paikkansa taivaasta, toinen nunnan kainalosta.

Elokuva voitti Goya-palkinnon parhaasta alkuperäismusiikkikappaleesta.

index

We Are Not Alone (No estamos solos, 2016)

Perulainen kauhuelokuva No estamos solos hyödyntää genrensä perusaineksia. On vanha talo, johon uusi ongelmainen perhe on juuri muuttanut. Vähitellen talossa alkaa tapahtua kummia: lelut liikkuvat itsestään ja seiniin ilmestyy raapimisjälkiä.

Talosta paljastuu suljettu kellari, jossa riivatut henget elävät. Perheenjäsenet joutuvat pitämään yhtä selvitäkseen yhteisen vihollisen kynsistä.

Elokuvan juoni on valitettavan ennalta-arvattava, eikä elokuva muutenkaan tuo genreen mitään uutta. Yliluonnollisen kauhun ystäville No estamos solos voi kuitenkin olla ihan mukavaa ajanvietettä.

AMAZONA_CARTEL_02-1

Amazona (2016)

Clare Weiskopfin ohjaama dokumenttielokuva Amazona kertoo ohjaajan omasta äidistä Valerie Meiklestä sekä ohjaajan suhteesta häneen.

Erään traagisen tapauksen johdosta Valerie päätti aikoinaan hylätä perheensä ja muutti asumaan yksin Kolumbiaan keskelle viidakkoa. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin ollessaan itse raskaana Clare haluaa ymmärtää oman äitinsä tekoa.

Dokumentti kuvaa mielenkiintoisen ja erikoisen elämäntarinan läpi äitiyttä, naiseutta ja vapautta. Amazona on huomioitu muun muassa Goya-ehdokkuudella.

images

Palmuja lumessa (Palmeras en la nieve, 2015)

Pohjois-Espanjan Huescassa asuva Clarence (Adriana Ugarte) löytää setänsä vanhojen kirjeiden joukosta viitteitä siitä, että tällä saattaisi olla sukulaisia myös kaukana Päiväntasaajan Guineassa, jossa Clarencen isä ja setä elivät espanjalaisen kolonisaation aikaan. Setä kärsii alzheimerin taudista, eikä siksi ole kovin läsnä nykyhetkessä.

Samalla kun Clarence lentää Afrikkaan, Päiväntasaajan Guineaan, elokuva ottaa harpauksen menneisyyteen ja kolonisaation aikaan Espanjan Guineassa.

Elokuva paljastaa menneisyyden valta-asetelmia ja veritekoja, epätasa-arvoisuuden ja sorron, mutta samalla se nostaa esille koskettavan rakkaustarinan espanjalaisen miehen ja espanjanguinealaisen naisen välillä.

Menneisyydestä paljastuu Clarencelle asioita, joita hän ei osannut odottaa ja asioita, joita hän ei olisi välttämättä tahtonut edes tietää. Mutta kun haavat ovat kerran auenneet, veri valuu vuolaana. Clarence tekee kuitenkin palveluksen sedälleen, joka kaiken muun unohtaneena tunnistaa vielä nuoruudenrakkautensa kielen.

Un-tango-mas

Viimeinen tango (Un tango más, 2015)

María Nieves Rego ja Juan Carlos Copes ovat nyt jo kahdeksankymppisiä, mutta hieman nuorempina he olivat vielä kuuluisia tanssilavojen tähtiä ja tanssivat yhdessä tangoa. Nyttemmin tanssijat eivät voi enää sietää toisiaan.

Viimeinen tango on Argentiinaan sijoittuva, mutta pitkälti saksalaisella kokoonpanolla tuotettu dokumentti tangon intiimistä ja julmasta maailmasta, jossa tanssi menee rakkauden edelle.

Dokumentti on tunteikas ja jopa kivulias kuvaus tanssijoiden tulehtuneista väleistä, jotka eivät enää koskaan palaa ennalleen. Legendaarinen tanssipari elää enää vain historiassa.

