Misiones

20171127_152345

Miltä näyttää Argentiinan pohjoisosassa, Misionesin maakunnassa? Maa on raudanpunaista ja teistä irtoaa punaista pölyä kengänpohjiin ja auton renkaisiin. Maisemat ovat vehreitä ja kumpuilevia. Sembramäntyjä, erilaisia lehtipuita ja bambuja kasvaa vieri vieressä, niin että metsät näyttävät äärettömiltä. Huomaa olevansa subtrooppisella vyöhykkeellä, kun lämpötilat pysyttelevät korkealla. Yöllä on pidettävä ilmastointi päällä ja päivisin aurinko polttaa päänahan hölmöltä matkailijalta, joka ei ymmärrä suojautua voimakkailta säteiltä.

20171127_114334

Misiones näyttää vanhanaikaiselta. Rakennuskanta vaikuttaa iäkkäältä mutta hyvin hoidetulta. Talot ja kaupat on värjätty rohkeasti pirtein värein. Vanhoja lava-autoja on parkissa maantien varsilla. Autojen lavoilta, suurista hedelmälasteista myydään suoraan valtavan kokoisia vesimeloneja, joita paikalliset kauhovat lusikoilla nestehukkaansa.

20171127_172937

Maakunnan nimi ei johda harhaan, vaan Misionesin historiaan on todella kuulunut erilaisia lähestysseuroja. Erityisesti jesuiitat ovat jättäneet Misionesiin jälkeensä laajan perinnön, mikä näkyy myös paikannimissä. Vierailimme matkan aikana muun muassa San Ignacio ja Apóstoles -nimisissä pikkukaupungeissa. Niin Argentiinan, Brasilian kuin Paraguayn puolella on mahdollista vierailla jesuiitta- ja guarani-yhteisöjen raunioilla, jotka ovat säilyneet 1600–1700-luvuilta nykypäivään yllättävän loisteliaina.

20171129_131058

Misionesin historiaa ja elämää viidakossa on kuvannut kaunokirjallisesti teoksissaan esimerkiksi Horacio Quiroga, joka rakensi talonsa keskelle viidakkoa San Ignacion kaupungin laitamille. Kuvittelimme Rosan kanssa, että pääsisimme todistamaan taiteilijakodin luovaa ja esteettistä ilmapiiriä, mutta kotimuseo olikin kiinni ja pääsimme vain kurkkimaan ikkunoista sisään.

20171128_085004

20171128_090302

Lisäksi selvisi, etteivät rakennuksetkaan olleet alkuperäisiä, vaan elokuvan kuvauksia varten uudelleen rakennutettuja. Pystyimme silti eläytymään paikan nostalgiseen tunnelmaan ja kuvittelemaan Quirogan polkemassa itse rakentamallaan pyörällä kaupunkiin kahville tai kiikkumaan korituolissaan tuijotellen kaukaisuudessa häämöttävää Paraguayn rantaviidakkoa.

20171128_085708

Misiones on tunnettu myös maten viljelystä. Kun kuumana päivänä istuu ikkunat auki mateviljelysten vierestä ajavassa taksissa, voi jopa haistaa sen saman tuoksun, joka nousee tulikuumasta matejuomasta. Jäimme Rosan kanssa miettimään, pystyisikö matea kasvattamaan Suomessa.

20171201_133847
Kuvassa erilaisia vanhoja matenpakkauskoneita

Vierailimme yhdellä Argentiinan tunnetuimmista matetehtaista. Katsoessani viljelyn tehokkuutta ja mateyrtin kuivattamisprosessia sekä sen pakkaamisen täysautomatisointia ylistävää esittelyfilmiä, tulin siihen tulokseen, että jatkossa ostan mateni aina luomuna.

IMG_0918
Kyllä, Argetiina voi näyttää myös tältä.

Aivan Misionesin pohjoisosasta, Puerto Iguazún kaupungista löytyy yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. Iguazún putoukset ovat niin laajat, että ne ulottuvat myös Brasilian puolelle. Valtavat vesimassat vyöryvät alas kohisten rauhoittavasti. Sitä tuli taas huomanneeksi oman pienuutensa.

IMG_0758
Brasilian puoli

Putoukset ovat keskellä sademetsäympäristöä, jossa hyvällä tuurilla voisi törmätä vaikka tapiiriin, puumaan tai jaguaariin. Huono-onnisina saimme vain tyytyä ihastelemaan matkailijoiden eväitä varastelevia punanenäkarhuja eli koateja.

IMG_0818
Opimme, että koatit ovat puolikarhuja.

Misionesin pääkaupungissa Posadasissa on kaksi hyvin samantapaista arkeologista museota, joihin eksyimme lähes vahingossa sadepäivän ajamina. Museoiden työntekijät opastivat meidät perusteellisesti kokoelmiinsa. Tunsin entuudestaan vain alueella nykyäänkin elävän guarani-alkuperäisväestön historiaa, mutta museokäynti opasti myös paljon varhaisempien alkuperäiskansojen tapoihin ja kulttuuriin.

Ehkä parasta museokäynneissä oli huomata työntekijöiden innostus omaan työhönsä ja työnsä arvon tiedostaminen. Toisessa museossa opas jäi jopa tunniksi ylitöihin, koska olimme myöhään liikenteessä ja hän halusi välttämättä kierrättää meidät koko talossa sekä maistattaa museon työpajassa valmistettua, alkuperäiskansan reseptillä valmistettua maapähkinäherkkua. Kotiinviemisiksi saimme vihkosen reseptejä.

IMG_0905

Lue myös Rosan matkakertomus ja ihastele lisää kuvia täältä!

Mainokset

Alexandra Salmela: Antisankari

1131

Alexandra Salmela: Antisankari
Romaani, 445 s.
Teos, 2015

Slovakialaissyntyisen Alexandra Salmelan toinen romaani Antisankari ei tottele totunnaisuuksia. Edeltäjänsä tavoin teos koettelee vastaanottajan ymmärrystä ja hermoja eikä säästele lukijaansa. Romaani on moniääninen sekoitus erilaisia tekstikatkelmia ja kaikkitietävää kerrontaa.

Romaanissa asettuvat vastakkain kaksi täysin vastakohtaista miljöötä, Utopia ja KoroNovo. Utopia on ekoutooppinen propagandavaltio, jossa raha ja omistaminen ovat täysin tuntemattomia käsitteitä. KoroNovo puolestaan edustaa liki dystooppista riistokapitalistista kulutusyhteiskuntaa, jossa ihmiset juhlivat uuden ostoskeskuksen avajaisia kuin Kristuksen syntymää.

Näiden valtioiden välille lähetetään matkalle Utopian oma Odysseus, nimeltään Antti Sankari, camera obscura -menetelmään taantunut lehtikuvaaja. Lapsena orvoksi jäänyt Sankari on perinyt kunniakkaan nimensä urheilta vanhemmiltaan. Hänen mukanaan harharetkillä matkaavat hyllytetty toimittaja L.I.Airiainck sekä tämän nuori maaemonpentu ja planeettamme uskollisin puolustaja Meteora.

KoroNovossa mediaguru Michele Po, toiselta nimeltään Tzal, toivoo suuresti tapaavansa Sankarin, mutta Antti Sankari ei osoittaudu odotusten kaltaiseksi. Hän onnistuu väistelemään kaikkia tapaamisia ja haastatteluja. Antti Sankari paljastuu kyyniseksi ja karskiksi vätykseksi, joka ei tunnu välittävän maailmanmenosta tippaakaan.

Vaikka Antti Sankari on teoksen päähenkilö, hänelle ei niinkään anneta omaa ääntä. Sankari on tarkkailun kohde, jonka menoja seurataan valvontakameroilla ja kellokorteilla. Sankaria voi yrittää ymmärtää vain hänen tekojensa kautta. Sankarin hiljaisuutta lisäävät hänen ajoittaiset katoamisensa. Sankarin mielenmaisemaa kuvataan myös sekaisin lojuvilla revityillä kirjeillä, joiden salaperäinen lähettäjä on yrittänyt tavoittaa Sankarin persoonassa edes pientä yhteyttä tämän nimeen.

Katkelmalliseen kerrontaan sisältyy lisäksi eräänlainen valmiiksi luettu taso. Paikoitellen lauseet ja sanat loppuvat kesken, aivan kuin kerronnassa pyrittäisiin jäljittelemään ajallemme tyypillistä, katkelmallista vilkaisulukutapaa, jossa otsikot luetaan juuri ja juuri loppuun asti, eikä teksteihin paneuduta, ellei jo otsikosta löydy jotain erityisen nasevaa ja huomiota herättävää.

Juuri rakenteensa puolesta teos onkin mielenkiintoinen. Se haastaa totuttuja lukutapoja typografisin keinoin. Esimerkiksi rivien alkuja on sijoiteltu epätavallisiin kohtiin pitkien sisennysten avulla. Fonttikokoa on pienennetty ja taas suurennettu kuvauksen vaatimalla tavalla. Teos sisältää myös otteita Meteoran päiväkirjasta, lyhyitä artikkeleita Utopian propagandalehdestä Faktasta, mytologisia kertomuksia Suuresta Suunnanantajasta eli Utopian entisestä hallitsijasta sekä kerronnan sisään tiputeltuja mainoslauseita, jotka lukija voi kuvitella vilkkumaan eteensä värivaloin ostoskeskuksen ulkoseinästä.

Teoksen yllä hiipii alati kontrolloidun valvontayhteiskunnan haamu. Ihmisiä tarkkaillaan koko ajan. Joku valvoo kiinteästi valvontakameroiden tuottamia näytöksiä ruutujen toisella puolen. Joku tietää koko ajan missä olet ja mitä teet. Kaiken yllä leijuu salaperäinen ja jumalankaltainen Hän, teoksen kaikkitietävä kertoja, jolla tuntuu olevan suora näkyvyys aina ja kaikkialle.

Lopulta selviää, että Utopian ja KoroNovon täysin vastakohtaiset valtiot rakentuvat yhteisen historian varaan. Salmela onnistuu teoksellaan hämmentämään utopian ja dystopian välistä vastakkainasettelua. Raja ekoutooppisen ja ekodystooppisen valtion välillä voi olla vähintäänkin häilyvä. Teos kertoo etenkin moraalista ja ratkaisuista, joita on välttämättä tehtävä. Lieventääkseen omantuntonsa kolkutuksia jotkut kutsuvat niitä kompromisseiksi.

Kritiikki on julkaistu alun perin kirjallisuuslehti Lumoojan numerossa 3-4/2015.

Helsingin Sanomat: Antisankari julistaa irvileukaiset madonluvut ihmiskunnalle
Kiiltomato: Kaksi dystopiaa

 

Gary Snyder: Kilpikonnasaari

978-952-260-256-5

Gary Snyder: Kilpikonnasaari
Runoja, esseitä, 204 s.
Suom. Aki Räsänen
Basam Books, 2014

Aiemmin beatrunoilijana tunnetuksi tulleen Gary Snyderin vasta suomennettu runo- ja esseekokoelma Kilpikonnasaari ilmestyi alunperin jo vuonna 1974. 40 vuotta myöhemmin ilmestynyt suomennos ei silti ole kadottanut ajankohtaisuuttaan.

Kilpikonnasaari on vahvasti ympäristötietoinen teos. Lukijalle se tarjoaa ekosentrisen kuvan Pohjois-Amerikan maanosasta, kilpikonnasaaresta. Runot kuvailevat tarkkaan amerikkalaista luontoa. Magneettisten kielikuvien avulla Snyder houkuttelee lukijansa keskelle preeriaa, valtateiden pientareille, luonnonvarojen polttouuneille sekä aavikkolinnustukseen.

Lukijalle avautuu monipuolinen kuva maanosan asukkaista. Mukana on sekä tuhottuja että tuhoavia lajeja. Teoksen nimellä viitataan suureen kilpikonnaan, joka kilpensä päällä kannattelee koko maailmaa. Pohjois-Amerikan nimitys kilpikonnasaareksi on kuvaavaa. Kuten ”Harakan laulu” -osion alussa tiivistetään: ”Yhdysvalloissa asuu kuusi prosenttia maailman väestöstä; maa kuluttaa kolmanneksen maailmassa vuosittain kulutetusta energiasta” (65).

Teoksessa kuvastuu sekä luonnollisen ympäristön ihailu ja ihmettely että samaan aikaan kaiken tämän katoavaisuuden pelko. Snyder kuvailee luonnon olemassaoloa ikuiseksi mutta samalla hän on huolissaan ympäristön sietokyvyn kestämisestä. Ihmisen hän näkee vieraantuneeksi luonnollisesta ympäristöstään ja tähän vieraantuneisuuteen tulisi ennen kaikkea puuttua.

Ulkona

luonnon

hiljaisuus

sisällä.

voima sisällä.

voima

ulkona.

polku on kaikki ohimenevä – ei

loppua itsessään.

loppu on

armoa, lepoa  –

parantavaa,

ei pelastavaa.

laulamalla

todistaa

todistaa voimasta sisällä.

(Kilpikonnasaari, 28-29)

Sisäisestä voimasta puhuessaan Snyder tarkoittaa yleensä luontoa ihmisen sisällä. Snyderin filosofiaan kuuluu käsitys ihmisen luomasta kulttuurista osana luontoa. Snyderin mukaan esimerkiksi runous on lähtöisin luonnosta ihmisen sisällä ja runouden avulla ihmisellä olisi mahdollisuus tulla takaisin osaksi luontoa. Näin Snyder perustelee ihmisen vastuun toimia luonnon hyväksi, kun hän liittää runoutensa inhimillisyyden osaksi luonnollista ympäristöä.

Snyderin ajatukset selkiytyvät teoksen loppuun kootuissa lyhyissä esseissä ja puheissa, joissa Snyder kertaa omia käsityksiään maailmanmenosta ja nykyihmisen luontosuhteesta. Tekstit ovat suorasukaisia ja hakevat lukijan ymmärrystä. Snyderin kirjoitustyyli säilyy silti omintakeisena, mikä on huomioitu myös käännöksessä.

Tero Tähtisen vuonna 2010 suomentamassa esseekokoelmassa Erämaan opetus (The Practise of the Wild, 1990) on jo käsitelty laajemmin vastaavia aiheita kuin uusimmassakin suomennoksessa. Esseissään Snyderilla on paha tapa paasata ja toistaa itseään.

Snyderin voisi väittää taitavan paremmin runokielen hallinnan. Kokoelman runot toistavat vastaavia aiheita ja teemoja kuin Snyderin aiemmatkin teokset, mutta tässä teoksessa Snyder vaikuttaa viimein löytäneen juurensa kilpikonnasaaren maaperästä. Snyderin käyttämä kieli on sekin luonnollista. Hän kirjoittaa häpeilemättä ja muotoilee sanansa herkkyydellä.

Käännöskin vaikuttaa onnistuneen Snyderin luettavuuden tavoittelussa. Aki Räsänen on löytänyt jouhevia ilmaisuja Snyderin kielikuville ja tehnyt onnistuneita ratkaisuja muotoseikkojen suhteen. Esimerkiksi runo ”No matter, never mind” kääntyy oivaltavasti muotoon ”Aineeton, mieletön”.

Turun Sanomat: Esoteerinen vallankumous säemuodossa

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

99

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Romaani, 266 s.
Teos, 2012

Teemestarin kirja ilmestyi jo muutama vuosi sitten, mutta teos on saanut ansaitsemansa huomion vasta jälkijunassa. Itäranta on rakentanut teoksestaan taitavan dystopian, joka juonivetoisuudestaan huolimatta malttaa myös pysähtyä ja keskittyä yksilön tarinaan.

Teemestarin kirja sijoittuu jonnekin lähitulevaisuuteen, Pohjois-Suomeen, joka vedenpinnan nousun myötä on ainoa Suomesta jäljelle jäänyt alue. Vettä siis kyllä riittää mutta ei juotavaksi asti. Teoksen pääosassa on nuorten selviämistarina saastuneessa maailmassa ja rajoitetussa vedenjakelussa. Päähenkilöinä ovat teemestarit, jotka tuntevat veden syvimmät salaisuudet.

Pääasiallisena sanomana teoksessa korostuu luonnonvarojen merkitys eli kuinka puhtaan veden arvonkin ymmärtää vasta kun siitä on pulaa. Teemestarit esitetään ympäristötietoisina henkilöinä, jotka ymmärtävät luonnonvarojen merkityksen ihmisten elinehtoina, vaikka elävät etuoikeutetusti ja saavat käytettäväkseen enemmän puhdasta vettä kuin muut.

Teemestarin kirja kuvaa yhteiskuntaa mielivaltaisena sotilasvaltana, jossa yksilön mahdollisuudet ovat heikot, demokratiaa ei enää tunneta ja kaikki valta on vedenjakajilla. Kulttuurien rajojen sumentumista ilmentää japanilaisten nimien ja teeseremonian perinteiden yhdistyminen suomalaiseen maisemaan.

Teemestarin kirja on selvästi ympäristötietoinen romaani. Teoksella on tiukka sanoma, mutta sitä ei myydä lukijalle väkisin. Itäranta kunnioittaa taiteen voimaa ympäristön puolestapuhujana, eikä sorru yksinkertaiseen opettavaiseen sävyyn. Itäranta ei vain sano suoraan, vaan kunnioittaa lukijaa ja jättää tarinaan tulkinnanvaraisuutta.

Helsingin Sanomat: Kun vesi ehtyy, kuulumme kuolemalle
Emmi Itärannan viralliset verkkosivut