Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

pic_5_858300_k858301_1200

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut
Romaani, 184 s.
Savukeidas, 2016

Kirsi Alanivan esikoisteos Villa Vietin linnut on tiiviisti kirjoitettu, hallittu ja kauniskielinen sukupolviromaani, jota voi hyvin lukea myös fantasiakirjallisuutena. Teos sisältää harkitusti viljeltyjä salaperäisen maagisia piirteitä, jotka luovat tarinaan aavemaisen tunnelman.

Teoksen puhujat ja näkökulmat vaihtelevat luvuittain sukupolvesta toiseen. Omaäänisesti kertojana toimii vain Vietin kartanon naisista nykyinen, Ellie, jonka näkökulmasta historia ikään kuin vuodatetaan nykyhetkeen.

Alaniva kirjoittaa selvästi naisen asemasta ja naisen perspektiivistä. Äitiys ja seksuaalisuuden monet muodot ovat olennainen osa juonen kehityskulkua.

Samoin historian, muistin ja koston teemat kulkevat jatkuvasti tarinan kintereillä. Sukupolvi toisensa jälkeen muokkaa esiäitiensä elämäntarinoita, mutta teos paljastaa totuuden kaikkine kaameuksineen. Suvun väkivaltainen historia kelautuu auki rivi riviltä.

Villa Vietin lintuja tulee väistämättä lukeneeksi eräänlaisena vastineena Marja-Liisa Vartion romaanille Hänen olivat linnut (1967). Naisnäkökulman lisäksi teoksia erityisesti yhdistävä tekijä ovat linnut ja etenkin täytetyt linnut.

Alanivan romaanissa linnuksi muuttuminen saa konkreettisemman ja maagisemman ulottuvuuden.Vartion tapaan Alaniva kuvailee henkilöhahmoja zoomorfisesti tai yhdistelee hahmoihin muita luonnosta ammennettuja piirteitä:

”Kevät herää hänen tumman vihkipukunsa alla. Krookukset, esikot ja orvokit puskevat päänsä esiin kireiden saumojen välistä ja tekevät tilaa rinnan alle juurtuneelle kaipaukselle. Ihohuokoset avautuvat hiirenkorville, ja hetken hän näkee edessään korkeiden kallioiden reunustaman lammen ja puut, jotka arkoina vihertävät vasten pilvetöntä taivasta.”

Ero todellisten muodonmuutosten ja kielikuvien välillä jää lukijan tulkinnan varaan. Tekstiä voi lukea myös romantisoituna kuvauksena kartanomiljööstä ja sen historiasta, mutta etenkin lintujen roolin pohtiminen teoksessa tuntuu antoisammalta lukutavalta.

Linnut ovat sekä oikeita lintuja, että lintuja ihmisten sisällä, jonkinlaista voimavaraa ja ihmisen sisäistä luontoa, kuten lapsia. Ne tuottavat yhteenkuuluvuutta äitien ja tyttärien välille ja luovat jatkumon perillisestä toiseen. Linnut kietoutuvat vahvasti äitiyden teemaan ja yhtä lailla seksuaalista halua kuvataan luonnollisen kyltymättömänä ja alkukantaisena viettinä.

Teoksen kaunis kuvaileva kieli on nautinnollista luettavaa ja tarinasta saa varman otteen henkilöhahmojen runsaudesta huolimatta. Kartanoelämän kukoistuksen ja dekadenssin romantiikka kätkee pimeisiin nurkkiinsa surullisia elämäntarinoita, joihin liittyy raiskauksia, murhia, keskenmenoja, lapsensurmia, itsemurhia ja valheita.

Teos varoittaa sukupolvien kantamuksista, jotka kasaantuvat aina seuraavien jälkeläisten harteille kostoa, oikeutusta ja katkeruutta tihkuen.

Turun Sanomat: Naiseus kuplii

Kritiikki on julkaistu myös Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen oppiaineen ainejärjestön virallisessa julkaisussa, Ekhossa, toukokuussa 2016.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s