Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

9789513193805_frontcover_final_medium-183x300

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Suom. Sirke Happonen
Lyhytproosakokoelma, 288 s.
Tammi, 2017

Juuri kun ehdin kuvitella, ettei Tove Janssonilta enää olisi julkaisematta teoksia, ilmestyy uusi suomennosvalikoima. Bulevardi ja muita kirjoituksia sisältää Janssonilta aiemmin suomentamattomia tekstejä. Kokoelmaa voisi yhdellä sanalla kuvailla lyhytproosaksi. Novellien lisäksi teoksesta löytyy myös esseenkaltaisia lyhyitä kirjoitelmia.

Niin sanottuna Muumi-tutkijana eli Tove Janssonin tuotantoon laajasti perehtyneenä tutkijana tunnettu Sirke Happonen vastaa teoksen suomennoksesta ja jälkisanoista. Muumi-teoksia käsittelevän väitöskirjan Vilijonkka ikkunassa (WSOY, 2007) lisäksi Happonen on julkaissut aiemmin Muumioppaan (SKS, 2016) sekä suomentanut Janssonin esikoiskirjan Seikkailu merenpohjassa (WSOY, 2014).

Bulevardi-kokoelman novellit ja esseet ovat peräisin 1930-luvulta alkaen. Kokoelman nimikkoteksti julkaistiin jo vuonna 1934 Janssonin ollessa vasta 20-vuotias. Tekstit etenevät aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan. Tuorein teksti on vuodelta 1995. Tekstejä on aiemmin julkaistu ruotsinkielisissä sanomalehdissä, minkä vuoksi ne ovat jääneet kirjailijan muun tuotannon varjoon.

Kansainvälisyys ja taiteilijuus huokuvat Bulevardin teksteistä. Jansson kirjoittaa muun muassa Pariisista ja Caprista, taideopinnoista ulkomailla sekä lastenkirjailijan työstä. Hän käsittelee novelleissaan ensisijaisesti ihmissuhteita. Eurooppalaiset maisemat langettavat romanttisen varjon novellien ylle. Janssonin ihmistuntemus ja karikatyyrien hallinta ilmenevät jo varhaisissa novelleissa.

Esimerkiksi novellissa ”Laiturielämää” Jansson kuvaa laivan odotusta saaren laiturilla. Novellissa on nokkelasti kuvattu paikallisia asukkaita, jotka väheksyvät saaren kesävieraita. Heidän mielestään vieraiden käytöksestä puuttuu vaadittua hienovaraisuutta ja tahdikkuutta:

”Herrasväen laiturielämä on rehottanut eläväisenä jo kaksi kuukautta. Pelkkä heidän pukeutumisensa on oma lukunsa. Yhtä aikaa primitiivisenä ja hienostuneena, toisaalta tietoisen huolimattomana ja toisaalta harkiten kokoonpantuna se synnyttää sekä hilpeyttä että häpeää.”

Kesävieraat ovat auttamatta tuomittuja paikallisten silmissä. Tekivät he mitä tahansa, on se aina joko väärin tai omituista.

Novellissa ”Parta” puolestaan kerrotaan Ranskaan matkustavasta Kristina Blomqvistista, joka kohtaa kaupungilla parrakkaan maalarinuorukaisen. Miehen parta kiehtoo Kristinaa vielä enemmän kuin tämän muut boheemit piirteet: ”Kristina oli rakastunut. Hän oli rakastunut rakkauteen tai ehkä pikemminkin romantiikkaan, mutta sitä hän ei tiennyt.” Rakkaus ei kestä pitkään. Kun mies ajaa partansa, Kristina alkaa nähdä tämän uusin silmin: ”Täällä on sottaista, hän ajatteli. Ja hänen tupakkalakkinsa näyttää idioottimaiselta. Kristina tunsi olonsa pettyneeksi ja levottomaksi.”

Kun puhun Janssonista hyvänä ihmistuntijana, tarkoitan, että hän osaa teksteissään tuoda ilmi ihmisten inhimillisimmät piirteet. Hänen luomat hahmonsa esitetään lukijalle kaikkine virheineen ja epätäydellisyyksineen. Ihmiset ovat itsekkäitä, erehtyväisiä ja pöyhkeileviä – juuri sellaisia kuin todellisuudessakin. Bulevardi-kokoelmassa Jansson ei kuitenkaan piikittele, hän vain osoittaa ihmisluonteen inhimilliset puolet.

