Roberto Bolaño: Puhelinkeskusteluja

Puhelinkeskusteluja

Roberto Bolaño: Puhelinkeskusteluja
Suom. Einari Aaltonen
Novellikokoelma, 232 s.
Sammakko, 2017

Puhelinkeskusteluja (Llamadas telefónicas, 1997) on Roberto Bolañon esikoisnovellikokoelma, joka julkaistiin ennen kulttikirjailijan suosioon syösseitä pääteoksia Kesyttömät etsivät (Sammakko, 2009) ja 2666 (Sammakko, 2015).

Bolaño kuoli vain 50-vuotiaana vuonna 2003, mutta yhä häneltä sekä julkaistaan aiemmin julkaisemattomia teoksia että lähes samaa tahtia suomennetaan aiemmin suomentamattomia tekstejä. Bolañon tuotannossa riittää suomennossavottaa vielä vuosiksi eteenpäin.

Nyt suomeksi julkaistua novellikokoelmaa ei ole vielä käännetty edes englanniksi. Kyse on kirjailijan varhaisimmista teksteistä, joissa päällimmäisenä erottuu Bolañon tyylille ominainen autofiktiivisyys.

Bolañon novelleissa toistuu usein kertojana hänen alter egonsa, Arturo Belano, joka kertoo elämästään ja oudoista kohtaamisistaan espanjalaisten naisten, argentiinalaisten kirjailijoiden ja chileläisten kadunmiesten kanssa.

Kuten Bolañon oma elämä, myös hänen alter egonsa päivät sijoittuvat nuoruudessa Chilen Santiagoon ja varhaisaikuisuudesta eteenpäin Espanjaan, Barcelonan lähistölle.

Autofiktiivisestä vireestä huolimatta kaikki tapaukset ovat selvästi fiktiivisiä. Bolañolla on erityisen taitava tapa muuttaa arkisen elämän sivupolut harhateiksi ja hämäännyttää lukijaa erikoisilla tapauksilla ja salaperäisyyttä hipovilla viittauksilla.

Kokoelman ensimmäinen ”Sensini”-niminen novelli johdattaa lukijan heti kirjallisuusmaailmaan ja kirjailijan hengenpitimikseen tekemän työn siiville. Novelli kertoo kertojan kohtaamisesta argentiinalaisen kirjailijan Luis Antonio Sensinin kanssa Espanjassa.

Kirjailijat alkavat kirjeenvaihtoon osallistuttuaan samaan kirjoituskilpailuun. Sensini neuvoo kollegaansa, kuinka osallistua mahdollisimman moneen kirjoituskilpailuun mahdollisimman vähällä kirjoituspanoksella. Sensinin kuoltua kertoja alkaa tapailla tämän tytärtä, johon hän on Sensinin kautta tutustunut.

Absurdinomaisessa novellissa korostuu kirjailijan työn järjettömyys. Kokeneemman kirjailijan ohjeet nuoremmalle liittyvät lähinnä vippaskonsteihin rahan ansaitsemiseksi.

”Enrique Martín”-niminen novelli puolestaan kertoo espanjalaisesta runoilijasta, johon kertoja kertoo tutustuneensa Barcelonassa. Kertoja silloisen tyttöystävänsä kanssa viettää illallisia runoilijan ja tämän tyttöystävän kanssa. Yhteisillä illallisilla vieraat kertovat työstään Kysymyksiä & Vastauksia -nimisen ufoista ja paranormaaleista ilmiöistä kertovan lehden avustajina. Tähän asti novelli vaikuttaa vielä tavanomaiselta.

Kun runoilija sitten katoaa kertojan ystäväpiiristä ja ilmoittaa itsestään vain salakirjoitukselta vaikuttavin numerosarjoin; ilmestyy yllättäen kertojan oven taakse hermostuneena pyytäen tätä säilyttämään hänen papereitaan ja myöhemmin löydetään hirttäytyneenä työpaikkansa toimistosta, tapahtumat saavat Bolañon tyylille ominaisia salaperäisiä ja dekkarimaisia sävyjä, vaikka lopulta tapaukseen ei liitykään mitään ihmeellistä.

