5 x argentiinalainen elokuva

tmp_470-_315x420_7e0c6fcc82a331baf89231dba43140a77eaa8b365dd27d9406812337ea78a8bc2052477638

Zama (2017)

1700-luvun Latinalaiseen Amerikkaan sijoittuva, Lucrecia Martelin (tämä nimi kannattaa muistaa) ohjaama historiallinen elokuva Zama on toteutettu vieraannuttavin maagisin elementein.

Elokuva kertoo Diego de Zamasta (Daniel Giménez Cacho), hallinnollisesta neuvonantajasta, joka odottaa Paraguayn Asunciónissa kirjettä Espanjan kuninkaalta, jotta hän saisi siirron ”sivistyksen pariin” Buenos Airesiin. Kirjettä ei lopulta koskaan tule ja Zama päätyy tutun sanonnan mukaisesti ojasta allikkoon.

Elokuva kertoo elämänkärsimyksestä niin Zaman näkökulmasta kuin monesta muustakin. Varsinaista osoittelua ei ole nähtävissä, mutta selvästi Zamassa halutaan nostaa esille myös kolonialismia, alkuperäiskansojen sortoa, mustien orjuutta ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuutta.

Elokuva on toteutettu äärimmäisen tyylikkäästi. Kuvauksella ja erityisen voimakkailla ja kiehtovasti häiritsevillä äänitehosteilla on saatu aikaan hallusinaationomaista jälkeä. Rituaalimaisilla koreografioilla henkilöhahmot luovat yksinäisyyden kehää epäonnisen Zaman ympärille.

Elokuva on kuvattu Argentiinassa ja sen ohjaaja on argentiinalainen, mutta muuten kyseessä on hyvin kansainvälinen toteutus. Tekijöitä on lisäksi Espanjasta, Ranskasta, Alankomaista, Yhdysvalloista, Brasiliasta, Meksikosta, Portugalista, Libanonista ja Sveitsistä.

tmp_470-Afiche-Alanis---Logo-Toronto1185046962

Alanis (2017)

Anahí Bernerin ohjaama elokuva Alanis kuvaa seksityöläisen mutkikasta elämää Buenos Airesissa. Alanis (Sofía Gala Castiglione) on prostituoitu, jolle seksityö on sekä ammatti että elämäntapa.

Elokuvan aihe on provokatiivinen, kuten Bernerin aiemmissakin elokuvissa, mutta aiheen käsittely on ihailtavan ennakkoluulotonta. Elokuvan kuvaus on toteutettu oivaltavasti hyödyntämällä erilaisia kuvakulmia, heijastavia pintoja ja varjokuvia.

Prostituution ja äitiyden yhdistäminen ei ole helpoin yhtälö, mutta määrätietoiselle Alanikselle lapsi ei ole työnteon este. Suorasukaisen Alaniksen roolissa nähdään loistava Sofía Gala, jonka oma lapsi näyttelee 1,5-vuotiaan, jatkuvasti äitinsä rintaa hapuilevan Danten roolia.

tmp_470-elefante_blanco-134405258-large-841378257

Elefante blanco (2012)

Elefante blanco on elokuva Argentiinan nykypäivästä. Elokuva sijoittuu Buenos Airesin slummialueelle, jossa vapaaehtoistyöntekijät yrittävät tehdä ihmisten elinolosuhteista parempia.

Elokuvan pääosassa ovat slummissa työskentelevät papit (mm. Ricardo Darín). Slummissa eletään kuin pienoisyhteiskunnassa. Siellä on jopa oma kappeli. Pappien työsarka ryöstäytyy käsistä, kun he ottavat osaa slummia hallitsevien jengien välienselvittelyyn.

Elokuva on verinen ja samalla koskettava. Elämä slummissa näyttäytyy kaikessa karkeudessaan. Paimenten työ on raskasta. Elämä slummissa nostattaa vihaa koko maailmaa kohtaan.

