Mitä vaihto-opiskelusta Argentiinassa jäi käteen

20171029_135431

Olen viivytellyt tämän viimeisen vaihtopostauksen kirjoittamista, sillä en vielä haluaisi päästää irti ja tunnustaa, että vaihtoaika on jo ohi ja että täällä sitä taas ollaan, kohtalaisen pysyvästi jämähtyneenä kylmän maan kamaralle.

Viimeiseksi haluaisin vielä koota yhteen asioita ja ajatuksia siitä, minkä koin hyväksi, hyödylliseksi tai muuten kiinnostavaksi vaihtojaksoni aikana. Luettelen siis asioita, jotka kuvaannollisesti kannoin mukanani Argentiinasta Suomeen ja niitä, jotka mieluusti jätin sinne.

 

Espanjankielinen kirjallisuus
Kirjojen lukeminen espanjaksi tuntuu nykyään helpommalta kuin englanniksi lukeminen. Luen nyt enemmän kirjoja ja artikkeleita alkukielellä kuin ennen. Espanjaksi lukiessa ongelmaksi muodostuu vain se, että jään lähes joka kirjan jälkeen miettimään, miksei kyseistä teosta ole vielä suomennettu ja tahtoisin itse ryhtyä projektiin saman tien.

20171029_131732

Mate
Toin matkamuistona kotiin uuden maten ja bombillan, mutta edullista yerbaa on vaikea löytää. Mate tuleekin jatkossa olemaan juhlajuomani, jota valmistaessa muistelen Santa Fen kuumia ja kosteita päiviä.

Avoimuus & ystävällisyys
Argentiinalaisilta voisi ottaa mallia siinä, miten suhtautua vieraisiin ihmisiin. Vaikka uteliaisuus alkoi välillä mennä yli, kun joka kioskin kassalla joutui kertomaan oman elämäntarinansa, oli ihmisten avoimuus ja ystävällisyys kuitenkin vilpitöntä ja siksi niin mukavaa vaihtelua suomalaiseen jurouteen.

Espanjan puhuminen
Suomeen palatessa olin hetken sitä mieltä, että unohdin kaiken, mitä olin Argentiinassa oppinut, mutta kun menin ensimmäiselle espanjan tunnille, huomasin, että jostain selkäytimestä sitä vain alkoi tulla tekstiä ja puhuin mielestäni paremmin kuin Argentiinassa koskaan. Suullisten esitelmien pitäminen ja tunneilla keskustelu ei enää hetkauta niin kuin ennen.

20171227_004237

Tango
Tiesin jo Argentiinaan lähtiessäni, että tulen aloittamaan jossain vaiheessa gradun, joka liittyy tangosanoituksiin. Santa Fessä tangoa ei kuitenkaan paljon kuulunut, sillä kaupunki on ollut perinteisesti cumbian valta-aluetta. Viimeisinä päivinä Rosan kanssa Buenos Airesissa päästiin kuitenkin tangon rytmeihin ja sain lähdevarastooni huikean määrän tangokirjallisuutta. Vielä en ole tanssitunneille ilmoittautunut, mutta gradun kirjoittaminen on alkanut.

Argentiinalainen musiikki ylipäätään
C
umbia ja reggaeton eivät edelleenkään kuulu soittolistoilleni, vaikka kuinka olen niistä yrittänyt innostua, mutta tykästyin muutamaan argentiinalaiseen rock-yhtyeeseen. Onneksi kämppikseni, jonka kanssa jaoin huoneen oli raskaamman musiikin ystävä ja tutustutti monen paikallisen artistin tuotantoon.

Jäätelöä aamuyöstä
Ehkä yksi parhaimpia muistojani Argentiinasta on jouluaaton aatolta, jolloin lähdimme keskellä yötä kämppikseni ja hänen kavereidensa kanssa ulos. Sen sijaan, että olisimme päätyneet paikallisen baarin terassille, menimmekin paikallisen jäätelöbaarin terassille. Jäätelöbaari oli täynnä kaikenikäistä väkeä, ja jädeä oli saatavilla aina aamuyöhön asti. Aina pitäisi olla omassakin pakastimessa paketti jäätelöä öisiä herkutteluhetkiä varten.

Yhteisöllisyys
Niin paljon kuin viihdynkin yksinäni kirjojen parissa, olin myös iloinen siitä, miten yhteisöllistä elämää Argentiinassa eletään. Aina löytyy joku, jonka kanssa jakaa ateria tai kysyä lainaan tenttikirjaa tai ihan mitä vaan. Perhe on Argentiinassa aivan erilainen käsite kuin Suomessa. Argentiinalainen perhe kattaa koko suvun ja kunnioitus vanhempia ja sukulaisia kohtaan on aivan toista luokkaa.

Jalkapallo
Hulluus on tarttuvaa. En malta odottaa, että MM-kisat alkaisivat ja pääsisin sinivalkoraitainen pelipaita päällä hurraamaan Argentiinan mestariksi. Näin kevyesti yleistetysti sanottuna, jalkapallo on ehkä ainut asia, mikä yhdistää kaikkia argentiinalaisia. Oli sitten Buenos Airesissa, Santa Fessä tai Mendozassa, aina kun telkkarista/radiosta tuli jalkapalloa, ihmiset kerääntyivät sitä yhdessä seuraamaan vaikka sitten elektroniikkaliikkeen ikkunasta.

20170818_163233

Olut
Santa Fe on olutkaupunki ja aionkin vaalia vaihtokaupunkini muistoa juomalla jatkossakin paljon olutta.