”Runoilija kestää mitä tahansa. Toisin sanoen ihminen kestää mitä tahansa. Se ei kuitenkaan ole totta: ihminen ei oikeastaan kestä paljoakaan. Runoilija sen sijaan voi kestää mitä tahansa. Kasvoimme siinä uskossa. Väite on totta, mutta johtaa tuhoon, hulluuteen ja kuolemaan.”

Bolañolla on tapa osoittaa kirjoitustensa avulla, kuinka jännitettä on mahdollista luoda ilman mitään todellista syytä jännitykseen. Kaikki voidaan saada vaikuttamaan oudolta ja mysteeriseltä, vaikka mistään omituisesta ei olisikaan kyse. Se on kirjailijan tapa selvitä hengissä; sitä kutsutaan fiktioksi.

Bolañon novellien maailma on hyvin yhtenäinen, vaikka osa teksteistä sijoittuukin esimerkiksi Venäjälle ja myös tekstien kertojat vaihtelevat. Kuitenkin kaikki tekstit tavalla tai toisella näyttävät maailman tylyn lakoniset ja ilmeettömät kasvot, joiden puoleen kirjailjoiden, runoilijoiden ja muiden heittiöiden boheemi elämä väistämättä kääntyy.

Puhelinkeskusteluja on osoitus Bolañon tekstien tasalaatuisuudesta. Jo varhaisimmat novellit ovat samaa taattua klassikkoainesta kuin hänen myöhäisemmät romaaninsa. Novellikokoelma osoittaa, että Bolaño kykenee samaan niin tuhannessa sivussa kuin kymmenessäkin. Anekdootinomaisissa novelleissa Bolañon tyyli ilmenee aivan toisenlaisella vaikkakin yhtä vähäeleisellä tavalla kuin romaaneissakin.

Maailmankirjat: Roberto Bolaño: Puhelinkeskusteluja

Mainokset

Mendoza (Argentiina), Santiago & Valparaíso (Chile)

IMG_0988
Mendozassakin kukkivat puut.

Vaikka olen jo kuukauden päivät viettänyt taas Suomen maan kamaralla, mielin silti vielä hetkeksi palata Latinalaisen Amerikan tunnelmiin ja muistella viimeisimpiä reissuja vaihtojakson loppupuolelta.

Vietin vaihdosta suurin piirtein ensimmäiset neljä kuukautta tiiviisti kodin ja yliopiston välillä opiskellen käytännössä tauotta. Elämä alkoi rutinoitua nopeasti ja tavallaan hyvä niin, sillä sain lopulta opinnoistani Santa Fessä irti enemmän kuin olin osannut kuvitella. Kielitaitokin karttui niin paljon, että olin hyvin tyytyväinen saavutukseeni palatessani takaisin Suomeen.

Tiiviin ja paikoin raskaankin opiskelupuserruksen jälkeen kaipasin vaihtelua ja niinpä  yhden kokonaisen kuukauden omistin pelkästään matkustamiselle ja lomailulle, mikä on jo sinänsä saavutus, sillä en muista koska viimeksi olisin yhtämittaisesti lomaillut näin kauan.

Aiemmista reissuista muiden vaihtareiden kanssa Córdobaan ja Rosan kanssa Misionesiin olenkin jo kirjoittanut, mutta ehkä kaikkein vaikuttavin reissu tuli tehtyä aivan yksin. Ennen joulua pakkasin rinkkani ja lähdin bussilla Mendozan kautta kohti Chileä.

Mendozassa suunnitelmani eivät täysin toteutuneet, sillä minua kiinnostaneet museot olivat joko kiinni tai sijaintinsa vuoksi saavuttamattomissa. Myös tapahtumia ja retkiä oli peruttu. Lisäksi sain ensimmäisen päivän kärsiä auringonpistoksesta, joten yksi päivä tuli vietettyä nukkuen hostellissa.

20171213_132831
Mendozan kaupunkimaisemia kehystää lännessä jylhänä kohoava Andien vuoristo.

IMG_0995

IMG_1169
Mendozan ”joki” oli jo joulukuussa kuivanpuoleinen.

Onnistuin kuitenkin osallistumaan kaupunkikierrokselle, jossa opin Mendozan historiasta. Opin esimerkiksi, että kaupunki on rakennettu keskelle autiomaata, minkä vuoksi kaikki kaupungin puut ovat sinne istutettuja. Mendozalaiset ovat myös kovia Buenos Aires -faneja ja ovat sen vuoksi teettäneet koristeelliset lyhtypylväänsä ja puistonpenkkinsä pääkaupungissa.

Mendozalle viini on tärkeä matkailuvaltti, vientituote ja paikallisille suuri työllistäjä. Viinirypäleitä voi hahmottaa myös näissä aiemmin mainituissa puistonpenkeissä koristekuvioina, ja paikallisista jäätelöbaareista voi ostaa punaviininmakuista jäätelöä, aivan kuten Misionesissa myytiin matenmakuista jädeä.

Kuulin eräältä paikalliselta, että valitettavasti viini on myös yksi syy ihmisten väliseen epätasa-arvoon. Viininviljelijöillä on paljon sanavaltaa paikallispolitiikassa, mikä vaikuttaa laajasti esimerkiksi koulutukseen, työllisyyteen ja tuloeroihin.

Mendoza-matkani kohokohta oli päiväreissu Etelä-Amerikan Kordillieerien eli Andien vuoristoon. Tie Andeille kulkee valtavien viiniviljelmien halki, mutta ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi vasta esivuoristoalueella, josta Mendozan juomavesi ohjataan edelleen maakunnan asukkaille. Mendozan juomavesi on siis vuoristosta peräisin olevaa sulanutta  jäätä. Vesi onkin makeampaa ja puhtaamman makuista kuin muualla Argentiinassa.

IMG_1007
Takanani on järvi, josta puhdistetaan Mendozan juomavesi.

IMG_0999

Toinen pysähdyspaikkamme oli Puente del Inca eli Inka-silta, luonnon muovaama silta, joka kulkee kuumien lähteiden yli. Kuumien lähteiden alueella on aikanaan ollut terveyskylpylä. Kylpylää pitänyt hotelli kuitenkin tuhoutui aikoinaan lumivyöryssä, joten kylpyläkin on enää vain raunioina. Silta sijaitsee lähes kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta.

IMG_1010
Puente del Inca
IMG_1011
Vuoristohotellin rauniot

Retken pääkohde oli Aconcagua-vuoren kansallispuisto. Aconcagua on Andien vuoriston ja itseasiassa koko Amerikkojen sekä eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori, jonka huippu kohoaa 6962 metrin korkeuteen. Vuorta edeltävä kansallispuistoalue sijaitsee luonnollisesti huomattavasti matalammalla, noin kolmen kilometrin korkeudessa.

Puistossa on mahdollista tutustua esimerkiksi vuoriston omintakeiseen eläimistöön ja kasvistoon. Vaikka vuoristo vaikuttaa kuivalta ja karulta kasvupaikalta, lähempää katsottuna maasta voi löytää mitä upeampia kukkivia kasveja.  Tällä kertaa sain eläimistön osalta tyytyä vain muutamien lintujen ihasteluun; edes Andeille ominaisia guanakoja ei näkynyt.

20171214_131153
Aconcagua (6962 m) Andien yhä kasvavassa vuoristossa.

IMG_1021

IMG_1024
Normaalisti vuoristoon tulisi varustautua lämpimin vaattein, mutta sattumalta kohdalle osui aurinkoinen päivä, jolloin vuoristossa pärjäsi voimakkaasta tuulesta huolimatta lyhythihaisella.

Mendozasta otin yöbussin Chileen, joten rajanylitys Andeilla tapahtui keskellä yötä. Menomatkalla rajanylitysprosessista selvittiin parissa tunnissa, mutta paluumatkalla rajalla tuli vietettyä yli kolme tuntia, vaikka Chileen matkustaessa matkatavarat syynättiin paljon huolellisemmin. Chileen on kiellettyä viedä esimerkiksi raakoja hedelmiä, joten eväät piti popsia ennen rajanylitystä.

