Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

9789510407189_frontcover_final_medium

Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja
Romaani, 332 s.
Johnny Kniga, 2015

Raumalainen Tapio Koivukari tunnetaan yhtenä Lounais-Suomen historian aidoimmista kuvaajista. Koivukarin fiktion purevuus piilee asiatietojen ja murreilmaisujen hallinnassa ja niiden tasaisessa ripottelussa. Unissasaarnaaja sijoittuu sotienjälkeiseen aikaan lounais-suomalaisessa Nihtamon kylässä.

Teoksen nimikkohenkilö on lapsisaarnaaja Tuulikki Heinonen, jonka järjestämät saarnaillat saavat väen koolle niin omasta kylästä kuin kylän rajojen ulkopuoleltakin. Tuulikin horrossaarnoja ja ennustuksia saavutaan ihmettelemään aina pääkaupunkia myöten. Pian ihmettelyn taika kuitenkin hälvenee ja monet paikalliset ja ulkopaikkakuntalaiset alkavat nähdä Tuulikissa mahdollisuuksia ja keinoja maallisen onnen haalintaan.

Teos jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa juonta on tuskin nimeksikään. Jälkimmäinen osa keskittyy kertomaan saarnaretkestä pohjoiseen. Siinä Tuulikki seuraajineen matkustaa Satakunnan ja Pohjanmaan rannikon halki aina Lappiin saakka levittämään Jumalan sanaa.

Juonen ja tapahtumisen sijaan teos keskittyy rakentamaan kokonaiskuvaa Tuulikin tapauksesta. Teoksen kerronta siirtyy rohkeasti ulkopuolisesta kertojasta suoraan vaihteleviin minämuotoisiin kertojiin ja äänensä saavat myös käytännössä sivulliset henkilöhahmot.

Vaikka Tuulikki onkin saarnaajana teoksen nimikkohahmo, hänen oma äänensä jää vaiteliaaksi. Tuulikin saarnoja kuunnellaan vakavasti hiljentyen, mutta kun saarnaaja muuttuu takaisin pikkutytöksi, hänen äänensä jää vaille huomiota.

Teos kertookin enemmän ihmisistä Tuulikin ympärillä kuin hänestä itsestään. Se kertoo vanhempien toivosta, mutta samalla välinpitämättömyydestä. Samoin se kertoo ihmisten uskosta, muttei hurskaudesta. Lyhyessä ajassa nuoren tytön hyväksikäyttö muuttuu yhä röyhkeämmäksi, lopulta jopa laittomaksi.

Unissasaarnaajassa kirjoitetaan Lounais-Suomen mikrohistoriaa. Sotienjälkeisessä maailmassa ihmiset kaipasivat ennustuksia tulevasta ja uskoa kaupattiin erilaisten herätysliikkeitten voimin ympäri kaventunutta valtakuntaa. Länsi-Suomessa lapsisaarnaajat yleistyivät etenkin Satakunnan kartanolaisuudeksi nimetyn, huonomaineisen uskonlahkon myötä.

Sotien vaikutuksia sivutaan teoksessa laajalti. Erityisen huomionarvoisia ovat Karjalasta paenneet evakot, joille on jaettava maata ja löydettävä uusi asuinsija läntisestä Suomesta. Teos kuvaa karjalaisten sopeutumista uuteen ympäristöön ja yhteisöön, jonka kokemus sodasta on täysin erilainen.

Sivujuonteet on sidottu vahvasti unissasaarnaajan tarinaan. Tuulikin saarnojen väkevyys saa itarimmatkin maanomistajat jakamaan omastansa.

Sotien vaikutuksia kuvataan etenkin yksilötasolla ja päänsisäisesti. Tuulikin isä, Heinosen Jussi palaa sodasta hengeltään ja mieleltään uupuneena, eikä sekään tunnu riittävän: ”Kaikki he saivat kantaa sanatonta huonommuutta ja syyllisyyttä, kuten rintamalla olleet kantoivat sanatonta syyllisyyttä henkiinjäämisestään.” Sodan tuottaman syyllisyyden kuvauksessa kuultaa läpi myös kriittisyys sotimista kohtaan.

Koivukari on rakentanut romaanista salaperäisen ja yllättävän uskaliaasti jaksottuvalla rakenteella. Näkökulmien moninaisuus vähentää henkilöhahmojen syvyyttä mutta jättää hahmoihin enemmän tulkinnanvaraisuutta.

Teoksen kieleen luo eloisuutta sinne tänne ripotellut vanhahtavat sekä paikalliset ilmaisut, jotka myös lisäävät henkilöhahmojen uskottavuutta ja tunnistettavia piirteitä. Muutoin hahmojen karakterisointi on maltillista. Joissain tapauksissa vaiteliaisuudessa on etunsa.

Kritiikki on julkaistu alun perin kirjallisuuslehti Lumoojan numerossa 1/2016.

Helsingin Sanomat: Unissasaarnaaja herää raskaana
Kiiltomato: Maalaiskylän enkelit ja veijarit

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s