Miranda July: Uimakoulu #novellihaaste

23bcf377412e115b8fa5b2101ee7a975

Miranda July: Uimakoulu
Suom. Hilkka Pekkanen
Novelleja, 218 s.
Siltala, 2017

Miranda July (s. 1974) on todellinen monilahjakkuus. Kaunokirjallisuuden lisäksi hän on työskennellyt elokuvien parissa niin käsikirjoittajana kuin ohjaajana ja tehnyt musiikkia sekä performanssitaidetta.

Uimakoulu (No one belongs here more than you, 2007) on toinen Julylta suomennettu teos. Siltalan kustantamana on aiemmin julkaistu romaani Avokämmen (2016). Uimakoulu on novellikokoelma, jonka suomenkieliseksi nimeksi on jostain syystä valikoitunut yhden kokoelmassa esiintyvän novellin nimi.

Kokoelman novellit ovat vaihtelevan pituisia, mutta niitä kaikkia yhdistää omaperäinen absurdi tunnelma ja tavanomaiselta vaikuttava mutta lopulta pakkomielteisen hullunkuriseksi vinksahtava maailma.

Novellien käänteet paljastuvat vähitellen. Teksteissä on hyödynnetty monentyyppisiä kertomuskuvioita. Tekstit eivät toista samaa litaniaa, vaan onnistuvat joka kerta yllättämään omaperäisellä lopputuloksella.

Kokoelman nimikkonovelli on anekdootinkaltainen kertomus nuorukaisesta, joka muuttaa uudelle paikkakunnalle Belvedereen. Raha- ja toveruuspulassaan hän päätyy ohjaamaan uimakoulua. Koska Belvederen seudulla ei ole luonnonvesiä, hänen uudet tuttavansa makaavat lopulta keittiön lattialla pienten vesiastioiden ääressä ja opettelevat uintiliikkeitä kuivaharjoitteluna.

Julyn teksteissä tarina ei sinänsä ole kertomuksen ydin, vaikka hän onnistuukin esittämään sen mielenkiintoisesti. Mielenkiinto kohdistuu enemmän henkilöhahmojen motiiveihin ja vaikutteisiin.

Novelleja yhdistävänä piirteenä korostuu epätoivoisen absurdiksi kurottuva läheisyydenkaipuu.

Aiheiltaan novellit ovat moninaisia, mutta ihmissuhteet, ikävä ja hellyyden kaipuu toistuvat erilaisten tilanteiden taustalla. Teksteissä käsitellään esimerkiksi parisuhteen päättymistä ja entiseen rakastettuun takertumista, seksuaalisuutta ja vallankäyttöä sekä sukulaisuutta ja naapuruutta. Erilaiset läheisyyden muodot käydään läpi liki tyhjentävästi.

Kokoelman kieli on paikoin niin ihasteltavan kuulasta ja tuoretta, että sitä on jäätävä paikoilleen ihmettelemään. Novelleissa on käytetty runsaasti kuvaannollisia ilmaisuja. Kielikuvat toimivat korostaen tekstien absurdiutta ja luovat tunnelmasta unenomaista ja ilmavaa.

Parhaimmillaan novellit tavoittavat jotain niin arkista, että sen havaitseminen tuntuu mullistavalta: ”Ei olisi kovin vaikeaa vastata soittopyyntöihin ja olla aidommin vaatimaton, mutta näiden ystävien osalta se on myöhäistä. Eivät he kuitenkaan huomaisi, etten enää ole ikävystyttävä.”

Julyn novellit vaikuttavat lukijaan hienovaraisesti. Tekstien viisaisiin ja oivaltaviin lauseisiin on helppo takertua ja juuttua pieniin vivahteisiin, joihin latautuu suuri merkitys.

Kritiikki on ilmestynyt myös Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen oppiaineen ainejärjestön virallisessa julkaisussa, Ekhossa, toukokuussa 2017.

Osallistun tällä postauksella myös Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen. Novelleja kertyi yhteensä 16 kappaletta.

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia

Koiranne-alkaa-kohta-kukkia-–-Andrus-Kivirähk-217x350

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia
Suom. Heli Laaksonen
Kuv. Joel Melasniemi
Lastenkertomuksia, 79 s.
Otava, 2016

Virolaisen Andrus Kivirähkin lyhyet lastenkertomukset ovat hauskinta luettavaa hetkeen aikaan. Kokoelman on suomentanut sanamaija Heli Laaksonen ja kuvituksesta vastaa muusikkonakin tunnettu Joel Melasniemi. Teos jakaantuu vuodenaikojen mukaan neljään osaan ja sisältää yhteensä 21 parin sivun mittaista kaskua.