IMG_1037
Santiago toivotti matkailijat tervetulleiksi muistuttamalla vuoden 2017 eniten varastetuista esineistä. Puhelimet johtivat kärjessä täälläkin.

Päiväni Chilen pääkaupungissa koostui pitkälti kävelemisestä paikasta toiseen. Lopulta olin niin kypsynyt huonokuntoisiin kävelykenkiini, että ostin katukauppiaalta piraattilenkkarit, jotta selviäisin Valparaísoon asti.

Aluksi kävelin Bellavistan boheemiin kaupunginosaan, jossa sijaitsee yksi Pablo Nerudan kodeista. La Chasconaksi nimetyn talonsa Neruda rakennutti kolmannelle ja viimeiselle puolisolleen Matilde Urrutialle. Talo on todellinen sokkelo. Vaikka rakennuksen on nimellisesti suunnitellut katalonialainen arkkitehti Germán Rodríguez Arias, rakennus on silti enemmän Nerudan itsensä näköinen.

Neruda kuoli Chilen sotilasvallankaappauksen aikana. Uusimmat tutkimukset ovat todistaneet, ettei hän sittenkään kuollut syövän seurauksena, minkä vuoksi epäillään yhä vahvemmin, että Neruda olisi myrkytetty sairaalassa. Oli miten oli, La Chascona sai osakseen vakavia vaurioita vallankaappauksen aikana. Matilde Urrutia päätti kuitenkin rakennuttaa talon myöhemmin entiselleen.

Myös talon sisustus myötäilee talon alkuperäistä sisustusta, ja täytyy sanoa, että Nerudan maku on ollut samaan aikaan aivan karsea ja ihana, vähän mauton mutta tavallaan tosi mahtava. Huomasin, että myös Neruda on ollut ihastunut italialaisen Piero Fornasettin maalauksiin. Kenties voisi sanoa, että jaamme siis tämän mauttoman maun ihannoinnin.

La Chasconan kotimuseon lisäksi vierailin Santiagon kansallisessa taidemuseossa (Museo Nacional de Bellas Artes) sekä esikolumbiaanisen taiteen museossa (Museo Chileno de Arte Precolombino). Erityisesti suosittelen Santiagon matkailijoita vierailemaan La Chasconan lisäksi esikolumbiaanisen ajan taiteen museossa, jossa Chilen ja koko Latinalaisen Amerikan alueiden alkuperäiskansojen kirjavuus näyttäytyy koko komeudessaan.

IMG_1073
Esikolumbiaanisen ajan taidetta Santiagon museossa

Lisää taide- ja kulttuurielämyksiä Santiagossa tarjosi Alamedan taidekeskus (Centro Arte Alameda), jossa törmäsin poikkitaiteelliseen tatuointi-iltaan. Eksyin tatuointitapahtumaan sattumalta, sillä samassa rakennuksessa toimii myös taide-elokuvia esittävä elokuvateatteri (Cine Arte Alameda).

Alamedan läheisyydessä myydään myös eniten vegaanista katuruokaa. Toisin kuin Argentiinassa, Chilessä täysin kasviperäisen ruokavalion noudattaminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

Matkani päätepiste oli Valparaíson kaupunki Etelä-Amerikan läntisellä rannikolla, Tyynen valtameren rannalla, jonne matkustaa Santiagosta bussilla parissa tunnissa. Matkan aikana ihailin Chilen vehreää luontoa. Viiniviljelykset hallitsivat maisemaa Chilessäkin, mutta ihastuksekseni matkan varrelle mahtui myös luomutiloja.

IMG_1078
Hämmentävän ällöttäviä kakkuja

Valparaísossa olin luonnollisesti valinnut hostellin sellaisesta sijainnista, jota oli mahdoton saavuttaa muuta kuin kävellen ja kiipeämällä rinkka selässä pitkin ikuisesti jatkuvia rappusia. Viisi päivää Valparaísossa tuntuivat jaloissa. Kävelin päivittäin lukuisia kilometrejä ylös alas kaupungin viettävillä teillä ja kujilla. Parhaiten kaupunkiin ja sen kuuluisaan katutaiteeseen tutustuukin yksinkertaisesti kävelemällä ympäriinsä.

