Nadja Sumanen: Rambo

9789511292029

Nadja Sumanen: Rambo
Nuortenromaani, 238 s.
Otava, 2015

Nadja Sumasen nuortenromaani Rambo julkaistiin Otavalta vuonna 2015 nuortenromaanikilpailun voittajana, minkä jälkeen teos voitti vuoden 2015 Finlandia Junior -palkinnon. Samana vuonna romaanin pohjalta valmistui vielä Elina Kilkun dramatisoima ja ohjaama näytelmä, jonka ensi-ilta nähtiin vuoden lopussa Kansallisteatterin Omapohjassa.

Rambo on kaiken huomionsa ansainnut. Kyse on kerrassaan loistavasta (nuorten)romaanista. Teoksen henkilöhahmot ovat nuortenkirjallisuudelle epätyypillisiä ja siksi kiinnostavia. Teos on myös äärimmäisen hyvin kirjoitettu ja onnistuu säilyttämään lukijan mielenkiinnon alusta loppuun.

Romaanissa menestyvät ja silotellut hahmot loistavat poissaolollaan. Jokaiselta hahmolta tuntuu löytyvän jonkin sortin ongelma tai muu elämää varjostava puoli. Henkilöhahmoja kuvataan raikkaan realistisesti. Teoksen nimikkohenkilö Rambo on keskittymishäiriöstä kärsivä yksinhuoltajaäidin poika. Rambon äiti taas on maanis-depressiivinen ja taipuvainen masennukseen. Isäänsä Rambo ei tunne ollenkaan.

Romaani kertoo Rambon elämästä yhden kesän ajalta, jonka voisi sanoa muuttavan hänen elämänsä suunnan. Tuon kesän Rambo viettää äitinsä uuden poikaystävän, Riston, vanhempien mökillä. Rambo, joka on jäänyt nuoruudessaan vähälle huomiolle, löytää Riston vanhemmista itselleen esimerkilliset isovanhemmat. Pidättyväinen ja hiljainen Erkki sekä tomera ja sydämellinen Annikki tuovat lämpöä ja turvaa Rambon aiemmin hajallaan olleeseen elämään.

Vaikka Erkki vaikuttaa jokseenkin traumatisoituneelta rauhanturvaajaveteraanilta ja Annikki taas ei saa öitään nukutuksi ilman lääkkeitä, edustavat he silti Rambolle tasaista ja tavallista elämää, josta hän ei ole äitinsä kanssa eläessään päässyt osalliseksi. Esimerkiksi mökillä ollessaan Rambo saa kerrankin syödäkseen kunnon kotiruokaa, eikä vain pelkkää makaronia ketsupilla, jota hän on itselleen tottunut valmistamaan.

Jokaisella henkilöhahmolla on tarinassa omat heikkoutensa, mutta he kaikki ovat silti tärkeitä ja hyviä ihmisiä. Rambo esittää katsauksen heikko-osaisen nuoren elämään, jonka heikkous ei ole kiinni nuoresta itsestään. Vaikka Rambo kärsii keskittymishäiriöstä ja tekee sen vuoksi usein hulluja asioita, hän on silti viisas ja älykäs 14-vuotias, jonka päässä pyörii suunnitelmia kestävästä energiantuotannosta ja masentuneen äitinsä huolehtimisesta.

Sumasen teksti on huoliteltua, ja se sisältää tunnistettavaa mökkielämän kuvausta, mikä tekee tekstin lukemisesta mielekästä. Rambo teoksen minäkertojana on hyvin sympaattinen hahmo ja hänen asenteensa elämään  on kadehdittavan kypsä. Teos osaa olla samaan aikaan sekä viihdyttävä että koskettava.

Arvostelu on julkaistu myös Suomi lukee -sivustolla.