 

Osa elokuvista on katsottavissa tälläkin hetkellä Yle Areenassa tai Netflix-suoratoistopalvelussa.

Mainokset

Fantastinen nainen (2017)

fantastinen_fi_web_large

Fantastinen nainen (2017)
Chile/Saksa/Espanja/USA, elokuva, 100 min, draama
Ohjaus: Sebastián Lelio
Käsikirjoitus: Sebastián Lelio & Gonzalo Maza
Pääosissa: Daniela Vega & Francisco Reyes

Chileen sijoittuva elokuva Fantastinen nainen (Una mujer fantástica, 2017) kertoo todellisen rakkaustarinan.

Kaikki alkaa liiankin hyvin. Marina on laulaja, jonka miesystävä hemmottelee häntä ostamalla syntymäpäivälahjaksi lentoliput Chilestä Iguassun vesiputouksille. Pariskunnan onni kääntyy, kun mies saa yöllä äkillisen sairaskohtauksen. Nainen ajaa hänet nopeasti klinikalle, mutta on jo myöhäistä. Hetken päästä lääkäri kertoo miehen menehtyneen.

Alkaa syöksykierre, kun sekä lääkärit, viranomaiset että miehen sukulaiset heittäytyvät hankaliksi Marinan oikeuksien edessä. Toiset yrittävät käyttäytyä kunnioittavasti Marinaa kohtaan, mutta omivat surun itselleen.

Marina saa nähdä ihmisten todelliset kasvot ja kokea heidän ennakkoluulonsa. Lääkärit ja rikospoliisit kyykyttävät Marinaa, ja lopulta hän on se, jota kohtaan käyttäydytään väkivaltaisesti. Transsukupuolisuus tuntuu olevan ainoa syy tähän kaikkeen.

Kuten sanottua, kyseessä on kuitenkin rakkaustarina. Rakkaus kantaa Marinan miesystävänsä vaikeiden sukulaisten sekä kaikkien henkisten ja fyysisten kärsimysten yli. Se tosiasia, että hänen rakastamansa mies on kuollut, ei tee hänen elämästään helpompaa.

Vaikka konservatiivisessa Chilessä transsukupuolisten oikeudet ovat suhteellisen tunnustettuja esimerkiksi joihinkin muihin Latinalaisen Amerikan maihin verrattuna, liittyy viranomaiskäytäntöihin yhä turhanpäiväistä byrokratiaa. Ennakkoluulot loukkaavat edelleen kaikkia Chilen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.

Elokuva onkin selvästi tavoitteellinen tukiessaan transsukupuolisten oikeutta omaan identiteettiinsä. Chilessä kampanjoidaan parhaillaan lakialoitetta uuden sukupuoli-identiteettilain säätämiseksi.

Tavoitteellisuudestaan huolimatta elokuva välttyy lokeroitumasta: raikkaan ja omaperäisen toteutuksensa ansiosta se seisoo omilla jaloillaan.

Karusta tarinastaan huolimatta Fantastinen nainen on siitä erityisen ilahduttava tapaus, että Marinan rooliin on valittu transnainen Daniela Vega.

Valitettavaa on toki edelleen, että transhenkilöiden on näyteltävä transhenkilöitä. Eikö olisi jo aika elokuville, joissa transhenkilökin voi edustaa ihmisyyttä eikä aina vain omaa transsukupuolisuuttaan?

Elokuva on ohjaaja Sebastián Lelion viides kokopitkä elokuva. Leliolta on aiemmin nähty Suomessa Gloria-nimisestä naisesta kertova samanniminen elokuva, josta hän paraikaa työstää Yhdysvaltoihin lokalisoitua versiota.

Kritiikki on julkaistu alunperin verkkolehti Sylvissä 9.2.2018.

5 x argentiinalainen elokuva

tmp_470-_315x420_7e0c6fcc82a331baf89231dba43140a77eaa8b365dd27d9406812337ea78a8bc2052477638

Zama (2017)

1700-luvun Latinalaiseen Amerikkaan sijoittuva, Lucrecia Martelin (tämä nimi kannattaa muistaa) ohjaama historiallinen elokuva Zama on toteutettu vieraannuttavin maagisin elementein.