Teoksen lopusta löytyy novellien sijaan hieman tuoreampia esseemuotoisia kirjoituksia. Esimerkiksi tekstissä nimeltä ”Saari” kuvaillaan unelmaa saaresta, saaren omistamista ja siitä huolehtimista. Jansson kuvailee eloa saarella eläväisesti ja koskettavasti: ”Kun on ollut yksin hyvin kauan, alkaa kuunnella eri lailla, tajuaa miten elävää ja arvaamatonta ympärillä on ja pysähtelee koskettamaan kaikenlaista käsittämättömän kaunista.” Janssonilla itsellään oli kokemusta Klovharun karusta saaresta Pellingin edustalla.

”Kavala lastenkirjailija” on yksi teoksen loppupuolen teksteistä. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi kirjoittaa lastenkirjoja. Janssonin johtopäätös tuntuu olevan, että lastenkirjailija kirjoittaa omasta halustaan ja oman lapsellisuutensa tähden. Jansson kuvailee lastenkirjailijan työtä ”huomaamattomaksi todellisuuspaoksi”. Hänen mukaansa lastenkirjailija on aina jossain määrin itsekäs. Hän ikään kuin käyttää lukevaa yleisöä hyväkseen voidakseen purkaa omaa soveltumattomuuttaan aikuisten yhteiskuntaan.

Sirke Happonen taustoittaa jälkisanoissa jokaista tekstiä huolella. Happosen perehtyneisyyttä Janssonin laajaan tuotantoon – niin kirjalliseen kuin kuvalliseen – on innoittavaa seurata. Kontekstointien avulla lukija saa muuten hankalasti avautuvista ja osin salaperäisistäkin teksteistä enemmän irti.

Tekstien ohella kokoelma koostuu runsaasta kuvituksesta. Kuvituksessa on hyödynnetty Tove Janssonin sanoma- ja aikakauslehtiin tekemää alkuperäiskuvitusta. Osa kuvituksista on kuulunut Janssonin omiin, osa muiden kirjailijoiden teksteihin.

Bulevardi ja muita kirjoituksia esittelee Tove Janssonia lehtikirjoitusten ja -kuvitusten laatijana. Janssonista jää lukijalle kuva nuorena lahjakkuutena, joka asteli kuvittajan uralle suoraan äitinsä Signe ”Ham” Hammarsten-Janssonin jalanjäljissä. Kokoelma ei välttämättä sisällä Janssonin kiinnostavimpia tekstejä, mutta se täydentää mukavasti kokonaiskuvaa Janssonin kirjallisesta tuotannosta.

Kritiikki on ilmestynyt myös Suomi lukee -sivustolla.

Patrick Ness: Hirviön kutsu

9789513187644_frontcover_final

Patrick Ness: Hirviön kutsu
Alkuperäisidea Siobhan Dowd
Suom. Kaisa Kattelus
Kuvitus Jim Kay
Nuortenromaani, 215 s.
Tammi, 2016

Tänä syksynä valkokankaillakin nähty Hirviön kutsu perustuu Siobhan Dowdin ideoimaan ja Patrick Nessin toteuttamaan nuortenkirjaan.

Dowd oli palkittu brittiläinen lastenkirjailija, jonka teos jäi kesken kirjailijan ennenaikaisen kuoleman vuoksi. Dowd kuoli syöpään vuonna 2007. Amerikkalaissyntyinen Ness tarttui keskenjääneeseen romaaniaihioon ja toteutti tarinan omalla omaperäisellä tyylillään.

Ilmestyessään vuonna 2011 alkuperäisteos palkittiin Iso-Britannian vanhimmalla lastenkirjallisuuspalkinnolla, jonka ovat aiemmin voittaneet muun muassa C. S. Lewis ja Terry Pratchett.

Hirviön kutsu on eräänlainen kauhutarina, nykyajan Britteihin sijoittuva kertomus, johon sekoittuu yksi kaamea hirviö. Hirviö ilmestyy keskiyön jälkeisillä minuutteilla tapaamaan 13-vuotiasta Conoria. Pihan marjakuusesta henkiin herännyt hirviö tuntuu valvovan Conoria jossain unen ja valveen rajamailla.

Hirviö ei vaikuta uhkaavalta, vaan päinvastoin Conor onnistuu uhkaamaan hirviön auktoriteettiä. Tavalliseksi koulupojaksi kuvatusta Conorista paljastuu vähitellen rajoja koetteleva ja kapinoiva nuori. Vaikka Conor tekisi mitä pahaa, hän saa silti kaiken anteeksi, sillä kaikkihan nyt säälivät kolmetoistavuotiasta poikaa, jonka yksinhuoltajaäiti on jo pitkään sairastanut vakavaa syöpää.

