Federico Axat: Viimeinen mahdollisuus

axat_viimeinen-mahdollisuus_kansi72dpi

Federico Axat: Viimeinen mahdollisuus
Suom. Taina Helkamo
Romaani, 503 s.
Aula & Co, 2016

Federico Axatin neljäs romaani Viimeinen mahdollisuus (La última salida, 2016) on toistaiseksi ainut argentiinalaiselta kirjailijalta suomennettu teos. Viimeinen mahdollisuus on Axatin tähän mennessä tunnetuin teos. Se on nopeasti saanut otteen kansainvälisestä menestyksestä ja sitä on käännetty jo yli 20 kielelle.

Viimeinen mahdollisuus on ehta psykologinen trilleri, jonka sukulaisena voidaan pitää esimerkiksi Dennis Lehanen teosta Suljettu saari  (2004) ja Martin Scorsesen kirjan pohjalta ohjaamaa jännityselokuvaa Shutter Island (2010). Viimeinen mahdollisuus vain on paljon enemmän kuin sukulaisteoksensa.

Kuten jännityskertomuksissa yleensä, tämänkin teoksen juju piilee siinä, että tarinan kerronta johdattaa lukijaa harhaan ja hämää jatkuvasti. Totuudet teoksen taustalla ovat kaikkea muuta kuin lukijan annetaan ensitilassa olettaa.

Teos alkaa tilanteesta, jossa päähenkilö Ted McKay istuu työhuoneessaan ase kädessään valmiina ampumaan päänsä tohjoksi, kun oveen koputetaan. Juuri silloin Ted huomaa pöydällään lapun, johon hänen omalla käsialallaan on kirjoitettu: ”AVAA OVI. SE ON VIIMEINEN MAHDOLLISUUTESI”, eikä Ted millään muista kirjoittaneensa noita sanoja.

Teoksen aloitus tuntuu todelliselta, mutta tosiasiassa kyse onkin Tedin päänsisäisestä kuvitelmasta. Teoksen hämäävä aloitus saa lukijan varpailleen. Kenen sanoihin enää voi luottaa? Onko Ted tosiaan hullu vai esittääkö hän vain? Onko kyse salaliitosta? Teos avaa heti alkuun paljon mahdollisuuksia ja herättää lukijan luovuuden valloilleen.

Lopulta Ted löytää itsensä potilaana psykiatrisesta sairaalasta ja teoksen keskeisimmäksi hahmoksi vaihtuukin hänen psykiatrinsa Laura Hill. Alkaa eräänlainen tutkimusmatka Tedin pään sisälle, minkä tarkoituksena on selvittää hänen sairastumisen syynsä, miksi Tedin mielenterveys on järkkynyt. Matkan aikana paljastuu monen moista; törmätään omituiseen opossumiin ja selvittämättömiin kuolemantapauksiin, joita Ted ei kykene liittämään todellisuuteen.

Tedin pään sisälle syntynyttä monimutkaista syklien ja porttien verkostoa selitetään hänen aivojensa kehittyneisyydellä. Ted on nuorena ollut lupaava shakinpelaaja ja suoranainen nero, joka valokuvamuistinsa ja päättelykykynsä ansiosta valmistui yliopistosta käymättä luennoilla juuri ollenkaan. Tedin aivot onnistuvat huijaamaan häntä itseäänkin.

Sen lisäksi, että Viimeinen mahdollisuus on esimerkkiteos viiltävän jännitteen luomisesta, se myös lähes huomaamatta tulee kritisoineeksi amerikkalaista yhteiskuntaa ja sen hulluutta.

On jokseenkin huomiota herättävää, että Axat on sijoittanut tarinansa Massachussetsin osavaltioon, keskelle periamerikkalaista ympäristöä. Myös kaikki henkilöhahmot ovat tavanomaisilta vaikuttavia amerikkalaisia, perheellisiä ihmisiä. Teos tuo vaivihkaa esille Yhdysvaltojen kansalaisten arkeen liittyviä normeja ja käytäntöjä, joita se samalla halveksuu.

Teos nostaa esille mielenterveysongelmien laajuuden. Samalla se osoittaa itsetietoisesti, kuinka mielenterveysongelmista on tapana tehdä viihdettä ja kansanhuvia.

Viimeinen mahdollisuus on metaromaani siinä mielessä, että se voidaan nähdä psykiatri Laura Hillin kirjoittamana teoksena Tedin tarinasta. Epilogissa toimittaja haastattelee psykiatria kirjan julkaisun tiimoilta.

Teoksen voidaan nähdä ottavan osaa keskusteluun siitä, kenellä ja millaisessa tilanteessa on oikeus kertoa toisen ihmisen tarina. Laura Hill saa luvan Tediltä itseltään kirjan kirjoittamiseen ja Federico Axat taas on itse luonut Ted McKayn fiktiivisen hahmon, jonka tarinan hän teoksessaan kertoo. Kummankaan tarkoitus ei ole mässäillä hulluudella vaan kenties herätellä kärjistetysti kysymyksiä siitä, onko valtiossa jokin olennaisesti pielessä, kun se synnyttää tämänkaltaista hulluutta.

Taina Helkamon käännös on hyvin suorasanainen ja selkeä, mikä tekee teoksen lukemisesta mutkatonta. Teksti mahdollistaa nopean lukutavan, kun tapahtumat alkavat edetä kiihtyen, mikä on myös laskettava käännöksen eduksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s