Karina Sainz Borgo: Kolmas maa
Suom. Satu Ekman
Romaani, 272 s.
Aula & Co, 2022
Toinen venezuelalaissyntyiseltä Karina Sainz Borgolta (s. 1982) julkaistu suomennos on tyyliltään hyvin erilainen verrattuna edelliseen, Caracasissa on vielä yö (Aula & Co, 2019), joka sijoittui täysin tunnistettavaan urbaaniin ympäristöön Venezuelan vaarallisen ailahtelevassa nyky-yhteiskunnassa.
Kolmas maa (El tercer país, 2021) sen sijaan johdattaa lukijan kuivaan ja paahteiseen vuoristoon, jossa valtaa pidetään yllä väkivallan uhalla. Romaanin keskiössä ovat vallanpitäjiä vastaan kapinoivat naiset.
Teoksen kaksi päähahmoa ovat omaa hautausmaata pitävä Visitación Salazar, sekä kaksospoikansa tuolle samaiselle hautausmaalle haudannut Angustias Romero. Kaikki havittelevat hautausmaan maita, jotka Visitaciónin puhutaan vallanneen vainajille siirtämällä hautausmaan rajapylväitä.
Angustias ja miehensä Salveiro joutuvat pakenemaan vauvojensa kanssa itäisestä läntiseen vuoristoon epidemian takia. Pakolaisia vyöryy halki maan. Taivaalta sataa kirjaimellisesti paskaa, ja ihmiset sairastuvat sen myötä unohdukseen. Matkalla vauvat kuolevat ja Salveiro joutuu lopulta unohdusta kylvävän vitsauksen kouriin. Yksin jäätyään Angustias värväytyy töihin Visitaciónin hautausmaalle.
Alkaa näiden kahden naisen taistelu kuolleiden oikeudesta viimeiseen lepoon, kun maata havittelevat milloin aseistetut sissit, milloin häikäilemätön suurmaanomistaja ja tämän nimittämä pormestari. Kaikilla on omat itseään hyödyttävät suunnitelmat yksin mielessään.
Romaani hakee mottonsa Juan Rulfon Pedro Páramosta ja paikkansa kieltämättä hyvin samankaltaisesta, unen ja todellisuuden rajamaille sijoittuvasta maailmasta, jossa eläviäkään ei tahdota uskoa eläviksi. Kuolleiden vaeltavat henget ovat arkipäivää.
Hautausmaa sijaitsee rajaseudulla Mezquite-nimisessä kaupungissa. Sitä kuvataan romaanin alussa seuraavasti: ”Sellainen oli Kolmas maa, raja rajan sisällä, paikka jossa yhdistyivät itäinen ja läntinen vuoristo, hyvä ja paha, taru ja todellisuus, elävät ja kuolleet.”
Rajaseudulla liikutaan siinäkin mielessä, että lohduttoman ja epätoivoisen elon aikana syntymä ja kuolema ikään kuin yhdentyvät ja synkronisoituvat. Angustiasin pojat elävät vain hetken (vaikka heidän isänsä ei uskokaan vauvojen kuolleen). Angustiasin hoivaama 15-vuotias Consuelo sen sijaan kuolee synnytykseen ja tämän vauva jää Angustiasin hoteihin. Opittuaan ammatin Visitaciónilta Angustias joutuu vielä hautaamaan oppiäitinsäkin.
Äitien asema onkin teoksessa kaiken ydin. Romaani alleviivaa ihmishengen hintaa, toisaalta irvokkaasti jatkuvaa elonkiertoa, joka sallii myös kurjuuden ja kärsimyksen jatkua. Jokainen lapsikaan ei ole vain toivon kipinä. Lapsia myös kaapataan, ja ihmiskaupassa heistä suorastaan tehtaillaan käypää työ- tai sotilasvoimaa, halpaa tykinruokaa.
Romaani pelaa samalla tapaa vertauskuvallisella tasolla kuin esimerkiksi meksikolaisen Yuri Herreran balladimainen pienoisromaani Kartellin trubaduuri (Sammakko, 2015). Romaanin maailma vaikuttaa kaikessa karuudessaan taianomaiselta satumaailmalta. Siinä suhteessa se muistuttaa myös Jennifer Clementin teoksia, kuten Varastettujen rukousten vuorta (Like, 2014).
Romaanin hahmojen, etenkin naishahmojen nimet ova paljonpuhuvia: Visitación, Angustias, Consuelo, Milagros. Esimerkiksi Angustiasin nimi viittaa huoleen ja ahdinkoon. Kaikki kantavat nimessään jotakin elämänsä osaa ja arpaa.
Romaanin keskeisin aihe on kuolema, jota teos käsittelee maanläheisellä (pun intended) ja konkreettisella otteella hautaajien ammatillisesta näkökulmasta. Kuolema kohdataan teoksessa hyvin fyysisesti, eikä ihmiselämä ole juuri minkään arvoinen. Ihmisestä jää jäljelle pelkkä ruumis, jos sitäkään.
Henkimaailman asiat ovat asia erikseen. Sielun matka ei toki pääty ruumiin kuolemaan. Kuolleiden jatkuvasta läsnäolosta elävien elämässä on kirjoitettu latinalaisamerikkalaisessa kirjallisuudessa kautta aikain, ja kuolleiden muistamisella on vahva traditionsa etenkin Meksikossa.
Romaanin tapahtumapaikat ovat fiktiivisiä, mutta tapahtumat on helppo sijoittaa kirjailijan kotimaahan Venezuelaan. Toisaalta Pedro Páramo -viittausten ja nahuatlin kielestä polveutuvien keksittyjen paikannimien perusteella tapahtumat voisi kutakuinkin sijoittaa myös Meksikoon. Ainakin jonkinlaista yhteyttä siihen suuntaan luodaan.
Kenties juuri siksi paikkaa ei ole tarkemmin määritelty: rajaseudun yleisluonteen kuvaamiseksi ja tapahtumien vieraannuttamiseksi. Eittämättä romaani on jossain määrin vertauskuvallinen kertomus Venezuelan nykypäivästä.
Kolmas maa kiinnittyy vahvasti latinalaisamerikkalaiseen kirjallisuusperinteeseen, ja vertailukohteita romaanille löytyy etenkin meksikolaisesta kirjallisuudesta. Mainittakoon Herreran ja Rulfon lisäksi suomennettu Jorge Ibargüengoitia sekä itse kääntämäni Fernanda Melchor, joilla kaikilla kuolema asettuu teoksissa keskeiseen asemaan luonnollisena ja ikävänkin arkipäiväisenä osana elonkulkua.
Ennen kaikkea Kolmas maa on sisarteos Juan Rulfon Pedro Páramolle. Romaanit jopa alkavat samalla tavalla. Kolmannen maan aloituspuhuja on Angustias, joka kertoo tulleensa Mezquiteen tapaamaan Visitación Salazaria, ”naista joka sittemmin hautasi lapseni ja opetti minut hautaamaan muiden lapsia”. Pedro Páramon aloitus on jäänyt historiaan, ja siinä Juan Preciado toteaa Tarja Roinilan suomentamana näin: ”Tulin Comalaan koska isäni kuulemma asuu täällä. Joku Pedro Páramo. Äiti sen minulle kertoi. Ja minä lupasin tulla katsomaan isää sitten kun äiti olisi kuollut.”
Kuten kirjoitin aiemmin Pedro Páramosta, sen keskiössä on vain kuolemaa ja kuolema itsessään. Levottomat vainajat haahuilevat ympäriinsä henkinä tai enää pelkkinä ääninä.
Kolmas maa poikkeaa tästä lähtökohdasta siinä mielessä, että kuoleman rinnalle keskiöön nousee syntymä, ja näin äitien asema korostuu, tosin väliin viheliäisessäkin mielessä. Teos alkaa siitä, kun Angustias hautaa omat lapsensa, mutta hoiva on silti elämänmittainen ja jatkuu muualla. Naisten asema niin kätilöinä kuin hautaajina on tässä kohtaa nähdäkseni sekä symbolinen että realistinen.
Satu Ekmanin suomennos tuo esiin tekstin verevyyden sen kaikissa väreissä ja sävyissä. Käännös on kuin kumarrus meksikolaiselle romaaniperinteelle, vaikka Kolmas maa onkin Venezuelassa syntyneen ja Espanjassa asuvan toimittaja-kirjailijan käsialaa.
Lue lisää:
Kulttuuritoimitus: Lohduttomilla rajaseuduilla – arvosteltavana Karina Sainz Borgon Kolmas maa
Kohtaamisia 
Yksi kommentti artikkeliin ”Karina Sainz Borgo: Kolmas maa”