20171217_154354
Hostellini maskottikissa oli päässyt myös usean muraalin aiheeksi.

20171216_140732

20171217_124245

IMG_1086
Näin ensimmäistä kertaa elämässäni Tyynen valtameren.

Kävelyretkeni kohdistuivat lisäksi hautausmaalle, satamaan, torille ja taidenäyttelyihin. Valparaíso on boheemi taiteilija- ja käsityöläiskaupunki, jonka jokaiselta aukiolta ja kadunnurkasta voi löytää paikallisten itse valmistamia käsitöitä. Ilokseni löysin myös paljon vegaanisia leivonnaisia sekä luomuavokadoja ja -saksanpähkinöitä edulliseen hintaan. Vähän teki mieli jäädä tähän kaupunkiin asumaan.

20171217_124414
Valparaíson hautausmaat on nimetty mielikuvituksellisesti.
IMG_1091
Funikulaarit helpottavat paikallisten liikkumista epätasaisessa kaupungissa.

IMG_1104

IMG_1122
Tuo vanhaan arvorakennukseen suunniteltu lasinen uudisosa on kuulemma herättänyt paikallisten keskuudessa närää, mutta itse pidin taivaansinisenä loistavaa lasikuutiota tyylikkäänä ratkaisuna.

Yksin matkustaessa on ongelmana se, ettei yksinään tee mieli lähteä iltaisin pimeässä liikenteeseen saati baariin oluelle. Niinpä käytin illat usein muiden hostellivieraiden seurassa istuskeluun ja tutustuin erimaalaisiin ihmisiin ja esimerkiksi mahtavaan kolumbialaiseen musiikkiin.

Iltaohjelmaa tarjosi myös paikallinen kulttuurikeskus, jonka teatterinäytöksiin uskaltauduin kahtena iltana peräkkäin. Erityisen vaikutuksen teki La Mona Ilustren ihmeellisen ihana esitys Juan Salvador Tramoya (2012), jossa yksi näyttelijä luo lähes sanattomasti ja hyvin pienillä tehosteilla maagisen näytöksen. Esityksen ymmärtäminen ei edellytä kielitaitoa, joten se kannattaa käydä katsomassa, mikäli tilaisuus tulee joskus vastaan.

Yksi Valparaíson tunnetuimmista nähtävyyksistä on Nerudan toinen koti La Sebastiana, joka sijaitsee korkealla kaupungin rinteillä. Talon ikkunoista onkin upeat merinäköalat. La Sebastianan arkkitehtuuri on myös pitkälti Nerudan omaa käsialaa. Viisikerroksinen talo kapenee taivasta kohti ja aivan ylimmässä yhden huoneen kattavassa kerroksessa on Nerudan entinen työhuone. Sisustukseltaan talo on La Chasconan kaltainen. Nerudan kolmas talo sijaitsee Isla Negrassa jonkin verran etelämpänä Valparaísosta, mutta sen näkeminen jäi seuraavaan kertaan.

20171220_132339
La Sebastiana

 

Neruda (2016)

nerudajuliste-1

Neruda (Neruda, 2016)
Chile/Argentiina/Ranska/Espanja/USA
107 min, elämäkerta/rikos/draama/historia
Ohjaus: Pablo Larraín
Käsikirjoitus: Guillermo Calderón
Pääosassa: Gael García Bernal, Luis Gnecco & Mercedes Morán

Chileläisen nobelistirunoilijan Pablo Nerudan elämästä voisi kirjoittaa monesta eri näkökulmasta. Pablo Larraínin ohjaamassa ja Guillermo Calderónin käsikirjoittamassa chileläisessä elokuvassa Neruda (2016) keskiöön nousevat etenkin Nerudan poliittinen aktiivisuus, naiset ja taitelijaelämä sekä tietenkin runous – ainakin jossain määrin.

