Aurinkobaletti & TEHDAS Teatteri: Nooat – sillä hän oli herralle mieluinen

62b5b16a637d366d1e01fd561c8fdebd_f532
Kuvassa Anna-Kaisa Kuisma, Laura Sillanpää, Patrick Di Quirico, Jaakko Lilja, Päivi Kujansuu, Elina Raiskinmäki & Mikko Kaikkonen. Kuva: Jussi Virkkumaa.

Aurinkobaletti & TEHDAS Teatteri: Nooat – sillä hän oli herralle mieluinen
Esitykset: 23.3.–28.4.
Ohjaus & koreografia: Merja Pöyhönen & Urmas Poolamets
Nuket: Laura Hallantie & Jenni Rutanen
Lavastus ja puvustus: Laura Hallantie, Jenni Rutanen & Pia Kalenius
Valosuunnittelu: Marko Kallela
Äänisuunnittelu: Konsta Savolainen
Esiintyjät: Anna-Kaisa Kuisma, Jaakko Lilja, Laura Sillanpää, Mikko Kaikkonen, Päivi Kujansuu, Elina Raiskinmäki & Patrick Di Quirico

Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin yhteistuotannossa kaksi toisilleen läheistä taiteenalaa, nukketeatteri ja tanssi, on tuotu yhteen samalle näyttämölle. Nooat – sillä hän oli herralle mieluinen -esityksen ovat yhdessä luoneet nukketeatterin taitaja Merja Pöyhönen sekä tanssija-koreografi Urmas Poolamets.

Nooat kertoo uudelleen Raamatun Vanhan testamentin tarinan suuresta vedenpaisumuksesta ja täyteen ihmisiä ja eläimiä lastatusta arkista. Pohjateksti ei kuitenkaan ole hengellinen, vaan Raamatun kertomusta hyödynnetään kuin myyttistä kertomusta ihmiskunnan syntyajoista.

Esityksen voisi olettaa primitiiviseksi, Darwinin evoluutioteorian ja Raamatun välillä kolhuilevaksi apinasirkukseksi, mutta sivilisaation merkit, kuten vaatetus, ovat läsnä heti alusta alkaen. Vaatteet ovat osa ihmisen identiteettiä, ja niiden muuttuminen ajan myötä rinnastetaan myös historian kulkuun ja ajan etenemiseen.

Kaukana evoluutioteoriasta ei kuitenkaan olla, sillä esitys kohdistaa ajatukset juuri ihmislajin jalostukseen. Millä periaatteella ihmiset ja eläimet valitaan arkkiin pelastettavaksi?

Eikö vedenpaisumuksessa olekin kyse suuresta puhdistuksesta, jonka tarkoituksena on kitkeä kaikki pahuus ja irstaus maan päältä, rakentaa maailmasta parempi paikka asua ja turvata ihmiskunnalle parempi kehityssuunta – vaikkakin epämääräisin keinoin?

Esityksen lavasteissa on käytetty runsaasti muovia. Ikään kuin varoittavana esimerkkinä esitys pyrkii kiinnittämään huomiota myös nykyhetkeen ja merten roskatulviin. Eläimet voivat selvitä vedessä, mutteivät aina vain laajenevien muovimantereiden seassa.

Tanssijat ja nukettajat rakentavat yhdessä huumaavan näyn suureen tuhotulvaan ja siitä selviytymiseen. Valojen ja kuultavien muovimateriaalien yhteisleikki on jännittävästi toteutettu. Koreografian vyöryävä eteneminen ja lempeät hidastukset tuottavat esitykseen rytmin, jota on mielyttävä seurata.

Mallinukkien ja niiden raajojen hyödyntäminen tuo esitykseen irvokasta ilmettä, kun kasvottomat ihmiset seisovat avuttomina rivissä ja odottavat jumalallista pelastusta. Kun luonnonvalinta ei enää toteudu, ne jotka miellyttävät, pärjäävät parhaiten.

Nooat yhdistelee kahden lajin parhaimpia puolia. Tanssin ja nukketeatterin yhteispeli on saumatonta. Esiintyjät tuntuvat ylittävän omat rajansa ja tulevat koko ajan lähemmäksi sekä toisiaan että yleisöä. Tila otetaan haltuun monipuolisesti niin kuin kuuluukin.

Turun Sanomat: Teatteriarvio: Nooat-teoksessa ihmiset, nuket ja erilaiset materiaalit ottavat kantaa ilmastonmuutokseen

Mainokset

Turun ylioppilasteatteri: Odottaessa

godota-odottaessa-tyt-esityskuvia-kuvat-jouni-kuru_9
Kuva: Jouni Kuru

Turun ylioppilasteatteri: Odottaessa
Esitykset: 24.3.–7.4.
Ohjaus: Janne Pikka
Käsikirjoitus: Janne Pikka ja näyttelijät
Puvustus: Noora Happonen
Esiintyjät: Nuppu Ervasti, Elisa Kinnunen, Eeva Mäkinen, Mikko Peltotupa & Ennu Leiwo

Turun ylioppilasteatterin Godota odottaessa muuttui viime metreillä Odottaessa -esitykseksi, Samuel Beckettin kuuluisan näytelmän vastaesitykseksi. Odottaessa ei ole silti vaillinainen tai tynkä, siitä ei puutu mitään. Enemmän kuin taiteellisesti kunnianhimoinen esitys, se on kuitenkin kannanotto ja sellaisena taiten kirjoitettu ja esitetty.

Turun ylioppilasteatteri koki ikävän vastoinkäymisen pari viikkoa sitten, kun agentuuri viime tipassa ehti kieltää näytelmän esittämisen vedoten näytelmäkirjailijan vaatimukseen, ettei näytelmässä saisi esiintyä naisnäyttelijöitä.

Godota odottaessa -esitys meni puihin viikkoa ennen ensi-iltaa. Yle uutisoi tapauksesta otsikolla: ”Kaksi suomalaista teatteria joutui perumaan esityksensä vaihdettuaan miehet naisiin: ’Käsittämätöntä, että tällainen rajoittuneisuus on mahdollista'”.

Tapauksesta nousi kohu, jonka aikana kritiikki kohdistui vuoroin sekä näytelmäkirjailijan ahdasmielisyyttä että agentuurin toimintatapoja ja -periaatteita kohtaan.

Nyt esitettävä Odottaessa on alkuperäisestä esityksestä varioitu palimpsesti, jossa hyvin roisisti hyödynnetään viittauksia sekä alkuperäisen esityksen näytelmätekstiin että esityksen peruuntumisesta aiheutuneeseen kohuun.

Mukana ovat edelleen samat Godota odottaessa -esitystä harjoitelleet näyttelijät. Vladimiriin ja Estragoniin vertautuvat ystävykset Voitto (Nuppu Ervasti) ja Taisto (Elisa Kinnunen) jatkavat odottamista, vaikka tietävät, ettei ketään tai mitään tulekaan. Ei ainakaan niin kauan, kun näyttelijät ovat naisia.

Tragikomediaksi luokiteltava esitys höllentää kohun jäljiltä kireytyneitä suupieliä. Nuppu Ervastin ja Elisa Kinnusen näyttelemä parivaljakko on hulvattoman hyvin rakennettu, ja näyttelijäntyötä on ilahduttava seurata. Komiikka on piikikästä ja osuvaa.

Esitys on kirjoitettu ajatuksella. Siinä ei ole lähdetty vain uhoamaan ja haukkumaan teatterimaailman auktoriteetteja, vaan kritiikki on tarkkaan harkittua ja itse näytelmäntekstiin sidottua.

Koko tapaus on kiinnitetty kuin jatkumoksi Beckettin absurdin teatterin perinteelle. Elämän ja teatterimaailman irrationaalisuus on kudottu yhteen. Absurdi teatteri on yllättänyt ja ylittänyt itsensä.

Turun Sanomat: Teatteriarvio: Ylioppilasteatterin Odottaessa-esitys kerrostuu herkulliseksi ja ajatuksia herättäväksi kokonaisuudeksi
Turun ylioppilaslehti: Arvio: Turun ylioppilasteatterin riemukas raakile

TEHDAS Teatteri: Rauhanneuvottelija

RN-web-3
Kuvassa: Sotaa käyvien maiden edustajat (Outi Sippola & Sirpa Järvenpää), Nelson Mandela (nukke: Maiju Tainio) & rauhanneuvottelija (Alma Rajala). Kuva: Jussi Virkkumaa.