Helsingin Sanomat: Kun normaalius on vain käsite
Kulttuuricocktail: Finlandia Junior -voittaja Nadja Sumanen: Rambo on rakkaudentunnustus levottomia poikia kohtaan

Patrick Ness: Hirviön kutsu

9789513187644_frontcover_final

Patrick Ness: Hirviön kutsu
Alkuperäisidea Siobhan Dowd
Suom. Kaisa Kattelus
Kuvitus Jim Kay
Nuortenromaani, 215 s.
Tammi, 2016

Tänä syksynä valkokankaillakin nähty Hirviön kutsu perustuu Siobhan Dowdin ideoimaan ja Patrick Nessin toteuttamaan nuortenkirjaan.

Dowd oli palkittu brittiläinen lastenkirjailija, jonka teos jäi kesken kirjailijan ennenaikaisen kuoleman vuoksi. Dowd kuoli syöpään vuonna 2007. Amerikkalaissyntyinen Ness tarttui keskenjääneeseen romaaniaihioon ja toteutti tarinan omalla omaperäisellä tyylillään.

Ilmestyessään vuonna 2011 alkuperäisteos palkittiin Iso-Britannian vanhimmalla lastenkirjallisuuspalkinnolla, jonka ovat aiemmin voittaneet muun muassa C. S. Lewis ja Terry Pratchett.

Hirviön kutsu on eräänlainen kauhutarina, nykyajan Britteihin sijoittuva kertomus, johon sekoittuu yksi kaamea hirviö. Hirviö ilmestyy keskiyön jälkeisillä minuutteilla tapaamaan 13-vuotiasta Conoria. Pihan marjakuusesta henkiin herännyt hirviö tuntuu valvovan Conoria jossain unen ja valveen rajamailla.

Hirviö ei vaikuta uhkaavalta, vaan päinvastoin Conor onnistuu uhkaamaan hirviön auktoriteettiä. Tavalliseksi koulupojaksi kuvatusta Conorista paljastuu vähitellen rajoja koetteleva ja kapinoiva nuori. Vaikka Conor tekisi mitä pahaa, hän saa silti kaiken anteeksi, sillä kaikkihan nyt säälivät kolmetoistavuotiasta poikaa, jonka yksinhuoltajaäiti on jo pitkään sairastanut vakavaa syöpää.

Luentatavasta riippuen hirviön voi joko tulkita fantastiseksi olennoksi tai Conorin mielikuvituksen tuotteeksi. Tärkeintä on kai se, että hirviö saapuu paikalle vain kutsuttaessa eli silloin, kun sen apua tarvitaan kipeimmin.

Teos käsittelee karulla ja riipaisevalla tavalla elämän epäoikeudenmukaisuutta. Conor ei voi ikuisesti vältellä raskasta totuutta, joten hirviö antaa hänelle aikaa valmistautua todellisuuden kohtaamiseen kolmen tarinan verran.

Siinä mielessä teoksen rakenne on lastenkirjoille tyypillinen, että se toistaa jo Tuhannen ja yhden yön tarinoista tuttua kaavaa, tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa tarinaa on mahdotonta pitkittää.

Muun muassa Conorin perusteettomalta vaikuttavan väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi teos tuntuu paikoitellen jopa ahdistavalta. Mitä vaivaantuneemmaksi lukija tuntee itsensä, sitä varmemmin hän kykenee asettumaan Conorin asemaan, kun tämän on sanottava hyvästit äidilleen.

Teoksessa ei ole kyse vain kuoleman hyväksymisestä ja läheisestä ihmisestä luopumisesta vaan siitä, että hyväksyy myös omat tunteensa ja ajatuksensa vaikeiden asioiden äärellä. Kyse on totuuden ja oman itsensä kohtaamisesta, mitä Ness onnistuu kuvaamaan romaanissa äärimmäisen koskettavasti.

Hirviön kutsua voidaan pitää hyvin perinteisenä lastenkirjallisuutena. Matalaksi fantasiaksi luokiteltavat elementit, upotetut tarinat ja opettavaisuus ovat niin perinteisiä aineksia lastenkirjallisuudelle, että Hirviön kutsua tekisi mieli kutsua saduksi. Teoksessa on tunnustettavissa klassikkoainesta.

Vaikka teos käsittelee ikuisuuskysymyksiä, teksti on kuitenkin pyritty ajoittamaan tarkasti nyky-Britanniaan. EastEnders-sarjan katseleminen tv:stä toimii merkkinä Conorin perheen ”tavallisuudesta”.