Elokuvan kummallinen nimi, ”valkoinen elefantti”, viittaa 1900-luvun alussa Buenos Airesiin rakennettuun surullisenkuuluisaan rakennukseen, joka aikoinaan suunniteltiin sairaalaksi. Taloudellisten ongelmien myötä hanke kuitenkin epäonnistui.

Vuosisadan ajan rakennushanketta on yritetty toistuvasti elvyttää, mutta edelleen tuo valtava keskeneräinen möhkäle on lähes tyhjillään, vain muutaman perheen valtaamana asuinpaikkana. Elokuvassa ”valkoiseen elefanttiin” ollaan perustamassa turvapaikkaa köyhille.

tmp_470-la_cordillera-749866158-large-1348580851

La Cordillera (2017)

Latinalaisen Amerikan maiden presidentit kokoontuvat Kordillieerien vuoristoon päättämään maidenvälisestä öljysopimuksesta. Samaan aikaan kun elokuvassa käydään läpi poliittista päätöksentekoa, käsitellään toisaalla Argentiinan presidentin (Ricardo Darín) yksityiselämää.

Poliittinen trilleri muuttuu ihmissuhdedraamaksi, presidentin perheen historian, isän ja tyttären välienselvittelyksi ja lopulta arkaluontoiseksi mysteeriksi. Presidentin tytär paljastaa hypnoosissa ollessaan kummallisia asioita menneisyydestä, niin kaukaa menneisyydestä, ettei hän itse ollut vielä syntynytkään.

Hämmentävästi elokuva keinuttelee yliluonnollisen rajoilla. Entä onko presidentin yksityiselämällä vaikutusta päätöksentekoon? Kysymys jää ilman vastausta häiritsemään elokuvan päätyttyä.

tmp_470-el_secreto_de_sus_ojos-862971973-large-1594877406

Katseeseen kätketty (2009)

Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos) on tämän listauksen kolmas Ricardo Darínin tähdittämä elokuva ja yksi ensimmäisiä kansainvälisesti palkittuja argentiinalaiselokuvia. Elokuva kertoo nuoren naisen raa’asta murhasta ja sitä selvittävistä rikosetsivistä.

Murha tapahtuu diktatuurin aikaan. Juuri kun etsivät pääsevät murhaajan jäljille, korruptio astuu peliin ja tekijä pääsee pälkähästä. Tarinaa kerrotaan nykypäivästä käsin, kun tutkimusta johtanut poliisi alkaa kirjoittaa tapauksen muistoista romaanikäsikirjoitusta.

Katseeseen kätketty on melankolinen elokuva, joka kääntää katseen menneisyyteen ja Argentiinan poliittisesti arkaluontoiseen historiaan, josta moni tapaus on varmasti vielä tänäkin päivänä selvittämättä.

 

Mainokset

Gran Hotel (2011-2013)

58-1
Julion ja Alician ensikohtaaminen

Gran Hotel (2011-2013)
Espanja, tv-sarja (3 tuotantokautta), rikos/draama
Pääosassa: Adriana Ozores, Amaia Salamanca, Yon González, Pedro Alonso, Llorenç González & Concha Velasco

Gran Hotel on espanjalainen draamasarja, jota voisi kutsua Espanjan Downton Abbeyksi. Sarja sijoittuu 1900-luvun alun Espanjaan ja säätyläissuvun omistamaan Gran Hotel -nimiseen ylhäisön suosimaan hotelliin. Hotelli sijaitsee kuvitteellisen Cantaloan kylän läheisyydessä.

Gran Hotel on vahvaa pukudraamaa, jossa mysteerit, murhat ja petokset seuraavat toisiaan. Sarjan keskiössä on säätyrajat ylittävä rakkaustarina, jota seurataan kolmen tuotantokauden ajan. Kyse on ikivanhasta hyvän ja pahan, rakkauden ja rahan välisestä taistosta.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi alkaa, kun nuori Julio Olmedo (Yon González) pestautuu salanimellä hotelliin palvelijaksi. Hänen hotellissa työskennellyt siskonsa on kadonnut epämääräisissä olosuhteissa jättäen jälkeensä vain salaperäisten johtolankojen vyyhdin.