Vaikka Neruda tunnetaan ennen kaikkea runoiljiana, taiteilijan tekstit ja kirjoittaminen ovat vähäisesti läsnä elokuvassa. Sen sijaan korostetaan Nerudan mainetta vaikutusvaltaisena poliittisena runoilijana. Taitelijasta onnistutaan antamaan samaan aikaan kuva boheemina kosmopoliittina ja vakaana vasemmistolaisena poliitikkona.

Elokuva sijoittuu Chileen, 1940- ja 1950-lukujen vaihteeseen, jolloin vallassa ollut presidentti Gabriel González Videla (elokuvassa Alfredo Castro) kielsi Chilen Kommunistisen puolueen. Neruda vastusti jyrkästi González Videlaa, ja kommunistipuolueen jäsenyytensä vuoksi hänkin joutui puolueen mukana painumaan maan alle.

Elokuvassa Neruda (Luis Gnecco) esitetään puolueen maanalaisena äänenä, selkärankana, joka vahvistaa tovereiden keskinäistä luottamusta poliittisen vainon aikana. Kuitenkin samaan aikaan kun Chilen kommunisteja ajetaan vankileireille keskelle aavikkoa, Neruda itse pysyttelee piilossa nauttien vasemmistoeliitin mukavuuksista.

Nerudasta jää ensisijaisesti mieleen kuva itsetietoisena ja vähään tyytymättömänä miehenä, jolle piilottelu tuntuu olevan silkkaa leikkiä. Neruda on surullisen näköinen, muttei kovin vakava mies.

Rikoselokuvaksi luokitellussa filmissä juoni muuntuu nopeasti takaa-ajoksi kissan ja hiiren välillä. Omituisen vaisu viiksiniekka, Chilen tutkivan poliisin johtaja, Oscar Peluchonneau (Gael García Bernal) jahtaa Nerudaa Santiagosta Vaparaíson kautta Andien vuoristoon, jonka yli runoilijan on kuljettava päästäkseen maanpakoon.

Nerudalle on tärkeää olla esillä. Hän käy ulkona ja liikkuu valeasussa läheistensä kielloista piittaamatta ja valittelee piilopaikkaansa, joka on hänestä ”liian hyvä”. Hän on aina poliisia askeleen edellä, ja helpottaakseen Peluchonneaun työtä hän jättää  tälle jälkeensä kaunokirjallisia vihjeitä.

Nerudaa voikin suositella kirjallisuuden ystäville, sillä aiheeltaan, päähenkilöltään ja juonen kehittelyltään se on hyvin kirjallinen elokuva.

dgtx3625

Larraínille todellisuuden ja fiktion rajojen käsittely elämäkerrallisessa elokuvassa vaikuttaa olevan jatkuva teema. Larraínilta nähtiin jo vuoden alussa elokuvateattereissa Jackie (2016), Jacqueline Kennedystä kertova elämäkerrallinen elokuva, joka oli ohjaajaltaan ensikosketus englanninkielisen elokuvan yleisömassoihin.

Myös Neruda on todellisuuden rajoja räikeästi koetteleva elokuva. Calderónin käsikirjoitus muuntuu loppua kohden metafiktiiviseksi pohdinnaksi elämäkerran tarinallisuudesta ja henkilöhahmojen olemassaolosta. Fantastisia piirteitä sisältävä elokuva herättelee itsetietoisesti pohtimaan kerrottujen henkilöhahmojen totuudellisuutta.

Fantastiseksi elementiksi voisi kuvailla elokuvassa käytettyä menetelmää kuvata henkilöhahmojen välistä keskustelua eri paikoissa siten, että henkilöt jatkavat tauotta samaa keskustelua, vaikka heidän sijaintinsa vaihtelee paikasta toiseen. Se luo elokuvaan toisteisuutta ja kiinnittyy vahvasti edellä mainittuun teemaan.

Vastaavasti Nerudaa on hyödynnetty henkilöhahmona myös chileläisessä kaunokirjallisuudessa. Neruda esiintyy esimerkiksi chileläissyntyisen Roberto Bolañon lyhytromaanissa Chileläinen yösoitto (Nocturno de Chile, 2000) sekä Roberto Ampueron rikosromaanissa El caso Neruda (2008), jota ei valitettavasti ole vielä käännetty suomeksi.