Arkisen elämän vastapainona toimii muun muassa Jim Kayn satumainen kuvitus. Mustavalkokuvituksessa on leikitelty varjoista esiin raaputetuilla pinnoilla. Musteläiskiltä vaikuttavista kuvista voi tarkalla katseella kaivaa esiin taidokkaita yksityiskohtia, jotka avautuvat pimeästä taso kerrallaan, aivan kuten ihmissilmä toimii totuttautuessaan hämärään.

Tähtivaeltaja-blogi: Kirjat – Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

 

Juuli Niemi: Et kävele yksin

9789510414606_frontcover_final

Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nuortenromaani, 362 s.
WSOY, 2016

Juuli Niemi tunnetaan entuudestaan elokuvakäsikirjoittajana ja runoilijana. Et kävele yksin -nuortenromaanista onkin tunnistettavista sekä draamallisia ja kohtauksenomaisia elementtejä että herkkävireisiä lyyrisiä piirteitä. Niemen lause on kaunis ja hiottu.

Teosta ei ole valmiiksi pureskeltu, vaan se vaatii lukijalta myös rohkeaa tulkintaa. Tulkinnanvaraisuus tuntuu yhä olevan nuortenromaaneille valitettavan tuntematon käsite, mutta Niemi ei missään vaiheessa aliarvioi lukijaansa. Ehkä juuri siksi teoksen tarina onkin niin tavoittava.

Minusta kirja ei voi olla kovin huono, jos sen nimi viittaa Dave Lindholmin kappaleeseen. Daven biisit eivät soi teoksen pääosassa, mutta ne resonoivat koko ajan tarinan taustalla. Kappaleet ikään kuin kokoavat kirjan teemoja yhteen ja ohjailevat tapahtumia.

Teos jakautuu rakenteellisesti erilaisiin lukuihin, jotka vuorottelevat tasaisin väliajoin. Suurin osa teoksesta on tavanomaista kerrontaa, jossa näkökulma on kohdistettu teoksen 15-vuotiaisiin päähenkilöihin joko Adaan tai Egzoniin.

Ennen jokaista fokalisaation vaihdosta lukujen väliin jää eräänlainen kertojan kommentti, noin sivun mittainen evaluaatio edellä kerrotuista tapahtumista. Kertojan kommentissa ääneen pääsee tarinan ulkopuolinen kertoja, sisäistekijä, joka muuten pysyttelee näkymättömissä. Kertojan kommentin lisäksi mukana on vielä kolmannenlaisia ”ylimääräisiä lukuja”, jotka valottavat kirjan tapahtumia toisen näkökulmahenkilön perspektiivistä.

Et kävele yksin on siis todella monitahoinen romaani, jossa lukija tuodaan vuorotellen kahden eri henkilön pään sisälle. Näin korostuu myös kommukoinnin vaikeus ja valheellisuus henkilöhahmojen välillä.

Ada on boheemin yksinhuoltajaäidin ainut tytär, Egzon taas kosovolaisen perheen keskimmäinen lapsi. Ada ja Egzon ovat molemmat olleet toisilleen aiemmin näkymättömiä, kunnes heidän välilleen yllättäen ilmestyy yhdistävä tekijä. Teoksessa on tietenkin kyse rakkaustarinasta ja poikkeuksellisen monimutkaisesta sellaisesta. Adan ja Egzonin välille kasaantuu valheita suhteen alusta alkaen, eikä erehdysten korjaaminen jälkikäteen ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.

Monien nuortenkirjojen tavasta poiketen Adan ja Egzonin tarina ei lähde käyntiin täysillä vaan valuu eteenpäin hiljalleen notkuen. Vähitellen teksti etenee kohti syvempiä konflikteja.

Et kävele yksin on ennen kaikkea kuvaus murroksista. Se kuvaa sitä, kuinka murrokset syntyvät eri tavalla eri ihmisten kohdalla ja miten jotkut käsittelevät murrostilojaan eri tavoin kuin toiset. Murros sisältää kasvua ja kypsymistä. Se on eräänlainen välttämätön paha, josta kukin suoriutuu tavallaan.