TEHDAS Teatteri: Rauhanneuvottelija
Esitykset: 2.3.–8.4.
Ohjaus: Johanna Latvala
Käsikirjoitus: Johanna Latvala, Veera Lehtola & Outi Sippola
Nuket: Maiju Tainio
Valosuunnittelu & lavastus: Jarkko Forsman
Musiikki ja äänisuunnittelu: Hilla Väyrynen
Esiintyjät: Sirpa Järvenpää, Maria Laitila, Alma Rajala & Outi Sippola

Tragikoominen nukketeatteri tuntuu olevan turkulainen taitolaji. TEHDAS Teatterin ammattitaitoiset tekijät onnistuvat yllättämään tässä lajissa kerta toisensa jälkeen.

Rauhanneuvottelijassa monisyistä ja valitettavan ajankohtaista aihetta, toivoa sodan päättymisestä, on lähestytty ihailtavan uskaliaasti.

Aivan aluksi haluan osoittaa tyytyväisyyteni esityksen tilankäytöstä ja lavastuksen suunnittelusta. Kun astuu TEHDAS Teatterin esitystilaan, sitä ei koskaan ole tunnistaa samaksi kuin edellisellä kerralla. Vaikka lavasteet ovat yksinkertaiset, oivaltava tilankäyttö tehostaa esitystä.

Rauhanneuvottelijassa näyttelijät ja nuket toimivat rinnan. Tällä kertaa nuket ovat esittäviä hahmoja ja tuovat esitykseen dokumentaarisuutta runsaan sitaattien käytön ohessa.

Käsiohjelmaa vilkuilemalla voi huomata, että projektin eteen on tehty valtavasti taustatyötä. Esityksessä on hyödynnetty sekä kirjallisia lähteitä että kyselyhaastatteluilla saatua tietoa.

Rauhanneuvottelija tuo mieleen Turun kaupunginteatterissa viime vuonna pyörineen Suoraa puhetta -esityksen, jossa näyttelijät esittivät kuuluisia ja vähemmän kuuluisia puheita enemmän tai vähemmän dramatisoituina versioina.

Rauhanneuvottelija on Kaupunginteatterin esityksestä ainakin kymmenen harppausta eteenpäin – harkitusti hyödynnetyt sitaatit toimivat esityksen teemallisina kiteyminä.

Rauhanneuvottelijan komiikka on railakasta, mustaa ja kuumottavaa. Siihen yhdistyy esityksen groteski luonne. Likaiset ja irvokkaat ravintolapöytäkohtaukset ja Maiju Tainion karut nuket kiinnittävät sodan maalliset ja kapitalistiset ulottuvuudet yleisön verkkokalvoille.

Rauhanneuvottelija sijoittuu keskelle konfliktia jonnekin päin Lähi-itää. Sisällissota on vaatinut kahdelta sodan osapuolelta sekä mittavia rahallisia tappioita että ihmisuhreja. Sodan päättymisestä neuvottelemaan saapuvat molempien osapuolten edustajat (Sirpa Järvenpää & Outi Sippola).

Puhutaan vuosisatoja jatkuneista rajankäynneistä. Neuvotteluja johtaa ulkopuolinen, puolueeton (ja suomalainen) rauhanneuvottelija (Alma Rajala). Kummallakin osapuolella on omat vaatimuksensa ja ehtonsa tulitauon sopimiseksi ja rauhan saavuttamiseksi.

RN-web-1
Kuvassa: Tarjoilijat (Sirpa Järvenpää, Maria Laitila & Outi Sippola). Kuva: Jussi Virkkumaa.

Esityksen premissinä toistuu lainaus Pekka Haaviston teoksesta Anna mun kaikki kestää. Sovinnon kirja (WSOY, 2011): ”Sovitteluehdotus on aina osapuolille pettymys. Niin sen pitääkin olla”. Puolueettomuus tarkoittaa absoluuttista kompromissia, rauhanneuvottelijan tehtävä ei ole asettua heikomman vaan rauhan puolelle.