 

Jatkoon eivät päässeet:

Turha pelottelu
Koin epäedulliseksi argentiinalaisten tavan pelotella, ettei ulkona pidä liikkua yksin pimeällä ja että kadut ovat täynnä huumeriippuvaisia varkaita. Ensimmäiset pari kuukautta uskoin tosissani, ettei ulkona voi liikkua yksin kortteliakaan öiseen aikaan. Lopulta kuitenkin tulin siihen tulokseen, että pelottelu on turhaa. Tietenkin öisin kannattaa olla tavallista enemmän varuillaan, mutta pelkääminen on järjetöntä.

20170922_114529

Pikakahvi
Pikakahvi ei yksinkertaisesti ole kahvia, joten mitäs sitä enempää selittelemään. Koska kahviloissa istuskelu alkoi käydä kukkaron päälle, eikä asunnossamme ollut kahvinkeitintä, päädyin lopulta keittämään kahvini kattilassa.

Ruoka ja ruokailutavat
Argentiinalainen ruokavalio on aivan mieletön. Ihmiset syövät valtavat määrät lihaa, rasvaa, maitotuotteita, valkoista vehnää ja sokeria. Ruokailuajat puolestaan ajoittuvat lounasaikaan ja illalliseen, joka nautitaan aikaisintaan yhdeksän jälkeen, niin että lounaan jälkeen ehtii tulla armoton nälkä ennen seuraavaa ateriaa. Iltapäivänälkään syödään sitten paketillinen makeita tai suolaisia keksejä. Mikä kummallisinta, en tavannut Santa Fessä ainuttakaan erityisen lihavaa ihmistä.

Eläinten kohtelu ja ympäristöongelmat
Edelleen ajattelen välillä surullisena Argentiinan katukoirien kohtaloa. Kodittomien koirien tilanne on kuitenkin vielä suhteellisen hyvä, jos vertaa niiden asemaa esimerkiksi tehotuotetun siipi- ja lihakarjan elinolosuhteisiin. Lihantuotannon vuoksi Argentiinassa kasvatetaan myös paljon rehua, etenkin soijaa. Argentiina onkin surullisenkuuluisa käyttämistään myrkyllisiksi todetuista torjunta-aineista, joiden käyttöä vaikutusvaltaiset lihantuottajat ovat onnistuneet jatkamaan niiden terveydelle haitallisista vaikutuksista huolimatta.

20171205_075130

Suurkaupunkielämä
Santa Fessä asuessani lähin ruokakauppa sijaitsi noin 50 metrin päässä ulko-oveltani. Kilometrin säteellä oli ehkä parisenkymmentä ravintolaa, leipomoa ja jäätelöbaaria. Asuminen oli todella tiivistä, ja sitä oli välillä jopa vaikea ymmärtää kuinka paljon ihmisiä saattoi asua yhdessä korttelissa. Se, että kaikki palvelut ovat lähellä, voi olla etu, mutta itse katsoin sen myös haitaksi, sillä olen tottunut liikkumaan päivittäin pitkiä matkoja juuri sen vuoksi, että asun Turussa niin kaukana keskustasta. Suurkaupungissa elo käy nopeasti laiskaksi.

Kengät jalassa sisällä
Kysyin monesti ihmisiltä, miksi he haluavat kävellä sisällä kengät jalassa, että eikö se tuntunut heistä inhottavalta, kun kadut ovat likaisia ja sitten kaikki lika leviää sisälle asuntoon. Monet nuorista opiskelijoista olivatkin sitä mieltä, ettei siinä ollut mitään järkeä, mutta tekivät niin sittenkin, koska kyse oli perinteestä. Ostin itselleni sisäkengät heti ensimmäisellä viikolla, koska lenkkareissa kävely sisällä alkoi pian tuntua jaloissa. Likaisille lattioille en kuitenkaan mahtanut mitään.

Illallispöytäkeskustelut
Argentiinalaiset tuntuvat olevan hyvin polarisoitunutta kansaa ja aivan yksinkertaisetkin keskustelut muuttuvat ainakin suomalaisen silmissä väittelyksi, jossa kukaan ei kuuntele muiden mielipiteitä vaan pitää omaansa ainoana oikeana ja keskittyy vain oman näkökantansa pönkittämiseen. Noin niinkuin kärjistetysti.

 

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan opintojakso Santa Fen yliopistossa sekä elämä ja matkustelu Argentiinassa ja muissa lattarimaissa oli antoisaa aikaa. En voi kuin suositella vaihto-opiskelua kenelle tahansa, joka sitä vielä harkitsee. Sen lisäksi, että opin paikallisesta kielestä ja kulttuurista, sain matkustella maissa, joihin ei aivan joka päivä olisi muuten varaa matkustaa ja mikä parhainta, sain ihania ystäviä, joiden ansiosta pieni pala minusta säilyy aina Argentiinassa. (Joo tiedetään, aika klisee, mut päätän tän tähän.)

Mainokset

Mendoza (Argentiina), Santiago & Valparaíso (Chile)

IMG_0988
Mendozassakin kukkivat puut.

Vaikka olen jo kuukauden päivät viettänyt taas Suomen maan kamaralla, mielin silti vielä hetkeksi palata Latinalaisen Amerikan tunnelmiin ja muistella viimeisimpiä reissuja vaihtojakson loppupuolelta.

Vietin vaihdosta suurin piirtein ensimmäiset neljä kuukautta tiiviisti kodin ja yliopiston välillä opiskellen käytännössä tauotta. Elämä alkoi rutinoitua nopeasti ja tavallaan hyvä niin, sillä sain lopulta opinnoistani Santa Fessä irti enemmän kuin olin osannut kuvitella. Kielitaitokin karttui niin paljon, että olin hyvin tyytyväinen saavutukseeni palatessani takaisin Suomeen.

Tiiviin ja paikoin raskaankin opiskelupuserruksen jälkeen kaipasin vaihtelua ja niinpä  yhden kokonaisen kuukauden omistin pelkästään matkustamiselle ja lomailulle, mikä on jo sinänsä saavutus, sillä en muista koska viimeksi olisin yhtämittaisesti lomaillut näin kauan.

