Kauko Röyhkä: Lapinpoika

lapinpoika

Kauko Röyhkä: Lapinpoika
Romaani, 367 s.
Like, 2016

Kauko Röyhkän viime vuonna ilmestynyt romaani Lapinpoika jatkaa pohjoiseen Suomeen sijoittuvien nuoruuskuvausten sarjaa. Vertailukohteita Lapinpojalle löytyy Röyhkän aiemmasta tuotannosta, jossa vastaavia teoksia ovat muun muassa edeltäjät Miss Farkku-Suomi (2003) ja Poika Mancini (2013).

Lapinpojassa kertomuksen puitteet ja tarinan kulku vastaavat melko lailla aiempia romaaneja. Tällä kertaa Röyhkä ei kuitenkaan juutu vain nuoruuskuvaukseen vaan päästää henkilöhahmonsa ikääntymään ja kasvamaan.

Teoksen nimikkohahmo ja pääasiallinen minäkertoja on Simo, lähes erakkona kasvattienonsa kanssa Lapin perukoilla asuva nuori mies. Simon elämä kohtaa käänteen enon kuoltua. Hän muuttaa Helsinkiin opiskelemaan, perustaa perheen ja jää pääkaupunkiseudulle asumaan loppuiäkseen.

Toinen vielä mullistavampi kokemus on rakastuminen, jonka Simo kokee kuin ensisilmäyksellä. Nuorena Lapin poikana hän kohtaa pienen ja hennon kaunottaren erämaajärven rannalla. Muisto painuu syvälle Simon mieleen, eikä hän pysty unohtamaan Sonjaa, vaikka Simo lopulta naikin tämän parhaan ystävän Minnan.

Lapinpoika kertoo saavuttamattoman rakkauden tavoittelusta. Vaikuttaa siltä, että Simo joutuu uhrautumaan perustaessaan perheen Minnan kanssa, todellisen rakkauden puutteessa.

Simo kasvaa aikuiseksi ja vanhenee romaanin aikana; hän muuttuu paljon muuttaessaan etelään, mutta silti hänessä säilyy pysyvästi jonkinlainen ulkopuolisuuden ja irrallisuuden vaikutelma. Simon tarina ei täyty.

Teoksen alku on Röyhkälle tyypillistä verevää kerrontaa. Kenties kirjailija ei ole täysin omalla alueellaan kertoessaan Simon kypsemmistä vuosista. Kenet Simo valitsee ja mitä hänen sydämensä todella halajaa, ovat kysymyksiä, jotka kirjan loppupuolella alkavat muuttua jo puuduttavan jankkaaviksi. Onneksi lopusta löytyy myös yllättävä käänne, joka hetkeksi siirtää ajatukset muualle.

Lapinpojassa on erotettavissa selvä kontrasti Lapin erämaiden ja pääkaupunkiseudun vilinän välillä. Teoksessa näkyy konkreettisella tasolla, miten etelän herrojen päätökset vaikuttavat pohjoisempaan Suomeen.

Röyhkä on rakentanut teoksessa vuorottelevat etelän ja pohjoisen miljööt ja henkilöhahmot huolella. Pohjoisen maisemien ja kielen kuvauksessa hänessä on samanlaista verta kuin Timo K. Mukassa ja Kalervo Palsassa.

Kritiikki on julkaistu myös Suomi lukee -sivustolla.

Savon Sanomat: Kauko Röyhkä: Lapinpoika
Helsingin Sanomat: Riiausreissu saavuttaa legendaariset mittasuhteet

Paperi T: post-alfa

postalfa

Paperi T: post-alfa
Runoja, 91 s.
Kosmos, 2016

Kuten teoksen kansiliepeessä todetaan, todennäköisesti tämänkaltaisia käsikirjoituksia ilmestyy kustantamojen postiluukuista harva se viikko. Niiden kirjoittaja ei vain aina satu olemaan Paperi T.

post-alfa on monella tapaa itseironinen runokokoelma. Tätä piirrettä korostaa muun muassa se, että teoksen takakannessa epämääräiseksi jäävä kommentoijaääni lähestyy kokoelmaa kriittisesti luetellen sen heikkouksia. Teosta on käytännössä mahdotonta lukea ilman, että se tuottaa heijastumia kirjoittajansa persoonasta.

post-alfa on jo ehtinyt saada valtaisan huomion osakseen, minkä osoittavat sekä sosiaalisen median ilmiöt että teoksen myyntiluvut. post-alfa oli vuoden 2016 myydyin runokokoelma Suomessa.

Teoksen suureen suosioon on vaikuttanut sen ilmestymistä edeltänyt Paperi T:n eli Henri Pulkkisen rap-artistin ura. Paperi T tunnetaan niin Ruger Hauer -kokoonpanosta kuin soololevystään Malarian pelko (2015).

Jo debyyttilevyllään Paperi T sai huomiota erityisesti sanoituksistaan. Levyn tekstit ovat hyvin paljon post-alfan tekstien kaltaisia. Molemmat sisältävät runsaasti intertekstuaalisia viittauksia populaarikulttuuriin:

”puhut pierrot le fousta

ja mä ajattelen et näin helppoon en vielä mene

mutta kun kerrot vihaavasi spielbergiä

saa heroiinia taas apteekeista […]”.

Yleistetysti ajatellen post-alfaa voisi hyvin pitää yhden sukupolven kokemusten representaationa. Kokoelmasta välittyy sekä urbaania estetiikkaa että rappioromantiikkaa, valkoisen miehen nillitystä ja digitaalisen aikakauden murroksen merkkejä.

”muutan ympyrätalon s-marketin pakastealtaaseen

teininä olin hernemaissipaprikaa […]

kalliossa on kuulemma liikaa landeja

haluaisin polttaa kaikki sillat

ja aloittaa pitkästä

kuvittelen somehiljaisuuteni nakertavan sinua […]”.

Kuten teoksen nimikin kertoo, kokoelman yhtenä aihealueena on miehisyys, joka välittyy teoksesta eräänlaisena identiteetin pakoiluna ja väistelynä, puhujan ongelmana asettua omaan minäkuvaansa: ”[…] montakohtan kertaa mun on vielä juostava päin peiliä / ennen kuin se muuttuu portiksi toiseen maailmaan”.

post-alfan tekstit kertovat hetkittäisistä samastumisista ympäröivään maailmaan ja sen ärsykkeisiin, jotka rakentavat puhujan hetkittäistä minäkuvaa, joka on ympäröivän kulttuurin myötä aikaan sidottu.

Namedroppailun avulla puhuja laajentaa persoonaansa haalien imagoonsa palasia sieltä täältä, musiikista, kirjallisuudesta ja elokuvista. Kulttuurin ja taiteen tunteminen on tapa pysyä ajan hermoilla, pysyä kelkassa kärsien jatkuvasta fomosta.

Kokoelma päättyy haastaviin säkeisiin: ”[N]ää on kaikki rakkausrunoja / sä vaan luet niitä väärin”. post-alfan puhuja on uhmakas ja itseriittoinen, valmis kohtamaan lukijansa, ohjailemaan tätä ja haastamaan tämän tulkinnan.

Kokoelman puhujasta välittyy tarve olla oman aikakautensa tirehtööri ja airut. Puhuja toteaa:

”kun hyväksyt ettet tule koskaan kirjoittamaan mitään

 yhtä kaunista kuin daven pieni ja hento ote

 voit lakata stressaamasta ja jatkaa namedroppailua”.

Kokoelman itsetietoisuus on jopa viehättävää, samalla tavalla viehättävää, kuin teoksen valkoinen teksti mustilla sivuilla: kapinallisella tavalla viehättävää.

On vaikeaa olla ajattelematta Paperi T:n rap-lyriikan vaikutusta runojen rytmiin. Parhaimmillaan tekstin rytmi on harkitsevan lakonista ja yksinkertaisen eleganttia:

”makaan samalla matolla jolla me

niin että mun polvet vuoti verta koko kesän

ja mun piti valehdella kaikille

et olin muka kaatunut pyörällä”.

post-alfan tekstit ovat omalla, ajankohtaisella tavallaan kiinnostavaa luettavaa, mutta kovin pitkäkestoista tarkastelua tekstit eivät kestä. Jollain tapaa kokoelman pinnallinen luonne tosin tuntuu vain vahvistavan tekstien teemoja.

