Teatteri Vertigo: Orlando

orlando-2
Arkkiherttua Harry (Kati Urho) kosii Orlandoa (Hanna Ojala) Kuva: Ville-Matias Roisko

Teatteri Vertigo: Orlando
Esitykset: 24.2.–9.3.2017
Alkuperäisteksti: Virginia Woolf
Ohjaus: Ishwar Maharaj
Käsikirjoitus: Ishwar Maharaj & Eeva Salonius
Koreografiat: Maija Reeta Raumanni
Lavastus: Marie Antikainen
Valot: Jarkko Forsman
Äänisuunnittelu: Arttu Aarnio
Näyttelijät: Hanna Ojala, Asta Rentola, Alisa Salonen, Kati Urho,  Veera Alaverronen, Eija Talo-Oksala

Teatteri Vertigo perustettiin Turusssa vuonna 2008. Teatteri tunnetaan uteliaisuudestaan esitystilojen suhteen. Vertigon esityksiä on nähty aiemmin muun muassa Brinkhallin kartanossa ja Maistraatin istuntosalissa Vanhalla Suurtorilla – sekä nyt Turun VPK-talolla.

Valitettavasti Orlandon tarinaa ei ole täysin onnistuttu tuomaan tähän päivään. Virginia Woolfin alkuperäiskertomukseen Teatteri Vertigon Orlando ei tuo uusia tai yllättäviä oivalluksia, mutta esitys on kaikesta huolimatta rakennettu kauniisti ja elävästi.

Puitteet ovat kohdillaan. VPK-talon vanha juhlasali kristallikruunuineen ja samettiverhoineen luo esitykselle satumaisen miljöön. Esityksen seuraaminen tapahtuu liikkuen rakennuksessa salista toiseen. Onpa osa kohtauksista sijoitettu jopa portaikkoon.

Yleisö jaetaan pienempiin ryhmiin, jotta kaikki mahtuvat seuraamaan kohtauksia pienemmissäkin tiloissa. Katsojat näkevät kohtaukset eri järjestyksessä. Esityksessä korostuu näin poikkeaminen tapahtumien lineaarisesta aikajärjestyksestä.

Orlando edustaa ennen kaikkea elämyksellistä teatteria. Huomaan odottavani innolla aina seuraavaa kohtausta ja mitä seuraavan oven takaa mahtaakaan löytyä. Katsojien innokkuus on huomioitu. ”Älkää avatko suljettuja ovia”, muistutetaan esityksen ohjeistuksissa.

Orlando sopiikin parhaiten elämyksenjanoisille katsojille. Yli kolme tuntia kestävä esitys on tasaisesti rytmitetty ja se etenee suhteellisen luontevasti. Väliaikamusisointi täydentää esitystä. Sen sijaan esityksen lyyrisesti painava replikointi edellyttää myös kärsivällisyyttä ja aktiivista kuuntelemista.

Orlandon tarinaan aiemmin tutustumattomalle käsiohjelmasta voi olla suuri hyöty. Esityksen seuraaminen ilman käsiohjelmassa esitettyä aikajanaa voi tuntua poukkoilevalta. Tämä selittyy Orlandon alkuperäistekstin, Virginia Woolfin romaanin tunnusomaisilla piirteillä.

Virginia Woolfin Orlando ilmestyi Britanniassa vuonna 1928. Orlandossa Woolf kehitteli jo vastaavia ajatuksia naisen mahdollisuuksista kirjailijuuteen kuin seuraavana vuonna ilmestyneessä esseekokoelmassaan Oma huone (A Room of One’s Own). Woolfin johtopäätös oli, että suurimmalle osalle naisista kirjoittaminen oli 1900-luvun alun brittiläisessä luokkayhteiskunnassa niin käytännössä kuin teoriassakin mahdotonta.

Modernistiselle romaanille tyypillisesti Orlandossa juonen ja kerronnan eteneminen ovat toissijaisia suhteessa henkilöhahmojen sisäisen maailman kuvaukseen. Esityksessäkin heijastellaan useimmiten Orlandon päänsisäisiä liikahduksia.

Esityksen nimikkohahmo, Orlando (Hanna Ojala) on runoilija, joka syntyy mieheksi 1400-luvulla, pääsee kuningatar Elisabet I:n (Eija Talo-Oksala) suosioon 1500-luvulla, rakastuu pikkujääkauden aikaan 1600-luvulla venäläiseen Sashaan (Veera Alaverronen) ja pakenee 1700-luvun kynnyksellä Konstantinopoliin, missä hän kokee muodonmuutoksen.

Orlando kokee yllättäen uudestisyntymän ja herää eloon naisena. Hän saa pian huomata, kuinka kapeaksi elämä käy, kun elää naisena patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Orlandon 1500-luvun lopulta saakka tekeillä ollut runoelma Tammipuu julkaistaan vasta 1900-luvun alussa, kun maailma on viimein naiskirjailijoille suopea.

orlando-3
Orlando tapaa sielunkumppaninsa Shelmerdinen (Alisa Salonen) Kuva: Ville-Matias Roisko

Kysymykset sukupuolesta ja -puolettomuudesta ovat vahvasti läsnä Orlandon tarinassa. Orlando haluaa korostaa, ettei hänen kohdallaan ole kyse sukupuolen korjauksesta, vaan tahattomasta muutoksesta.

Esityksessä päädytään käsittelemään biologisen sukupuolen sijaan ennemmin yhteiskunnallista sukupuolta ja koettua sukupuolta, sukupuoli-identiteetin kysymyksiä.

Aika ja ajallisuus taas ovat toinen keskeinen teema, joka sisällön sijaan käy ilmi esityksen rakenteellisista ja näyttämöllisistä elementeistä.

Arttu Aarnio on suunnitellut näytökselle ajallisen äänimaiseman, jolla esitykseen maalataan näkymättömiä ajan kulkua ja kehitystä osoittavia elementtejä.

Ohjaaja Ishwar Maharajin ja suomentaja Eeva Saloniuksen yhdessä käsikirjoittaman esityksen voi nähdä saaneen ulkonäöllisiä vaikutteita Sally Porterin ohjaamasta samannimisestä elokuva-adaptaatiosta vuodelta 1992. Jonkinlaista omaperäisyyttä esitykseltä jäinkin kaipaamaan.

Turun Sanomat: Teatteriarvio: Orlando jää muotonsa vangiksi
Aamuset: Teatteri Vertigo pureutuu päivänpolttavaan klassikkoon

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s