Aiemmista reissuista muiden vaihtareiden kanssa Córdobaan ja Rosan kanssa Misionesiin olenkin jo kirjoittanut, mutta ehkä kaikkein vaikuttavin reissu tuli tehtyä aivan yksin. Ennen joulua pakkasin rinkkani ja lähdin bussilla Mendozan kautta kohti Chileä.

Mendozassa suunnitelmani eivät täysin toteutuneet, sillä minua kiinnostaneet museot olivat joko kiinni tai sijaintinsa vuoksi saavuttamattomissa. Myös tapahtumia ja retkiä oli peruttu. Lisäksi sain ensimmäisen päivän kärsiä auringonpistoksesta, joten yksi päivä tuli vietettyä nukkuen hostellissa.

20171213_132831
Mendozan kaupunkimaisemia kehystää lännessä jylhänä kohoava Andien vuoristo.

IMG_0995

IMG_1169
Mendozan ”joki” oli jo joulukuussa kuivanpuoleinen.

Onnistuin kuitenkin osallistumaan kaupunkikierrokselle, jossa opin Mendozan historiasta. Opin esimerkiksi, että kaupunki on rakennettu keskelle autiomaata, minkä vuoksi kaikki kaupungin puut ovat sinne istutettuja. Mendozalaiset ovat myös kovia Buenos Aires -faneja ja ovat sen vuoksi teettäneet koristeelliset lyhtypylväänsä ja puistonpenkkinsä pääkaupungissa.

Mendozalle viini on tärkeä matkailuvaltti, vientituote ja paikallisille suuri työllistäjä. Viinirypäleitä voi hahmottaa myös näissä aiemmin mainituissa puistonpenkeissä koristekuvioina, ja paikallisista jäätelöbaareista voi ostaa punaviininmakuista jäätelöä, aivan kuten Misionesissa myytiin matenmakuista jädeä.

Kuulin eräältä paikalliselta, että valitettavasti viini on myös yksi syy ihmisten väliseen epätasa-arvoon. Viininviljelijöillä on paljon sanavaltaa paikallispolitiikassa, mikä vaikuttaa laajasti esimerkiksi koulutukseen, työllisyyteen ja tuloeroihin.

Mendoza-matkani kohokohta oli päiväreissu Etelä-Amerikan Kordillieerien eli Andien vuoristoon. Tie Andeille kulkee valtavien viiniviljelmien halki, mutta ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi vasta esivuoristoalueella, josta Mendozan juomavesi ohjataan edelleen maakunnan asukkaille. Mendozan juomavesi on siis vuoristosta peräisin olevaa sulanutta  jäätä. Vesi onkin makeampaa ja puhtaamman makuista kuin muualla Argentiinassa.

IMG_1007
Takanani on järvi, josta puhdistetaan Mendozan juomavesi.

IMG_0999

Toinen pysähdyspaikkamme oli Puente del Inca eli Inka-silta, luonnon muovaama silta, joka kulkee kuumien lähteiden yli. Kuumien lähteiden alueella on aikanaan ollut terveyskylpylä. Kylpylää pitänyt hotelli kuitenkin tuhoutui aikoinaan lumivyöryssä, joten kylpyläkin on enää vain raunioina. Silta sijaitsee lähes kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta.

IMG_1010
Puente del Inca
IMG_1011
Vuoristohotellin rauniot

Retken pääkohde oli Aconcagua-vuoren kansallispuisto. Aconcagua on Andien vuoriston ja itseasiassa koko Amerikkojen sekä eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori, jonka huippu kohoaa 6962 metrin korkeuteen. Vuorta edeltävä kansallispuistoalue sijaitsee luonnollisesti huomattavasti matalammalla, noin kolmen kilometrin korkeudessa.

Puistossa on mahdollista tutustua esimerkiksi vuoriston omintakeiseen eläimistöön ja kasvistoon. Vaikka vuoristo vaikuttaa kuivalta ja karulta kasvupaikalta, lähempää katsottuna maasta voi löytää mitä upeampia kukkivia kasveja.  Tällä kertaa sain eläimistön osalta tyytyä vain muutamien lintujen ihasteluun; edes Andeille ominaisia guanakoja ei näkynyt.

20171214_131153
Aconcagua (6962 m) Andien yhä kasvavassa vuoristossa.

IMG_1021

IMG_1024
Normaalisti vuoristoon tulisi varustautua lämpimin vaattein, mutta sattumalta kohdalle osui aurinkoinen päivä, jolloin vuoristossa pärjäsi voimakkaasta tuulesta huolimatta lyhythihaisella.

Mendozasta otin yöbussin Chileen, joten rajanylitys Andeilla tapahtui keskellä yötä. Menomatkalla rajanylitysprosessista selvittiin parissa tunnissa, mutta paluumatkalla rajalla tuli vietettyä yli kolme tuntia, vaikka Chileen matkustaessa matkatavarat syynättiin paljon huolellisemmin. Chileen on kiellettyä viedä esimerkiksi raakoja hedelmiä, joten eväät piti popsia ennen rajanylitystä.

IMG_1037
Santiago toivotti matkailijat tervetulleiksi muistuttamalla vuoden 2017 eniten varastetuista esineistä. Puhelimet johtivat kärjessä täälläkin.

Päiväni Chilen pääkaupungissa koostui pitkälti kävelemisestä paikasta toiseen. Lopulta olin niin kypsynyt huonokuntoisiin kävelykenkiini, että ostin katukauppiaalta piraattilenkkarit, jotta selviäisin Valparaísoon asti.

Aluksi kävelin Bellavistan boheemiin kaupunginosaan, jossa sijaitsee yksi Pablo Nerudan kodeista. La Chasconaksi nimetyn talonsa Neruda rakennutti kolmannelle ja viimeiselle puolisolleen Matilde Urrutialle. Talo on todellinen sokkelo. Vaikka rakennuksen on nimellisesti suunnitellut katalonialainen arkkitehti Germán Rodríguez Arias, rakennus on silti enemmän Nerudan itsensä näköinen.

Neruda kuoli Chilen sotilasvallankaappauksen aikana. Uusimmat tutkimukset ovat todistaneet, ettei hän sittenkään kuollut syövän seurauksena, minkä vuoksi epäillään yhä vahvemmin, että Neruda olisi myrkytetty sairaalassa. Oli miten oli, La Chascona sai osakseen vakavia vaurioita vallankaappauksen aikana. Matilde Urrutia päätti kuitenkin rakennuttaa talon myöhemmin entiselleen.

Myös talon sisustus myötäilee talon alkuperäistä sisustusta, ja täytyy sanoa, että Nerudan maku on ollut samaan aikaan aivan karsea ja ihana, vähän mauton mutta tavallaan tosi mahtava. Huomasin, että myös Neruda on ollut ihastunut italialaisen Piero Fornasettin maalauksiin. Kenties voisi sanoa, että jaamme siis tämän mauttoman maun ihannoinnin.

La Chasconan kotimuseon lisäksi vierailin Santiagon kansallisessa taidemuseossa (Museo Nacional de Bellas Artes) sekä esikolumbiaanisen taiteen museossa (Museo Chileno de Arte Precolombino). Erityisesti suosittelen Santiagon matkailijoita vierailemaan La Chasconan lisäksi esikolumbiaanisen ajan taiteen museossa, jossa Chilen ja koko Latinalaisen Amerikan alueiden alkuperäiskansojen kirjavuus näyttäytyy koko komeudessaan.

IMG_1073
Esikolumbiaanisen ajan taidetta Santiagon museossa

Lisää taide- ja kulttuurielämyksiä Santiagossa tarjosi Alamedan taidekeskus (Centro Arte Alameda), jossa törmäsin poikkitaiteelliseen tatuointi-iltaan. Eksyin tatuointitapahtumaan sattumalta, sillä samassa rakennuksessa toimii myös taide-elokuvia esittävä elokuvateatteri (Cine Arte Alameda).

Alamedan läheisyydessä myydään myös eniten vegaanista katuruokaa. Toisin kuin Argentiinassa, Chilessä täysin kasviperäisen ruokavalion noudattaminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

Matkani päätepiste oli Valparaíson kaupunki Etelä-Amerikan läntisellä rannikolla, Tyynen valtameren rannalla, jonne matkustaa Santiagosta bussilla parissa tunnissa. Matkan aikana ihailin Chilen vehreää luontoa. Viiniviljelykset hallitsivat maisemaa Chilessäkin, mutta ihastuksekseni matkan varrelle mahtui myös luomutiloja.

IMG_1078
Hämmentävän ällöttäviä kakkuja

Valparaísossa olin luonnollisesti valinnut hostellin sellaisesta sijainnista, jota oli mahdoton saavuttaa muuta kuin kävellen ja kiipeämällä rinkka selässä pitkin ikuisesti jatkuvia rappusia. Viisi päivää Valparaísossa tuntuivat jaloissa. Kävelin päivittäin lukuisia kilometrejä ylös alas kaupungin viettävillä teillä ja kujilla. Parhaiten kaupunkiin ja sen kuuluisaan katutaiteeseen tutustuukin yksinkertaisesti kävelemällä ympäriinsä.

20171217_154354
Hostellini maskottikissa oli päässyt myös usean muraalin aiheeksi.

20171216_140732

20171217_124245

IMG_1086
Näin ensimmäistä kertaa elämässäni Tyynen valtameren.

Kävelyretkeni kohdistuivat lisäksi hautausmaalle, satamaan, torille ja taidenäyttelyihin. Valparaíso on boheemi taiteilija- ja käsityöläiskaupunki, jonka jokaiselta aukiolta ja kadunnurkasta voi löytää paikallisten itse valmistamia käsitöitä. Ilokseni löysin myös paljon vegaanisia leivonnaisia sekä luomuavokadoja ja -saksanpähkinöitä edulliseen hintaan. Vähän teki mieli jäädä tähän kaupunkiin asumaan.

20171217_124414
Valparaíson hautausmaat on nimetty mielikuvituksellisesti.
IMG_1091
Funikulaarit helpottavat paikallisten liikkumista epätasaisessa kaupungissa.

IMG_1104

IMG_1122
Tuo vanhaan arvorakennukseen suunniteltu lasinen uudisosa on kuulemma herättänyt paikallisten keskuudessa närää, mutta itse pidin taivaansinisenä loistavaa lasikuutiota tyylikkäänä ratkaisuna.

Yksin matkustaessa on ongelmana se, ettei yksinään tee mieli lähteä iltaisin pimeässä liikenteeseen saati baariin oluelle. Niinpä käytin illat usein muiden hostellivieraiden seurassa istuskeluun ja tutustuin erimaalaisiin ihmisiin ja esimerkiksi mahtavaan kolumbialaiseen musiikkiin.

Iltaohjelmaa tarjosi myös paikallinen kulttuurikeskus, jonka teatterinäytöksiin uskaltauduin kahtena iltana peräkkäin. Erityisen vaikutuksen teki La Mona Ilustren ihmeellisen ihana esitys Juan Salvador Tramoya (2012), jossa yksi näyttelijä luo lähes sanattomasti ja hyvin pienillä tehosteilla maagisen näytöksen. Esityksen ymmärtäminen ei edellytä kielitaitoa, joten se kannattaa käydä katsomassa, mikäli tilaisuus tulee joskus vastaan.