Luentatavasta riippuen hirviön voi joko tulkita fantastiseksi olennoksi tai Conorin mielikuvituksen tuotteeksi. Tärkeintä on kai se, että hirviö saapuu paikalle vain kutsuttaessa eli silloin, kun sen apua tarvitaan kipeimmin.

Teos käsittelee karulla ja riipaisevalla tavalla elämän epäoikeudenmukaisuutta. Conor ei voi ikuisesti vältellä raskasta totuutta, joten hirviö antaa hänelle aikaa valmistautua todellisuuden kohtaamiseen kolmen tarinan verran.

Siinä mielessä teoksen rakenne on lastenkirjoille tyypillinen, että se toistaa jo Tuhannen ja yhden yön tarinoista tuttua kaavaa, tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa tarinaa on mahdotonta pitkittää.

Muun muassa Conorin perusteettomalta vaikuttavan väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi teos tuntuu paikoitellen jopa ahdistavalta. Mitä vaivaantuneemmaksi lukija tuntee itsensä, sitä varmemmin hän kykenee asettumaan Conorin asemaan, kun tämän on sanottava hyvästit äidilleen.

Teoksessa ei ole kyse vain kuoleman hyväksymisestä ja läheisestä ihmisestä luopumisesta vaan siitä, että hyväksyy myös omat tunteensa ja ajatuksensa vaikeiden asioiden äärellä. Kyse on totuuden ja oman itsensä kohtaamisesta, mitä Ness onnistuu kuvaamaan romaanissa äärimmäisen koskettavasti.

Hirviön kutsua voidaan pitää hyvin perinteisenä lastenkirjallisuutena. Matalaksi fantasiaksi luokiteltavat elementit, upotetut tarinat ja opettavaisuus ovat niin perinteisiä aineksia lastenkirjallisuudelle, että Hirviön kutsua tekisi mieli kutsua saduksi. Teoksessa on tunnustettavissa klassikkoainesta.

Vaikka teos käsittelee ikuisuuskysymyksiä, teksti on kuitenkin pyritty ajoittamaan tarkasti nyky-Britanniaan. EastEnders-sarjan katseleminen tv:stä toimii merkkinä Conorin perheen ”tavallisuudesta”.

Arkisen elämän vastapainona toimii muun muassa Jim Kayn satumainen kuvitus. Mustavalkokuvituksessa on leikitelty varjoista esiin raaputetuilla pinnoilla. Musteläiskiltä vaikuttavista kuvista voi tarkalla katseella kaivaa esiin taidokkaita yksityiskohtia, jotka avautuvat pimeästä taso kerrallaan, aivan kuten ihmissilmä toimii totuttautuessaan hämärään.

Tähtivaeltaja-blogi: Kirjat – Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

 

Roald Dahl: Iso kiltti jätti

9789518840346

Roald Dahl: Iso kiltti jätti
Suom. Tuomas Nevanlinna
Kuv. Quentin Blake
Lastenromaani, 231 s.
Art House, 2016

Roald Dahlin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, minkä johdosta Art House -kustantamo on julkaissut joitain Dahlin teoksia uusintapainoksina. Samasta syystä on jo aiemmin kesällä saatu elokuvateattereihin filmatisointi Dahlin lastenromaanista Iso kiltti jätti (The BFG, 1982).

Uusi elokuva ja uusintapainokset kirjoista toimivat hyvänä muistutuksena Dahlin kattavasta tuotannosta, joka ei ole ajan kulumisesta kärsinyt. Iso kiltti jätti hykerryttää edelleen.

Iso kiltti jätti alkaa hirviöhetkestä eli hetkestä ”tiettyyn aikaan keskellä yöllä, jolloin kaikki lapset ja aikuiset ovat syvässä, syvässä unessa ja kaikki mustat otukset tulevat ulos piiloistaan ja saavat tehdä mitä mielivät.”

Aloitustilanne olisi otollinen kaameuksille, mutta hirviöhetken aikaan orpokodin ikkunasta ulos kurkistava Sohvi ei tapaakaan ilkeää petoa vaan kiltin jättiläisen. Isolla kiltillä jätillä eli IKJ:llä on salaisuus, jonka vuoksi ei sovi paljastua ihmisille. Sohvin maailman mullistava seikkailu alkaa, kun IKJ:n on otettava hänet mukaansa jättiläisten maahan ikuisiksi ajoiksi.

