Gary Snyder: Kilpikonnasaari

978-952-260-256-5

Gary Snyder: Kilpikonnasaari
Runoja, esseitä, 204 s.
Suom. Aki Räsänen
Basam Books, 2014

Aiemmin beatrunoilijana tunnetuksi tulleen Gary Snyderin vasta suomennettu runo- ja esseekokoelma Kilpikonnasaari ilmestyi alunperin jo vuonna 1974. 40 vuotta myöhemmin ilmestynyt suomennos ei silti ole kadottanut ajankohtaisuuttaan.

Kilpikonnasaari on vahvasti ympäristötietoinen teos. Lukijalle se tarjoaa ekosentrisen kuvan Pohjois-Amerikan maanosasta, kilpikonnasaaresta. Runot kuvailevat tarkkaan amerikkalaista luontoa. Magneettisten kielikuvien avulla Snyder houkuttelee lukijansa keskelle preeriaa, valtateiden pientareille, luonnonvarojen polttouuneille sekä aavikkolinnustukseen.

Lukijalle avautuu monipuolinen kuva maanosan asukkaista. Mukana on sekä tuhottuja että tuhoavia lajeja. Teoksen nimellä viitataan suureen kilpikonnaan, joka kilpensä päällä kannattelee koko maailmaa. Pohjois-Amerikan nimitys kilpikonnasaareksi on kuvaavaa. Kuten ”Harakan laulu” -osion alussa tiivistetään: ”Yhdysvalloissa asuu kuusi prosenttia maailman väestöstä; maa kuluttaa kolmanneksen maailmassa vuosittain kulutetusta energiasta” (65).

Teoksessa kuvastuu sekä luonnollisen ympäristön ihailu ja ihmettely että samaan aikaan kaiken tämän katoavaisuuden pelko. Snyder kuvailee luonnon olemassaoloa ikuiseksi mutta samalla hän on huolissaan ympäristön sietokyvyn kestämisestä. Ihmisen hän näkee vieraantuneeksi luonnollisesta ympäristöstään ja tähän vieraantuneisuuteen tulisi ennen kaikkea puuttua.

Ulkona

luonnon

hiljaisuus

sisällä.

voima sisällä.

voima

ulkona.

polku on kaikki ohimenevä – ei

loppua itsessään.

loppu on

armoa, lepoa  –

parantavaa,

ei pelastavaa.

laulamalla

todistaa

todistaa voimasta sisällä.

(Kilpikonnasaari, 28-29)

Sisäisestä voimasta puhuessaan Snyder tarkoittaa yleensä luontoa ihmisen sisällä. Snyderin filosofiaan kuuluu käsitys ihmisen luomasta kulttuurista osana luontoa. Snyderin mukaan esimerkiksi runous on lähtöisin luonnosta ihmisen sisällä ja runouden avulla ihmisellä olisi mahdollisuus tulla takaisin osaksi luontoa. Näin Snyder perustelee ihmisen vastuun toimia luonnon hyväksi, kun hän liittää runoutensa inhimillisyyden osaksi luonnollista ympäristöä.

Snyderin ajatukset selkiytyvät teoksen loppuun kootuissa lyhyissä esseissä ja puheissa, joissa Snyder kertaa omia käsityksiään maailmanmenosta ja nykyihmisen luontosuhteesta. Tekstit ovat suorasukaisia ja hakevat lukijan ymmärrystä. Snyderin kirjoitustyyli säilyy silti omintakeisena, mikä on huomioitu myös käännöksessä.

Tero Tähtisen vuonna 2010 suomentamassa esseekokoelmassa Erämaan opetus (The Practise of the Wild, 1990) on jo käsitelty laajemmin vastaavia aiheita kuin uusimmassakin suomennoksessa. Esseissään Snyderilla on paha tapa paasata ja toistaa itseään.

Snyderin voisi väittää taitavan paremmin runokielen hallinnan. Kokoelman runot toistavat vastaavia aiheita ja teemoja kuin Snyderin aiemmatkin teokset, mutta tässä teoksessa Snyder vaikuttaa viimein löytäneen juurensa kilpikonnasaaren maaperästä. Snyderin käyttämä kieli on sekin luonnollista. Hän kirjoittaa häpeilemättä ja muotoilee sanansa herkkyydellä.

Käännöskin vaikuttaa onnistuneen Snyderin luettavuuden tavoittelussa. Aki Räsänen on löytänyt jouhevia ilmaisuja Snyderin kielikuville ja tehnyt onnistuneita ratkaisuja muotoseikkojen suhteen. Esimerkiksi runo ”No matter, never mind” kääntyy oivaltavasti muotoon ”Aineeton, mieletön”.