Nuorten läpikäymään murrokseen liittyvät olennaisesti myös fyysiset murrosiän tuomat muutokset, mutta niitä ei ole ensisijaisesti teoksessa korostettu. Adan ja Egzonin ruumiillisuutta on kuvattu teoksessa kursailematta ja ilman kiusallista häveliäisyyttä, mutta päärooli on jätetty päänsisäiselle murrostilalle.

Teos tuntuu muistuttavan lukijaansa siitä, että nuorten kokemat ongelmat ovat aina erilaisia mutta aina samanlaisia, eikä kukaan ole niiden kanssa yksin, vaikkei kukaan voikaan ymmärtää toista. Kaikki kuitenkin osaavat kuvitella, miltä tuntuu astua uudenlaiseen arkeen, kun ei voi olla varma siitä, onko saanut itse valita kohtalonsa, tai miltä tuntuu, kun yhtäkkiä maailma onkin liian suuri ja avoinna, eikä enää riitä ”pieni taivas”.

Et kävele yksin on esimerkillinen teos, ei vain nuortenromaanina, vaan romaanina ylipäätään. Minusta on hienoa, että se on kuitenkin kirjoitettu nimenomaan nuorille. Teoksen rakenne palvelee suunnitelmallisesti sisältöä – ja toisinpäin – muodostaen syvästi vaikuttavan kokonaisuuden.

Pettymyksen aiheuttivat ainoastaan teoksen kannet, jotka vaaleanpunaisilla värisävyillään tulevat mitä ilmeisimmin hätistämään kaikki pojat kirjan parista. Se on sääli, sillä kyse on nimenomaan nuortenromaanista, ei tyttöromaanista.

Arvostelu on julkaistu myös Suomi lukee -sivustolla.

Lukufiilis: Et kävele yksin

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

9789515239907

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet
Nuortenromaani, 203 s.
S&S, 2016

Nuortenkirjojen kirjoittaminen ei ole helppo laji. Harri Veistinen suoriutuu haasteesta kuitenkin kiitettävästi. Kotitekoisen poikabändin alkeet on jo ensi sivuilta saakka mukaansatempaava nuortenromaani. Kirjan hahmot ovat yllättävän tunnistettavia omilta yläkouluajoilta. Lukijan on helppo heittäytyä kirjan vietäväksi. Lukija saa todistaa henkilöhahmojen noloimpia kommelluksia, riemuisimpia onnenhetkeä kuin myös syvimpiä suruja.

Kirjan päähahmo ja kertojaääni Rene Kolppanen on isoveljensä neuvoja noudattaen pyrkinyt pysymään mahdollisimman näkymättömänä koko yläkouluikänsä. Kun peruskoulua on jäljellä enää kolme kuukautta, Renen päässä sumenee. On päästävä esille ja tuotava Kiukaisten periferia maailmankartalle! Renen tragikoominen idea on perustaa poikabändi, jonka jäseniksi hän värvää koulun surkeimmat ja näkymättömimmät tyypit, syrjityt ja kiusatut pojat.

Poikabändin tie ensimmäisistä tanssiharjoituksista ensimmäiseen julkiseen esiintymiseen Kiukaisten yläkoulun ystävyyskoulupäivänä on täynnä katastrofaalisia aineksia ja seikkailun tuntua. Lukijan on helppo myötäelää poikien haaveet kuuluisuudesta ja mahalaskut epäonnistumisten seurauksena.

Veistisen kirjoitustyyli on humoristinen. Renen kertojaäänestä hän on luonut sarkastisen ja nokkelan. Kirjan sivuilta löytyy kertojan jälkeensä jättämiä alaviitteitä, joissa hän täsmentää tai selittää tekstissä kerrottua asiaa tai kommentoi omia kerronnallisia ratkaisujaan: “En ole tyytyväinen ensimmäisen luvun lopetukseen. Pitäisi olla enemmän koukkua. Mutta tehän tiedätte jo koukun! Jos otitte luettavaksenne tarinan “Kotitekoisen poikabändin alkeet”, ei tarvitse olla mikään nero, jotta arvaisi, mikä ideani oli.”