Elokuva kertoo Diego de Zamasta (Daniel Giménez Cacho), hallinnollisesta neuvonantajasta, joka odottaa Paraguayn Asunciónissa kirjettä Espanjan kuninkaalta, jotta hän saisi siirron ”sivistyksen pariin” Buenos Airesiin. Kirjettä ei lopulta koskaan tule ja Zama päätyy tutun sanonnan mukaisesti ojasta allikkoon.

Elokuva kertoo elämänkärsimyksestä niin Zaman näkökulmasta kuin monesta muustakin. Varsinaista osoittelua ei ole nähtävissä, mutta selvästi Zamassa halutaan nostaa esille myös kolonialismia, alkuperäiskansojen sortoa, mustien orjuutta ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuutta.

Elokuva on toteutettu äärimmäisen tyylikkäästi. Kuvauksella ja erityisen voimakkailla ja kiehtovasti häiritsevillä äänitehosteilla on saatu aikaan hallusinaationomaista jälkeä. Rituaalimaisilla koreografioilla henkilöhahmot luovat yksinäisyyden kehää epäonnisen Zaman ympärille.

Elokuva on kuvattu Argentiinassa ja sen ohjaaja on argentiinalainen, mutta muuten kyseessä on hyvin kansainvälinen toteutus. Tekijöitä on lisäksi Espanjasta, Ranskasta, Alankomaista, Yhdysvalloista, Brasiliasta, Meksikosta, Portugalista, Libanonista ja Sveitsistä.

tmp_470-Afiche-Alanis---Logo-Toronto1185046962

Alanis (2017)

Anahí Bernerin ohjaama elokuva Alanis kuvaa seksityöläisen mutkikasta elämää Buenos Airesissa. Alanis (Sofía Gala Castiglione) on prostituoitu, jolle seksityö on sekä ammatti että elämäntapa.

Elokuvan aihe on provokatiivinen, kuten Bernerin aiemmissakin elokuvissa, mutta aiheen käsittely on ihailtavan ennakkoluulotonta. Elokuvan kuvaus on toteutettu oivaltavasti hyödyntämällä erilaisia kuvakulmia, heijastavia pintoja ja varjokuvia.

Prostituution ja äitiyden yhdistäminen ei ole helpoin yhtälö, mutta määrätietoiselle Alanikselle lapsi ei ole työnteon este. Suorasukaisen Alaniksen roolissa nähdään loistava Sofía Gala, jonka oma lapsi näyttelee 1,5-vuotiaan, jatkuvasti äitinsä rintaa hapuilevan Danten roolia.

tmp_470-elefante_blanco-134405258-large-841378257

Elefante blanco (2012)

Elefante blanco on elokuva Argentiinan nykypäivästä. Elokuva sijoittuu Buenos Airesin slummialueelle, jossa vapaaehtoistyöntekijät yrittävät tehdä ihmisten elinolosuhteista parempia.

Elokuvan pääosassa ovat slummissa työskentelevät papit (mm. Ricardo Darín). Slummissa eletään kuin pienoisyhteiskunnassa. Siellä on jopa oma kappeli. Pappien työsarka ryöstäytyy käsistä, kun he ottavat osaa slummia hallitsevien jengien välienselvittelyyn.

Elokuva on verinen ja samalla koskettava. Elämä slummissa näyttäytyy kaikessa karkeudessaan. Paimenten työ on raskasta. Elämä slummissa nostattaa vihaa koko maailmaa kohtaan.

Elokuvan kummallinen nimi, ”valkoinen elefantti”, viittaa 1900-luvun alussa Buenos Airesiin rakennettuun surullisenkuuluisaan rakennukseen, joka aikoinaan suunniteltiin sairaalaksi. Taloudellisten ongelmien myötä hanke kuitenkin epäonnistui.

