Kurnuttava Sammakko & TEHDAS Teatteri: Koira nimeltään Kissa

knk_2018
Elina Warstan kuvittama kansikuva kirjasta Koira nimeltään Kissa.

Kurnuttava Sammakko & TEHDAS Teatteri: Koira Nimeltään Kissa
Esitykset: 18.1.–13.5.
Ohjaus: Jukka Kittilä
Käsikirjoitus: Tomi Kontion kirjan pohjalta Antton Kainulainen & Jukka Kittilä
Musiikki: Valtteri Lipasti
Laulujen sanat: Antton Kainulainen
Pukusuunnittelu: Ringa Sirppiniemi
Lavastus: Elena Turja
Valosuunnittelu: Juho Golnick
Esiintyjät: Thomas Dellinger & Maria Hannonen

Kiertävän lastenteatteri Kurnuttavan Sammakon esitys Koira nimeltään Kissa TEHDAS Teatterissa Turussa on juuri sellaista mukaansatempaavan hyvän mielistä lastenteatteria, jossa parasta on seurata lapsiyleisön ja esiintyjien välistä ilolle ja ymmärrykselle pohjautuvaa luottamusta.

Vuonna 2015 julkaistu Tomi Kontion kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Koira nimeltään Kissa -kuvakirja (Teos) on jo varmasti paljon kulutettu iltasatu lapsiperheissä. Tarina kertoo hylätystä koiranpennusta, jonka koiraemo nimeää Kissaksi, jotta tämä oppisi itsenäiseksi kuin kissa.

Koira nimeltään Kissa jää pohtimaan, mikä on ero itsenäisyyden ja yksinäisyyden välillä, sillä hän tuntee lähinnä vain jälkimmäistä, kunnes eräänä päivänä hän päätyy Helsinkiin ja törmää ojassa nukkuvaan pultsariin, josta tulee Kissan uusi ystävä.

Tarinassa parasta on sen yksinkertaisuus. Ei tarvita monimutkaisia juonenkäänteitä. Riittää kun yksinäinen koira löytää ystävän yksinäisestä ihmisestä. Kaikki on hyvin, kunhan sen oivaltaa.

Myös Kurnuttava Sammakko luottaa yksinkertaisuuteen esityksessään. Puvut ja lavastukset ovat yksinkertaisia ja jopa viitteellisiä, mutta enempää ei tarvitakaan. Mikä olisikaan mielikuvituksellisempi yleisö kuin alle kouluikäiset lapset?

Noin 45 minuuttia kestävä esitys on vaatinut alkuperäistarinan laventamista, mutta tarinan tunnelmassa on silti pitäydytty. Kirjan puhki kuluttaneille uudet kohtaukset ja tarttuvat laulut ovat kaivattua virkistystä paikoin kovin syvälliseksi ja melankoliseksikin käyvään kertomukseen. Toisaalta laulut olisivat saattaneet toimia paremmin pitkin kokonaisuutta lyhyemmissä pätkissä, jolloin ne olisivat tauottaneet esitystä tasaisemmin.

Koiraa, siis Kissaa, esittävän Maria Hannosen ja useampaa roolia vetävän Thomas Dellingerin yhteistyö pelaa lavalla saumattomasti ja molemmat ottavat itselleen omannäköisensä tilan. Myös roolien vaihto kesken esityksen on toteutettu ihailtavan läpinäkyvästi.

Antton Kainulaisen ja Jukka Kittilän dramatisoima esitys on kunnianosoitus Kontion ja Warstan alkuperäisteokselle. Oman näkemyksensä kaksikko on tuonut esille erityisesti esityksen äänimaailmassa. Kontion runollinen ja sympaattinen teksti saa Kittilän ohjauksessa kylkeensä häivähdyksen hyväntuulista huumoria ja lämpöä.

Esitystä suositellaan yli 4-vuotiaille.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s