Vaikka teos sivuaa koulukiusaamista, mukaan on ujutettu myös toinenkin vakava aihe: läheisen kuolema. Tarina saa kirjan loppupuolella täysin uudenlaisen merkityksen, kun selviää, mistä Renen innostus poikabändin perustamiseen on todella peräisin. Ja tottakai, löytyyhän sieltä motiiveista myös yksi ihastuminen.

Harjavaltalaislähtöisenä oli jännittävää lukea entisen naapurikunnan teinien seikkailuista. Veistinen on todella osannut tavoittaa Kiukaisten käpykylän nuorten ahdingon ja eristäytyneisyyden.

Arvostelu on julkaistu myös Suomi lukee -sivustolla.

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

5586776

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Romaani, 112 s.
Otava, 2016

Siri Kolun nuorille suunnattua Kesän jälkeen kaikki on toisin -romaania voisi toivoa luettavan kouluissa niin sanottuna pakollisena, yleissivistystä kartuttavana oppimateriaalina. Teos kertoo sukupuoltaan korjaavan Peetun tarinan yhden kesän ajalta. Ennen korjausleikkausta Peetu käy isänsä kanssa lentämässä kymmenen kertaa purjelentokoneella. Hyvänlaatuista itsetuntemusta ja varmuutta huokuva Peetu oppii samalla tuntemaan uudestaan vanhempansa.

Peetu on kuvattu teoksessa inhimillisesti hyvin järkeväksi olennoksi, mikä tekee lukijaan vaikutuksen. Peetun osoittama rakkaus tyttöystäväänsä Aamua kohtaan on myös syvällisen vilpitöntä. Peetu on itsetuntemuksen malliesimerkki, ihminen, joka tietää, mitä tahtoo. Ehkä juuri siksi, Peetun on hankala ymmärtää, miksei hänen äitinsä hyväksy täysin Peetun aikomaa sukupuolenkorjausta.

Peetun äiti elää niin sanotusti hallitussa kaaostilassa. Hän on samaan aikaan hysteerinen sekä hillitty. Harkitsemattomat sanat ja ajatukset kuitenkin satuttavat Peetua. Miksi äiti on niin takertunut lapsensa sukupuoleen? Teoksessa herätellään muun muassa kysymystä siitä, millainen on vanhempien suhde lapsensa sukupuoli-identiteettiin ja miten vanhempien tulisi suhtautua sukupuolenkorjaukseen ylipäätään.

Peetu ei ole ainut, jolla tuntuu olevan vaikeuksia äitinsä kanssa. Perhesuhteet rakoilevat muuallakin, sillä samaan aikaan Peetun vanhemmat harkitsevat eroa. Peetun vanhemmat on kuvattu teoksessa täysin vastakohtina toisilleen. Peetun isä on kotioloissa hyvin vaisu ja rauhallinen, mutta ylhäällä ilmalennolla hän avautuu Peetulle suorin sanoin. On vain yksi ehto: mitä lennon aikana on toiselle jaettu, säilyy salaisuutena muille.

Peetun elämänmuutostarina kytkeytyy hänen vanhempiensa kokemaan elämänmuutokseen. Vanhemmat joutuvat irrottautumaan toisistaan elääkseen onnellisina omaa elämäänsä. Yhtä lailla Peetun on irrottauduttava entisestä sukupuolestaan tullakseen oikeaksi, omaksi itsekseen. Luopuminen toisesta ihmisestä tai toisesta sukupuolesta on raskas ja kivulias operaatio, eikä siihen auta muu kuin hyväksyntä.

Kolun nuortenkirja on kaikin puolin hyvin kirjoitettu, viisas ja syvällinenkin teos. Se on ainutlaatuinen kurkistus transsukupuolisen elämään ja vaikeuksiin nyky-yhteiskunnassa. Kaikista ongelmista huolimatta, teoksessa vallitsee rento tunnelma, joka jättää hyvän lukumielen.

Savon Sanomat: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Ibby Finland: Arvio: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin