Rinnakkaiset äidit (2021)

Rinnakkaiset äidit (2021)
Espanjalainen elokuva, 123 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Penélope Cruz, Milena Smit & Israel Elejalde

Espanjalaisen Pedro Almodóvarin uusi ohjaus Rinnakkaiset äidit (Madres paralelas) jatkaa Almodóvarille tyypillisen tyylikkäällä linjalla. Siinä yhdistyvät raamikas kuvaus ja dialogin mukana etenevä kerronta sekä matrilineaarisen sukulinjan ja naistenvälisyyden korostaminen. Tällä kertaa tyyli on kuitenkin yllättävän tunteikas ja lähtökohta hyvinkin kantaaottava.

Elokuva kertoo kahdesta naisesta, Janiksesta (Penélope Cruz) ja Anasta (Milena Smit), jotka tutustuvat synnytysosastolla. Molemmat ovat tulleet raskaaksi vahingossa mutta päätyneet pitämään lapsensa. Naisilla on kuitenkin melko erilaiset taustat ja elämäntilanteet. Janis ottaa iloissaan vastaan tiedon raskaudesta, mutta Ana on vasta alaikäinen ja joutuu elättämään lapsen äitinsä turvin.

Samanaikainen synnyttäminen yhdistää naisia lopulta pitkäksi aikaa. Heidän välilleen syntyy erikoinan tilanne, jossa koetellaan äidinrakkauden rajoja ja ehtoja. Sen verran on siis juonesta paljastettava, että vauvat menevät synnytyssairaalassa sekaisin, mikä tosin paljastuu vasta monen mutkan kautta, kun asiat ovat ehtineet edetä jo niin sanotusti liian pitkälle.

Juonella on hyvinkin klassinen alkuasetelma, mutta sitä puretaan virkistävää kyllä takaperoisesti eli siten, että selkiytymisen sijaan tilanne muuttuu koko ajan vain yhä kompleksisemmaksi vyyhdiksi.

Lopulta elokuva alkaa saada uhkaaviakin sävyjä. Hermoromahduksen partaalla kai käydään mutta vain viitteellisesti. Siitä pitää huolen muun muassa Alberto Iglesias, joka on luonut elokuvaan tarvittavan dramaattisen musiikin.

Salomonin tuomiota ei kuitenkaan tarvita, naiset kun osaavat lopulta sopia ja sopeutuvat tilanteeseen.

***

Rinnakkaiset äidit jatkaa Almodóvarin elokuville tyypillisten teemojen, kuten naisten välisten suhteiden, myös sukulaisuuden, käsittelyä. Tällä kertaa erityinen osuus annetaan äitiydelle ja etenkin matrilineaariselle sukulinjalle.

Almodóvar kytkee naishahmojensa vahvan aseman Espanjan historiaan. Elokuvassa seurataan sivulinjana Janiksen sisällissodassa teloitetun isoisän kaivamista ylös joukkohaudasta. Naisten asema korostuu ”niinä, jotka jäivät jäljelle”, tyttärinä ja äiteinä, joilla on tehtävänä muistaa ja välittää tieto myös jälkipolville.

Tämä syvällisempi mutta melko irralliseksi jäävä, Espanjan veriseen historiaan kurkottava taso on Almodóvarin elokuvalle yllättävä, vaikkei nyt täysin vieraskaan. Se motivoi elokuvaa ja antaa sille kyllä tietynlaisen taustoituksen mutta varsin draamattomasti ja kytkeytyen vain löyhästi varsinaiseen juoneen. Sivujuonelle on silti annettu merkittävä rooli, sillä elokuva sekä alkaa että päättyy aiheen käsittelyllä.

***

Almodóvarille tyypilliseen tapaan elokuvan herkullisimpia osia ovat tietenkin sen omintakeisia design-huonekaluja ja taideteoksia huokuva lavastus sekä kylläinen välimerellinen värimaailma, jossa on paljon yhtymäkohtia ohjaajan 1990-luvun tuotantoon. Edelliseen Kärsimys ja kunnia -elokuvaan verrattuna kuvaus ei ole läheskään yhtä maalauksellista mutta yhä tarkkaan rajattua ja väliin kiivaasti rytmitettyä.

Myös elokuvan tapahtumat etenevät nopealla tahdilla. Nopeisiin leikkauksiin tuo tasapainoa espanjalaiselle elokuvalle poikkeavan verkkainen dialogi, jolle juonen eteneminen pitkälti painottuu.

Puheelle annetaan muutenkin huomattavan paljon sijaa. Kun tarkoituksena on avata hahmojen taustoja, heidät päästetään itse ääneen kertomaan tarinansa. Tällainen kerrontatapa vain ei ole kovin antoisa, kun kertomukset jäävät anniltaan kovin vaisuiksi ja ennalta-arvattaviksi.

Taustoitukseen olisi kaivannut enemmän vaivannäköä, vaikka se sitten olisikin merkinnyt elokuvan pitkittymistä reilusti yli kahteen tuntiin. Kun Janis pilkkoo vihanneksia ”We should all be feminists” -paita päällään, tuntuu sekin kovin päälle liimatulta keinolta todeta jotakin Almodóvarin elokuville niin yksiselitteistä.

Rinnakkaiset äidit ei aivan yllä Almodóvarin tuotannon kärkikastiin, vaikkei se mikään rimanalituskaan ole. Elokuva täyttää odotukset oikein tyydyttävästi. Juoni on keskeisessä osassa, eikä se petä katsojaansa. Jokaisella kohtauksella on merkityksensä kokonaisuuden kannalta, mutta loppua kohden katsojalle jätetään enemmän tilaa ja pohdinnanvaraa, kun katse kääntyy kohti Espanjan historiaa ja sisällissotaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s