Alkaa mutkikas ihmissuhteiden, henkilöhistorioiden ja taustojen selvittely. Mainion etsivä Ayalan (Pep Antón Muñoz) ilmestyessä kuvioihin sarja saa Hercule Poirot’n kaltaisia salapoliisikertomuksen piirteitä.

Rakkaustarina saa alkunsa, kun hurmaava Julio iskee silmänsä hotellin omistajattaren doña Teresan (Adriana Ozores) ihastuttavaan nuorimpaan tyttäreen Alicia Alarcóniin (Amaia Salamanca).

Valitettavasti Alicia on jo luvattu hotellin epäilyttävälle ja kiivaalle johtajalle Diego Murquíalle (Pedro Alonso), jonka kylmää katsetta Alicia alkaa vähitellen pelätä.

Näin alkaa Julion ja Alician salasuhde, joka jatkuu pitkin sarjaa välillä dramaattisia kolhuja ja paljastumisen riskejä kokien mutta aina uskollisesti säätyrajoja rikkoen.

Gran Hotel on tyylikkäästi lavastettu ja puvustettu. Pukudraama on iloa silmälle.

Sarjan kuvaustapaan kuuluu omalaatuisia takaumia. Ne esitetään ristiriitaisesti siten, että kun henkilö kertoo valheellisesti tapahtumien kulkua, katsoja näkee edessään tapahtumien todellisen laidan. Näin valehtelijat ja petkuttajat paljastuvat katsojalle, mutta jäävät pimentoon muilta henkilöhahmoilta.

Sarjan juoni on mutkikkuudessaan mehukas ja yllätyksiä täynnä. Yksikään henkilöhahmo ei ilmesty sarjaan vailla merkitystä. Lähes jokaisesta hahmosta paljastuu ajan mittaan jokin synkkä salaisuus. Petoksia ja uhkauksia tapahtuu siellä sun täällä tasaisin väliajoin.

Gran Hotel on pyörinyt Yle Teemalla ja se on ollut katsottavissa pitkään myös Yle Areenassa. Tällä hetkellä sarjan kaikki kolme tuotantokautta ovat katsottavissa Netflixistä.

Neruda (2016)

nerudajuliste-1

Neruda (Neruda, 2016)
Chile/Argentiina/Ranska/Espanja/USA
107 min, elämäkerta/rikos/draama/historia
Ohjaus: Pablo Larraín
Käsikirjoitus: Guillermo Calderón
Pääosassa: Gael García Bernal, Luis Gnecco & Mercedes Morán

Chileläisen nobelistirunoilijan Pablo Nerudan elämästä voisi kirjoittaa monesta eri näkökulmasta. Pablo Larraínin ohjaamassa ja Guillermo Calderónin käsikirjoittamassa chileläisessä elokuvassa Neruda (2016) keskiöön nousevat etenkin Nerudan poliittinen aktiivisuus, naiset ja taitelijaelämä sekä tietenkin runous – ainakin jossain määrin.

Vaikka Neruda tunnetaan ennen kaikkea runoiljiana, taiteilijan tekstit ja kirjoittaminen ovat vähäisesti läsnä elokuvassa. Sen sijaan korostetaan Nerudan mainetta vaikutusvaltaisena poliittisena runoilijana. Taitelijasta onnistutaan antamaan samaan aikaan kuva boheemina kosmopoliittina ja vakaana vasemmistolaisena poliitikkona.

Elokuva sijoittuu Chileen, 1940- ja 1950-lukujen vaihteeseen, jolloin vallassa ollut presidentti Gabriel González Videla (elokuvassa Alfredo Castro) kielsi Chilen Kommunistisen puolueen. Neruda vastusti jyrkästi González Videlaa, ja kommunistipuolueen jäsenyytensä vuoksi hänkin joutui puolueen mukana painumaan maan alle.