Toinen toistuva väite kuuluu, että rauhasta neuvotteleminen on kuin käsikirjoittamista. Vaikka esitystä onkin ryyditetty koomisin elementein, paistaa komiikan läpi se surullinen kaavamaisuus, jolla rauhaa(kin) tehdään.

Rauhanneuvottelijan työ on johtaa keskustelua, jakaa puheenvuoroja kuin repliikkejä ja puristaa neuvottelut rytmillisesti tasaväkisiin osuuksiin, jotka osapuolet pystyvät kumpikin nielemään.

Rauhanneuvottelija toteuttaa tuttua ja hyväksi havaittua kaavaa. Ensimmäinen puoliaika kehittää draaman kaarta vieden tarinaa eteenpäin, kun taas toinen puoliaika rikkoo kaaren systemaattisuuden. Psyyke hajoaa ja kokonaisuus pirstaloituu, kunnes lopuksi palaset taas kootaan yhteen muotopuoleksi mutta ehjää muistuttavaksi, symboliseksi kokonaisuudeksi.

Esityksen ohjannut Johanna Latvala on aiemmin ohjannut TEHDAS Teatteriin Sarah Kanen 4.48 Psykoosi -näytelmän nukketeatteriesityksenä. Latvalan kokemus synkistä aiheista ja ”aiheista, joista ei puhuta” näkyy myös Rauhanneuvottelijassa. Esitys on juuri niin pureva ja kiinni ajan hermoilla kuin kuvitella saattaa.

Turun Sanomat: Teatteriarvio: Tehdas Teatterin Rauhanneuvottelija tarjoaa kiinnostavan lähestymiskulman maailman konflikteihin mutta yrittää haukata liian suuren palan

Kurnuttava Sammakko & TEHDAS Teatteri: Koira nimeltään Kissa

knk_2018
Elina Warstan kuvittama kansikuva kirjasta Koira nimeltään Kissa.

Kurnuttava Sammakko & TEHDAS Teatteri: Koira Nimeltään Kissa
Esitykset: 18.1.–13.5.
Ohjaus: Jukka Kittilä
Käsikirjoitus: Tomi Kontion kirjan pohjalta Antton Kainulainen & Jukka Kittilä
Musiikki: Valtteri Lipasti
Laulujen sanat: Antton Kainulainen
Pukusuunnittelu: Ringa Sirppiniemi
Lavastus: Elena Turja
Valosuunnittelu: Juho Golnick
Esiintyjät: Thomas Dellinger & Maria Hannonen

Kiertävän lastenteatteri Kurnuttavan Sammakon esitys Koira nimeltään Kissa TEHDAS Teatterissa Turussa on juuri sellaista mukaansatempaavan hyvän mielistä lastenteatteria, jossa parasta on seurata lapsiyleisön ja esiintyjien välistä ilolle ja ymmärrykselle pohjautuvaa luottamusta.

Vuonna 2015 julkaistu Tomi Kontion kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Koira nimeltään Kissa -kuvakirja (Teos) on jo varmasti paljon kulutettu iltasatu lapsiperheissä. Tarina kertoo hylätystä koiranpennusta, jonka koiraemo nimeää Kissaksi, jotta tämä oppisi itsenäiseksi kuin kissa.

Koira nimeltään Kissa jää pohtimaan, mikä on ero itsenäisyyden ja yksinäisyyden välillä, sillä hän tuntee lähinnä vain jälkimmäistä, kunnes eräänä päivänä hän päätyy Helsinkiin ja törmää ojassa nukkuvaan pultsariin, josta tulee Kissan uusi ystävä.

Tarinassa parasta on sen yksinkertaisuus. Ei tarvita monimutkaisia juonenkäänteitä. Riittää kun yksinäinen koira löytää ystävän yksinäisestä ihmisestä. Kaikki on hyvin, kunhan sen oivaltaa.

Myös Kurnuttava Sammakko luottaa yksinkertaisuuteen esityksessään. Puvut ja lavastukset ovat yksinkertaisia ja jopa viitteellisiä, mutta enempää ei tarvitakaan. Mikä olisikaan mielikuvituksellisempi yleisö kuin alle kouluikäiset lapset?