Kivirähkin laji on absurdi komiikka, joka kukkii arkisesta maaperästä ammentaen. Kertomusten hahmot ovat useimmiten (lemmikki)eläimiä ja lapsia, mutta myös kalamiehen kinnas, hirmuinen purukumi ja keväinen koirankakka heräävät henkiin omissa tarinoissaan.

Kertomusten absurdi hauskuus piilee yllättävissä tilanteissa ja hupsuissa hahmoissa. Koiranne alkaa kohta kukkia on kaunis nimi kirjalle, mutta myös suora käännös alkuperäisestä nimestä Kaka ja kevad olisi selventänyt Kivirähkin kertomusten tyyliä.

Kirjan aloittava kertomus ”Kakka ja kevät” kertoo tarinan koirankakasta, joka elää eläin- ja ihmisvilinässä keskellä puistoa mutta tuntee itsensä kovin yksinäiseksi ilman ystävää. Lopulta kakka löytää elämänsä rakkauden voikukasta. Kertomus on huvittava, etenkin, kun lukija huomaa tuntevansa empatiaa lohdutonta koirankakkaa kohtaan. Lopuksi on mahdotonta olla iloitsematta, kun kakka ja kukka viimein löytävät toisensa.

Teoksen nimi juontuu ”Kirjava koira” -nimisestä tarinasta, jossa koiran turkki elää vuodenaikojen mukaan ja alkaa kukkia keväisin. Tarina alkaa huolestuttavasta tilanteesta, kun Valtteri huomaa koiransa vatsan muuttuneen keltaiseksi. Koira kiikutetaan eläinlääkärille, joka toteaa tilanteen normaaliksi: ”Nyt on syksy. Ruska-aikaan luonto kellastuu ja lakastuu. Sellaista elämä on.” Eläinlääkärin toteamus vaikuttaa niin loogiselta, että sen voisi ottaa jopa todesta, jollei se samalla olisi niin hullunkurinen.

”Pikku paukku” -tarinassa taas selitetään ilmavaivat uusiksi. Päiväkodin lapset käyvät vakavaa keskustelua paukkujen vapauttamisesta kuuhun, sillä Mikko on kuullut, että paukut ovat kosmonautteja. Pieruhuumoria hyödyntävä tarina on vakavasta tyylistään johtuen suorastaan hervoton malliesimerkki Kivirähkin omaperäisestä huumorista.

Teokseen on panostettu maineikkailla tekijöillä. Heli Laaksosen suomennos vaikuttaa hyvin toimivalta, sillä tekstiä ei edes huomaa käännetyksi. Yleiskielelle suomentaminen on tainnut olla Laaksoselle erikoinen tehtävä.

Joel Melasniemen kuvitus on pääosin onnistunutta, vaikka välillä kuvat paljastavat etukäteen seuraavan sivun tapahtumia. Kuvituksen sijaintia olisi voinut harkita uudemman kerran. Parhaimmillaan Melasniemen kuvitus toimii mielikuvituksen tukena.

Tuglas-seura: Kirjahylly: Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia
Nousu: Koiranne alkaa kohta kukkia – Andrus Kivirähk

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus

1053

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus
Novelleja, 166 s.
Teos, 2015

Anu Kaajan kirjoitustyyli on virkistävän omaperäistä ja lyhyet tarinat nappaavat mukaansa hellittämättä otettaan. Kokoelma on laadittu 27 lyhyestä kertomuksesta. Novelleja yhdistäviä aiheita ovat muun muassa muodonmuutokset, seksi ja väkivalta. Herttaisen vaaleanpunaiset kannet saattavat johtaa harhaan, kokoelman tekstit ovat paikoin hyvinkin rankkoja.

Kokoelmaa yhtenäistävä tekijä on myös kertomusten absurdius ja kielellinen omaperäisyys. Novelleja voisi varovasti luonnehtia kafkamaisiksi, mutta Kaajan novellit ovat persoonallisuudessaan niin omaperäisiä, ettei luonnehdinta tekisi novelleille oikeutta.