Elokuvassa Neruda (Luis Gnecco) esitetään puolueen maanalaisena äänenä, selkärankana, joka vahvistaa tovereiden keskinäistä luottamusta poliittisen vainon aikana. Kuitenkin samaan aikaan kun Chilen kommunisteja ajetaan vankileireille keskelle aavikkoa, Neruda itse pysyttelee piilossa nauttien vasemmistoeliitin mukavuuksista.

Nerudasta jää ensisijaisesti mieleen kuva itsetietoisena ja vähään tyytymättömänä miehenä, jolle piilottelu tuntuu olevan silkkaa leikkiä. Neruda on surullisen näköinen, muttei kovin vakava mies.

Rikoselokuvaksi luokitellussa filmissä juoni muuntuu nopeasti takaa-ajoksi kissan ja hiiren välillä. Omituisen vaisu viiksiniekka, Chilen tutkivan poliisin johtaja, Oscar Peluchonneau (Gael García Bernal) jahtaa Nerudaa Santiagosta Vaparaíson kautta Andien vuoristoon, jonka yli runoilijan on kuljettava päästäkseen maanpakoon.

Nerudalle on tärkeää olla esillä. Hän käy ulkona ja liikkuu valeasussa läheistensä kielloista piittaamatta ja valittelee piilopaikkaansa, joka on hänestä ”liian hyvä”. Hän on aina poliisia askeleen edellä, ja helpottaakseen Peluchonneaun työtä hän jättää  tälle jälkeensä kaunokirjallisia vihjeitä.

Nerudaa voikin suositella kirjallisuuden ystäville, sillä aiheeltaan, päähenkilöltään ja juonen kehittelyltään se on hyvin kirjallinen elokuva.

dgtx3625

Larraínille todellisuuden ja fiktion rajojen käsittely elämäkerrallisessa elokuvassa vaikuttaa olevan jatkuva teema. Larraínilta nähtiin jo vuoden alussa elokuvateattereissa Jackie (2016), Jacqueline Kennedystä kertova elämäkerrallinen elokuva, joka oli ohjaajaltaan ensikosketus englanninkielisen elokuvan yleisömassoihin.

Myös Neruda on todellisuuden rajoja räikeästi koetteleva elokuva. Calderónin käsikirjoitus muuntuu loppua kohden metafiktiiviseksi pohdinnaksi elämäkerran tarinallisuudesta ja henkilöhahmojen olemassaolosta. Fantastisia piirteitä sisältävä elokuva herättelee itsetietoisesti pohtimaan kerrottujen henkilöhahmojen totuudellisuutta.

Fantastiseksi elementiksi voisi kuvailla elokuvassa käytettyä menetelmää kuvata henkilöhahmojen välistä keskustelua eri paikoissa siten, että henkilöt jatkavat tauotta samaa keskustelua, vaikka heidän sijaintinsa vaihtelee paikasta toiseen. Se luo elokuvaan toisteisuutta ja kiinnittyy vahvasti edellä mainittuun teemaan.

Vastaavasti Nerudaa on hyödynnetty henkilöhahmona myös chileläisessä kaunokirjallisuudessa. Neruda esiintyy esimerkiksi chileläissyntyisen Roberto Bolañon lyhytromaanissa Chileläinen yösoitto (Nocturno de Chile, 2000) sekä Roberto Ampueron rikosromaanissa El caso Neruda (2008), jota ei valitettavasti ole vielä käännetty suomeksi.

Helsingin Sanomat: Pablo Nerudaa vedetään jalustaltaan – esitetään bileporukan keskipisteenä
Episodi: Neruda – arvostelu

Paras ystäväni Truman (2015)

paras_ystavani_truman_juliste

Paras ystäväni Truman (Truman, 2015)
Espanja/Argentiina, 109 min, draama/komedia
Ohjaus: Cesc Gay
Käsikirjoitus: Tomàs Aragay & Cesc Gay
Pääosassa: Ricardo Darin, Javier Cámara & Dolores Fonzi

Paras ystäväni Truman on mustalla huumorilla kuorrutettu elokuva syöpää sairastavasta miehestä, joka ennen kuolemaansa haluaa löytää koiralleen uuden hyvän kodin. On jotenkin ongelmallista määritellä Trumania hyvänmielenelokuvaksi, kun tarinassa on kyse omanlaisestaan saattohoidosta, vääjäämättömään kuolemaan valmistautumisesta. Onkin jännittävää huomata, miten toisinaan mustakin huumori voi olla lempeää ja lämminhenkistä.

Syöpää sairastavaa Juliánia esittää Argentiinan elokuvataivaan johtavana tähtenä tunnettu Ricardo Darín, joka ei taatusti ole aiemmin näyttäytynyt kameran edessä yhtä huonovointisen näköisenä. Julián on kyynisenrohkea ja hävyttömän vilpitön hahmo, joka ei vaikuta lannistuvan kuoleman edessä. Suurimman osan ajasta katsojan on todella pinnisteltävä, jotta hän muistaisi Juliánin kuoleman olevan kiinni korkeintaan kuukausista, ehkä viikoista.

Kyynisyydestään sekä määrätietoisesta ja rationaalisesta ajattelustaan huolimatta, Julián ei ole sellainen hahmo, jota tekisi mieli läpsäistä kasvoille ja vaatia näyttämään todelliset tunteensa. Julián on ilmeettömyydessään todella vakuuttava; pintapuolisesti tunteeton, mutta sisältä silkkaa lämpöä ja uskollisuutta. Ja se uskollisuus, vaikkei se välittyisi puheesta tai näkyisi päälle päin, niin silmistä sille voi löytää todisteen, siitä, miten hän katsoo rakasta ystäväänsä Trumania.

Tässä vaiheessa on hyvä tietää, että Truman on Juliánin koira, jolle hän on päättänyt etsiä uuden rakastavan kodin ennen kuolemaansa. Julián ei paljon varjele muiden (harvojen) läheistensä tunteita, ei edes Kanadasta asti lentäneen ystävänsä Tomásin (Javier Cámara), tai ylipäätään heitä, jotka jäävät häntä suremaan, mutta koiransa reaktiosta hän on erityisen huolissaan. Juliánin syvä välittävyys koiraansa kohtaan on jotain, mitä hän ei kykene osoittamaan muille läheisilleen. Se, että läheiset ymmärtävät asian, tekee elokuvasta mieltä lämmittävän.

Paras ystäväni Truman kuvaa näkökulmanvaihdoksia ja lähtökohtien muutoksia, sitä, miten asenteet muuttuvat, kun elinaikaa on rajoitetusti jäljellä. Toisille tulee sanotuksi suorat sanat, toisilta pyydettyä anteeksi vanhoja virheitä. Toiset tulevat pyytämään anteeksi virheitään, toiset käyttäytyvät vaivaantuneesti ja esittävät, etteivät muka tunnista.

On niin erilaisia tapoja suhtautua kuolemaan, että harva uskaltaa lähteä kirjoittamaan aiheesta käsikirjoitusta. Tomàs Aragayn ja ohjaaja Cesc Gayn yhdessä laatima teksti on vivahteikkuudessaan oivaltava ja hauskasti esitetty kertomus ”viimeisestä toiveesta”. Elokuva on rakennettu yksinkertaisten kuvien varaan, eikä hieno teksti ole vaatinut elokuvallisia tehokeinoja. Herkkäpiirteisen Madridin kapeat kadut tuovat kuvaan juuri sopivasti eteläeurooppalaista tunnelmallisuutta.

Episodi: Paras ystäväni Truman
Film-O-Holic.com: Paras ystäväni Truman -arvostelu: Sanaton sopimus