Kritiikki on julkaistu myös Suomi lukee -sivustolla.

Helsingin Sanomat: Paperi T:n esikoisrunot ovat havaintoja viivästynyttä teini-ikää potevan kolmekymppisen miehen mielenmaisemasta

 

Emma Cline: Tytöt

9789511289852

Emma Cline: Tytöt
Suom. Kaijamari Sivill
Romaani, 304 s.
Otava, 2016

Emma Cline (s. 1989) on amerikkalainen kirjailija, jonka esikoisromaania Tytöt (The Girls, 2016) pidettiin bestsellerinä jo syntyessään. Teoksen käännösoikeudet on myyty yli 30 maahan ja kirjan pohjalta suunnitellaan elokuvakäsikirjoitusta.

Tytöt sijoittuu kuivaan ja hehkeään Kalifornian kesään. Romaani sommittelee monitahoisen ja kauniin kuvauksen 1960-luvun nuorten vapautuneesta elämästä, jota johdatellaan vähitellen kohti karmivia veritekoja. Tytöt kertoo Charles Mansonin kultista, yhteisöllisestä kommuunista, eräänlaisesta perheestä, joka varoittamatta syyllistyy raakoihin murhiin Kalifornian paahtavan auringon alla.

Vuoden 1969 kesän tapahtumia kuvataan sivustakatsojan, 14-vuotiaan Evien näkökulmasta. Evie on hurmioitunut elämästä ranchilla, jossa nuoret saavat elää vapaasti yhteiskunnan vaatimuksista eristyksissä – vapaana oman egonsa painavuudesta, vapaana oman ruumiinsa häpeästä. Elämä ranchilla on kiusoittelevan houkuttelevaa teini-ikäiselle Evielle, joka haluaisi ”kuulua joukkoon”.

Romaani kertoo kiehtovalla tavalla kultin kehitysvaiheista – uskollisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden syntymisestä. Menneisyyttä kelataan auki Evien reflektoidessa tapahtumia nykyhetkestä käsin. Aluksi Evien kertojaääni on peittelevä ja salaileva mutta lopuksi hän vilpittömästi vuodattaa omat syyllisyyden ja pelon tunteensa:

”Suzanne sai tuomion tuoman vapahduksen, vankilan raamattupiirit ja tv-haastattelut ja kirjekursseina suoritetun tutkinnon. Minä sain sivustakatsojan tukahdutetun tarinan, olin karkulainen vailla rikosta, elin puolittain siinä toivossa ja puolittain siinä pelossa, ettei kukaan koskaan tulisi minua hakemaan.”

Evietä ei koskaan otettu mukaan teloitukseen; hän jäi kultin väkivaltaisuuksien ulkopuolelle. Evien kokema pelko ei ole vain syyllisyyttä sivustakatsomisesta. Hänellä on aavistus siitä, että hän olisi itse kyennyt tappamaan ihmisen, jos hänet vain olisi huolittu mukaan teurastusretkelle. Spekulointi yllyttää nykyhetken Evien kokemaa syyllisyyttä entisestään.

Romaani tuskin auttaa ymmärtämään Kalifornian 1960-luvun tapahtumia kokonaisuudessaan, mutta se hahmottelee kuvaa siitä, miten tapahtumat olisivat voineet kehittyä. Romaanissa annetaan ymmärtää, että kultti syntyy estottomasta rakkaudesta, johon nuoret tytöt huijataan hyväksikäytöllä ja manipuloinnilla. Väkivaltaisuudet taas saavat alkunsa, kun toisilleen uskollisten ihmisten välillä nostatetaan vihaa ulkomaailmaa ja ulkopuolista vihollista kohtaan.

Romaanin vaikuttavuus piilee Clinen tunnistettavassa mutta omaperäisesti sanallistetussa kuvauksessa. Teoksen kieli on rikasta ja myös suomennoksen voi sanoa onnistuneen etenkin siltä osalta. Kaijamari Sivillin käännöksessä välittyy Clinen tapa sanoa asiat arvoituksellisesti mutta ymmärrettävästi samassa lauseessa.

Helsingin Sanomat: Emma Clinen hittiromaani mukailee tarinaa Amerikan kuuluisimmista kulttimurhista – ja on samalla loistava tyttöyden kuvaus

Kritiikki on julkaistu myös Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen oppiaineen ainejärjestön virallisessa julkaisussa, Ekhossa, joulukuussa 2016.

Jo-Jo Teatteri: Sinun kanssasi

sinunkanssasi-kuvat-0013

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jo-Jo Teatteri: Sinun kanssasi
Esitykset 18.9. – 8.10.
Teksti ja ohjaus: Tuulia Lindholm
Valo- ja äänisuunnittelu: Paul Damade
Lavastus: Tuulia Lindholm & Tito Tuononen
Puvustus: Minea Lehtinen
Maskeeraus: Pinja Junninen
Näyttelijät: Anneli Larkia, Maija Nyström, Päivi Sippola, Vilma Laurila, Olga Rantalaiho

Jo-Jo Teatterin esitys Sinun kanssasi ei edusta kovin syvällistä draamaa, eikä sitä sellaisena tulisikaan arvostella. Sinun kanssasi on kaunis esitys, todellinen nostalgiapläjäys, joka saa katsojan kaihoamaan vanhojen hyvien aikojen perään, vaikkei olisi vielä kultaisella 50-luvulla syntynytkään.

Kellohameet liehuvat, on lavatansseja ja kujeilevia katseita. Taustalla soi Olavi Virta ja Laila Kinnunen. Esityksessä on päästy tunnelman ytimeen. Tarinan pääosassa on Hilma, höperöiän saavuttanut mummi, jota näyttelee sympaattinen Anneli Larkia. Näytelmäteksti koostuu pääosin Hilman nuoruuden muisteloista.

sinunkanssasi-kuvat-0010

Hilmasta luodaan kuvaa nykypäivälle tyypillisenä yksinäisenä vanhuksena, jolle jälkeläisillä ei työelämän kiireiden jälkeen jää enää aikaa. Lapsenlapsi Eva (Vilma Laurila) käy kyllä tunnollisesti muistuttamassa mummiaan lääkkeiden syönnistä ja riittävästä levosta, mutta kunnon juttutuokioille ei riitä aikaa. Esityksessä korostetaan, että vanhukset tarvitsisivat ennen kaikkea kuuntelijaa, jotakuta, joka jaksaisi kuunnella tarinoita ”ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin”.

Nuoruuden kuohuviin tunteisiin ja tyrskyävään rakkauteen ei dementiakaan pysty kajoamaan. Muistisairaalle Hilmalle nuoruus on kuin eilinen päivä, johon on autuasta palata, kun nykyelämä tuntuu paikallaan junnaavalta.

Esityksessä on omaperäisesti käytetty hyväksi pantomiimia ja näin tuotu lavalle lisää henkilöhahmoja, mielikuvia ja tapahtumapaikkoja. Esityksen näyttelijäkaarti koostuu vain naisista, mutta henkareiden ja puvuntakkien kekseliäällä hyödyntämisellä lavalle saadaan piipahtamaan useampikin enemmän tai vähemmän herrasmieheltä vaikuttava mieshahmo.

Tanssi- ja musiikkikohtaukset tuovat muuten turhan suurelta ja tyhjältä vaikuttavaan näyttämötilaan täytettä. Tunnelmoinniltaan tiiviit kohtaukset jäävät aluksi hieman vaisuiksi mutta paranevat ja monipuolistuvat loppua kohden. Henkilöhahmoista Päivi Sippolan esittämä Heli loistaa eloisuudellaan yli muiden ja saa parhaiten kontaktin yleisöön.

Sinun kanssasi on viehkeä esitys täynnä punattujen huulten ja hulmuavien helmojen ylistystä. Vaikka sanotaan, että aika kultaa muistot, miksei niihin silti voisi heittäytyä huoletta.