Turun Sanomat: Esoteerinen vallankumous säemuodossa

Mainokset

Laura Gustafsson: Anomalia

anomalia

Laura Gustafssson: Anomalia
Romaani, 242 s.
Into, 2013

Nopeasti luettuna ja pintapuolisesti tarkasteltuna Laura Gustafssonin toinen romaani Anomalia voi vaikuttaa yksioikoisen poliittiselta kannanotolta. Näin ovat jotkut maamme sanomalehtikriitikot jo todenneet (ks. esim. Helsingin Sanomat: Laura Gustafssonin toinen romaani uppoaa tarinoihin pahoinpidellyistä lapsista). Oma näkökantani ei ole läheskään yhtä tuomitseva.

Aloin lukea Gustafssonin uusinta romaania aiempien arvosteluiden vaikutuksesta tietoisen ennakkoluuloisesti. Tulin lopulta pettymään, sillä kirja olikin vaikuttava teos, ei vain poliittisesti, vaan kokonaisuudessaan, sisällöllisesti sekä rakenteellisesti.

Teoksen rakenne on suunnitelmallisen oivaltava. Se sopii yksiin teoksen sisällön kanssa ja tuottaa huolellisesti harkitun kokonaisuuden, joka saa lukijansa pohtimaan, millä kaikilla tekosyillä sorrammekaan muita lajeja, siis eläimiä.

Teos jakautuu kahdeksaan osaan, jotka on nimetty esimerkiksi Korkeaksi veisuksi, Ensimmäiseksi ja toiseksi Kamalan kirjaksi sekä Ilmestykseksi. Teoksen osat voidaan nähdä irrallisina kertomuksina, muttei kuitenkaan täysin itsenäisinä osina.

Ensimmäinen ja toinen Kamalan kirja kertovat fiktiivisen tarinan kahdesta intialaisesta susilapsesta Amalasta ja Kamalasta sekä heidän ottoisästään brittiläisestä siirtomaapastorista Joseph Singhista. Baby P:n kirjaksi nimetyssä osassa taas kerrotaan väkivaltaisen kuoleman kokeneen englantilaisen Peter-nimisen vauvan piinava tarina. Mukana on myös lentoemäntä, joka raskaaksi tultuaan päättää synnyttää downin syndroomasta kärsivän lapsensa keskelle metsää ja jättää tämän sitten koiransa kasvatettavaksi.

Sanomalehtiemme kirjallisuuskriitikot eivät ole olleet täysin väärässä. Gustafssonin teos on selvästi poliittinen kannanotto, sillä se pyrkii vaikuttamaan lukijaansa ja herättämään lukijassa kysymyksiä eläinten oikeuksien tallomisen oikeutuksesta. Teosta voisi luonnehtia myös yksioikoiseksi siinä mielessä, että kirjoittajana ja eläinten oikeuksien puolestapuhujana Gustafssonin ääni vaikuttaa hyvin päättäväiseltä ja se kuultaa provosoivasti läpi myös hänen teksteistään.

Jos Anomaliassa voidaan pääosassa nähdä eläinten oikeuksien puolestapuhuminen, Gustafssonin esikoisteoksessa, Huorasadussa (2011) pääosaan nousivat enemmän feministiset lauselmat koskien naisten asemaa. Feministisestä lähtökohdasta ei ole luovuttu Anomaliassakaan. Teoksen pääosassa ovat naiskohtalot ja erilaisten eläin- ja ihmisäitien rinnastus on yksi teoksen läpi kantavista teemoista.

Teos pureutuu ihmisten ja eläinten välille rakennettuun dikotomiaan monelta kantilta. Gustafsson tarttuu ongelmaan tyylikkäästi ja välttelee kirjoittamasta eläimistä suoraan. Sen sijaan eläinten asemaa käsitellään teoksessa rinnastamalla erilaiset ongelmalliset ja kyseenalaiset lapsikohtalot eläinten kaltoinkohteluun.

Yksi tapa, jolla ihmisen ja eläimen välistä suhdetta käydään tekstissä läpi, on asian laajempi käsittely vertaamalla sitä kulttuurin ja luonnon väliseen suhteeseen. Teoksen raamatullinen rakenne voidaan nähdä viittauksena kulttuuristen rakenteiden uudelleenkirjoittamiseen. Käsitelläänhän Amalan ja Kamalan tapauksessa myös tieteen ja uskonnon välisiä yhteentörmäyksiä evoluution avulla.

Gustafssonin provosoiva kieli joko onnistuu tai ei onnistu vakuuttamaan lukijaansa. Joka tapauksessa Gustafsson ottaa harvinaisen mielenkiintoisella tavalla kantaa ajankohtaiseen aiheeseen ja tekee sen tyylillä ja taidolla.

Keskisuomalainen: Laura Gustafsson – Anomalia