Vuosisadan ajan rakennushanketta on yritetty toistuvasti elvyttää, mutta edelleen tuo valtava keskeneräinen möhkäle on lähes tyhjillään, vain muutaman perheen valtaamana asuinpaikkana. Elokuvassa ”valkoiseen elefanttiin” ollaan perustamassa turvapaikkaa köyhille.

tmp_470-la_cordillera-749866158-large-1348580851

La Cordillera (2017)

Latinalaisen Amerikan maiden presidentit kokoontuvat Kordillieerien vuoristoon päättämään maidenvälisestä öljysopimuksesta. Samaan aikaan kun elokuvassa käydään läpi poliittista päätöksentekoa, käsitellään toisaalla Argentiinan presidentin (Ricardo Darín) yksityiselämää.

Poliittinen trilleri muuttuu ihmissuhdedraamaksi, presidentin perheen historian, isän ja tyttären välienselvittelyksi ja lopulta arkaluontoiseksi mysteeriksi. Presidentin tytär paljastaa hypnoosissa ollessaan kummallisia asioita menneisyydestä, niin kaukaa menneisyydestä, ettei hän itse ollut vielä syntynytkään.

Hämmentävästi elokuva keinuttelee yliluonnollisen rajoilla. Entä onko presidentin yksityiselämällä vaikutusta päätöksentekoon? Kysymys jää ilman vastausta häiritsemään elokuvan päätyttyä.

tmp_470-el_secreto_de_sus_ojos-862971973-large-1594877406

Katseeseen kätketty (2009)

Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos) on tämän listauksen kolmas Ricardo Darínin tähdittämä elokuva ja yksi ensimmäisiä kansainvälisesti palkittuja argentiinalaiselokuvia. Elokuva kertoo nuoren naisen raa’asta murhasta ja sitä selvittävistä rikosetsivistä.

Murha tapahtuu diktatuurin aikaan. Juuri kun etsivät pääsevät murhaajan jäljille, korruptio astuu peliin ja tekijä pääsee pälkähästä. Tarinaa kerrotaan nykypäivästä käsin, kun tutkimusta johtanut poliisi alkaa kirjoittaa tapauksen muistoista romaanikäsikirjoitusta.

Katseeseen kätketty on melankolinen elokuva, joka kääntää katseen menneisyyteen ja Argentiinan poliittisesti arkaluontoiseen historiaan, josta moni tapaus on varmasti vielä tänäkin päivänä selvittämättä.

 

Neruda (2016)

nerudajuliste-1

Neruda (Neruda, 2016)
Chile/Argentiina/Ranska/Espanja/USA
107 min, elämäkerta/rikos/draama/historia
Ohjaus: Pablo Larraín
Käsikirjoitus: Guillermo Calderón
Pääosassa: Gael García Bernal, Luis Gnecco & Mercedes Morán

Chileläisen nobelistirunoilijan Pablo Nerudan elämästä voisi kirjoittaa monesta eri näkökulmasta. Pablo Larraínin ohjaamassa ja Guillermo Calderónin käsikirjoittamassa chileläisessä elokuvassa Neruda (2016) keskiöön nousevat etenkin Nerudan poliittinen aktiivisuus, naiset ja taitelijaelämä sekä tietenkin runous – ainakin jossain määrin.

Vaikka Neruda tunnetaan ennen kaikkea runoiljiana, taiteilijan tekstit ja kirjoittaminen ovat vähäisesti läsnä elokuvassa. Sen sijaan korostetaan Nerudan mainetta vaikutusvaltaisena poliittisena runoilijana. Taitelijasta onnistutaan antamaan samaan aikaan kuva boheemina kosmopoliittina ja vakaana vasemmistolaisena poliitikkona.

Elokuva sijoittuu Chileen, 1940- ja 1950-lukujen vaihteeseen, jolloin vallassa ollut presidentti Gabriel González Videla (elokuvassa Alfredo Castro) kielsi Chilen Kommunistisen puolueen. Neruda vastusti jyrkästi González Videlaa, ja kommunistipuolueen jäsenyytensä vuoksi hänkin joutui puolueen mukana painumaan maan alle.