Helsingin Sanomat: Pablo Nerudaa vedetään jalustaltaan – esitetään bileporukan keskipisteenä
Episodi: Neruda – arvostelu

Roberto Bolaño: 2666

2666 kansi

Roberto Bolaño: 2666
Romaani, 985 s.
Suom. Einari Aaltonen
Sammakko, 2015

2666 on järkälemäisyydessään oivallinen loppukaneetti Bolañon kirjalliselle uralle ja koko tuotannolle. Chilessä syntynyt Roberto Bolaño kuoli 50-vuotiaana Espanjassa vuonna 2003 ja hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa 2666 ilmestyi alkuperäiskielellä postuumisti vuonna 2004, vain aavistuksen keskeneräisenä.

Teoksen vajaat tuhat sivua kätkevät sisäänsä sokkeloisen kertomuksen Benno von Archimboldi -nimisestä salaperäisestä kirjailijasta. Teos jakautuu viiteen, jo itsessään romaaninpituiseksi luokiteltavaan osaan. Osat voi toki lukea yksittäisinä teoksina mutta lukukokemus on taatusti hedelmällisempi, jos jaksaa kahlata teoksen kerralla loppuun asti.

Osat linkittyvät tiiviisti toisiinsa yhtenevien aiheiden ja motiivien kytköksillä. Teoksen koossapitävä voima on tietysti Archimboldi, jonka profiili ja taustat aukenevat lukijalle vaivihkaa tarinan edetessä. Teoksen ensimmäinen osa on nimetty ”tutkijoiden osaksi”. Teos alkaa kirjallisuudentutkijoista, jotka jahtaavat ihailemaansa kirjailijaa Archimboldia yli Atlantin, Espanjasta Saksan kautta aina Meksikoon asti. Archimboldista siirrytään monenlaisten aasinsiltojen myötä seuraamaan Meksikoa järisyttävää murha-aaltoa.

Seuraavien osioiden tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen Santa Teresan kaupunkiin, joka on esiintynyt tapahtumapaikkana myös Bolañon aiemmin suomennetuissa romaaneissa, kuten Amuletti (2014) ja Kesyttömät etsivät (2009). Santa Teresan esikuvana on väkivaltaisuudestaan tunnettu Meksikon kaupunki Ciudad Juárez. Yksinomaan naisiin kohdistuneen murha-aallon käsittelemiseen on käytetty teoksessa yli 300 sivua. Ilmeisesti Bolaño on katsonut tarpeelliseksi järkyttää lukijaa toistuvilla ruumiinavauspöytäkirjoilla ja kuolinsyyraporteilla.

Teos etenee anekdoottimaisesti rönsyillen. Se kutoo loputonta verkkoa ja haarautuu taukoamatta uusille poluille. Bolaño onnistuu näkökulmien vaihtelulla salaperäistämään tapahtumien kulkua. Salaperäisyyttä korostaa yllättäen myös teoksen melko lakoninen ja yksioikoinen kieli, joka jättää tapahtumiin runsaasti tulkinnanvaraa.

Vasta viimeisessä, Archimboldille omistetussa osiossa kärsivälliselle lukijalle tarjotaan vastauksia. Palaset loksahtavat viimein kohdilleen. Ihmissuhteiden luoma verkosto on huima, mikä taas korostaa teoksen huolellisesti, pala palalta koottua rakennetta. 2666 käyttää hyväkseen valtavan määrän suoria kirjallisuusviittauksia ja tukeutuu aiempaan traditioon rakenteensakin puolesta. Teos myös yhdistelee erilaisia kirjallisuuden lajeja; tyyli ja tunnelma vaihtelevat jännitteisestä dekkarista soljuvaan historialliseen romaaniin. Sama ominaispiirre toistuu Bolañon aiemmissakin romaaneissa, joihin lukijan on suositeltavaa perehtyä ennen viimeisimpään teokseen tarttumista.