Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

9789513193805_frontcover_final_medium-183x300

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Suom. Sirke Happonen
Lyhytproosakokoelma, 288 s.
Tammi, 2017

Juuri kun ehdin kuvitella, ettei Tove Janssonilta enää olisi julkaisematta teoksia, ilmestyy uusi suomennosvalikoima. Bulevardi ja muita kirjoituksia sisältää Janssonilta aiemmin suomentamattomia tekstejä. Kokoelmaa voisi yhdellä sanalla kuvailla lyhytproosaksi. Novellien lisäksi teoksesta löytyy myös esseenkaltaisia lyhyitä kirjoitelmia.

Niin sanottuna Muumi-tutkijana eli Tove Janssonin tuotantoon laajasti perehtyneenä tutkijana tunnettu Sirke Happonen vastaa teoksen suomennoksesta ja jälkisanoista. Muumi-teoksia käsittelevän väitöskirjan Vilijonkka ikkunassa (WSOY, 2007) lisäksi Happonen on julkaissut aiemmin Muumioppaan (SKS, 2016) sekä suomentanut Janssonin esikoiskirjan Seikkailu merenpohjassa (WSOY, 2014).

Bulevardi-kokoelman novellit ja esseet ovat peräisin 1930-luvulta alkaen. Kokoelman nimikkoteksti julkaistiin jo vuonna 1934 Janssonin ollessa vasta 20-vuotias. Tekstit etenevät aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan. Tuorein teksti on vuodelta 1995. Tekstejä on aiemmin julkaistu ruotsinkielisissä sanomalehdissä, minkä vuoksi ne ovat jääneet kirjailijan muun tuotannon varjoon.

Kansainvälisyys ja taiteilijuus huokuvat Bulevardin teksteistä. Jansson kirjoittaa muun muassa Pariisista ja Caprista, taideopinnoista ulkomailla sekä lastenkirjailijan työstä. Hän käsittelee novelleissaan ensisijaisesti ihmissuhteita. Eurooppalaiset maisemat langettavat romanttisen varjon novellien ylle. Janssonin ihmistuntemus ja karikatyyrien hallinta ilmenevät jo varhaisissa novelleissa.

Esimerkiksi novellissa ”Laiturielämää” Jansson kuvaa laivan odotusta saaren laiturilla. Novellissa on nokkelasti kuvattu paikallisia asukkaita, jotka väheksyvät saaren kesävieraita. Heidän mielestään vieraiden käytöksestä puuttuu vaadittua hienovaraisuutta ja tahdikkuutta:

”Herrasväen laiturielämä on rehottanut eläväisenä jo kaksi kuukautta. Pelkkä heidän pukeutumisensa on oma lukunsa. Yhtä aikaa primitiivisenä ja hienostuneena, toisaalta tietoisen huolimattomana ja toisaalta harkiten kokoonpantuna se synnyttää sekä hilpeyttä että häpeää.”

Kesävieraat ovat auttamatta tuomittuja paikallisten silmissä. Tekivät he mitä tahansa, on se aina joko väärin tai omituista.

Novellissa ”Parta” puolestaan kerrotaan Ranskaan matkustavasta Kristina Blomqvistista, joka kohtaa kaupungilla parrakkaan maalarinuorukaisen. Miehen parta kiehtoo Kristinaa vielä enemmän kuin tämän muut boheemit piirteet: ”Kristina oli rakastunut. Hän oli rakastunut rakkauteen tai ehkä pikemminkin romantiikkaan, mutta sitä hän ei tiennyt.” Rakkaus ei kestä pitkään. Kun mies ajaa partansa, Kristina alkaa nähdä tämän uusin silmin: ”Täällä on sottaista, hän ajatteli. Ja hänen tupakkalakkinsa näyttää idioottimaiselta. Kristina tunsi olonsa pettyneeksi ja levottomaksi.”

Kun puhun Janssonista hyvänä ihmistuntijana, tarkoitan, että hän osaa teksteissään tuoda ilmi ihmisten inhimillisimmät piirteet. Hänen luomat hahmonsa esitetään lukijalle kaikkine virheineen ja epätäydellisyyksineen. Ihmiset ovat itsekkäitä, erehtyväisiä ja pöyhkeileviä – juuri sellaisia kuin todellisuudessakin. Bulevardi-kokoelmassa Jansson ei kuitenkaan piikittele, hän vain osoittaa ihmisluonteen inhimilliset puolet.

Teoksen lopusta löytyy novellien sijaan hieman tuoreampia esseemuotoisia kirjoituksia. Esimerkiksi tekstissä nimeltä ”Saari” kuvaillaan unelmaa saaresta, saaren omistamista ja siitä huolehtimista. Jansson kuvailee eloa saarella eläväisesti ja koskettavasti: ”Kun on ollut yksin hyvin kauan, alkaa kuunnella eri lailla, tajuaa miten elävää ja arvaamatonta ympärillä on ja pysähtelee koskettamaan kaikenlaista käsittämättömän kaunista.” Janssonilla itsellään oli kokemusta Klovharun karusta saaresta Pellingin edustalla.

”Kavala lastenkirjailija” on yksi teoksen loppupuolen teksteistä. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi kirjoittaa lastenkirjoja. Janssonin johtopäätös tuntuu olevan, että lastenkirjailija kirjoittaa omasta halustaan ja oman lapsellisuutensa tähden. Jansson kuvailee lastenkirjailijan työtä ”huomaamattomaksi todellisuuspaoksi”. Hänen mukaansa lastenkirjailija on aina jossain määrin itsekäs. Hän ikään kuin käyttää lukevaa yleisöä hyväkseen voidakseen purkaa omaa soveltumattomuuttaan aikuisten yhteiskuntaan.

Sirke Happonen taustoittaa jälkisanoissa jokaista tekstiä huolella. Happosen perehtyneisyyttä Janssonin laajaan tuotantoon – niin kirjalliseen kuin kuvalliseen – on innoittavaa seurata. Kontekstointien avulla lukija saa muuten hankalasti avautuvista ja osin salaperäisistäkin teksteistä enemmän irti.

Tekstien ohella kokoelma koostuu runsaasta kuvituksesta. Kuvituksessa on hyödynnetty Tove Janssonin sanoma- ja aikakauslehtiin tekemää alkuperäiskuvitusta. Osa kuvituksista on kuulunut Janssonin omiin, osa muiden kirjailijoiden teksteihin.

Bulevardi ja muita kirjoituksia esittelee Tove Janssonia lehtikirjoitusten ja -kuvitusten laatijana. Janssonista jää lukijalle kuva nuorena lahjakkuutena, joka asteli kuvittajan uralle suoraan äitinsä Signe ”Ham” Hammarsten-Janssonin jalanjäljissä. Kokoelma ei välttämättä sisällä Janssonin kiinnostavimpia tekstejä, mutta se täydentää mukavasti kokonaiskuvaa Janssonin kirjallisesta tuotannosta.

Kritiikki on ilmestynyt myös Suomi lukee -sivustolla.

Juan Manuel: Kreivi Lucanor ja Patronio

9789525710281

Juan Manuel: Kreivi Lucanor ja Patronio
Suom. Arto Rintala
Novelleja, 303 s.
Faros, 2014

Juan Manuelin opettavaisia tarinoita sisältävä teos Kreivi Lucanor ja Patronio (Libro de los exiemplos del Conde Lucanor e de Patronio) ilmestyi jo keskiajalla, joten sitä voidaan pitää yhtenä novelliperinteen varhaisimmista teoksista. Tarkalleen ottaen teos on vuodelta 1335, joten se on Bocaccion nykynovelliperinteen esi-isänä pidettyä Decameronea varhaisempi teos.

Decameronen tapaan Kreivi Lucanor ja Patronio koostuu kehyskertomuksesta ja siihen upotetuista opettavaisista tarinoista. Rakenne on tyypillisen keinotekoinen ja toistuu samankaltaisena joka luvussa.

Jokaisen luvun aluksi Kreivi Lucanor kääntyy neuvonantajansa Patronion puoleen, joka opastaa kreiviä hankalissa tilanteissa esimerkkikertomusten avulla. Kreivi hyväksyy Patronion neuvot oikeamielisinä ja toimii niiden mukaisesti.

Lukujen lopuksi kirjan kirjoittaja don Juan tuo itsensä esille ja sepittää kertomuksista tiivistetyt säkeet, kuten: ”Älä julmin lyönnein lasta opasta – on opin sanat turhia vailla iloa” tai  ”Jos Herralta saat kamppailussa taivaallisen suojan, jatka kunnes taisto johtaa sinut luokse Luojan”.

Kirjan lopusta löytyy lisäksi osioita, jotka koostuvat pitkälti yksittäisistä sananparsista ja mietelauseista.

Teoksen esipuheessa espanjan keskiaikaista kirjallisuutta tutkinut suomentaja Arto Rintala selvittää hyvin seikkaperäisesti kirjailija don Juanin elämää ja teoksia. Esipuheesta selviää myös teoksen syntykonteksti ja merkitys länsimaisen kirjallisuuden historialle.

Rintalan mukaan don Juanin teos on jatkoa keskiaikaiselle exempla-perinteelle eli esimerkkikertomuksille. Kreivi Lucanor ja Patronio -teoksen tyyli on  opettavainen ja kertomusten opetukset noudattavat kristillistä ajattelua. Tarinoiden keskiössä vaihtelevat ihmisluontoon olennaisesti kuuluvat erilaiset synnit ja rikkomukset Jumalaa kohtaan.

Don Juan ei keksinyt kaikkia kirjan kertomuksia suoraan omasta päästään. Kokoelmassa on hyödynnetty laajasti vaikutteita esimerkiksi itämaisista tarina-aiheista, raamatullisista kertomuksista sekä arabialaisesta ja juutalaisesta kulttuurista.

Kreivi Lucanor ja Patronio -teoksen vaikutus myöhemmälle kirjallisuudelle on ollut yllätävän suorasukainen. Esimerkiksi H. C. Andersenin satuna tunnettu Keisarin uudet vaatteet ja Shakespearen tunnetuksi tekemä Kuinka äkäpussi kesytetään ovat alkujaan ilmestyneet don Juanin nimissä.

Nykylukijalle monet teoksen opetuksista vaikuttavat itsestäänselviltä. Historian saatossa opetukset ovat yleistyneet normeiksi. Toisaalta keskiaikainen sotaisa ajattelumaailma tuntuu nykylukijasta vieraalta ja luotaantyöntävältä.

Kokonaisuudessaan teos on mielenkiintoinen katsaus keskiaikaiseen todellisuuteen ja aatemaailmaan sekä Iberian niemimaan (nyk. Espanjan) uudelleenvalloituksen historiaan.

Kiiltomato: Esimerkillisten tarinoiden kirja

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia

Koiranne-alkaa-kohta-kukkia-–-Andrus-Kivirähk-217x350

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia
Suom. Heli Laaksonen
Kuv. Joel Melasniemi
Lastenkertomuksia, 79 s.
Otava, 2016

Virolaisen Andrus Kivirähkin lyhyet lastenkertomukset ovat hauskinta luettavaa hetkeen aikaan. Kokoelman on suomentanut sanamaija Heli Laaksonen ja kuvituksesta vastaa muusikkonakin tunnettu Joel Melasniemi. Teos jakaantuu vuodenaikojen mukaan neljään osaan ja sisältää yhteensä 21 parin sivun mittaista kaskua.

Kivirähkin laji on absurdi komiikka, joka kukkii arkisesta maaperästä ammentaen. Kertomusten hahmot ovat useimmiten (lemmikki)eläimiä ja lapsia, mutta myös kalamiehen kinnas, hirmuinen purukumi ja keväinen koirankakka heräävät henkiin omissa tarinoissaan.

Kertomusten absurdi hauskuus piilee yllättävissä tilanteissa ja hupsuissa hahmoissa. Koiranne alkaa kohta kukkia on kaunis nimi kirjalle, mutta myös suora käännös alkuperäisestä nimestä Kaka ja kevad olisi selventänyt Kivirähkin kertomusten tyyliä.

Kirjan aloittava kertomus ”Kakka ja kevät” kertoo tarinan koirankakasta, joka elää eläin- ja ihmisvilinässä keskellä puistoa mutta tuntee itsensä kovin yksinäiseksi ilman ystävää. Lopulta kakka löytää elämänsä rakkauden voikukasta. Kertomus on huvittava, etenkin, kun lukija huomaa tuntevansa empatiaa lohdutonta koirankakkaa kohtaan. Lopuksi on mahdotonta olla iloitsematta, kun kakka ja kukka viimein löytävät toisensa.

Teoksen nimi juontuu ”Kirjava koira” -nimisestä tarinasta, jossa koiran turkki elää vuodenaikojen mukaan ja alkaa kukkia keväisin. Tarina alkaa huolestuttavasta tilanteesta, kun Valtteri huomaa koiransa vatsan muuttuneen keltaiseksi. Koira kiikutetaan eläinlääkärille, joka toteaa tilanteen normaaliksi: ”Nyt on syksy. Ruska-aikaan luonto kellastuu ja lakastuu. Sellaista elämä on.” Eläinlääkärin toteamus vaikuttaa niin loogiselta, että sen voisi ottaa jopa todesta, jollei se samalla olisi niin hullunkurinen.

”Pikku paukku” -tarinassa taas selitetään ilmavaivat uusiksi. Päiväkodin lapset käyvät vakavaa keskustelua paukkujen vapauttamisesta kuuhun, sillä Mikko on kuullut, että paukut ovat kosmonautteja. Pieruhuumoria hyödyntävä tarina on vakavasta tyylistään johtuen suorastaan hervoton malliesimerkki Kivirähkin omaperäisestä huumorista.

Teokseen on panostettu maineikkailla tekijöillä. Heli Laaksosen suomennos vaikuttaa hyvin toimivalta, sillä tekstiä ei edes huomaa käännetyksi. Yleiskielelle suomentaminen on tainnut olla Laaksoselle erikoinen tehtävä.

Joel Melasniemen kuvitus on pääosin onnistunutta, vaikka välillä kuvat paljastavat etukäteen seuraavan sivun tapahtumia. Kuvituksen sijaintia olisi voinut harkita uudemman kerran. Parhaimmillaan Melasniemen kuvitus toimii mielikuvituksen tukena.

Tuglas-seura: Kirjahylly: Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia
Nousu: Koiranne alkaa kohta kukkia – Andrus Kivirähk