Elokuvassa Neruda (Luis Gnecco) esitetään puolueen maanalaisena äänenä, selkärankana, joka vahvistaa tovereiden keskinäistä luottamusta poliittisen vainon aikana. Kuitenkin samaan aikaan kun Chilen kommunisteja ajetaan vankileireille keskelle aavikkoa, Neruda itse pysyttelee piilossa nauttien vasemmistoeliitin mukavuuksista.

Nerudasta jää ensisijaisesti mieleen kuva itsetietoisena ja vähään tyytymättömänä miehenä, jolle piilottelu tuntuu olevan silkkaa leikkiä. Neruda on surullisen näköinen, muttei kovin vakava mies.

Rikoselokuvaksi luokitellussa filmissä juoni muuntuu nopeasti takaa-ajoksi kissan ja hiiren välillä. Omituisen vaisu viiksiniekka, Chilen tutkivan poliisin johtaja, Oscar Peluchonneau (Gael García Bernal) jahtaa Nerudaa Santiagosta Vaparaíson kautta Andien vuoristoon, jonka yli runoilijan on kuljettava päästäkseen maanpakoon.

Nerudalle on tärkeää olla esillä. Hän käy ulkona ja liikkuu valeasussa läheistensä kielloista piittaamatta ja valittelee piilopaikkaansa, joka on hänestä ”liian hyvä”. Hän on aina poliisia askeleen edellä, ja helpottaakseen Peluchonneaun työtä hän jättää  tälle jälkeensä kaunokirjallisia vihjeitä.

Nerudaa voikin suositella kirjallisuuden ystäville, sillä aiheeltaan, päähenkilöltään ja juonen kehittelyltään se on hyvin kirjallinen elokuva.

dgtx3625

Larraínille todellisuuden ja fiktion rajojen käsittely elämäkerrallisessa elokuvassa vaikuttaa olevan jatkuva teema. Larraínilta nähtiin jo vuoden alussa elokuvateattereissa Jackie (2016), Jacqueline Kennedystä kertova elämäkerrallinen elokuva, joka oli ohjaajaltaan ensikosketus englanninkielisen elokuvan yleisömassoihin.

Myös Neruda on todellisuuden rajoja räikeästi koetteleva elokuva. Calderónin käsikirjoitus muuntuu loppua kohden metafiktiiviseksi pohdinnaksi elämäkerran tarinallisuudesta ja henkilöhahmojen olemassaolosta. Fantastisia piirteitä sisältävä elokuva herättelee itsetietoisesti pohtimaan kerrottujen henkilöhahmojen totuudellisuutta.

Fantastiseksi elementiksi voisi kuvailla elokuvassa käytettyä menetelmää kuvata henkilöhahmojen välistä keskustelua eri paikoissa siten, että henkilöt jatkavat tauotta samaa keskustelua, vaikka heidän sijaintinsa vaihtelee paikasta toiseen. Se luo elokuvaan toisteisuutta ja kiinnittyy vahvasti edellä mainittuun teemaan.

Vastaavasti Nerudaa on hyödynnetty henkilöhahmona myös chileläisessä kaunokirjallisuudessa. Neruda esiintyy esimerkiksi chileläissyntyisen Roberto Bolañon lyhytromaanissa Chileläinen yösoitto (Nocturno de Chile, 2000) sekä Roberto Ampueron rikosromaanissa El caso Neruda (2008), jota ei valitettavasti ole vielä käännetty suomeksi.

Helsingin Sanomat: Pablo Nerudaa vedetään jalustaltaan – esitetään bileporukan keskipisteenä
Episodi: Neruda – arvostelu

Paras ystäväni Truman (2015)

paras_ystavani_truman_juliste

Paras ystäväni Truman (Truman, 2015)
Espanja/Argentiina, 109 min, draama/komedia
Ohjaus: Cesc Gay
Käsikirjoitus: Tomàs Aragay & Cesc Gay
Pääosassa: Ricardo Darin, Javier Cámara & Dolores Fonzi

Paras ystäväni Truman on mustalla huumorilla kuorrutettu elokuva syöpää sairastavasta miehestä, joka ennen kuolemaansa haluaa löytää koiralleen uuden hyvän kodin. On jotenkin ongelmallista määritellä Trumania hyvänmielenelokuvaksi, kun tarinassa on kyse omanlaisestaan saattohoidosta, vääjäämättömään kuolemaan valmistautumisesta. Onkin jännittävää huomata, miten toisinaan mustakin huumori voi olla lempeää ja lämminhenkistä.

Syöpää sairastavaa Juliánia esittää Argentiinan elokuvataivaan johtavana tähtenä tunnettu Ricardo Darín, joka ei taatusti ole aiemmin näyttäytynyt kameran edessä yhtä huonovointisen näköisenä. Julián on kyynisenrohkea ja hävyttömän vilpitön hahmo, joka ei vaikuta lannistuvan kuoleman edessä. Suurimman osan ajasta katsojan on todella pinnisteltävä, jotta hän muistaisi Juliánin kuoleman olevan kiinni korkeintaan kuukausista, ehkä viikoista.

Kyynisyydestään sekä määrätietoisesta ja rationaalisesta ajattelustaan huolimatta, Julián ei ole sellainen hahmo, jota tekisi mieli läpsäistä kasvoille ja vaatia näyttämään todelliset tunteensa. Julián on ilmeettömyydessään todella vakuuttava; pintapuolisesti tunteeton, mutta sisältä silkkaa lämpöä ja uskollisuutta. Ja se uskollisuus, vaikkei se välittyisi puheesta tai näkyisi päälle päin, niin silmistä sille voi löytää todisteen, siitä, miten hän katsoo rakasta ystäväänsä Trumania.

Tässä vaiheessa on hyvä tietää, että Truman on Juliánin koira, jolle hän on päättänyt etsiä uuden rakastavan kodin ennen kuolemaansa. Julián ei paljon varjele muiden (harvojen) läheistensä tunteita, ei edes Kanadasta asti lentäneen ystävänsä Tomásin (Javier Cámara), tai ylipäätään heitä, jotka jäävät häntä suremaan, mutta koiransa reaktiosta hän on erityisen huolissaan. Juliánin syvä välittävyys koiraansa kohtaan on jotain, mitä hän ei kykene osoittamaan muille läheisilleen. Se, että läheiset ymmärtävät asian, tekee elokuvasta mieltä lämmittävän.

Paras ystäväni Truman kuvaa näkökulmanvaihdoksia ja lähtökohtien muutoksia, sitä, miten asenteet muuttuvat, kun elinaikaa on rajoitetusti jäljellä. Toisille tulee sanotuksi suorat sanat, toisilta pyydettyä anteeksi vanhoja virheitä. Toiset tulevat pyytämään anteeksi virheitään, toiset käyttäytyvät vaivaantuneesti ja esittävät, etteivät muka tunnista.

On niin erilaisia tapoja suhtautua kuolemaan, että harva uskaltaa lähteä kirjoittamaan aiheesta käsikirjoitusta. Tomàs Aragayn ja ohjaaja Cesc Gayn yhdessä laatima teksti on vivahteikkuudessaan oivaltava ja hauskasti esitetty kertomus ”viimeisestä toiveesta”. Elokuva on rakennettu yksinkertaisten kuvien varaan, eikä hieno teksti ole vaatinut elokuvallisia tehokeinoja. Herkkäpiirteisen Madridin kapeat kadut tuovat kuvaan juuri sopivasti eteläeurooppalaista tunnelmallisuutta.

Episodi: Paras ystäväni Truman
Film-O-Holic.com: Paras ystäväni Truman -arvostelu: Sanaton sopimus