Noin 45 minuuttia kestävä esitys on vaatinut alkuperäistarinan laventamista, mutta tarinan tunnelmassa on silti pitäydytty. Kirjan puhki kuluttaneille uudet kohtaukset ja tarttuvat laulut ovat kaivattua virkistystä paikoin kovin syvälliseksi ja melankoliseksikin käyvään kertomukseen. Toisaalta laulut olisivat saattaneet toimia paremmin pitkin kokonaisuutta lyhyemmissä pätkissä, jolloin ne olisivat tauottaneet esitystä tasaisemmin.

Koiraa, siis Kissaa, esittävän Maria Hannosen ja useampaa roolia vetävän Thomas Dellingerin yhteistyö pelaa lavalla saumattomasti ja molemmat ottavat itselleen omannäköisensä tilan. Myös roolien vaihto kesken esityksen on toteutettu ihailtavan läpinäkyvästi.

Antton Kainulaisen ja Jukka Kittilän dramatisoima esitys on kunnianosoitus Kontion ja Warstan alkuperäisteokselle. Oman näkemyksensä kaksikko on tuonut esille erityisesti esityksen äänimaailmassa. Kontion runollinen ja sympaattinen teksti saa Kittilän ohjauksessa kylkeensä häivähdyksen hyväntuulista huumoria ja lämpöä.

Esitystä suositellaan yli 4-vuotiaille.

Teatteri Vertigo: Orlando

orlando-2
Arkkiherttua Harry (Kati Urho) kosii Orlandoa (Hanna Ojala) Kuva: Ville-Matias Roisko

Teatteri Vertigo: Orlando
Esitykset: 24.2.–9.3.2017
Alkuperäisteksti: Virginia Woolf
Ohjaus: Ishwar Maharaj
Käsikirjoitus: Ishwar Maharaj & Eeva Salonius
Koreografiat: Maija Reeta Raumanni
Lavastus: Marie Antikainen
Valot: Jarkko Forsman
Äänisuunnittelu: Arttu Aarnio
Näyttelijät: Hanna Ojala, Asta Rentola, Alisa Salonen, Kati Urho,  Veera Alaverronen, Eija Talo-Oksala

Teatteri Vertigo perustettiin Turusssa vuonna 2008. Teatteri tunnetaan uteliaisuudestaan esitystilojen suhteen. Vertigon esityksiä on nähty aiemmin muun muassa Brinkhallin kartanossa ja Maistraatin istuntosalissa Vanhalla Suurtorilla – sekä nyt Turun VPK-talolla.

Valitettavasti Orlandon tarinaa ei ole täysin onnistuttu tuomaan tähän päivään. Virginia Woolfin alkuperäiskertomukseen Teatteri Vertigon Orlando ei tuo uusia tai yllättäviä oivalluksia, mutta esitys on kaikesta huolimatta rakennettu kauniisti ja elävästi.

Puitteet ovat kohdillaan. VPK-talon vanha juhlasali kristallikruunuineen ja samettiverhoineen luo esitykselle satumaisen miljöön. Esityksen seuraaminen tapahtuu liikkuen rakennuksessa salista toiseen. Onpa osa kohtauksista sijoitettu jopa portaikkoon.

Yleisö jaetaan pienempiin ryhmiin, jotta kaikki mahtuvat seuraamaan kohtauksia pienemmissäkin tiloissa. Katsojat näkevät kohtaukset eri järjestyksessä. Esityksessä korostuu näin poikkeaminen tapahtumien lineaarisesta aikajärjestyksestä.

Orlando edustaa ennen kaikkea elämyksellistä teatteria. Huomaan odottavani innolla aina seuraavaa kohtausta ja mitä seuraavan oven takaa mahtaakaan löytyä. Katsojien innokkuus on huomioitu. ”Älkää avatko suljettuja ovia”, muistutetaan esityksen ohjeistuksissa.

Orlando sopiikin parhaiten elämyksenjanoisille katsojille. Yli kolme tuntia kestävä esitys on tasaisesti rytmitetty ja se etenee suhteellisen luontevasti. Väliaikamusisointi täydentää esitystä. Sen sijaan esityksen lyyrisesti painava replikointi edellyttää myös kärsivällisyyttä ja aktiivista kuuntelemista.