Elämä muiden jättiläisten keskuudessa ei ole helppoa Sohvin kaltaiselle ihmisparsalle, kuten IKJ häntä nimittää. Muut jätit nimittäin haukkaavat säälittä ravinnokseen näitä ihmisparsoja.

Vaikka Dahlin kertomus on tuttuun tapaan karu ja ankara, sille ei siltikään malta olla nauramatta. Teoksen hykerryttävä osuus piilee IKJ:n käyttämässä kielessä, joka on hassun nurinkurista ja paikoin hieman alkeellista: ”Tässä laskipotta Jättiläismaassa hyvät syömelöt niin kuin ananas ja persia ei kerta kaikkiaan kasva. Mikään ei kasva paitsi yksi erityisen öklö vihannes. Sen nimi on perskurkkana.”

Jättiläismaassa muutkin asiat ovat hieman nurin kurin. IKJ:n herkkujuoman, Poplimon, kuplat poreilevatkin alaspäin, mikä tietenkin aiheuttaa ennennäkemättömiä poksutuhnuja. Olin katsomassa kirjan elokuvaversiota dubattuna päivänäytöksessä, jossa sali oli tupaten täynnä lapsiperheitä. Voi sitä salissa yltynyttä riemua, kun IKJ päästi elokuvassa ensimmäiset poksutuhnunsa. Dahl todella tietää, mistä lapsille kannattaa kirjoittaa.

Iso kiltti jätti ei kovasti eroa Dahlin muista tunnetuimmista teoksista. Asetelma on samankaltainen kuin esimerkiksi Matildassa ja Jali ja suklaatehdas -kirjassa. Pahikset (tässä jättiläiset) ovat todella iljettäviä ja vastenmielisiä hahmoja, jotka ylittävät ilkeydessään kaikki rajat. Hyvikset (kuten Sohvi ja IKJ) taas ovat surkeita, hieman väärinymmärrettyjä ja syrjittyjä hahmoja, jotka kokevat köyhyyttä, kurjuutta tai väkivaltaa ja elävät raskasta elämää.

Tarinan edetessä asetelma kuitenkin kääntyy aina nurin. Lopulta paha saa palkkansa ja hyvien hahmojen elämä kääntyy parempaan suuntaan. Tarina on tuttu, mutta Dahl vie sen joka kerta kärjistyksillään täysin uudelle tasolle.

Dahl-filmatisoinneista Matilda ja lasten kapina (1996, ohj. Danny DeVito) jatkaa suosikkinani edelleen. Matildassa on tavoitettu Dahlin karu tyyli, eikä sitä ole pyritty pehmittelemään.

Iso kiltti jätti -elokuva (2016, ohj. Steven Spielberg) tuntui hieman laimennetulta versiolta Dahlin tekstistä. Toisaalta alkuperäistarinan muokkaaminen on katsottava elokuvan eduksi. Elokuvaan on ilmestynyt uusia kohtauksia, jotka toimivat uskottavasti suhteessa alkuperäistekstiin ja tarjoavat kirjansa lukeneelle virkistävän lisän tuttuun tarinaan. Lisäksi elokuva oli visuaalisesti huikea, kuten Spielbergilta saattaa olettaa.

Elokuvaversio eroaa muutenkin suomennetusta kirjasta. Tuomas Nevanlinna on hyödyntänyt käännöksessään kotoutustekniikkaa. Kirjan lopussa ei matkata Lontooseen tapaamaan Englannin kuningatarta ja pyytämään apua tämän armeijalta, kuten elokuvassa tapahtuu. Kirjassa IKJ ja Sohvi pyytävät apua Suomen dresipentiltä.

Myös muita kirjan kohtauksia ja yksityiskohtia on paikannettu Suomeen. IKJ esimerkiksi yrittää selittää Sohville, että jättiläisten mukaan ihmisparsat eri puolilla maailmaa maistuvat erilaisilta:

”Ihmisparsat Hampurista maistuu sämpylöiltä”, Jättiläinen jatkoi.

”Tottakai”, Sohvi sanoi. ”He maistuvat hampurilaisilta.”

”Väärin!” huusi jättiläinen ja hakkasi käsillä reisiään. ”Hampurilaiset Hampurista maistuvat sämpylöiltä koska ne maistuu porilaisilta.”

”Miltä Porin asukkaat sitten maistuvat?” Sohvi kysyi.