Yksi Valparaíson tunnetuimmista nähtävyyksistä on Nerudan toinen koti La Sebastiana, joka sijaitsee korkealla kaupungin rinteillä. Talon ikkunoista onkin upeat merinäköalat. La Sebastianan arkkitehtuuri on myös pitkälti Nerudan omaa käsialaa. Viisikerroksinen talo kapenee taivasta kohti ja aivan ylimmässä yhden huoneen kattavassa kerroksessa on Nerudan entinen työhuone. Sisustukseltaan talo on La Chasconan kaltainen. Nerudan kolmas talo sijaitsee Isla Negrassa jonkin verran etelämpänä Valparaísosta, mutta sen näkeminen jäi seuraavaan kertaan.

20171220_132339
La Sebastiana

 

Misiones

20171127_152345

Miltä näyttää Argentiinan pohjoisosassa, Misionesin maakunnassa? Maa on raudanpunaista ja teistä irtoaa punaista pölyä kengänpohjiin ja auton renkaisiin. Maisemat ovat vehreitä ja kumpuilevia. Sembramäntyjä, erilaisia lehtipuita ja bambuja kasvaa vieri vieressä, niin että metsät näyttävät äärettömiltä. Huomaa olevansa subtrooppisella vyöhykkeellä, kun lämpötilat pysyttelevät korkealla. Yöllä on pidettävä ilmastointi päällä ja päivisin aurinko polttaa päänahan hölmöltä matkailijalta, joka ei ymmärrä suojautua voimakkailta säteiltä.

20171127_114334

Misiones näyttää vanhanaikaiselta. Rakennuskanta vaikuttaa iäkkäältä mutta hyvin hoidetulta. Talot ja kaupat on värjätty rohkeasti pirtein värein. Vanhoja lava-autoja on parkissa maantien varsilla. Autojen lavoilta, suurista hedelmälasteista myydään suoraan valtavan kokoisia vesimeloneja, joita paikalliset kauhovat lusikoilla nestehukkaansa.

20171127_172937

Maakunnan nimi ei johda harhaan, vaan Misionesin historiaan on todella kuulunut erilaisia lähestysseuroja. Erityisesti jesuiitat ovat jättäneet Misionesiin jälkeensä laajan perinnön, mikä näkyy myös paikannimissä. Vierailimme matkan aikana muun muassa San Ignacio ja Apóstoles -nimisissä pikkukaupungeissa. Niin Argentiinan, Brasilian kuin Paraguayn puolella on mahdollista vierailla jesuiitta- ja guarani-yhteisöjen raunioilla, jotka ovat säilyneet 1600–1700-luvuilta nykypäivään yllättävän loisteliaina.

20171129_131058

Misionesin historiaa ja elämää viidakossa on kuvannut kaunokirjallisesti teoksissaan esimerkiksi Horacio Quiroga, joka rakensi talonsa keskelle viidakkoa San Ignacion kaupungin laitamille. Kuvittelimme Rosan kanssa, että pääsisimme todistamaan taiteilijakodin luovaa ja esteettistä ilmapiiriä, mutta kotimuseo olikin kiinni ja pääsimme vain kurkkimaan ikkunoista sisään.

20171128_085004

20171128_090302

Lisäksi selvisi, etteivät rakennuksetkaan olleet alkuperäisiä, vaan elokuvan kuvauksia varten uudelleen rakennutettuja. Pystyimme silti eläytymään paikan nostalgiseen tunnelmaan ja kuvittelemaan Quirogan polkemassa itse rakentamallaan pyörällä kaupunkiin kahville tai kiikkumaan korituolissaan tuijotellen kaukaisuudessa häämöttävää Paraguayn rantaviidakkoa.

20171128_085708

Misiones on tunnettu myös maten viljelystä. Kun kuumana päivänä istuu ikkunat auki mateviljelysten vierestä ajavassa taksissa, voi jopa haistaa sen saman tuoksun, joka nousee tulikuumasta matejuomasta. Jäimme Rosan kanssa miettimään, pystyisikö matea kasvattamaan Suomessa.

20171201_133847
Kuvassa erilaisia vanhoja matenpakkauskoneita

Vierailimme yhdellä Argentiinan tunnetuimmista matetehtaista. Katsoessani viljelyn tehokkuutta ja mateyrtin kuivattamisprosessia sekä sen pakkaamisen täysautomatisointia ylistävää esittelyfilmiä, tulin siihen tulokseen, että jatkossa ostan mateni aina luomuna.

IMG_0918
Kyllä, Argetiina voi näyttää myös tältä.

Aivan Misionesin pohjoisosasta, Puerto Iguazún kaupungista löytyy yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. Iguazún putoukset ovat niin laajat, että ne ulottuvat myös Brasilian puolelle. Valtavat vesimassat vyöryvät alas kohisten rauhoittavasti. Sitä tuli taas huomanneeksi oman pienuutensa.

IMG_0758
Brasilian puoli

Putoukset ovat keskellä sademetsäympäristöä, jossa hyvällä tuurilla voisi törmätä vaikka tapiiriin, puumaan tai jaguaariin. Huono-onnisina saimme vain tyytyä ihastelemaan matkailijoiden eväitä varastelevia punanenäkarhuja eli koateja.

IMG_0818
Opimme, että koatit ovat puolikarhuja.

Misionesin pääkaupungissa Posadasissa on kaksi hyvin samantapaista arkeologista museota, joihin eksyimme lähes vahingossa sadepäivän ajamina. Museoiden työntekijät opastivat meidät perusteellisesti kokoelmiinsa. Tunsin entuudestaan vain alueella nykyäänkin elävän guarani-alkuperäisväestön historiaa, mutta museokäynti opasti myös paljon varhaisempien alkuperäiskansojen tapoihin ja kulttuuriin.

Ehkä parasta museokäynneissä oli huomata työntekijöiden innostus omaan työhönsä ja työnsä arvon tiedostaminen. Toisessa museossa opas jäi jopa tunniksi ylitöihin, koska olimme myöhään liikenteessä ja hän halusi välttämättä kierrättää meidät koko talossa sekä maistattaa museon työpajassa valmistettua, alkuperäiskansan reseptillä valmistettua maapähkinäherkkua. Kotiinviemisiksi saimme vihkosen reseptejä.

IMG_0905

Lue myös Rosan matkakertomus ja ihastele lisää kuvia täältä!

La Cumbrecita (Córdoba)

Kuten Rosakin blogissaan totesi, vaihtarin elämä on yhtä Hamlettia omantunnon kanssa: opiskella vai eikö opiskella?

Olen pääasiassa ollut innoissani opiskelusta, vaikka kurssit ovat paikoin haastavia ja työläitä. Jokainen viikonloppureissu on tietenkin pois hyvästä lukuajasta, mutta matkustelu ja seurustelu myös rentouttavat ja tuovat uutta virtaa opiskeluun.

Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että mitä ikinä teenkin, niin jollain tapaa se kuitenkin kannattaa. Esimerkiksi jatkuvaa elokuvissa käymistä voi perustella kielen oppimisella jne. Nautin siis opiskelusta ja vapaa-ajasta sopivassa suhteessa.

20170929_103616
Villa General Belgranon rakennustyyliä

Muutama viikko sitten osallistuin yliopiston järjestämälle reissulle Córdoban provinssiin. Vierailimme Villa General Belgranon ja La Cumbrecitan pikkukylissä.

Molemmilla kylillä on värikäs ja mielenkiintoinen historia. Vuoristokylät ovat pääasiassa saksalaisten ja sveitsiläisten siirtolaisten kansoittamaa aluetta, minkä vuoksi esimerkiksi rakennustyylissä näkyy tirolilaisia alppivaikutteita.

20170929_175504
Las Verbenas -hotelli, jossa yövyimme toi huolestuttavasti mieleen Stephen Kingin Hohdosta tehdyn elokuvan.

La Cumbrecitaa ympäröivät laajat vuorijonot, sierrat. Maisemat ovat jylhiä. Vuorien alarinteillä kasvavat korkeat havupuut muistuttavat Twin Peaks -maisemia, mutta jo vähän korkeammalla parin kilometrin korkeudessa näköalat muuttuvat karuiksi ja avarammiksi.

20170930_123751

Molemmat kylät ovat suosittuja matkailukohteita. Näin keväällä matkailukausi ei ole vielä pahimmillaan, joten vältyimme pahimmilta jonoilta kierrellessämme paikallisia nähtävyyksiä.

Tavallisesti ruokatavarat argentiinalaisissa supermarketeissa ovat hyvin prosessoituja. Kylissä sen sijaan jokainen putiikki myi käsintehtyjä tuotteita. Tuliaisiksi tuli tietenkin ostettua suklaata ja olutta.

Toisin kuin Santa Fen provinssissa, Córdobassa hanavesi ei ole juomakelpoista. Paikalliset yrittävät kyllä koko ajan vähentää kemikaalien käyttöä, jotta esimerkiksi La Cumbrecitaa halkovasta joesta saataisiin juotavaa vettä.

20170930_155607
Myrskyssä vaurioituneet puut on muutettu ympäristötaiteeksi.

La Cumbrecita on muutenkin pieni ekokylämäinen ilmestys siinä mielessä, että kylä on rauhoitettu autoliikenteeltä. Se on Argentiinan ensimmäinen peatonal eli vain kävellen saavutettava kylä.

Ekoaatteen lisäksi La Cumbrecitassa parasta ovat avuliaat ja ystävälliset ihmiset. Alle tuhannen asukkaan kylässä vallitsee lämminhenkinen tunnelma. Pikkukylässä on myös turvallisempaa kuin suurkaupungissa. La Cumbrecitassa voi rauhassa lähteä iltakävelylle.

20170930_165521

Tekemistä kylässä tarjosivat ympäröivät luontokohteet. Metsän suojasta löytyi pieniä vesiputouksia ja patikointiin soveltuvia polkuja.

Peñon de Águila -teemapuistoon pääsimme kiertelemään ilmaiseksi, mutta aktiviteeteista, kuten opaskierroksista ja seinäkiipeilystä, olisi tarvinnut maksaa erikseen.

20171001_123652

Yliopiston järjestämälle reissulle osallistumisessa oli hyötynsä, kun ei tarvinnut itse varailla hotellihuoneita tai tarkistella bussiaikatauluja. Linja-automatkailu itsessään on myös aina yksi kokemus. Tällä kertaa matka kesti yhdeksän tuntia yhteen suuntaan.

Reissun aikana tuli tutustuttua myös uusiin vaihtareihin. Sain huomata, että keskustelu vaihtareiden kanssa sujuu paremmin kuin natiivipuhujien kanssa, mikä tietenkin on osoitus siitä, että edelleen kärsin jonkinmoisesta häpeästä puhua ”huonosti” natiivipuhujien kuullen.

Seuraavaa reissua odotellessa pitäisi suoriutua jotenkin parcialeista eli lukukauden välikokeista. Luvassa on muun muassa chileläisen Vicente Huidobron ja espanjalaisen Federico García Lorcan teosten analysointia.

20171008_150046

 

Nokka kohti Argentiinaa

Kiitos Turku, teit kesästäni huikean! Sain viettää kesäkuukaudet työskennellen assarina Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Ennen kesän alkua, huhtikuussa sain tietää, että pääsen syksyllä vaihto-opiskelemaan Santa Fehen, Argentiinaan. Siinä sitten mukavasti tuli sovittua, että kesätyöni museolla alkaisi jo toukokuun alusta ja kestäisi elokuun alkuun.

Nyt, 3. päivä elokuuta, istun bussissa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, ja kaikki tuntuu hyvin kummalliselta. Kuin jokin suurempi taho olisi jo pidemmän aikaa suunnitellut tätä matkaa minua varten.

Matkajärjestelyt ja ylipäätään elämän järjestely ja -hallinta ovat sujuneet lähes ongelmitta. Viimeisen viikon sisällä olen toki ehtinyt kokemaan muutaman pienen hermoromahduksen, mutta näin jälkikäteen nekin vain naurattavat.

Nyt olo on samaan aikaan levollinen ja jännittynyt. Pidän itse matkustamisesta. Paras osuus alkaa, kun voi istahtaa kulkuvälineeseen ja vain nauttia paikallaan olosta. Lennon aikana voi pitää lukumaratonin tai vahdata Netflix-sarjoja.

Mutta se matkustamisesta, suurin koitos odottaa vasta matkanpäässä. Lentäminen päättyy lauantaiaamuna Buenos Airesiin. Pääsen viettämään siellä yhden päivän argentiinalaistuneen koulukaverini Rosan kanssa (kantsii vilkuilla myös Rosan vaihtoblogia).

Sunnuntaina matkaan vielä bussilla kuuden tunnin matkan lopulliseen määränpäähän eli Santa Fen kaupunkiin.
Perillä tulee olemaan noin viikko aikaa tutustua kaupunkiin, yliopistoon ja ihmisiin. Lukukausi yliopistossa alkaa jo elokuun puolivälissä. Opiskelen Universidad Nacional del Litoral -nimisessä yliopistossa paikallista kirjallisuutta syyslukukauden verran.

Latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden opiskelusta paikan päällä tulee varmasti olemaan hyötyä, mikäli jonain päivänä vielä valmistun espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjäksi. Tärkein tavoitteeni tulevan viiden kuukauden aikana onkin tulla varmaksi kielenkäyttäjäksi ja oppia puhumaan espanjaa sujuvasti.

Ennakkotietoni Argentiinasta ja argentiinalaisista perustuvat lähinnä Rosan blogista lukemiini kertomuksiin ja vaihtoyliopistoni lähettämiin infopaketteihin. Olen lukenut jonkin verran argentiinalaista kirjallisuutta, kuten Jorge Luis Borgesia, Cesar Airaa ja Julio Cortazaria, jo ennestään, mutta näiden kirjoittajien teoksissa ei niinkään korostu argentiinalaisuus vaan pikemminkin universaalisuus ja perusihmisyys.

Vaikka blogini muuttuu nyt vaihtoblogiksi ja aion jatkossa kirjoittaa enemmän myös opiskeluun ja elämään liittyvistä asioista, pidän blogin jatkossakin kulttuuripainotteisena. Yritän blogata mahdollisimman paljon lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista ja kokemistani teatteriesityksistä.

Matkan varrelle mahtuu varmasti vielä paljon yllätyksiä, eksymisiä ja erehtymisiä. Onneksi kaikesta voi oppia. Kaikkein eniten haluaisin tämän matkan myötä oppia sietämään ja ymmärtämään omaa keskeneräisyyttäni. Aina sitä on jokin kirja kesken.

 

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi

onilojudatetaksi_wb72p_6861

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
Suom. Satu Ekman
Romaani, 305 s.
Bazar, 2015

Mamen Sánchezin viime vuonna suomennettuna ilmestynyt On ilo juoda teetä kanssasi (La felicidad es un té contigo, 2013) ei ole mikään suuri kaunokirjallinen saavutus. Rakkaus kirjallisuutta kohtaan on kuitenkin asia, joka todennäköisesti yhdistää sekä lukijaa että teoksen henkilöhahmoja, joten jollekulle romaani voi hyvinkin tarjota mielekkään lukukokemuksen.

Teoksen päähenkilö on Atticus Craftsman, englantilaisen Craftsman-kustantamon nuoremman polven edustaja, joka isänsä pyynnöstä lentää Espanjaan lakkauttamaan tuottamatonta Librarte-lehteä. Kirjallisuuslehden toimituksen viisi toimeliasta naista ehtivät punoa juonen Atticusin pään menoksi ennen kuin tämä ehtii edes saapua Madridiin. Lopulta paljastuu, ettei lehti sittenkään ole taloudellisissa vaikeuksissa.

Edellä kerrottu on kuitenkin vain taustatarinaa. Teoksessa avaintapahtumat avautuvat vasta vähitellen, kun Atticusin isä Marlow Craftsman yksinkertaisen konstaapeli Manchegon kanssa alkaa selvittää poikansa katoamista Espanjassa. Dekkarimainen sivujuoni kehkeytyy lopulta farssinomaiseksi kaaokseksi.

On ilo juoda teetä kanssasi on kirja kirjallisuudesta ja siihen liittyvästä rakkaudesta, johon jokainen lukemista harrastava varmaankin osaa samastua. Rakkaus hyvää kirjallisuutta kohtaan onkin se syy, mikä saa Atticusin keskeyttämään toimeksiantonsa Librarten osalta ja katoamaan Madridista. Atticus häipyy kuukausiksi Granadaan saadakseen käsiinsä Federico García Lorcan aiemmin julkaisemattomat kirjoitelmat.

Teoksen tarina on loppujen lopuksi hyvin mahtipontinen mutta yllättävän kepeästi kerrottu. Vasta lopussa juonikuvio muuttuu mukaansa tempaavaksi ja ylipäätään kiinnostavaksi.

Historiallisesti tarinan loppu on mielenkiintoisesti taustoitettu. Kirjallisuushistoria tuodaan osaksi teoksen juonta. Valitettavasti Sánchez on jättänyt kakun kirsikan aivan viimeisille sivuille, joten lukijan on ensin kahlattava läpi turhamaisilta vaikuttavat pari sataa sivua ennen kuin teoksen todellinen ilme paljastuu.

Satu Ekman on tehnyt aiemmin useita hyviä käännöksiä espanjasta, mutta tämän romaanin käännösjälki ei ole täysin moitteetonta.

Kääntäjää ei kuitenkaan voida syyttää tekstin tuottamasta teennäisestä vaikutelmasta. Ekman on alkutekstille uskollisesti kääntänyt romaanin, jonka suurin kompastuskivi valitettavasti on väkinäisyys.

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset

923

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset
Romaani, 486 s.
Teos, 2014

Juha Hurme voitti vastikään Jarkko Laine -palkinnon teoksellaan Nyljetyt ajatukset. Palkinto myönnetään kotimaiselle teokselle, joka mielletään hankalaksi luettavaksi. Sisältönsä ja alati jatkuvien kirjallisuus-, teatteri- ja musiikkiviittaustensa suhteen Nyljetyt ajatukset saattaa vaikuttaa keskivertolukijasta haasteelliselta  romaanilta, mutta teksti on joka tapauksessa konstailematonta, rehellistä ja suoraa, ja sitä on helppo seurata. Palkinnon tuottamasta vaikean kirjan maineesta huolimatta teokseen uskaltaa tarttua huoletta ja lukukokemus on taatusti virkistävän vaihteikas.

Romaanissa ystävykset Aimo ja Köpi soutavat Kustavista Hailuotoon. Matkan päämääränä on ”ooppera” eli teatterinäytös Kokkolassa, mutta matkanteko näyttäytyy matkanpäätä jopa mielekkäämpänä kokemuksena. Ennen oopperaa ehditään soutaa jo kolmen ja puolen sadan sivun verran ja tekstiä virtaa pääasiassa Aimon ja Köpin vuorotellen vaihtuvista monologeista koskien millon mitäkin kulttuurin saran ilmiötä.

Raskassoutuiseksi romaania on mahdoton kuvailla. Sen sijaan puheluitten erityisen korostettuna aiheena olevat Volter Kilven teokset voitaisiin hyvinkin luokitella tähän kastiin. Volter Kilpi onkin Aimon ja Köpin suosikkiaiheena ja hänestä soutajat keskustelevat vielä Kustavin jälkeenkin.

Pääasiassa puheluitten aiheet on ammennettu matkan varrelta, kunkin pitäjän kohdalta, jossa Aimo ja Köpi pysähtyvät levähtämään matkallaan tai ohittavat kaukaa mereltä tähyillen. Juttua riittää myös kansanperinteestä. Jokaisen päivän lopuksi ennen nukkumaanmenoa Aimo kertoo jonkin paikallisen kertomuksen, joka välillä saattaa liittyä johonkin päivän teemaan, kuten urheiluun tai naiskirjailijoiden teemaan.

Aimon ja Köpin soutureissu on etukäteen hyvin suunniteltu ja valmisteltu. On myös päätetty etukäteen, että jokaisesta matkan varrelle sattuvasta uimahyppytornista on käytävä hyppäämässä. Suunnitelmallisuudesta huolimatta perille ei silti tietenkään saavuta ajoissa. Ennalta-arvaamattomia esteitä ilmenee ja ensi-ilta menee sivu suun. Soutajat pääsevät nauttimaan ”oopperastaan” vasta kolmanteen näytökseen.

Kokkolassa kirjailija itse astuu mukaan kertomukseen, mikä saattaa lukijan hämmennyksiin. Aimo ja Köpi ovat molemmat Hurmeen kaltaisia hahmoja ja alusta asti tuntuu kuin kirjoittaja olisi kirjoittanut itsensä mukaan tarinaan, jommankumman tai molempien päähenkilöiden hahmossa. Kokkolassa vietetyn yön jälkeen Aimo ja Köpi löytävät telttansa läheltä viestin Hurmeelta ja päättävät tämän kehoituksesta jatkaa vaellustaan vielä Hailuotoon asti. Kirjoittajan ei tarvitse sen kummemmin tapella henkilöhahmojensa kanssa. Nämä tuntuvat oitis  kunnioittavan kirjailijansa neuvoa.

Hurmeen kirjoitustyylissä tekstistä paljastuu muutakin mainittavaa. Monesti Aimo ja Köpi eivät ole suoranaisia tekijöitä romaanissa, vaan kertoja vain toteaa kuinka jonnekin mentiin ja jotakin tehtiin, kuin asiat tapahtuisivat Aimosta ja Köpistä huolimatta. Aimo ja Köpi alkavat näin vaikuttaa kirjoittajan työvälineiltä, joiden avulla Hurme pääsee avaamaan sanaisen arkkunsa ja valistamaan lukijaa länsirannikon vähäiselle huomiolle jääneistä kulttuurikohteista ja alueen kirjallisesta menneisyydestä.

Nyljetyt ajatukset teoksen nimenä vaikuttaa jälkeenpäin ajatellen jokseenkin sarkastiselta. Vaikka Hurmeen teksti onkin jämerää ja helposti seurattavaa, ovat hänen ajatuksensa toisinaan hyvinkin runsaita ja lauserikkaasti esitettyjä, suorastaan rönsyileviä kudelmia. Jälkeenpäin lukijaa ei ollenkaan ihmetytä, miten kirjoittaja on saanut koottua 20 päivän soutumatkalle kestoa lähes 500 sivun verran.

Hurme kyllä tietää, kuinka saada lukijansa innostumaan unohdetuista kertomuksista ja kuinka johdattaa tämä uusien tietojen lähteille. Teoksen lopusta löytyy vielä oivallinen hakemisto, jonka avulla lukija selviää helpommin uusien kirja- ja soittolistojensa parissa.

Aamun kirja: Jakso 52 554 468: Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset
Helsingin Sanomat: Merisoudusta syntyy kaunokirjallisuutta
Turun Sanomat: Jarkko Laine -palkinto Juha Hurmeen teokselle Nyljetyt ajatukset