Orlandon tarinaan aiemmin tutustumattomalle käsiohjelmasta voi olla suuri hyöty. Esityksen seuraaminen ilman käsiohjelmassa esitettyä aikajanaa voi tuntua poukkoilevalta. Tämä selittyy Orlandon alkuperäistekstin, Virginia Woolfin romaanin tunnusomaisilla piirteillä.

Virginia Woolfin Orlando ilmestyi Britanniassa vuonna 1928. Orlandossa Woolf kehitteli jo vastaavia ajatuksia naisen mahdollisuuksista kirjailijuuteen kuin seuraavana vuonna ilmestyneessä esseekokoelmassaan Oma huone (A Room of One’s Own). Woolfin johtopäätös oli, että suurimmalle osalle naisista kirjoittaminen oli 1900-luvun alun brittiläisessä luokkayhteiskunnassa niin käytännössä kuin teoriassakin mahdotonta.

Modernistiselle romaanille tyypillisesti Orlandossa juonen ja kerronnan eteneminen ovat toissijaisia suhteessa henkilöhahmojen sisäisen maailman kuvaukseen. Esityksessäkin heijastellaan useimmiten Orlandon päänsisäisiä liikahduksia.

Esityksen nimikkohahmo, Orlando (Hanna Ojala) on runoilija, joka syntyy mieheksi 1400-luvulla, pääsee kuningatar Elisabet I:n (Eija Talo-Oksala) suosioon 1500-luvulla, rakastuu pikkujääkauden aikaan 1600-luvulla venäläiseen Sashaan (Veera Alaverronen) ja pakenee 1700-luvun kynnyksellä Konstantinopoliin, missä hän kokee muodonmuutoksen.

Orlando kokee yllättäen uudestisyntymän ja herää eloon naisena. Hän saa pian huomata, kuinka kapeaksi elämä käy, kun elää naisena patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Orlandon 1500-luvun lopulta saakka tekeillä ollut runoelma Tammipuu julkaistaan vasta 1900-luvun alussa, kun maailma on viimein naiskirjailijoille suopea.

orlando-3
Orlando tapaa sielunkumppaninsa Shelmerdinen (Alisa Salonen) Kuva: Ville-Matias Roisko

Kysymykset sukupuolesta ja -puolettomuudesta ovat vahvasti läsnä Orlandon tarinassa. Orlando haluaa korostaa, ettei hänen kohdallaan ole kyse sukupuolen korjauksesta, vaan tahattomasta muutoksesta.

Esityksessä päädytään käsittelemään biologisen sukupuolen sijaan ennemmin yhteiskunnallista sukupuolta ja koettua sukupuolta, sukupuoli-identiteetin kysymyksiä.

Aika ja ajallisuus taas ovat toinen keskeinen teema, joka sisällön sijaan käy ilmi esityksen rakenteellisista ja näyttämöllisistä elementeistä.

Arttu Aarnio on suunnitellut näytökselle ajallisen äänimaiseman, jolla esitykseen maalataan näkymättömiä ajan kulkua ja kehitystä osoittavia elementtejä.

Ohjaaja Ishwar Maharajin ja suomentaja Eeva Saloniuksen yhdessä käsikirjoittaman esityksen voi nähdä saaneen ulkonäöllisiä vaikutteita Sally Porterin ohjaamasta samannimisestä elokuva-adaptaatiosta vuodelta 1992. Jonkinlaista omaperäisyyttä esitykseltä jäinkin kaipaamaan.

Turun Sanomat: Teatteriarvio: Orlando jää muotonsa vangiksi
Aamuset: Teatteri Vertigo pureutuu päivänpolttavaan klassikkoon

Turun Nuori Teatteri: Peppi Pitkätossu

img_9608_www
Kuva: Mikko Vihervaara. Vas. Herra Tossavainen (Pyry Pöyry), Tommi (Rasmus Hakala), Annikka (Lilli Laurikainen), Peppi Pitkätossu (Hanna Lindqvist), Hevonen (Helka Karhu & Iida Arki)