Kafkamaisuus ilmenee lähinnä henkilöhahmojen suhtaumisessa absurdeihin tilanteisiin. Monissa kertomuksissa henkilöhahmoja koetellaan tavalla tai toisella ja hahmojen suhtautuminen mielettömiin koettelemuksiin on usein sopeutuvaa ja sulautuvaista.

Esimerkiksi ”Leipomo”-nimisessä novellissa naishenkilö hyväksyy kokemansa seksuaalisen väkivallan ja sopeutuu elämään sen kanssa. Seksuaalisista päällekäymisistä tulee osa naisen arkipäivää. Kertomuksen absurdiutta lisää se, että naisen päällekarkaajat ovat ranskalaisia patonkeja.

Kaajan novellit ovat hullun hulvattomia ja samalla suorastaan groteskeja kertomuksia. Novellien huumoria ei voi kuvata vain mustaksi huumoriksi, se pikemminkin tasapainoilee jossakin hämärän rajamailla.

Yhtä lailla novellien genremäärittely on hankalaa. Kokoelma ei kokonaisuutena asetu minkään tietyn lajin kriteereihin. Yksittäisistä novelleista voidaan tietysti erottaa joitain esimerkiksi spekulatiiviselle fiktiolle ominaisia fantastisia tai maagisia piirteitä. Novelleissa käsitellään muun muassa muodonmuutoksia ja aikamatkustusta, jotka sopivat edellä mainitun genren tyypilliseen aihepiiriin.

Myös novellien henkilöhahmot pakenevat määrittelyjä. Usean henkilöhahmon sukupuoli jätetään mainitsematta tai se jää muuten hämäräksi. Sukupuolella ei nähtävästi ole monestikaan väliä tapahtumien toteutumisen suhteen, tai sitten juuri sukupuolettomuudella on merkityksensä tilanteiden kannalta.

Muodonmuutosmotiivi toistuu muunneltuna useassa kertomuksessa. Muodonmuutoksissa ihmisen ja eläimen välinen raja hämärtyy. Mukana on myös satuolentoja, kuten tonttuja. Henkilögalleria on värikäs ja yllättävä.

Kaajan novelleista käyttäisin oikein mielelläni nimitystä sanataide. Kokoelman kattava kielellinen omaperäisyys ja leikittely ovat ehdottomasti kirjoittajan parasta antia. Erikoiset sanayhdistelmät ja nokkela assosiointi sanojen äänteellisyyden ja kieliasun välillä tuottavat omintakeista tekstiä, jonka lukeminen on silkkaa nautintoa. Kekseliäisyyttä ei voi kuin ihailla. Esimerkillisesti tämä ilmenee lyhyessä verhotangoista kertovassa ”Verho”-novellissa:

Naisen takintaskussa päät kilisivät itkun tahtiin kun hän sanoi:
Nyt riitti.
Riitti, riitti, rituaali, alttarikangas (kuin verho), sanoo ensimmäinen jäniksenpää. Ja toinen: vaan riitittä lähti hän käpälämäkeen. Ja hermostuksissaan se nakertaa naisen vuorikankaiseen taskuun reiän, kunnes ensimmäinen käskee: nyt riitti, älä nakerra, sillä irtopäidenkin harteilla lepää vastuu: pudota ei saa. Vielä odottaa metallinen selkärankavartalo, verhohunnut, kun meistä tehdään yksi. Ja jäniksenpäät, kun verhotanko tunkeutuu takaraivoon, ja ruuvit päähän, huutavat: mindfuck, fuck, fuck, ja fuck.

Lukuisat seksin ja väkivallan kuvaukset eivät päästä lukijaa helpolla. Teoksen absurdius ja satumaisuus ovat onneksi sen verran etäännyttäviä elementtejä, ettei kokoelman lukeminen sentään aiheuta pahoja inhoreaktioita. Lukukokemus pikemminkin herättää ajatuksia ja mahdollisesti laajentaa lukijan käsityksiä erilaisista kokemusmaailmoista. Novellit tuovat väkivallan ja seksin kuvaukseen paljon kaivattua uudenlaista ja ennakkoluulotonta otetta.

Muodonmuuttoilmoitus on kokoelma, josta ei tee mieli tehdä liikaa paljastuksia. Jokaisen on itse koettava kertomusten hämärä hauskuuttavuus ja kielen kietouttavat koukerot.

Helsingin Sanomat: Anu Kaaja kirjoittaa hykerryttävän omaperäisiä tarinoita
Turun Sanomat: Outojen olioiden performansseja