Turun ylioppilasteatteri: Adalmiinan helmi – kaikki hukkuu aikanaan

Adalmiina7_kuvaajaMirettaKujamäki
Palvelijat Pii (vas. Reetta Kokkonen) ja Pyy (Reeta Manninen) sekä Adalmiina (Tuulia Lindholm). Kuva: Miretta Kujamäki

Turun ylioppilasteatteri: Adalmiinan helmi – kaikki hukkuu aikanaan
Esitykset: 14.9.–27.10.2018
Ohjaus: Siiri Ervasti
Alkuperäisteksti: Sakari Topelius
Puvustus: Janne Punkari
Lavastus: Jouni Kekkonen
Äänisuunnittelu: Janne Leimola
Valosuunnittelu: Emma Venäläinen & Sinimaria Tomperi
Esiintyjät: Tuulia Lindholm, Touko Miikkulainen, Karoliina Saastamoinen, Oona Seppänen, Reetta Kokkonen & Reeta Manninen

Siiri Ervastin ohjaama esitys Adalmiinan helmi – kaikki hukkuu aikanaan on Sakari Topeliuksen tunnetun sadun pohjalta tehty uudelleensovitus. Esitys ei ole pelkkä toisinto klassikkosadusta, vaan kantaa myös omaa sanomaa.

Adalmiinan helmi on satu prinsessasta, joka kastettaessa saa haltijakummeiltaan lahjaksi helmen, joka tuo prinsessalle kauneutta, rikkauksia ja älykkyyttä. Siltä varalta, että helmi katoaa, haltijat antavat varalahjaksi prinsessalle nöyrän sydämen kaiken edellä mainitun tilalle.

Ilman hyvää sydäntä prinsessasta kasvaa itserakas ja pinnallinen nuori nainen. Kaikkien onneksi hän lopulta kadottaa helmen ja samalla katoavat myös kaikki rikkaudet prinsessan ympäriltä. Niiden tilalle hän saa hyvän sydämen ja ymmärtää olevansa köyhänä ja nuhjuisena onnellisempi kuin koskaan ennen.

Adalmiina9_kuvaajaMirettaKujamäki
Kamarineito Anneli (Oona Seppänen) ja narri (Touko Miikkulainen). Kuva: Miretta Kujamäki

Esitys pitäytyy pitkälti alkuperäistekstin rakenteissa ja noudattaa tapahtumien kronologista järjestystä. Vaikka kyseessä on satu, ei esitys ole silti ensisijaisesti lapsille suunnattu.

Satumaista tunnelmaa on silti onnistuneesti tavoiteltu lavastuksen ja puvustuksen avulla. Ääni- ja valosuunnittelu puolestaan tuovat esitykseen rujoa särmää ja tekevät siitä enemmänkin dystooppisen heijastuksen menneisyydestä tulevaisuuteen.

Ensimmäisellä puoliajalla esitys mukailee uskollisesti alkuperäistekstin linjaa, mutta toisella puoliajalla uskaltaudutaan jo pieniin irtiottoihin. Omia polkuja olisi voinut kulkea vieläkin pidemmälle. Vasta aivan lopuksi heittäydytään vaikuttavan esteettiseen, abstraktiin ilmaisuun.

Esityksen sanomat ovat moninaisia mutta lopulta yhteneväisiä. Adalmiinan helmi kertoo  kulutuskriittisesti siitä, miten ihminen on vieraantunut luonnosta; miten luonto on valjastettu kasvulle ja kehitykselle ja miten asioille olisi tehtävä jotain – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Klassikkosatu ja ympäristökysymykset on onnistuttu yhdistämään oivaltavasti toisiinsa kauneuden tematiikan kytköksellä ja tuomaan satu Adalmiinasta nykypäivään.

Inhimillinen kauneuskäsitys esitetään kestämättömänä arvona ja yhtenä syynä ihmisen ja luonnon väliseen riistosuhteeseen. Ihmisen vieraantuneisuus luonnosta on johtanut siihen pisteeseen, ettei ihminen osaa enää arvostaa luonnon kauneutta. Muovi on korvannut aidot kukat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s