Turun Nuori Teatteri: Peppi Pitkätossu
Esitykset: 12.2.–29.4.2017.
Ohjaus: Sofia Laurikainen
Alkuperäisteksti: Astrid Lindgren
Dramatisointi: Staffan Götestam
Sirkusopetus ja -ohjaus: Maija Jormakka
Äänisuunnittelu: Juha Antikainen
Valot: Antti Niitemaa
Lavastus: HJ Diamanten
Puvustus: Tytti Mulo
Pääosissa: Hanna Lindqvist, Lilli Laurikainen, Rasmus Hakala, Emilia Sallinen, Jenna Kangasniemi, Jasmin Mehtälä, Roosa Kuosmanen, Heta Karhu, Saana Saapunki, Eemeli Väisänen, Iida Arki, Pyry Pöyry, Helmi Henell, Rasmus Hirvonen

Turun Nuori Teatteri täyttää tänä vuonna 45 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi teatterin keväässä esitetään vanhaa mutta tunnettua ja taattua lastennäytelmää. Peppi Pitkätossu on kaikille varmasti jollain tavalla entuudestaan tuttu.

Ohjaaja Sofia Laurikainen on luottanut alkuperäisyyteen. Esitys pohjautuu ruotsalaisen Staffan Götestamin suosittuun musikaalidramatisointiin. Siihen kuuluu paljon pieniä ja hauskoja musiikki- ja tanssikohtauksia. Myös esityksessä käytetty musiikki sisältää Georg Riedelin, Anders Berglundin ja Jan Johanssonin alkuperäisiä sävellyksiä.

Tekstin suomennos on Liisa Ryömän käsialaa. Esitystä ei ole lähdetty kummemmin nykyaikaistamaan saati kotouttamaan, vaan kieli on säilytetty vanhan kuuloisena. Hienot rouvat saattavat sanoa sanan ruotsia siellä täällä ja Pepin ystävät Tommi (Rasmus Hakala) ja Annikka (Lilli Laurikainen) pukeutuvat kuin 1940-luvun lapset konsanaan.

Astrid Lindgrenin (1907–2002) Peppi oli aikanaan radikaali hahmo lastenkirjallisuudessa. Pepin anarkistisuus on saattanut 2010-luvulle tultaessa laimentua, mutta edelleen tuo punatukkainen saparopää jaksaa riemastuttaa katsojia omapäisyydellään ja vilpittömällä sydämellisyydellään.

Hanna Lindqvist näyttelee Peppi Pitkätossua upean ilmeikkäästi ja persoonallisesti. Jonkinlainen negatiivinen tunne välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä, mikä minulle on alkuperäisestä Pepistä aikoinaan välittynyt, on Lindqvistin ja Laurikaisen käsittelyssä vaihtunut päinvastoin riemukkuudeksi ja hyväsydämisyydeksi.

img_0057_www
Kuva: Mikko Vihervaara. Takana Tommin ja Annikkan äiti (Helmi Henell), edessä rouvat kahvikutsuilla (Sara Fabricius, Jenna Kangasniemi, Emilia Sallinen, Inka Virtanen ja Kaisla Silfver)

Esityksessä meno on hurjaa ja näyttämötila on otettu käyttöön kauttaaltaan. Turun Nuoren Teatterin katsomo on hyvin leveä, mutta onneksi näyttämötilan akustiikka toimii ja lapsinäyttelijöiden suusta lähtee erinomaisesti ääntä.

Katsomon leveys on otettu huomioon levittämällä tapahtumia ympäri näyttämöä. Esimerkiksi sirkuskohtauksessa koko lava muuttuu suureksi sirkusteltaksi. Kohtauksessa on oivallisesti hyödynnetty sirkus- ja trapetsitaiteen osaajia.

Esitys on kaikin puolin värikäs ja monipuolinen. On merirosvoja, varkaita ja poliiseja, huolestuneita sosiaalitanttoja, sirkustemppuja ja matematiikkaa. Ensi-illassa lavasteet ja rekvisiitat pettävät huolestuttavasti alta pariin kertaan, mutta siitä huolimatta esitys jatkuu sujuvasti eteenpäin ja pysyy kuin pysyykin kasassa.

Nuorimmille katsojille esitys on varmasti huima kokemus. Tahattomista naurunpyrskähdyksistä ja väliaplodeista päätellen esitys viihdyttää kaikenikäisiä. Peppi Pitkätossua voisi suositella 4-vuotiaasta ylöspäin.