”Hampurilaisilta”, jättiläinen huusi voitonriemuisena. ”Meheviltä hampurilaisilta”

Nevanlinnan käännös on ällistyttävän hyvin tehty. Tarinan siirtäminen Suomen maaperälle ja Presidentinlinnaan on taatusti ollut vaativa työ.

Käännös ei mene pilalle sittenkään, vaikka kirja sisältää Quentin Blaken alkuperäiskuvituksen. Kuvat myötäilevät tarinaa ja varastavat huomion vain sopivilla hetkillä.

Lukutoukan kulttuuriblogi: Roald Dahl: Iso kiltti jätti
Episodi: Elokuva-arvio: Iso kiltti jätti

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia

Koiranne-alkaa-kohta-kukkia-–-Andrus-Kivirähk-217x350

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia
Suom. Heli Laaksonen
Kuv. Joel Melasniemi
Lastenkertomuksia, 79 s.
Otava, 2016

Virolaisen Andrus Kivirähkin lyhyet lastenkertomukset ovat hauskinta luettavaa hetkeen aikaan. Kokoelman on suomentanut sanamaija Heli Laaksonen ja kuvituksesta vastaa muusikkonakin tunnettu Joel Melasniemi. Teos jakaantuu vuodenaikojen mukaan neljään osaan ja sisältää yhteensä 21 parin sivun mittaista kaskua.

Kivirähkin laji on absurdi komiikka, joka kukkii arkisesta maaperästä ammentaen. Kertomusten hahmot ovat useimmiten (lemmikki)eläimiä ja lapsia, mutta myös kalamiehen kinnas, hirmuinen purukumi ja keväinen koirankakka heräävät henkiin omissa tarinoissaan.

Kertomusten absurdi hauskuus piilee yllättävissä tilanteissa ja hupsuissa hahmoissa. Koiranne alkaa kohta kukkia on kaunis nimi kirjalle, mutta myös suora käännös alkuperäisestä nimestä Kaka ja kevad olisi selventänyt Kivirähkin kertomusten tyyliä.

Kirjan aloittava kertomus ”Kakka ja kevät” kertoo tarinan koirankakasta, joka elää eläin- ja ihmisvilinässä keskellä puistoa mutta tuntee itsensä kovin yksinäiseksi ilman ystävää. Lopulta kakka löytää elämänsä rakkauden voikukasta. Kertomus on huvittava, etenkin, kun lukija huomaa tuntevansa empatiaa lohdutonta koirankakkaa kohtaan. Lopuksi on mahdotonta olla iloitsematta, kun kakka ja kukka viimein löytävät toisensa.

Teoksen nimi juontuu ”Kirjava koira” -nimisestä tarinasta, jossa koiran turkki elää vuodenaikojen mukaan ja alkaa kukkia keväisin. Tarina alkaa huolestuttavasta tilanteesta, kun Valtteri huomaa koiransa vatsan muuttuneen keltaiseksi. Koira kiikutetaan eläinlääkärille, joka toteaa tilanteen normaaliksi: ”Nyt on syksy. Ruska-aikaan luonto kellastuu ja lakastuu. Sellaista elämä on.” Eläinlääkärin toteamus vaikuttaa niin loogiselta, että sen voisi ottaa jopa todesta, jollei se samalla olisi niin hullunkurinen.

”Pikku paukku” -tarinassa taas selitetään ilmavaivat uusiksi. Päiväkodin lapset käyvät vakavaa keskustelua paukkujen vapauttamisesta kuuhun, sillä Mikko on kuullut, että paukut ovat kosmonautteja. Pieruhuumoria hyödyntävä tarina on vakavasta tyylistään johtuen suorastaan hervoton malliesimerkki Kivirähkin omaperäisestä huumorista.

Teokseen on panostettu maineikkailla tekijöillä. Heli Laaksosen suomennos vaikuttaa hyvin toimivalta, sillä tekstiä ei edes huomaa käännetyksi. Yleiskielelle suomentaminen on tainnut olla Laaksoselle erikoinen tehtävä.

Joel Melasniemen kuvitus on pääosin onnistunutta, vaikka välillä kuvat paljastavat etukäteen seuraavan sivun tapahtumia. Kuvituksen sijaintia olisi voinut harkita uudemman kerran. Parhaimmillaan Melasniemen kuvitus toimii mielikuvituksen tukena.

Tuglas-seura: Kirjahylly: Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia
Nousu: Koiranne alkaa kohta kukkia – Andrus Kivirähk