Turun Sanomat: Teatteriarvio: Värikäs ja energinen Peppi
Kuperkeikkaseikka-blogi: Taitava Peppi loistaa Nuoren Teatterin lavalla

TIP-Fest 2016: Räähkän luku

ra%c2%a4a%c2%a4hka%c2%a4nluku_virkkumaa_4-890x590
Kuva: Jussi Virkkumaa

TIP-Fest 2016: Räähkän luku
Esitykset: 12.11.
Ohjaus: Alma Rajala
Dramaturgia: Pekko Käppi, Alma Rajala & Nadja Räikkä
Musiikki: Pekko Käppi
Valot ja lavastus: Nadja Räikkä
Nukke: Heini Maaranen
Näyttelijät: Pekko Käppi & Alma Rajala

TIP-Fest on nukketeatterijuhla, joka järjestettiin Turussa, Manillan tehtaalla nyt seitsemättä kertaa. Tämän vuoden juhlan teemana oli esineteatteri.

Tapahtuman suojelijan, teatterin ja esittävien taiteiden läänintaiteilijan Kati Andrianovin mukaan esineteatteri mielletään usein nukketeatterin alakäsitteeksi, vaikka tosiasiassahan nukketeatterissa on kyse yhdestä esineteatterin alalajista.

Alma Rajalan, Pekko Käpin ja Nadja Räikän yhdessä dramatisoima Räähkän luku oli yksi festivaalin vierailevista esityksistä. Näytelmä esitettiin TEHDAS Teatterilla. Sen esiintyjinä toimivat Rajala ja Käppi itse.

Räähkän luvun alaotsikko on ”kauhunukkemystikaali” ja esitystä suositellaankin yli 18 vuotiaille. Esitys on varoitusten mukaisesti synkkä kauhutarina, mutta samaan aikaan visuaalisesti ja äänimaailmaltaan kaunis teos. Pääosassa on kaksi elävää henkilöhahmoa, riivatun noitamainen naishahmo (Rajala) ja vimmattu jouhikonsoittaja (Käppi) sekä yksi eloton hahmo, noiduttu nukke.

Esityksen juonenkulku on jätetty tarkoituksellisen epäselväksi, joten kukin katsoja voi itse tulkita näkemänsä ja kuulemansa oman mielensä mukaan. Visuaalisia, esityksen tunnelman kannalta merkityksellisiä elementtejä on runsaasti. Samoin äänimaisemasta voi ammentaa erilaisia sävyjä, jotka heijastelevat tapahtumien vyöryvää kiivautta.

Minusta esitys vaikutti kertovan pakkomielteistä. Naishahmolla on pakkomielle manata eloon kuollut nukke, mutta nukke paljastuukin pahantahtoiseksi. Mieshahmon suhde jouhikkoonsa vaikuttaa sekin ongelmalliselta. Soitin on kuin elävä osa häntä. Mies kuolee, kun soitin riistetään hänen käsistään.

Esitys yhdistelee roisia nukketeatteria ja äänitaidetta. Noiduttu, kuollut nukke on taitavasti tehty – karmivan ilmeikäs ja koskettavalla tavalla synkkä. Nukkea ohjailevan Rajalan koreografiassa kuvastuu hienosti naisen ja nuken erottamaton suhde, jota määritellään henkiinjäämiskamppailun varassa.

Jouhikko ja muut ”esinesoittimet” tuovat esitykseen musiikillisuutta välttelevän kalseankaikuisen äänimaailman. Elektroniset äänet, joilla yleensä on tapana toimia vain taustahälynä, on tuotu esityksen etualalle korostamalla äänilähteen materiaalisuutta. Jouhikon osalta esitys lähentelee esineteatteria, sillä jouhikolla, ei vain äänensä puolesta, vaan myös konkreettisena esineenä on oma itsenäinen roolinsa esityksessä.

Räähkän luku ammentaa muinaisesta kansanperinteestä, ja esitys on omalla mystisellä tavallaan karmivan todentuntuinen. Taitavasti toteutettu lavastus ja esiintyminen tekevät lyhyehköstä 45 minuutin esityksestä vahvasti toteutetun ja runsaan kokemuksen katsojalle.

Esitys on tilattavissa tekijöiltä.

Facebook: Räähkän luku